Elämäni romahtamassa
En oikein tiedä mistä aloittaa. En pysty kunnolla edes kirjoittamaan kun käteni vapisevat niin.
Sain lauantaina tietää, että vaimoni on rakastunut toiseen. Tai hän väittää kyseessä olevat ”ehkä” rakastuminen, mitä se sitten tarkoittaakaan. Minusta se on hyvin selvä asia. Olenkin sitä mieltä, että hän on rakastunut, mutta ei tohdi sitä täysin minulle myöntää. Tämä toinen mies astui kuvioihin tietysti työpaikalla. Siten minäkin aikanaan viamoni tapasin ja suhteemme alkoi. Olimme silloinkin molemmat naimisissa omilla tahoillamme. Meillä oli ns. nuoruudenrakkaudet viety vihille. Sitten löysimme toisemme ja se oli menoa. Naimisiin menimme 10 vuotta sitten. Olemme molemmat noin 40-kymppisiä ja nyt töissä eri paikoissa.
Meillä ei tuolloin ollut lapsia entisissä avioliitoissa. Nyt on kaksi yhteistä ihanaa tenavaa! Viimeiset pari vuotta meillä on mennyt vähän huonommin. Seksiä ei ole juuri lainkaan, ehkä kerran joka toinen kuukausi ja tuolloinkin melko väkinäistä. Vaimo ei ole halunnut. Viimeiset puoli vuotta vaimo on viihtynyt töissä. Lähtee aikaisemmin ja tulee myöhemmin. Monesti tulee kotiin niin, että olen jo lasten kanssa ruokaillut sen perheen yhteisen aterian ja vaimo syö yksin. Sitten joko tekee kotona läppärillä töitä tai linnoittautuu netin maailmaan. Karkeasti ottaen elämämme on ollut tätä viimeiset puoli vuotta. Se aikaa tuo ihastus on ollut kuvioissa .
En ole saanut vaimoani puhumaan aiemmin. En ole ehkä tarpeeksi yrittänytkään. Nyt olen ollut aistivinani, että jotain on pahasti vialla ja sain hänet tunnustamaan ihastumisen/rakastumisen.
Minun maailmani romahti sillä sekunnilla.
Olemme yrittäneet parina iltana keskustella asiasta. Hän ei tiedä haluaako lähteä vai ei. Väittää, ettei se mies ole tässä pääasia vaan on ahdistunut suhteessamme muutoinkin. Hän haluaisi enemmän omaa aikaa, haluaisi myös, että minäkin viettäisin enemmän aikaa kavereideni kanssa. Olen kuulemma liikaa kotona. Minä toivoin, että voitaisiin koittaa viettää lapsetonta aikaa ja antaa aikaa myös itsellemme ja toisillemme. Olemme alun alkaen tehneet täss sen virheen, että emme ole puhuneet tarpeeksi vaan antanut pienten ongelmien kasaantua isoiksi.
Olen kysynyt rakastaako hän minua. Väittää rakastavansa, mutta kun kysyn, rakastaako hän minua muutoinkin kuin lastensa isänä, hän on hiljaa. Minä rakastan häntä valtavasti. En ole tämän avioliiton aikana edes kokenut muita ihastuksia. Hän tietää minun rakkauteni suuruuden. Osallistun myös reilusti kotitöihin, siitä se ei ole kiinni. Minä pelkään, että perheemme hajoaa ja vaimo lähtee tuon miehen matkaan. Osaan lukea vaimostani samat merkin, joita oli silloin kuin oma suhteemme alkoi ja erosimme ensimmäisistä puolisoistamme. Tämä toistaa samaa kaavaa.
Vaimoni ei halua kertoa kuka mies on kyseessä. Hän myös sanoo ettei suhde ole edennyt fyysiseksi. Väittää myös, ettei ole viettänyt aikaa miehen kanssa töiden ulkopuolella. Tämä ei pidä paikkaansa. Selailin vaimoni puhelinta ja löysin tälle miehelle lähetetyn sähköpostin, jossa on vaimoni ottama valokuva tästä hepusta kun hän ajaa vaimoni autoa. Vaimoni siis valehtelee. Eiköhän siellä ole siis seksiäkin harrastettu. Ja näin ollen tiedän myös kenestä on kyse. Vaimolleni en ole tätä vielä kertonut. En tiedä pitäisikö vai ajanko hänet sillä vieläkin enemmän miehen syliin.
Nyt on tilanne se, että en saa nukuttua, en syötyä ja räjähtelen lapsille. Vaimoni on vielä tämän viikon töissä ja minä lasten kanssa lomalla. Eilen rukoilin vaimoani jäämään ja hän sanoi, ettei jaksa kuunnella moista vaan haluaa miettiä asioita rauhassa. Antaa minun roikkua löyhässä hirressä. Hän sanoo, että tämä vaatii nyt aikaa ja miettimistä. Häntä kuulemma kaduttaa, että minulle edes kertoi ja olisi pitänyt miettiä asia valmiiksi yksin. Sanoin olevani eri mieltä. Minusta oli hyvä, että kuulin sen ja asiaa voidaan koittaa korjata. Minulla taas on sellainen tunne, että asia on päätetty ja minulle annetaan aikaa tottua siihen. Olemme parin viikon päästä menossa parisuhdeterapiaan. Vaimoni suostui kynsin hampain.
Olen helvetinmoisessa suossa. Vaimoni on minun elämäni rakkaus ja hänen rakkautensa minuun on kuihtunut pois. En tiedä miten saisin hänet pysymään rinnallani, saati sitten rakastumaan uudelleen. Olin aistinut, että kaikki ei ole kunnossa, mutta ei minulla ollut aavistustakaan, että näin syvällä uidaan. Ja jos hän jäisikin, miten voin olla varma siitä, että hän sitä todella haluaa ja tuo homma ei jatku tai uusiudu.
En yksinkertaisesti kestä ajatusta elää ilman häntä. Luulin, että tästä avautuminen olisi helpottanut, mutta kävikin ehkä päinvastoin. Minulla on todella paha olla itseni ja lastemme puolesta.
Olen tosi pahoillani puolestasi :-(. Itselläni on sama tilanne, kaikki tuli kuin pommina kaksi kuukautta sitten. Mieheni antanut "armonaikaa" lomien loppuun, sitten aletaan "toimeenpano" lasten, asunnon ja muiden järjestelyjen suhteen. Hän haluaa lähteä, ei rakasta enää. Ei ole enää pitkään aikaan osallistunut lasten ja kodin hoitoon, laskujen maksuun tai mihinkään muuhun koskei koe asioita enää yhteiseksi. Lapsilla ei vielä tietoa asioiden todellisesta kulusta (8 ja 5 vuotiaat), mutta ymmärtävät tietysti ettei kaikki ole niin kuin pitää ja oireilevat. Kun jostain saisi sen voiman että alkaisi asioiden järjestelyn. Suurimpia ongelmia on asunto, mitä tehdä sille? Myytyä ei taatusti heti saa, kuinka järjestää asiat siihen asti?
Henkinen ahdistus suuri, olen joutunut turvautumaan sekä mieliala-, uni- että ahdistuslääkkeisiin. Puheyhteys katki, toinen turvautuu alkoholiin, tietokoneelle ja puhelimeen uppoutumiseen. Töissä jaksettava vielä ensi viikko, sitten pitäisi yhteisen loman alkaa. Pelottaa. 🙁
Aivan vastaavat fiilikset täällä, tuossa tosiaan maaliskuussa vaimo alkoi juttelemaan että olemme kasvaneet erillemme, ja olemme vain mukavuusliitossa tässä. Tätä ennen oli ollut myös linnoittautuneena nettiin kaiket iltapäivät ja illat sekä viikonloput, tai pitkillä lenkeillä itsekseen. Seksi on meilläkin ollut todella harvassa jo vuoden tai kaksi, ja mukavuusliittoilmoituksen jälkeen vaimo siirtyi nukkumaan toiseen huoneeseen.
Mihinkään keskusteluun mikä on vikana tai voisiko jotain tehdä hän ei suostunut tässä kohtaa. Lopulta pistimme eropaperit vetämään, ajattelin josko tämä herättelisi vaimoakin vähän. Ei mitään, hän vaikuttaa helpottuneelta ja sujuvasti vain odottaa että järjestän hänen tavaransa täältä ulkomailta suomeen appivanhemmille..
Tietääkseni mitään rinnakkaissuhdetta ei ole, mutta netissä vaimolla on kavereita ja ystäviä joiden kanssa juttelee illat pitkät, eli henkinen yhteys on sinne, ei minuun.
Terapiaan ei suostu missään tapauksessa koska ei halua avata eron syitä minun kanssani varsinkaan, pelkää varmaan että saattaisi tulla katumapäälle ☹️
Arjessa koitan pärjätä parhaani mukaan, ja siirtää koko porukan, meillä on nelivuotias lapsi, kotimaahan ja ihmetellä sitten miten selvitä siitä eteenpäin. 10 vuotta oltu yhdessä eivätkä minun tunteeni todellakaan ole kuolleet mihinkään.
Mulla on suunnattomia vaikeuksia selvitä päivästä toiseen, öistä puhumattakaan. Sattuu niin syvälle ja lujaa. On vaikea käsittää miksi toinen tahtoisi rikkoa tämän kaiken? Odotan vain, että herään tästä painajaisesta.
Kuulin juuri että yhteinen loma alkaa miehen laivareissulla kavereidensa kanssa 😭.
StgPepper kirjoitti 3.7.2013 14:17
Mulla on suunnattomia vaikeuksia selvitä päivästä toiseen, öistä puhumattakaan. Sattuu niin syvälle ja lujaa. On vaikea käsittää miksi toinen tahtoisi rikkoa tämän kaiken? Odotan vain, että herään tästä painajaisesta.
Kun vaimo alkoi ilmoitella erohaluistaan, tarrauduin vielä kovemmin kiinni, olin ekstrakiltti ja auttavainen, hoidin lasta 100% vapaa-ajastani ja halusin tehdä kaikkea mahdollista mukavaa vaimon kanssa.
Voin kertoa, että ainakin meidän tapauksessamme se vaan ahdisti toista entisestään. Tässä kun ei ole tietääkseni kolmatta osapuolta kuvioissa ei voinut lähteä sinne, mutta jos olisi uskoisin että tämä minun käytökseni olisi vaan ajanut vaimon pahemmin toisen syliin.
Ikävä kuulla, että täällä on kohtalotovereita. Vaimoni on kylmenemässä päivä päivältä. Enää en saa halatakaan häntä. Ehkä tässä olisi parasta olla normaali ja antaa tilaa miettiä, mutta millä v*tulla tässä olet normaali, kun kaikki on päin Peetä! Ahdistaa ihan jumalattomasti. En tiennyt, että ihmisestä voi tuntua näin pahalta.
Kun vaimo alkoi ilmoitella erohaluistaan, tarrauduin vielä kovemmin kiinni, olin ekstrakiltti ja auttavainen, hoidin lasta 100% vapaa-ajastani ja halusin tehdä kaikkea mahdollista mukavaa vaimon kanssa.
Voin kertoa, että ainakin meidän tapauksessamme se vaan ahdisti toista entisestään. Tässä kun ei ole tietääkseni kolmatta osapuolta kuvioissa ei voinut lähteä sinne, mutta jos olisi uskoisin että tämä minun käytökseni olisi vaan ajanut vaimon pahemmin toisen syliin.
Minä taas olen yrittänyt puhua asiasta ja vaimo vetää puolustustaistelun käyntiin. Se taas ahdistaa enemmän. Luule, että paras olisi antaa sille aikaa miettiä, kunhan tajuaisi mitä on menettämässä.
Luulen tässä olevatn 4-kympinkriisin tai vastaavan. Toinen osapuoli on vapaa huolellisen komea renttulookin omaava akateemisesti koulutettu, vapaa ajallaan muusikko ja taiteilija. Siis varmasti monen naisen unelma. Vaimoni taitaa tavoitella nuoruutta uudestaan eikä näe, mikä rakkaus häntä kotona palvoo.
Tietysti, jos sitten ei rakasta minua enää oikeasti, niin sille en mitään voi, mutta en ihan niinkään halua uskoa. Pelkään, että sillä on nyt pää sekaisin ja ajatukset jotenkin sumentuneet. Sillä menee muutenkin töissä lujaa - paljon uusia juttuja ja pienoinen ylennyskin.
Minä vain hajoan käsiin.
StgPepper kirjoitti 3.7.2013 18:10
Kun vaimo alkoi ilmoitella erohaluistaan, tarrauduin vielä kovemmin kiinni, olin ekstrakiltti ja auttavainen, hoidin lasta 100% vapaa-ajastani ja halusin tehdä kaikkea mahdollista mukavaa vaimon kanssa.
Voin kertoa, että ainakin meidän tapauksessamme se vaan ahdisti toista entisestään. Tässä kun ei ole tietääkseni kolmatta osapuolta kuvioissa ei voinut lähteä sinne, mutta jos olisi uskoisin että tämä minun käytökseni olisi vaan ajanut vaimon pahemmin toisen syliin.
Minä taas olen yrittänyt puhua asiasta ja vaimo vetää puolustustaistelun käyntiin. Se taas ahdistaa enemmän. Luule, että paras olisi antaa sille aikaa miettiä, kunhan tajuaisi mitä on menettämässä.
Luulen tässä olevatn 4-kympinkriisin tai vastaavan. Toinen osapuoli on vapaa huolellisen komea renttulookin omaava akateemisesti koulutettu, vapaa ajallaan muusikko ja taiteilija. Siis varmasti monen naisen unelma. Vaimoni taitaa tavoitella nuoruutta uudestaan eikä näe, mikä rakkaus häntä kotona palvoo.
Tietysti, jos sitten ei rakasta minua enää oikeasti, niin sille en mitään voi, mutta en ihan niinkään halua uskoa. Pelkään, että sillä on nyt pää sekaisin ja ajatukset jotenkin sumentuneet. Sillä menee muutenkin töissä lujaa - paljon uusia juttuja ja pienoinen ylennyskin.Minä vain hajoan käsiin.
Sama täällä, kun asiasta puhuu niin vaimo vetäytyy lapsen taakse jolloin asiaa ei voi nostaa esille, tai läppärin taakse jos poika on jo nukkumassa. Sen muutaman kerran kun oikeasti on asiaa miettinyt, ahdistuu niin paljon että iskee kova migreeni ja alkaa oksettamaan jne.
Minäkin epäilen että vaimolla on myöhästynyt 30:n kriisi joka myöhästyi pari vuotta vauvavuosien takia. Taannoin vaimo pääsi vihdoin vakinaiseksi opiskelijaksi ja sai oma elämää taas kodin ulkopuolella käyntiin. Totesi samalla ilmeisesti, että sellainen vapaa opiskelijaelämä on paljon mukavampaa kuin lapsiperheen äidin rooli. Lapsen voi lykätä mummolaan tai minulle.
On väsynyt arkeen, ja väsynyt meidän väsähtäneeseen suhteeseemme myös. Odottaa unelmien prinssiä ja täydellistä elämää. Hullaantumisvaihetta selkeästi kaipailee myös, ei näytä arkirakkaus kelpaavan.
Enemmän tilaa antaa toisen kehittyä ja omaa aikaa molemmille, vuorotellen lapsen kanssa enemmän ja yhdessä ilman lasta tekemistä olisi pitänyt olla paljon enemmän.
Kylläpä kuulostaa tutulta. Meillä on vain se, että vaimo luulee sen unelmiensa prinssin löytyneet. Kuvittelee kaiketi, että vuoroviikoin leikkivät kotia ja taiteilijaisäpuoli rustaa lapsille kivoja sarjakuvia ja kaikilla on hauskaa. Sitten taas vuoroviikoin wannaberentun kanssa eletään villiä nuoruutta.
Ei helkkari, mikä näitä naisia vaivaa? Ja millä ne tästä herättäis???
Kävin terapeutin luona. Olo parani hetkeksi, kunnes sain selville, että vaimolla on tosi syvät tunteet tätä toista miestä kohtaan. On myös salaista raskauttavaa kirjeenvaihtoa, vaikka sähköposteja ei kuulemma vaihdella. On myös salaisia tapaamisia, joiden olemassaolo on kiistetty. Vaimoni ei tiedä, että minä tiedän.
Täällä alkaa toivo hiipua. Hän saattaa tässä pantata lopullista tuomiota, koska yhteinen lomamatka on lasten kanssa edessä. Sitten taitaa pommi pudota.
Eilen sain onneksi lääkäriltä unilääkkeitä. Viime yönä nukuinkin niillä kuutisen tuntia. Sitä ennen menikin kolme vuorokautta täysin ilman unta. On tämä jatkuvassa pelossa, eävarmuudessa, vihassa, surussa, pettymyksessä ja epätoivossa eläminen rankkaa.
Vaimon mukaan tämän toisen jepen kanssa on nähty vain töissä ja kerran lounaalla töiden ulkopuolella, jossa oli muitakin työkavereita. Sellaista "heihei ja näkemiin" halausta lukuunottamatta muuta ei ole tapahtunut. No joo. Olen saanut selville, että pieniä autoajeluja on työaikana tehty, ollaan sovittu yhteisiä ruokakauppareissuja, ollaan oltu töiden jälkeen terassilla ja yhdessä viestissä luki, että taisipa vähän kontrolli karata eilen, tuliko kaulaan pahasti jälkiä. Näitä on tosi kiva lukea.
Vaimo tuossa kertoili aiemmin suhteemme ahdistavia puolia. Sanoi, että olisi ihan kiva ottaa omaa aikaa ja lähteä yksin johonkin viikonloppureissulle. Minä siihen kannustin ja sanoin, että jos suhteemme on tällaisista hetkistä kiinni, niin käyhä se. Sitten parin päivän päästä luen, että ovat puhuneet, että pitäisikö ottaa "pakoviikonloppu" ja nauttia hyvästä ruoasta, nauraa, iloita, kynttilöitä ja vähän erotiikkaakin.
Voin siis kertoa, että luottamus on tällä hetkellä aika nolla. Tästä on pitkä tie ylöspäin. Jos minulle olisi alussa kerrottu rehellisesti mitä on tapahtunut, niin asia olisi eri. Mietin tässä, että miten voisin antaa vaimolle vielä mahdollisuuden tunnustaa nämä asiat, ennenkuin kerron että tiedän. Se voisi auttaa asiaa. Jos ei tunnustusta tule, tuntuu aika pahalta luottaa jatkossa, jos nyt jatkoa edes on.
On niin vaikea ymmärtää tätä kaikkea.
Hei, sanoisin tilanteestani seuraavaa ja uskon että se auttaa. Alkakaa miettiä omaa elämäänne, katsokaa suhteenne päättyneeksi ja ottakaa itse ohjat omiin käsiinne. Naiselle/miehellw on helppoa kun toinen on valmis jatkamaan no matter what. Saa ihan itse toinen silloin pelata entten tentten- peliä. Se ei ole oikein teitä kohtaan. Ja voitteko tuollaiseen puolisoon ja hänen rakkauteensa ja loojaalisuuteensa luottaa enää koskaan. Mieheni aina välillä kun on johonkin tyytymätön aina sanoo, että kesän tai sen ja sen jälkeen meidän pitää miettiä suhdetta. Aina vastaan samalla tavalla; miksi odottaa, mennään saman tien vaikka huomenna pistämään eropaperit vireille ja etsi asunto saman tien.
Jos tuolta tuntuu, niin toteutus siis nyt. Rakastan häntä, mutta hän on oma ihmisensä ja voi kävellä jos haluaa. Pärjään ja tekin pärjäätte kyllä yksinkin. Jos hän haluaa lähteä, haluan itsekin tietää olevani vapaa hänestä.
Tehkää selväksi että tekin teette päätöksenne ja pistäkää piste eoävarmuudelle ja löyhässä hirressä roikkumiselle. Rakastan itsekin miestäni, mutta en rakasta silloin kun hän tuollaiseksi mäntiksi ryhtyy. Lopputulemana on ollut että suhteemme jatkuu ja hän pn toipunut äkkkiä kohtauksistaan kun on ymmärtänyt että elämäni ei hänestä ole riippuvainen. Meillä ei tosin ole ollut kolmansia osapuolia mukana. Mutta minun ehdoton sääntöni on, että jos pettää se on ovesta ulos ja heti.
Haluaisin uskoa, että tuossa tilanteessa ei olle ihan vielä. Voin tosin olla hölmö kun näin uskon. Päätin nyt toteuttaa hänen tahtoaan ja antaa pari viikkoa aikaa pohtia asioita. Annan hänelle myös mahdollisuuden itse kertoa tapahtuneista ja jos kieltää kaiken, paljastan sitten tietäväni. Jos taas vaimo tunnustaa itse ja on valmis katkaisemaan välit siihen toiseen ja tosissaan tekemään töitä kanssani, niin olen siihen vielä valmis. Ainakin nyt. Olisi aika hätäistä tässä kun viikon olen asiasta tiennyt, tehdä päätös, että rikotaan perhe. Jos taas vaimo on sitä mieltä, niin sille en sitten mitään voi. Hän on tätä varmasti vähän pidempään jo pohtinut.
Jos asia on niinkuin hän väittää, että pää on sekaisin kuin seinäkello ja asioita pitää saada järjestykseen, niin sitten sille on annettava mahdollisuus. Jos kyseessä onkin kaikesta kertomastani taakasta ja stressistä johtunut altistuminen ihastukselle ja sitä seurannut hullaantuminen, niin tällaisella "ajatustauolla" se voidaan vielä nähdä uudessa valossa ja korjata.
Yritän nyt hetken olla painostamatta ja katsoa mitä seuraa. Asia on minulle vielä melko uusi ja ehkä minunkin on syytä saada etäisyyttä ja tilaa ajatuksille. Hätäisistä päätöksistä suuntaan tai toiseen tässä vaiheessa voi olla vain haittaa.
Itse olen myös vastaavassa tilanteessa. Vaimo tutustui toukokuussa sattumalta erääseen tyyppiin ja on nyt ajautumassa hänen pauloihinsa. Kun sain tämän selville, minunkin elämäni romahti. Kaikki oli ollut hyvin, jopa täydellisesti. Yritin puhua vaimoni kanssa tilanteesta ja häntä oli muka alkanut arki ärsyttämään, mutta ne asiat tuntuivat todella pieniltä ja kerroinkin että nämä voidaan kyllä puhumalla ratkaista. Vaimoni on kuitenkin todella huono puhumaan asioista.. Hänkin varmasti ajautui tästä syystä hakemaan arkeen jotain vastapainoa ja meni ihastumaan tähän toiseen henkilöön. Vaimo sanoo että syy on ainoastaan hänessä, mutta täytyyhän tämän toisenkin osapuolen tajuta että tässä ollaan naimisissa.. Itse olisin täysin valmis korjaamaan ne asiat mitkä meidän avioliitossa rassaa ja sanoinkin vaimolle, että teen mitä tahansa liiton eteen.. Niin joo, voisin toki kirjoittaa tästä oman aiheenkin. Toivotan sulle joka tapauksessa tsemppiä ja jaksamista!
Ne on tsempit ja jaksamiset tosiaan aika vähissä. Sain vaimon mukaan terapiaan. Tilanne meillä on paha ja vaimo ei oikein jaksa uskoa yhteiseen huomiseen, mutta lopullinen tikarinisku on vielä iskemättä.
Edistystä oli sentään se, että nyt saatiin puhuttua. Ihan oikeasti puhuttua ja se auttoi kyllä molempia. Suosittelenkin vastaavassa tilanteessa olevia hakemaa ammattiapua, jos vian molemmat siihen suostuvat. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo. Synkkä se on joka tapauksessa.