Parisuhde, koti ja perhe

3 päivää sitten

Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Parisuhde, koti ja perhe

Parisuhde, koti ja perhe aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 3803
Käyttäjä pala lasia aloittanut aikaan 03.07.2013 klo 00:34 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei! En tiedä, miten tämän kertoisin. Itkenyt olen pitkin päivää. Itku tulee pyrähdyksinä. Menneisyydessä on aviero pari vuotta sitten. Se päättyi, kun mies kyllästyi minuun ja rakastui toiseen. Liittoon liittyi myös valehtelua ja väkivaltaa. Olin päässyt kuin vankeudesta vapaaksi. Vajaa pari vuotta sitten ihastuin työkaveriini. Ei missään vaiheessa muutettu yhteen.…

Käyttäjä himmuli aloittanut aikaan 24.02.2010 klo 17:32 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Ihan aluksi; teen montaa eri surutyötä tällähetkellä. Traumaterapoin yli 6 vuotta kestänyttä suhdetta narsistin kanssa, suren pikkuveljeni itsemurhaa, suren tyttäreni sairastumista uudelleen psykoosiin ja sitä ettei hän halua olla enää missään tekemissä kanssani, lastenlasteni muuttoa ulkomaille ja elämänkumppanini, parhaan ystäväni (niin luulin) petollisuuden paljastumista; hänellä on ollut ainakin kolme naista…

Käyttäjä Girlneedshelp90 aloittanut aikaan 08.10.2013 klo 12:16 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen siis 23-vuotias nainen joka seurustelee 26v miehen kanssa. Seurustelua takana yli 3 vuotta. Suhteemme on hyvin tiivis, meillä ei ole yhteisiä kavereita tai muutenkaa yhteistä tekemistä. Käydään vain ulkona joskus viikonloppuisin, syömässä, elokuvissa jne. Itse olen luottamuksen arvoinen etten koskaan voisi pettää miestäni. Hänkään ei ole yhtään mustasukkainen mitä…

Käyttäjä kriisiable aloittanut aikaan 07.10.2013 klo 23:41 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei, olen 24-vuotias nainen joka on juuri eronnut vajaa kaksi vuotta kestävästä suhteesta. En tiedä oikein mistä aloittaa koska suhde on ollut hyvin myrskyisä. Tapasin ex-avopuolisoni asuessani kotipaikkakunnallani jossa mies työskenteli siihen aikaan. Olimme vasta kuukauden verran tapailleet ja miehellä oli kova kiire edetä suhteessa ja olinhan minäkin mennyttä naista.…

Käyttäjä sikuriina2 aloittanut aikaan 29.05.2013 klo 09:40 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Jätin avomieheni kuuden vuoden seurustelun jälkeen. Seurustelusta katosi läheisyys nelisen vuotta sitten, seksi kolme vuotta sitten. Tämän jälkeen ongelmia, pienempia ja suurempia kärhämiä ilmestyi kuin tyhjästä. Kaikesta puhuttiin ja kaikkea yritettiin ratkaista yhdessä. Loppujen lopuksi viimeisen puolitoista vuotta taisi mennä niin, että kumpikin vain lakaisi nämä ongelmat ja puuttuvat palaset…

Käyttäjä ruusunnuppu12 aloittanut aikaan 11.06.2013 klo 09:52 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

seurustelin kuusi vuotta minua paljon nuoremman miehen kanssa. alku oli loistavaa. minulla oli edellisestä liitosta kaksi lasta ja ikääkin minulla jo alkoi olemaan. noin vuosi sitten hän ilmoitti että ei ole nyt ihsn varma haluaako lapsia ja alkoi kohtelemaan minua kuin ilmaa.. erosimme kuukausi sitten ja nyt sattuu niin paljon…

Käyttäjä timppa313 aloittanut aikaan 03.05.2013 klo 15:48 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Kellään kokemuksia moisesta…? Asia on mulle todella vaikea. Olin naimisissa lapseni äidin kanssa 6v sitten. Erosin, hmm, luultavasti siksi että mulle itselle tuli jonkinlainen pakokauhu. Meillä on 7v poika ja he asuvat eri paikkakunnalla. Ex-vaimoani olen vuosien saatossa ikävöinyt kovastikin ja nyt hänen taannoisen eronsa jälkeen hän on kertonut rakastaneeni…

Käyttäjä Metsäruusu aloittanut aikaan 09.09.2013 klo 21:01 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Lastani on alettu kiusaamaan koulussa. Lapseni kertoi tästä meille vanhemmille. En tiedä mitä voisin tehdä auttaakseni lastani. Kouluun olen ollut yhteydessä, auttaako se en tiedä ☹️ Tuntuu ihan äärettömän pahalta, itseäni on kiusattu koulussa ja tiedän mitä jälkiä se jättää loppuelämäksi. En kestä, että oma lapseni saa kokea saman. Tarvitsen…

Käyttäjä ookkonaa aloittanut aikaan 09.09.2013 klo 21:32 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Aloitin 4 vuotta sitten opiskelut yliopistossa ja tapasin nopeasti tämän jälkeen tyttöystäväni. Seurustelimme 2 vuotta aktiivisesti ennenkuin muutimme yhteen. Yhdessä asuimme 2 vuotta. Rakastin tyttöystävääni kokoajan suuresti, ja mielestäni suhteessa ei ollut muuta vikaa kuin seksin puute, jota emme harrastaneet viimeiseen 1,5 vuoteen kertaakaan. Tyttöystäväni sanoi haluttomuuden syyksi sen että…

Käyttäjä Afroditen aloittanut aikaan 01.10.2013 klo 23:11 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Tunnen surun ja väsymyksen virtaavan kehoni läpi. Tämä tunne on vallannut minut jo pitkään, ja viritänyt minut syventymän työasioihin aina syvemmin ja syvemmin. Olen suojellut tiedostamatta itseäni totuudelta, joka nyt on kohdattava. Puolisoni sitä ei kykene tekemään, ei edes huolehtimaan itsestään. Minun on jaksettava lasten vuoksi, minun on räjähdettävä ja…

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: