Olen elänyt tunnetasolla elämäni vaikeimmat kuukaudet, hakenut ammattiapuakin. Luulin, että olisin jo vahvempi ja järkevämpi, mutta tuntuu että päinvastoin. Olen kokenut avioeron nuorena ja jäin silloin pienen lapsen kanssa kaksin. Se OLI rankkaa mutta pojalla nyt jo oma perhe ja asiat kunnossa. Itsellä on ollut eron jälkeen 2 ihmissuhdetta ja tämä toinen, 15 v kestänyt, päättyi kesällä.

Suhde oli etäsuhde eli yhdessä ei asuttu, kotien välimatkaa 20km. Ihastuin välittömästi kun tapasin itseäni 12v vanhemman miehen. Kuvittelin, että hän olisi jo elämää nähnyt ja rauhoittunut. Suhteemme alkoi kuitenkin vähän nihkeästi. Tapailimme ja välillä hän oli hyvin lämminkin, mutta yht´äkkiä sanoin, tein, toimin jotenkin väärin ja sain siitä sitten kuulla. Hän saattoi lähteä kesken kivan illan hyvin kylmästikin ja seurasi päivien, viikkojen mykkyys jolloin en saanut viestitellä tai ottaa yhteyttä. Se tuntui oudolta koska itse haluan mahdollisimman pian kinat selvittää, pyytää anteeksi. Elämä meni sitten vuoristorataa eteenpäin. Olin kuitenkin lähes aina valmis sopimaan koska meillä oli paljon asioita joista molemmat pidimme, myös luonto oli meille tärkeä rentoutumispaikka. Huomasin pikkuhiljaa kiintyneeni. Poikani muutti jo vuosia sitten pois ja silloin yksinäisyyden tunne oli valtava. En halunnut katkaista yhteyttä mieheen, eikä muita tuttavuuksia juuri ollut kun halusin kuitenkin suhteeseen panostaa.Joskus mies oli hyvin mustasukkainen jos jotain epäili, käytti karkeaa kieltä kuten huorittelu. Viimeiset kesät vietimme enemmän aikaa yhdessä maalla. Oli kuitenkin välillä kuukausia ettei hänestä kuulunut tai sain viestiini tylyn vastauksen. Lopulta sitten soitti tai tuli käymään ja siitä sitten jatkettiin. Toivoin kovasti että tämä olisi sellaista ’aikuisten rakkautta’ ja ikääntyisimme yhdessä.
Alkukesästä meille tuli kinaa lomasuunnitelmista ja silloin itsekin vähän tulistuin koska olen työelämässä ja hän jo vapaalla. Siitä riita paisui viestittelyksi koska sain usein kuulla jos yritin mielipidettäni perustella, että nyt LOPETAT tai…alkoi uhkailut. Menimme sitten eri teitä loppukesän, mutta ikävä on ollut niin ankara etten ole hallinnut aina tunteitani. Olen valvoskellut, viestitellyt vaikka hän on sen kieltänyt. Käyttäytynyt mielestäni hyvin lapsellisesti, mutta tunnemyrsky on ollut voimakkaampi kuin eron jälkeen yli 20 v sitten. Jostain syystä hän saa käännettyä aina riidan mun syyksi ja tunsin myös ankaria itsesyytöksiä.Psyykkinen kipu oli kova. Käyn työssä ja minulla on muutakin elämää, mutta suhde jätti ison mustan aukon koska kuitenkin tapailimme aika säännöllisesti viikottain, ruokailimme yhdessä ja ulkoilimme.

Kirjoitan tämän oloani helpottaakseni ja samalla mietin oliko meitä 2 tunne-elämältään epäterveitä yhdessä vai miksi näin vaikeaa? kaikesta yrittämisestä huolimatta. Jos tulee jotakin kommenttia mieleen niin vastailkaa, miten pääsisin raastavasta ikävästä eroon.