Parisuhde, koti ja perhe
Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.
Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit
Parisuhde, koti ja perhe
Parisuhde, koti ja perhe aiheet
Kaikki aihealueet
Hei, Miksi en halua, että juuri sinä eroat? Tässäpä muutamia havaintoja ihan omasta elämästäni eron jälkeen, kun syynä eroomme oli ’erilleen kasvaminen’. Tulet töistä kotiin, talo on pimeänä ja lapsi juuri sillä viikolla isällään. Kenelle laitan ruokaa? Hiljaisuus tulee seinistä lävitse ja pyörin vielä yölläkin sängyssä odottaen kuulevani toisen hengityksen…
Hei🌻🙂🌻 Olen kirjoitellut pettämistarinaamme jo useampaan kertaan. Minulle on kerrottu, että suhde olisi alkanut syksyllä ja jotenkin epäilen tätä asiaa. Miehen oudot puheet ennen 50v.vuotispäiväänsä olivat erikoisia: hän usein mainitsi ulkonäöstään ja siitä, ettei tämmöinen mies kelpaisi kenellekään . Nyt olen miettinyt sitä, miksi olisi pitänyt kelvata, koska hänellä onvaimo…
Hei, Oon ihan uusi täällä ja päädyinkin tänne, kun yksin tämän asian kanssa jaksaminen on hieman siinä ja siinä. Kyseessä viimeaikaiset tapahtumat parisuhteessani. Olen ollut suhteen alkuaikoina tosi mustasukkainen, halunnut siis omia poikaystäväni täysin itselleni. Tähän vaikutti oma ujouteni ja toisaalta hänen erittäin ulospäin suuntautunut olemus, se kuinka hän huolettomasti…
Olin juuri vähän aikaa sitten tavannut nykyisen avomieheni, kun lähdin ystäväni luokse viettämään viikonloppua ja lähdimme baariin. Olin aivan onnessani siitä, että olin tavannut ihanan miehen ja toivoin kovasti, että sinkkuystäväni tapaisi sinä iltana tulevan elämänkumppaninsa. Yritinkin tutustuttaa ystävääni erääseen mieheen, mutta kaikki päättyi niin, että join/minut juotettiin niin humalaan,…
Kuopiossa 29.11.-13 Olit minulle tosi rakas ja hyvä ystävä. Pystyimme puhumaan kaikista asioista, niin hyvistä kuin ikävistä asioista. Nyt katselet minua enkelinä taivaassa ja kuulet kun kirjoitan ajatusta paperille sinusta, ystävä kallis. Kiitos ihanista ja lämpimistä muistoista jotka jätit minulle sisimpään ja sydämeen. Muistelen sinua nauravaisena ja iloisena ihmisenä. Otit…
Hei. Sattuuko kenelläkään muilla olevan samoja kokemuksia? Joka ikinen kerta kuin minä olen joko henkisesti loppu tai fyysisesti kipeä lasten isä muuttuu minua kohtaa ilkeäksi ja ylimieliseksi, myös käytös lapsia kohtaa muuttuu vihamieliseksi. Halusin kirjoittaa tänne koska olen juuri toipumassa angiinasta ja kurkkupaiseesta, en ole kahteen päivään syönyt mitään ja…
On raskasta ollut seuraavat 5v. Tuntuu, ettei jaksa enään. Pieni tiivistelmä elämästä. Lapsuus/nuoruus kiusattuna, hyväksikäytettynä. Nuorena tehty lapsi ja puoliso petti, joi viinaa ja oli väkivaltainen. Ero ja yh- äitinä eläminen. Uusi suhde josta 2 lasta mies oli kunnollinen, mutta mielenterveys horjui reilusti. On niin pitkä tarina menneisyydessä sarja epäonnistumisia.…
Tämä voi kuulostaa jonkun mielestä ihan tyhmältä ja lapselliselta, mutta itseäni tämä huolestuttaa tosi paljon. Tutustuin kesällä facebookissa erääseen mieheen ja olemme jutelleet silloin tällöin, viime aikoina aika paljonkin. Olemme epäsuorasti antaneet toisillemme ymmärtää, että pidämme toisistamme esim. kehumalla toistemme ulkonäköä. Jokin aika sitten aloimme hänen aloitteestaan puhua intiimeistä, seksuaalisuuteen…
Hei🌻🙂🌻 Viittaan ketjuihin ja kirjoituksiin täällä ja jotenkin on tullut mielikuva, että petetyt miehet toipuvat nopeammin, kuin petetyt naiset??? Onko havaintoni väärä??? Sitäkin mietin, käyvätkö miehet tunteen tasolla läpi asioita, vai tuleeko ajatteluun ensin järki mukaan?
Olemme uusioperhe. Asumme mieheni kanssa kahden ja luonamme vierailee mieheni teini-ikäinen tyttö. Meillä on tytön kanssa hyvät välit.. Ehkä hänen äitinsä mielestä liiankin hyvät sillä äiti kieltää tytärtään meillä viettämästä aikaa. Mieheni tyttären ydinperheessä äidillä ei riitä aikaa tytölle tarpeeksi sillä perheessä on kaksi muuta vaativaa lasta ja äidillä uusi…