Parisuhde, koti ja perhe

6 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Parisuhde, koti ja perhe

Parisuhde, koti ja perhe aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 3797
Käyttäjä Raparperin alla aloittanut aikaan 27.07.2014 klo 23:04 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei, te joilla on puoliso joka sairastaa masennusta tai te masentuneet arjen tallaajat. Kaipaisin neuvoja ja tukea. Tunnen olevani umpikujassa. Olen parisuhteessa jossa mieheni sairastaa masennusta ja olemme olleet pitkään yhdessä. Tähän asti olemme pärjänneet niin kuin varmasti jokainen pariskunta, päivä kerrallaan. Nyt kuitenkin viime vuosi oli erittäin raskas erilaisten…

Käyttäjä SanTos aloittanut aikaan 13.08.2014 klo 15:40 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olemme nuori ja tuore pariskunta (2 vuotta yhdessä) Puolisoni sanoo minua itsekkääksi, en hänen mielestään ajattele suhteen etua tai toisen etua, vaan aina omaa etua. En tajua tätä ollenkaan. Olen miettinyt ja pohtinut omaa itsekkyyttäni, koska haluan kehittyä ja muuttaa itseäni parempaan suuntaan. Mutta en vain tajua missä asioissa olen…

Käyttäjä MissC aloittanut aikaan 13.08.2014 klo 15:33 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Mieheni jätti minut keväällä toisen naisen takia. Meillä on kaksi lasta, kun odotin esikoistamme hän jätti minut tämän saman naisen takia. Nainen antoi raskaus aikana ehdot ettei mieheni saa olla minun tai vauvan kanssa tekemisissä. Nyt hän oli antanut ehdon ettei mieheni saa olla minun kanssa tekemisissä. Lasten isä pomppii…

Käyttäjä Seinätkaatuu aloittanut aikaan 20.07.2014 klo 21:30 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

2,5 vuotta sitten huonossa työilmapiirissä minulle todettiin lievä työuupumus/masennus. Siinä vaiheessa päätin työsuhteen ja vaan makasin useamman kuukauden ja pikkuhiljaa elämä alkoi maistua. 7 kk jälkeen menin taas töihin ja kaikki meni mukavasti. Tänä vuonna kuitenkin mieleen on hiipinyt ahdistuneisuutta, haluttomuutta ja saamattomuutta. Laitoin sen kevätväsymyksen piikkiiin, mutta nyt kesällä…

Käyttäjä Hakala aloittanut aikaan 13.08.2014 klo 14:50 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Ei hän lopeta vaikka niin on lupaillu 11 vuotta. Olen päätöksen tehnyt, kaksi lasta 4 ja 6 ja en halu että ne on noiden kaljatölkkien ympäröivänä joka päivä. Vkloput haluisin käydä lasten kanssa esm. metsäretkellä ja käynkin, mutta miehellä on omakotitalossa aina tosi paljon tekemistä niin hän jää aina kotiin…

Käyttäjä pelko83 aloittanut aikaan 13.08.2014 klo 12:49 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Eli olen 30v mies. Reissaan työkseni paljon ja ongelmat vaan paisuu koko ajan. Eli 5v sitten naisen kanssa joka valehteli kaiken ja syytti työtäni kaikesta no joo työlläni voi olla vaikutteita ku kotoota pois mutta kaikki asiat ahdistaa vieläkin valheet jatkuu toki ollaan erottu mutta suhteesta jäi tyttö lapsi minkä…

Käyttäjä hannap3 aloittanut aikaan 07.08.2014 klo 23:06 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen alle kuukauden päästä 18 vuotias ja olen seurustellut puoli vuotta 23 vuotiaan miehen kanssa. Suhteen alku meni hyvin, kunnes yksi ilta toin mieheni kotiin (asun vanhempieni luona) yöllä ja hän oli humalassa. Ovelta käännyttivät pihalle ja sanoivat ettei ole meille enää mitään asiaa. Poikaystäväni sai hirveät haukut elämäntilanteen takia,…

Käyttäjä juho22v aloittanut aikaan 11.08.2014 klo 22:49 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Oon sen tässä viime aikoina huomannu että ku oon pyörätuolissa mua syrjitään, erityisesti naiset, ainakin jos seurustelusta kyse. mitä mä teen.

Käyttäjä Hupu aloittanut aikaan 10.08.2014 klo 16:54 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Me erottiin sit nyt. Jos joku on lukenut kauan sitten kirjoittamiani kirjotuksiani, meillä on ollut hyvin vaihderikas suhde, koko tän kolme vuotta. Miehellä on ollut paljon pahoja tapoja, joihin minulla on ollut opettelua suhtautua. On ollut huumeita, lääkkeitä, pelaamista. Lisäks on ollut luonne-eroja, joissa vaan yksinkertaisesti ajatellaan asioista niin eri…

Käyttäjä Toivo14 aloittanut aikaan 05.08.2014 klo 15:10 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Joopa,nyt taas ydinasiaa eri otsikolla. Tarvitsen apua.En pääse millään yli vihasta pettämisen suhteista,enkä epäilyistä. Siitä,että mieheni jatkaa kohta taas suhdettaan työkaverinsa kanssa.Tiedän tunteita hänellä olevan. Miten ihmeessä päästä yli,vaikkakin en luota enää mieheeni. Joka päivä mietin,että mitä mieheni tekee työkaverinsa kanssa työpaikallaan.Naisella on vielä asuntokin asuntomme vieressä.

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: