Hei Pala lasia!

Olinkin jo miettinyt, mitä Sinulle kuuluu. Kurja kuulla, että noin huonosti menee nyt. Tosi upeaa kuitenkin, että olet lähtenyt opiskelemaan uuteen ammattiin. Kunpa nyt vain jaksaisit opiskella! On se varmasti raskasta, kun on jälleen kerran tilanne päällä.

En osaa sanoa muuta kuin että tämä jätetyksi tuleminen vaan on tuttua täälläkin, ja ne syyt, miksi A jättää B:n ovat mitä moninaisimpia. Tutkija nimeltä Alberoni on kirjoittanut kirjoja rakkaudesta (Rakastuminen ja Erotiikka) ja todennut, että rakastuminen kestää puolesta vuodesta kahteen, ja sen jälkeen ensi huuma on ohi ja suhde joko päättyy tai siirtyy uuteen vaiheeseen. Ehkä Sinun uusi kumppanisi on nyt ohittanut sen hullaantumisvaiheen ja luulee nyt lakanneensa rakastamasta. Tosi asia on se, ettei kenenkään rakastumisvaihe kestä tuota paria vuotta kauemmin. Kun tutustuu toiseen lähemmin, alkaa nähdä niitä toisen huonompiakin puolia selvemmin ja siinä se hullaantuminen sitten vähitellen hyytyy. Kestävä rakkaus sisältää toisen hyväksymisen ja sen, että sietää myös toisen puutteita ja heikkouksia.

Tuska on vain pakko kohdata. Kukaan ei voi torjua kipua ikuisesti. Neuvon Sinua ottamaan päivän kerrallaan. Sano itsellesi joka aamu, että selviät tästä päivästä. Älä yritä kahmia liian isoa kakkua kerralla. Tee itsellesi pieniä osatavoitteita, vaikkapa sellaisia, että tänään jaksan laittaa päivällisen tai että tänään jaksan suorittaa nämä tälle päivälle suunnittelemani tehtävät. Ja kiitä itseäsi illalla siitä,että selvisit.

Jatka kirjoittelua. Me täällä yritämme tukea Sinun parhaan taitomme mukaan.🙂👍

Kiitos Etsijä sanoistasi! Joo ei tunnu hyvältä. Rakkautta ei voi pakottaa. Tänään laitoin miehelle tekstiviestiä ja toivotin hyvää työpäivää uuteen työhön vartijana kaikesta huolimatta. Laitoin siihen myös, etten ole vihainen enkä vihaa häntä. Hän laittoikin takaisin, että on ihan pihalla. Laitoin hänelle takaisin, että tekisi mieli sanoa, että ihan oikein. Mutta laitoin, etten minä ole sellainen. Haluan hänelle kaikkea hyvää. Näillä näkymin jatketaan kavereina. Sitä en tiedä, miten se onnistuu käytännössä.

Minä tässä olin se rakastuneempi osapuoli. Tänäänkin on pyrskäyksittäin itkenyt. Huominen jännittää. Mies tulee käymään töiden jälkeen ja keskustellaan. Tiedän, etten itkemättä pysty olemaan. Mun täytyy myöntää, että olen myös tänään saanut purkaa sydäntäni ja itkeä. On se onni, että on ystäviä.

Kyllä mä alunalkaenkin suhteen alettua ajattelin, että tämä kestää sen kuin kestää. Miehen mukaan en tehnyt mitään väärin eikä hän inhoa eikä vihaa minua. Kuitenkin minun itsetuntoni teki taas pohjanoteerauksen. Joku minussa on vikana, kun minun kanssa ei viihdytä. Tiedän olevani hurjan tylsä. Kuitenkin minusta saa hyvinkin luotettavan ja välittävän ystävän.

Eilen harkitsin jäädäkö kotiin itkemään vaiko mennä järvelle tapaamaan ihmisiä ammattiosaston saunaillan merkeissä ja mennä sinne auttamaan grillaamisessa ja peleissä. Päätin kuitenkin lähteä. Tuli siinä useammalle tirautettua pienet tukahdutetut kyyneleet. 60-vuotias ammattiosastomme puheenjohtaja miespuolinen sanoi, ettei itkua saa tukahduttaa. Menin sihteerimme avuksi grillaamaan makkaraa ja jakamaan sitä halukkaille. Näin siellä myös mm naisen, jonka tytölle tein kastemekon yllätyksenä 19 vuotta sitten.

Keskustelin siell myös minulle tutuksi tulleen kansanedustajan kanssa. Yleensä hänellä on kiire. Tuli purettua hänellekin akuutista tilanteesta. Juttelin myös, miten 3-vuotinen psykoterapia päättyi kuukausi sitten. Keskustelin psykoterapiaan johtaneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä siskoni raa'asta murhasta. Siihen myös lisäsin, etten ole katkeroitunut vaan omalla ujolla tavallani tykkään olla ihmisten kanssa. Meillä oli hyvin lämminhenkinen keskustelu. Eikä ole kauaa, kun nähtiin uimahallissa, jossa olin minut hyljänneen miesystäväni kanssa.

Tämä on tilanne, johon ei voi varautua. Eikä mulla todellakaan ole aikomus raivota miehelle, miksi näin kävi. Tai en voi mennä vannomaan, jos satun hepulin saamaan. Kertaakaan ei olla tämän suhteemme aikana riidelty. Eli ollaan puolin ja toisin kohdelleet toisiamme ehkä silkkihansikkain ja toisiamma kunnioittaen. Tunteet tulevat ja tunteet menevät. Raivoamalla ainakin karkoitan hänet pois. Hän ei varmaan itsekään tiedä, mitä haluaa. Ei varmaan ole helppo tehdä bänksejä. Kuitenkin tämä miessuhde on ollut minulle hyvin tärkeä ja ainutlaatuinen. Sain oppia, että mies paneutuu myös tyydyttämään naisen niin halutessaan. Hän on auttanut minua pitkälti eteenpäin seksuaalisella saralla.

(Olin 20 vuotta naimisissa miehen kanssa, jolla ei ollut muita seksikokemuksia. Enkä minäkään tiennyt seksistä muuta kuin raiskaus- ja hyväksikäyttökokemukset. Viimeiseen 8 vuoteen ei ollut seksiä ollenkaan.)

Toivon tosiaan selviäväni tästä ihmisenä. En halua rikkoutua tämän takia. Minun on muutenkin opittava rakastamaan ja välittämään itsestäni. Olen sillä tiellä. Mulla on kunnonkohotus liikunnallisesti ja ravinnollisesti meneillään. Muuten voin tosissani kuolla. Teoriassa on helppo sanoa, että mä pärjään. Käytännössä on riski, että masennun. Ei ole pitkä aikaa siitä, kun sairastin masennusta ja söin lääkkeitä. En enää halua itseni siihen pisteeseen. Olisi varmaan hyvinkin terveellistä elää jonkun aikaa ilman parisuhdetta ja paneutua vain omiin haluihin ja tietysti lapsiin.

Mun lapset ovat upeita. Esikoiseni tuli nyt keväällä ylioppilaaksi ja menee ensi viikolla armeijaan. Toinen pojistani täyttää ensi viikolla 18. Kolmas pojistani pääsi peruskoulusta ja aloittaa syksyllä ammattikoulussa opiskelun ICT-asentajaksi. Ja rakas kuopukseni tyttäreni aloittaa yläasteen syksyllä. Olen äitinä onnellinen, että lapseni ovat sosiaalisia ja hyväkäytöksisiä.

Nyt kun vaan jaksan. En romahda. Tiedän tarvitsevani siihen apua. Heikolla hetkellä kuuntelijaa ja väylää, johon purkautua. Ei meistä välttämättä tule enää paria. Toivottavasti hän pysyy ystävänä, johon voisin turvautua. Voi olla, että toivon liikoja. Hän on kuitenkin ollut isäni jälkeen ensimmäinen mies, johon olen luottanut ja tuntenut oloni turvalliseksi. Ex-miehen seurassa pelkäsin. Siihen tilaan oli niin tottunut, ettei sitä edes tajunnnut kuin vasta eron jälkeen.

Tästä taisi tulla sekava sepustus. Ei taida oikein kattaa esseen rakennetta. Tarve on kuitenkin purkautua. 😭

😭😭:

Nukuin kolmeen asti hyvin. Heräsin käymään vessassa. Sitten se alkoi. Mä itken ja vapisen täysin hallitsemattomasti. Tämä tuntuu niin pahalta. Minusta tuntuu, kuinka kaikki olisi ollut vain valhetta. Minäkö tein toisen onnettomaksi oman rakkauden kustannuksella? En tiedä, mitä huomenna siis tänään kysyn mieheltä, kun se tulee käymään.

Juuri nyt ei tunnu siltä, että pystyn mitään järkevästi kysymään tai kuulemaan. Mulla sydän pakahtuu. Mä en voi kuin itkeä. 😭😭: Epäilen, että minulta meni se tuki ja turva ja rakkaus, mitä koin tuon miehen kanssa. Ei, mä en tiedä, mitä tehdä. Lähtiskö nyt yöllä kävelemään ja kävelemään. Pimeä suojaisi, ettei kukaan mua näkisi. Kuitenkin joku poliisiauto menisi ja ihmettelisi, jos itkien vollottaen mennä kävelen. 😭😭😭

Tunnen itseni parhaillani niin arvottomaksi. Miksi oi miksi? Mä kyselen tyhmiä!! Tässä ei ole mitään järkeä. Muahan ei voi rakastaa. Mussa on jotain suurta vikaa. Jos sitä pystyisi menemään vielä hetkeksi pitkälleen. Ennen kuin nousen ylös ja lähden tosissaan ulos lenkille. Jotenkin pitäisi saada suunnattua tämä suru ja tuska hyödyllisesti. Luulen kuitenkin, että ahdistus latistaa mut enkä pääse liikkeelle. Ei se kaveruus olisi se sama juttu. Mun siivet on katkaistu enkä usko, että pystyn samalla tavalla kuin ennen uskoutumaan tuolle miehelle. Se kaikki on nyt pahasti rikki.

Tämän tuskan kanssa on loppujen lopuksi yksin. En uskalla enää rakastua. En pysty luottamaan itseeni en omaan itsetuntoon. Mun itsetunto, joka hädin tuskin oli koottu, on taas niin palasina! En pysty hengittämään. Mua oksettaa. Kunpa saisin pidettyä itseni koossa enkä tekisi itsestäni naurunalaista.

Soittaisin nyt sille miehelle ja kertoisin, miten pahalta tuntuu. Mutta en tee niin, koska en voi herättää toista kesken yöunien eikä mulla ole siihen enää oikeutta. Mun hätä on nyt niin suuri eikä sitä voi sanoin pukea. Itken silmät turvoksissa ja nokka tukossa. Tässä pitäisi ryhdistäytyä: pyyhkiä kyyneleet. Harkitsen rauhoittavan ottamista. Niitä mulla on vielä. En kuitenkaan haluaisi turruttaa mieltä. Eikä se loppujen lopuksi auta. Multa meni tässä turvallinen syli. Mulla ei ole enää syliä, johon turvautua.

Loppujen lopuksi päädyn olemaan ikuisesti yksin. Miten tästä palaset korjaa yhteen ja jatkaa eteenpäin. Huutaako Jumalaa avuksi? Auttaako sisko ja äiti taivaasta? Nyt mä tajuan, että olin miehelle valtava taakka. Hän on auttanut ja kantanut mua eteenpäin. Nyt se on murskattu!! Ja mun kohdattava kaikki yksin!!!!!!! 😯🗯️

Mulla on kuitenkin kaikesta huolimatta taipumus löytää jotain positiivista. Nyt on kesä! Mä en ole tilivelvollinen menemistä miehelle. Olen vapaa. Joten opettelen käyttämään sitä oikein ja hyvin. 😭 Nyt jos suurempi itkunpuuska olisi ohitettu. Ja käpertyisin itsekseni makuulle. Hengitellen rauhallisesti. Jos kävisi vielä facebookissa sitä ennen.

Hei! Tuttu tarina tuo, että mies haluaa hetken näyttää mitä on olla hyvä naista kohtaan. Minua loukattiin nuorena ja kauniina samalla tavalla. Haluttin hetken aikaa olla hyviä ja se kyllä eheyttikin paljon. Juuri kun aloin luottaa naiseuteeni niin jätettiin. Tästä en ole ikävä kyllä sillä tavalla toipunut, että luottaisin parisuhteen kestävyyteen .Olen aina ollut seksuaalisesti herkkävaistoinen. Tosiasia on kuitenkin se, että joskus kannattaa elää yksin hetken aikaa, koska miehet saattavat juuri toipumisvaiheessa ta asian jo unohduttuakin haavoittaa. Ei kannata vaatia heiltä siis liikoja. Itse elän juuri siitä syystä yksin tällä hetkellä mielummin. En päästä miestä toistaiseksi elämääni, enkä kaipaa mitään lohduttajia, koska tiedän kuitenkin kykeneväni oikeaan rakkauteen, jota vain mielestäni ei tällä hetkellä kukaan mies ansaitse. Suosittelen samaa sinulle, vaikka päätöksesi on kuitenkin sinun omasi. Kannattaa suojella itseään tuollaisessa tilanteessa ja näyttää, että kyllä sinä kannat sen julman teon ihan itse. Se ei ole sinun häpeäsi, vaan sen miehen häpeä, joka haavoitti naiseuttasi niin, että kierre jatkuu ellet itse sitä katkaise. Et ole naisena vähempi arvoinen ilma miestä, mutta toisaalta ei kannata aina lähteä parisuhteeseen ihan itsensä takia.

Kiitos White princess2 sanoistasi. Puhut aivan kuin minun suulla. Olo on kuin satutetulla. Mun olo on nyt hyvin kummallinen. Mies kävi hakemassa tavaransa. Keitin kahvia, kun hän pyysi. Itkin kolmesti reilun tunnin aikana, jonka aikaa mies vietti mun luona. Selitti ettei minussa ole vikaa vaan hänessä?!?! Hänen mielestä jatketaan niinkuin ennenkin, mutta ilman seurustelua. En tiedä, mitä siitä ajatella. On se tyhjää parempi. Hän on niin hyvä kaveri etten halua häntä menettää. Hän on auttavainen.

Hän ei tiedä, mitä haluaa. Jotenkin olen alkanut ajattelemaan, että häntä ei kiinnostakaan nainen sillain vaan mies. Hän on jutellut avoimesti, miten hän on ollut miehen kanssa saunassa ja ovat kokeilleet. En pitänyt sitä mitenkään pahana. En tiedä, onko nyt joku vaihe menossa, missä hän miettii suuntautuneisuutta. Olen kuitenkin ymmällä päästäni.

Olen hänet tuntenut kolme vuotta, joista vajaa kaksi seurusteltiin. Tehtiin töitä töissä yhdessä samalla alueella. Hän oli tukena, kun mulle tuli avioero ja mulla tuli itkettyä jopa töissä. Sitten minun puolelta rakastuminen, seurustelu ja nyt se muuttuu kaveruudeksi/ystävyydeksi. White princess2:n ja omastakin mielestä pidän taukoa seurustelussa.

Jotenkin minun takkini on nyt tyhjä. Itkin yöllä, itkin aamulla herättyäni, itkin lenkillä, itkin miehen käydessä. Ja nyt olen tyhjä. Onneksi ystäväni repi minut torille kuuntelemaan ja katselemaan Tommi Läntistä. Tuli nähtyä muutenkin tuttuja. Vielä juhannusviikolla koulussa tuuletin, että olen rakastunut nainen. Nyt en tiedä, mikä olen. Minun rakastetusta tuli minun kaveri. En vaan tajua, miten sen voin sisäistää. Juuri nyt ei itketä, eikä tunnu niin pahalta. Kuitenkin kaipaus on suuri!!! Olen kirjaimellisesti aivan pihalla.

Huomenna saan yhden ystäväni mukaan kävelemään. Olen kiitollinen ystävistä ja läheisistä!!!
😐😐

Taas yksi epäuskoinen aamu on takana. Tuntuu jotenkin niin pahalta unelta, että parisuhde on päättynyt. Paitsi se ei ole unta vaan niin totta. Tuli aamulla taas itkettyä. Painelin siitä sitten itsekseni lenkille. Lenkillä tuli myös paruttua. Koitin kuitenkin varoa ettei kukaan huomaa.

Olin siinä sitten kauppaan menossa, kun yksi meidän yhteinen ystävä pysäytti mut ja mä repesin itkemään. En vaan voinut sille mitään. Parisuhteen arvon ja tärkeyden huomaaminen ja tajuaminen, kun sen on menettänyt, on musertava. Parhaillaan tuntuu etten tästä selviä. En pysty katsomaan huomiseen. En tiedä, mitä tehdä.

Parin tunnin päästä on tarkoitus mennä taas lenkille. Sitten menen ystävän kanssa. Mä tunnen olevani tyhjä kuori. Jos olisi nyt mahdollista, niin haluaisin puhelinyhteyden taivaaseen ja keskustelisin siskoni tai äitini kanssa. Ja mä kaipaan niin syliä!!!

😭

sydänsuruja
mitäpä minä tiesin sydänsuruista
vähätellessäni
kaipaavia, eronneita, petettyjä
ihastuneita, rakastuneita, jätettyjä

olemattomiksi vaivoiksi kutsuin,
en ehkä ääneen
ajatuksissani
typeränä, ymmärtämättä

mitäpä minä silloin ymmärsin
kokemattomana
ainoatakaan tunnetta tuntemattomana
kylmänä, kovana, arkana

muka niin kovin vahvana,
minä en mene rikki rakkaudesta

ylpeys käy lankeemuksen edellä

kuinkahan moni minulle hermostuu
puhuessani hänestä, siitä
yhdestä ainoasta ihanasta parhaasta rakkaimmasta
saavuttamattomimmasta

hermostuu, vähättelee
vaikka minä tunnen meneväni kaipuusta rikki

Minunkin X:ni olisi halunnut jatkaa kanssani vain ystävänä. Olemme säilyttäneet muodolliset välit mutta kyllähän se ystävyys on aika lailla kariutunut kuten omassa ketjussani olen kirjoittanut. En kestä nähdä häntä, mutta aika ajoin kirjoittelemme.

Luulenpa, että Sinunkin kannattaa pitää taukoa suhteessa ainakin ensi alkuun. Vanhat naissystäväthän ne ovat siinä suurimpana tukena, kun kaikki romahtaa.

Aika monet miehet taitavat olla biseksuaalisia, ehkä naisetkin, en tiedä. Tiedän vain, että itse en ole. En koskaan haaveile seksistä naisen kanssa, vain miehen kanssa. Mutta jos joku on lesbo tai bi, niin olkoon.

Jos tuossa Sinun tapauksessasi on nyt käynyt niin, että mies huomaakin tykkäävänsä enemmän pojista, niin minkäs sille sitten kukaan enää mahtaa. Homous ja lesbous on helppo hyväksyä, jos asia ei kosketa itseä mitenkään läheisesti. Itse ajattelen, että ihan yhtä rankkaa on hävitä miehelle kuin naisellekin eli jos sinut jätetään, niin loppujen lopuksi on aivan samantekevää, miksi niin kävi, koska lopputulos on kuitenkin sama: yksinäisyys.

Mutta sanotaan myös, että niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Ainakin sinä itse olet jäljellä. Olet terve ja elämää on vielä edessä. Kuka tietää, tuoko se uuden rakkauden tullessaan-?

Juu kiitos Etsijä pidän taukoa suhteessa. Eihän me periaatteessa nähty kuin silloin, kun mies tuli mun luo. Hän asuu 15 kilometrin päässä minusta. Hän kulki autolla. Mulla ei ole autoa. Mun olisi pitänyt tajuta tämä kuvio jo aikaisemmin. Halusin suhteen kehittyvän toiseen suuntaan. Toisin kävi. Kyllä rakastunut ei aina huomaa kaikkea varsinkin, kun tuntuu hyvältä.

Se olikin liian hyvää ollakseen pidempikestoinen. Olen silti onnellinen tuosta kokemuksesta. Kahdeksan vuoden selibaatti päättyi tuohon suhteeseen. Nyt alkaa sitten varmaan uusi selibaattikausi. Juuri kun oli oppinut nauttimaan seksistä.

Nyt kun oppisi ettei anna kenenkään hyväksikäyttää ja huijata. Mitä ihmettä mä teen e-pillereiden kanssa. En tarvii niitä ehkäisyyn. Ne pitää kivasti menkat poissa. Rakkaus ei vaan hetkessä kuole. Nyt kun saisi nukutuksi. Uni on ollut hiukan levotonta. Herääminen aamulla on ollut kuin painajaista, mutta pahempaakoska ero on totta.

Kiitos, että noteerasit. Tuttua tuo, että mies haluaa olla kaveri. Teet mitä teet, mutta itse olen ottanut sen asenteen, että en ole koskaan exän kanssa edes kaveri. Mua auttoi vastaavassa tilanteessa myös ystävät ja läheiset. Parasta vaan mennä eteenpäin tuossa vaiheessa. Jos on haavoitettu, niin on haavoitettu, ja musta ei kannattaisi edes olla kaveri. Silloin annat miehelle ikäänkuin vallan vielä olla kuvioissa mukana. Kaveri ei musta pysty koskaan olemaan tollasessa loukkauksessa. Mutta tietysti ihmiset ovat erilaisia. Aika ainoastaan parantaa yleensä noi loukkaukset. Loppujen lopuksi totuus on se, että toisen miehen julmaa tekoa ei kanna seuraava mies, vaan on keksittävä muita keinoja. Minusta ka nnattaii näyttää miehelle, että et tarvitse edes häntä aiemman miehen tekoon jos et kerran ole hänelle tasa-arvoinen.

Kiitos White princess2 sanoistasi. Sinun sanoissasi on vinha perä. Tunnen oloni haavoittuneeksi. Pikkuhiljaa jos saan koottua itseni taas naiseksi en haikaile miehen perään. En ainakaan ole se osapuoli, joka ottaa yhteyttä. Eniten mua loukkaa tai satuttaa se yhteyden katoaminen. Minä raukka luulin, että siinä on ihminen, joka välittää ja auttaa. Kaipaan siitä suhteesta pieniä juttuja, joita ei enää ole. Eikä niitä voi enää palauttaa. Ne on kuin tuhotut. Enkä osaa kertoa, kuinka mä suren.

Jotenkin musta tuntuu, että olen menettänyt ihmisarvon. Minusta ei ole naisena mihinkään. Mietin pääni puhki, missä olen väärin tehnyt. Olen mä vielä lähestynyt miestä yksittäisillä tekstiviesteillä, joissa kerron, miten pahalta musta tuntuu. Siihen mies on vastannut, että hänen täytyy saada elämänsä kuntoon. Tietysti molemmilla on takana työpaikan menetys reilu vuosi sitten. Hänkin opiskeli uuden työn. Ja siinä vaiheessa, kun mielestäni hänellä menee hyvin, kun sai vakipaikan vartijana, hän hylkää naisystävänsä. Se on hänen ratkaisu laittaa elämänsä kuntoon. En tiedä, mitä ajatella. Voin vain todeta, että sydämeen sattuu.

Ehkä tuo mies ei ole minun kyyneleiteni arvoinen. Ei varmaan kaveruus välttämättä onnistu. Tullaan me varmaan kuitenkin tapaamaan silloin, kun meillä on vanhan työporukan treffit. Sitten kun vain pystyisi olemaan, ettei enää välitä eikä sattuisi. Mulla on hirmu uho ja tahto tehdä mies mustasukkaiseksi. Mutta se on varmasti lapsellista, enkä sitä käytännössä kuitenkaan tee. Ei varmaakaan sydänsurujen hoitoon löydy opaskirjaa eikä lääkettä.

Tänään en ole vielä itkenyt. Enemmänkin mua ahdistaa. Ahdistaa niin sikana. Positiivisena ihmisenä etsin asiasta kuitenkin positiivisia puolia. Voin kuunnella Antti Tuiskua, jota mies inhoaa. En ole tilivelvollinen menoistani hänelle. Kunhan lapseni tietää, missä äiti on menossa on pääasia.

Tänään oli kyllä pieni herkistyminen, kun rakas poikani lähti armeijaan. Kyllä se herkistää.

Kiitos vielä, että noteerasit. Onhan näistä hylkäämisstä se hyöty, että voi auttaa toisia saman kokeneita. Aika on loppujen lopuksi se, joka parantaa haavat. Kun elää yksin, ei kukaan voi haavoittaa. Joskus vaan kannattaa valita se tie. Kestää hetken aikaa, että siihen tottuu, mutta se on pidemmällä tähtäimellä parempi ratkaisu. Rakkauden mahdollisuudet pitää nähdä silloin kun on sen hetki, koska sen kauniin asian tässä maailmassa menettää jos ei tartu siihen hetkeen, jossa se tuo kaunis tunne on mahdollista saada kukoistamaan. Et voi antaa miehellesi silmiä nähdä mahdollisuuksia suhteessa, ja suhde on jo kuvauksesi mukaan tunnetasolla ilmeisesti sillä tasolla, että en usko, että siihen ihmiseen kannattaa enää tulhata omaa kallisarvoista elämää. Uskon kuitenkin, että löydät jossain vaiheessa ihmisen, joka on rakkautesi arvoinen.

Hei!

Kiitos White princess2 sanoistasi! Tein sitten tänään taas jotain itseäni satuttavaa. Laitoin tälle menetetylle rakkaudelle viestiä ettei sitten ole mahdollisuutta mennä uimaankaan, kun ei olla yhdessä. Tiistaisin on mahdollisuus uimiseen 20 kilometrin päässä ammattiosastomme vuokraamassa saunajärvi -paikassa. Viime kesänä käytiin useasti. Tämä vuonna ei vielä kertaakaan.

Viestiini mies ihmettelmään ettei miksei. Siihen minä etten tunnetasolla pysty ja ei olla enää kuin kavereita. Loppujen lopuksi mentiin järvelle uimaan ja mukana paras naisystäväni. Järvellä oli paljonkin tuttuja töistä. Töistä mitä enää ei ole. Niin kauan meni hyvin, kunnes toisella saunakerralla puskahdin itkuun. Oli sekasauna ja porukkaa saunassa liki 20. Pidättelin ensin itkua. En vaan pystynyt pidättämään vaan repesin ja pakenin saunasta. Naisystäväni perään huolestuneena. Peseydyin ja puin.

En kotimatkalla pahemmin kyennyt puhumaan. Kunnes taas purskahdin itkuun, kun jäin autosta pois. Kiitin kyydistä. Ystävääni vasten itkin, kunnes ystäväni meni takaisin kyytiin ja molemmat lähtivät pois.

Tämä oli selvä esimerkki itselleni etten pysty ainakaan hetkeen kohtaamaan häntä edes kaverina. Nyt kun onnistuisin pitämään näppini erossa hänen numerostaan ja laittamasta hänelle yhdenyhtäkään viestiä. En ikinä osannut eron olevan näin vaikeaa.

Vielä se ennen kuin oltiin ystäväni haettu ennen järvelle menoa, tivasin, mikä meni pieleen ja/vai kyllästyikö hän minuun. Mitään selvää vastausta ei tullut. Sitten vielä huolehdin hänen jaksamisestaan ja hyvinvoinnista. Eiköhän tämä taru ollut tässä. Kumpa vaan itse tajuaisin!!!!!!

Minä en häntä lähesty. Pidän hänet loitolla. Onneksi hänen vapaapäivät taas meni ja hän menee töihin eikä ole aikaa. Tänäänkin tein parin tunnin lenkin. Toivottavasti ilmoja riittää jatkossakin koviin lenkkeihin. Nyt mun on tarkoitus panostaa oman kunnon kohotukseen. En saa vajota mihinkään masennukseen. Ei enää pillereitä. Aivan kuin hokisin itselleni jotain mantraa.

En anna enää yhdenkään miehen satuttaa minua: en henkisesti enkä fyysisesti. Kuulin tässä menneenä viikonloppuna, että vahvat naiset itkevät. Jos en olekaan enää se heikko nainen, joka oli myös mun vanhan ketjun nimi ja on onneksi menneisyyttä. Psykoterapeutin sanoin: sinä pieni urhea nainen. Siinä mulle tähtäintä.

Tiedän, ettei sydänsuruun kuole. Tuntuu se silti pahalta. Täytyy uskoa ettei tuo mies ole itkujeni arvoinen.

Ei sydänsuruun kuole, mutta kyllä kituu pitkään. Miehet ovat sellaisia seikkailijoita, jotka haluavat aina vähän kurkistaa, mitä siellä kulman takana olisi ja odottaisiko vaikka joku kauniimpi tai kiinnostavampi. Ja vaikka miten henkinen kehuisi mies olevansa, niin vähän kuin pintaa vain raaputtaa, sieltä paljastuu vanha kunnon sovinistisika.

Milloinkaan ei ihminen ole niin alaston ja suojaton kuin heti hylätyksi tultuaan. Mikäs siinä neuvoksi? Täytyy vain äkkiä etsiä jotain päällepantavaa, joku suojavaate ja sitten lämpimään. Näinhän se menee. Ja sitten on periaatteessa kaksi mahdollisuutta: joko jatkaa yksin tai ottaa uusi riski. Peluri jatkaa pelaamistaan, turvautuja turvautumistaan, suojautuja suojautumistaan. Itse taidan kuulua jälkimmäiseen joukkoon, panen pääni pensaaseen ja toivon pysyväni piilossa.

Miesten sylissä istun enää vain unissani. Mutta hyvät naisystävät ovat tärkeitä. Heistä kannattaa pitää huolta. Ja ennemmin tai myöhemmin paistaa aurinko myös risukasaan, usko pois. 😉

Hei!

Kiitos Etsijä sanoistasi! Sait minut pohtimaan. Peluri en ole. Olen siihen liian pehmo. Olen turvautuja ja suojautuja. Niitä rooleja mä mietin. Olen ollut pääasiassa suojautuja. Mutta viimeksi kun rakastuin juuri tähän jättäjääni minun suojavarustus murtui ja minusta tuli turvautuja. Tiedän hakeneeni hänestä turvaa. En kokenut vaaraa hänestä, josta olisi tarvinnut suojautua.

Vanhojen kokemusten riivaamana sängyssä jossain vaiheessa pyysin häntä satuttamaan tai lyömään mua. Siihen hän aina kieltäytyi. Hän tiesi mun raiskaushyväksikäyttö -historiasta eikä halunnut satuttaa mua fyysisesti. Nyt hän on sitten satuttanut mua henkisesti. Kuinka monta askelta minä otinkaan hänen ansiosta rakkauden ja luottamuksen tiellä. Nyt se on mennyt takapakkia. Ei miinukselle eikä nollaankaan.

Olen tänään siis eilen puhunut naisystäväni kanssa, jonka olen tuntenut 12 vuotta (töistä tietenkin). Joka on myös jättäjäni ystävä. Oli hänen kanssa vaan juttua, että tunteet ovat vaikeita. Hänellä oli yksinkertaistettu esimerkki jaffasta. "Jos tarjosit Jaffaa ja toinen vain kilttinä joi, vaikkei tykännyt."

Mielestäni näin ei ollut. Tein laihempaa kahvia, kun ei tykännyt vahvasta. En kuunnellut Antti Tuiskua hänen läsnäollessa, kun hän ei tykännyt. En tehnyt ruokaa, josta hän ei tykännyt. Haluaisin kuitenkin tietää, mikä meni pieleen. Mikä oli se viimeinen niitti. Ei mulle tule muuta mieleen kuin, että hän kyllästyi täysin. Tiedän olevani tylsä. Miksi hän silti soitteli joka päivä?

Turhaa mä tätä pyörittelen, mutta haluan tietää, mitä voin korjata? Onko mitään korjattavissa? Me ei koskaan edes riidelty. Hän kyllä jossain vaiheessa melkein toivoi, että suutahtaisin. Mä vaan en uskalla suuttua. Suuttumisesta mulla on huonoja kokemuksia. Olen saanut aikaisemmin raivoa ja väkivaltaa kokea, että minusta on tullut varovainen.

Pelkään, että tulevaisuudessa minusta tulee uudestaan se varovainen, joka ei uskalla avautua vaan pitää kaiken sisällään. Se tuhoaa ja tukahduttaa minut. Nyt en katso miehiin päin. Nautin vain omista nuorista miehistä, jotka ovat poikiani. Katson, kun he kasvavat ja menevät eteenpäin. Minulla on onneksi syytä jatkaa. Kauheata ajatella, miten iso vastuu minun elämisestä on lapsillani. He kantavat minua eteenpäin. En päästä enää ketään miestä sekoittamaan minun onnetonta päätäni.