Parisuhde, koti ja perhe
Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.
Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit
Parisuhde, koti ja perhe
Parisuhde, koti ja perhe aiheet
Kaikki aihealueet
Hei. En enää keksinyt muuta tapaa purkaa oloani, minua hävettää niin paljon kaikki etten pysty kenellekään läheiselleni puhua mistään tähän liittyvästä. Olen ollut niin yksin kaiken häpeän, epäillyn, henkisen ja fyysisen väkivallan kanssa etten pääse ulos. Kohta 5-vuotta sitten alkoi suhde työkaverini kanssa joka oli naimisissa. Itse olin myös ja…
Pelkään olevani jonkin sortin narsisti. Siskoni ja yksi ystäväni ovat vihjanneet tästä, mutta aluksi vain loukkaannuin tapani mukaan. En muutenkaan osaa ollenkaan käsitellä itseeni kohdistuvaa kritiikkiä. Siksi haluan heti eroon niistä tilanteista, joissa voisin paljastua tyhmäksi tai huonoksi. Luovutan ”kilpailutilanteissa” nopeasti. Minun pitää onnistua kaikessa tosi hyvin tai muuten luovutan,…
Hei Lyhyesti oma tarinani. Isäni oli kovin väkivaltainen ja narsistinen ihminen. Nöyryytti ja satutti kaikkia lapsiaan ja vaimojaan. En juurikaan muista, että hän olisi koskaan osallistunut lasten tai kodin hoitoon, tehnyt töitä tms.. En muista yhtään hyvää asiaa hänestä. En hyvää hetkeä, mikä ei olisi päättynyt surullisesti. Olin 13 vuotias…
En oikein tiedä mistä aloittaa. En pysty kunnolla edes kirjoittamaan kun käteni vapisevat niin. Sain lauantaina tietää, että vaimoni on rakastunut toiseen. Tai hän väittää kyseessä olevat ”ehkä” rakastuminen, mitä se sitten tarkoittaakaan. Minusta se on hyvin selvä asia. Olenkin sitä mieltä, että hän on rakastunut, mutta ei tohdi sitä…
Olemme olleet mieheni kanssa erossa. Hän jäi liittomme aikana kiinni pitkästä suhteesta toiseen naiseen, jonka jälkeen erosimme. Meni aikaa, kunnes mies halusi yrittää kanssani uudelleen. Annoin anteeksi. Meni aikaa ja mies palasikin toisen naisensa luokse. He erosivat ja meidät välit lähentyivät. Meni aikaa, kunnes selvisi, että suhde olikin jatkunut ja…
Tarvitsen keskusteluapua ja mielipiteitä. Liittomme on kestänyt nuoruudesta, olemme tunteneet liki 20 vuotta. Meillä ei ole lapsia (oma valinta). Liittomme on ollut sopuisa. Laskin aikaa taaksepäin. Noin 6-7 vuotta sitten oli kriisi, jolloin mieheni mietti suhteen jatkoa. Kriisi meni ohi. Keväällä meillä oli harvinainen riita, jonka itse olin jo unohtanut.…
Hei, olen parisuhteessa miehen kanssa, jonka kanssa tulen olemaan lopun elämäni. En ole koskaan näin tuntenut, mutta olen varma asiasta. Tiedän että hän kestäisi minulta mitä vain, mutta en halua hänen tuntevan syyllisyyttä takiani. Minulla on nimittäin sairaalloinen mustasukkaisuus ja ahdistus ongelma. Hän tietää minusta kaiken, menneisyyteen liittyvät; minua on…
Tuntuu ettei osaa tuntemuksiaan edes kirjoittamalla kuvailla.. ☹️ Kolme vuotta sitten äidilläni todettiin paksusuolen syöpä. Ei todellakaan ollut helppo ottaa uutista vastaan, varsinkaan kun isäpuoleni kuoli syöpään muutamaa vuotta aiemmin. Äiti leikattiin saman vuoden lopussa ja koko kasvain saatiin pois. Helpotus oli valtava sekä toivo ja usko äidin parantumisesta oli…
Mitä tehdä kun oon aivan varma et mies pettää mut eihän se mitään myönnä….oltu jo 10v yhes meil yks yhteinen lapsi 10v . Sillä edellisestä 2 aikusta nuorta jotka asuu omillaan….eli ite olin aikoinaan tää toinen nainen…olis pitäny tietää mihkä ryhtyy. Tiiän kyl näöltä tän toisen naisen ja puh num…
Meillä menee hyvin. Olemme olleet naimisissa vajaa 10 vuotta ja meillä on viisi lasta. On ylämäkiä ja alamäkiä. Suuria ongelmia ei ole eli kumpikaan ei ryyppää, petä tai pelaa. Olemme hyvät ystävät ja yhteisiä kiinnostuksen aiheita on. Kahdenkeskistä aikaa yhteisille tekemisille ei tosin juurikaan ole. Vaikka hyvin menee, erosta puhutaan…