Kuinka kertoa uskottomuudesta?
Menimme mieheni kanssa naimisiin keväällä ja voisin kuvailla liittoamme onnelliseksi. Meillä on suhteessamme kaikkea; seksiä, läheisyyttä, paljon puhetta, hauskaa keskenäistä huumoria, tilaa itselle ja kavereille jne. En osaa pyytää häneltä mitään enempää, sillä hän antaa minulle jo kaiken.
Siitä huolimatta, että olen onnellinen mieheni kanssa, menin pettämään häntä kesän aikana. En ole kyennyt selittämään tekoani edes itselleni ja olen nyt pohtinut, että miten selittäisin sen hänelle( vai selittäisinkö ollenkaan). Olin humalassa enkä sillä hetkellä edes ajatellut mieheni olemassa oloa. Olen siis tullut siihen tulokseen, että pettämiseni liittyi paljon enemmän minuun itseeni kuin mieheeni, sillä en missään tapauksessa halunnut satuttaa häntä. Paras selitykseni tähän asti on, että olin stressaantunut ja masentunut työkuvioistani ja tulevaisuuteni tuntui sillä hetkellä merkityksettömältä, niin ajauduin typerään tekoon. En tiedä pitääkö analyysini edes lähes paikkaansa, mutta sitä keskustelua jatkan yhä itseni kanssa.
Kun kuitenkin havahduin jälleen miehenikin olemassa oloon, päätin etten kerro hänelle ollenkaan. Liittomme on onnellinen vaikka minä olenkin viallinen. Ajattelin, että minä kannan yksin taakkani tästä syyllisyydestä hautaan asti, sillä anteeksiannon anominen olisi minulta itsekästä. En ansaitse sitä. En siis myöskään halua pyytää sitä, sillä niin pitkään kun hän ei tiedä, kaikki on hyvin. Ruoskin toki itseäni ja yritän löytää syitä teolleni, mutta mieheni kanssa ollessani, en ajattele sitä ollenkaan ja kykenen olemaan täysin normaali.
Nyt olen kuitenkin varannut ajan sukupuolitautitesteihin, sillä epäilen saaneeni syrjähypyltäni tartunnan. En todellakaan haluaisi sen olevan totta, mutta minun on pakko saada tietää. Ja jos olen saanut taudin, silloin minulla ei ole muita mahdollisuuksia kuin kertoa miehelleni ja rikkoa välillämme oleva luottamus. Jos minulla ei tautia ole niin pystyn elämään itseni kanssa. Syrjähyppyni ei minua häiritse, ainoastaan syyt siellä taustalla ja ne aion ottaa selville omin keinoin. Minua pelottaa totuuden kertominen ja tällä hetkellä tämä epätietoisuus, onko minun pakko se tehdä.
Sitä olenkin nyt pyöritellyt päässäni, että miten voin kertoa tehneeni virheen, joka pahimmillaan saattaa romuttaa hänen koko maailmansa. Tiedän, että luottamus on sen jälkeen mennyttä ja parisuhdettamme täytyy alkaa rakentaa alusta alkaen uudestaan. Jos meillä edes tunnustamiseni jälkeen on parisuhdetta.
Mutta jos hän kuitenkin päätyy minut pitämään ja yrittämään kanssani, en tiedä pystynkö itse sellaiseen elämään, että joudun selittelemään menojani jatkuvasti ja olemaan tämän tästä epäluottamuksen alaisena. Olen lukenut niin monta juttua, joissa vielä vuosien jälkeenkin pettäjä joutuu luottamustaan yhä todistelemaan. Vaikka rakastankin miestäni ja haluan olla hänen kanssaaan, tahdon myös olla onnellinen elämässäni. Ja tiedän, etten voi olla onnellinen, jos olen jatkuvan valvonnan alaisena hamaan tappiin saakka.
Tunteeni ovatkin jatkuvasti täysin ristiriitaiset. Olen jo ajoittain hyväksynyt ajatuksen eroamisesta ja jopa miettinyt itse jättäväni mieheni, sillä hän ansaitsee parempaa. Hetkittäin taas toivo herää sisälläni, että jos testini tulos onkin negatiivinen, kaikki on taas hyvin. Mutta jos silloin pääsen kuin koira veräjästä, voinko olla täysin varma, etten enää koskaan toista temppuani? Itken päivittäin yksin laittaessani ruokaa, sillä ajattelen, että en välttämättä tule kokkaamaan keittiössäni enää kovinkaan montaa ateriaa, sillä kuvittelen mieheni jättävän minut, jos kerron hänelle.
Alan olemaan jo aika väsynyt pyörittelemään tätä asiaa itse päässäni, joten senkin takia tiedän jättäväni sen taakseni suhteellisen nopeasti, jos tulokseni on negatiivinen. Mutta siihen asti kunnes tiedän, pyöritän mahdollisuudet päässäni uudestaan ja uudestaan. Haluan olla valmistautunut kunnolla, jos minun täytyy asia puheeksi ottaa.
Siksi kysynkin, että miten ihmeessä tällainen aihe edes otetaan puheeksi? Kuuluuko toiselle kertoa kaikki likaiset yksityiskohdatkin, vaikkei hän niitä kysyisi? Ja mitä oma-alotteisesti ylipäänsä kanttaa sanoa?
En ole luonnollisestikaan puhunut aiheesta kenenkään kanssa, joten ona oloni alkaa olemaan jo hiukan sekava näiden tunteiden vuoristoratojen jälkeen. Siitä syystä toivoisinkin saavani täältä jotain rakentavaa ja avualista kommentointia, sillä minä tässä kohtaa olen rikki, ei mieheni (vielä). Tiedän kyllä varsin hyvin itse olleeni idiootti, joten sitä minulle on turha kertoa.
...vaikka olen julma pettureille...
Käy siellä testeissä, jos niissä ei ole mitään, jos olet ihan varma, ettei miehesi saa mistään kautta tietää, tai otat sen riskin, niin älä kerro. Siinä on sinulla, omantunnon painolastia tarpeeksi, kun elät sen asian kanssa, mutta miehen maailma voi romahtaa ihan kokonaan...voi yhteinen tulevaisuuskin loppua siihen hetkeen...sillä lempeitä ja helliä sanoja, sen kertomiseen ei ole olemassakaan, vaikka laulaisit seireeninä, niin asia ei siitään somene. Se on asia, joka lyö ilmat pihalle, riskimmästäkin miehestä.
Se ei ole puolustus, että olit humalassa, pettäminen on valinta...valitse seuraavalla kerralla viisaammin.
Tarakka, kertomuksessasi on hyvin paljon samoja piirteitä minulle tapahtuneen kanssa tosin olen petetty osapuoli. Vaimollani oli keväällä alkanut suhde, joka puolivahingossa tuli ilmi. Hänkään ei pysty perustelemaan tekoaan suhteemme puutteilla tai millään konkreettisella asialla.
Sanotaan, että tilaisuus tekee varkaan, niin karulta kuin se tässä kontekstissa kuulostaakin. Kun avaat mielesi ja olet itsellesi rehellinen, niin todennäköisesti löydät perustelun tapahtuneelle. Et halua luopua suhteesta aviomieheesi, sillä kaikki on hyvin ja se mahdollistaa turvallisen arjen. On mahdollista, että tiedostamattasi hait seikkailua ja valitsit siihen sopivan miehen. Miehen, josta et ole kiinnostunut seurustelukumppanina.
Minulla ei ole viisautta siihen, kannattako sinun kertoa tästä miehellesi vai kätkeä se omaksi asiaksesi. Vaikka hän ei tästä tulisi koskaan tietämään, tulee tapahtunut varmasti vaikuttamaan suhteeseenne kielteisesti, mikäli sinä et saa omassa mielessäsi asiaa loppuun käsitellyksi.
Mikäli kuitenkin päädyt kertomaan hänelle, niin ole rehellinen ja avoin. Hän arvostaa sitä varmasti. Samalla hänelle muodostuu mahdollisuus rakentaa menetetty luottamus sinuun. Asiasta on varmasti kipeä keskustella. Keskustelu on kuitenkin ainoa keino, jolla selviätte tästä yhdessä. Kysy häneltä mitä hän haluaa tietää ja kerro avoimesti. Kysymysten kautta hän todennäköisesti haluaa varmuuden siitä, että olet nyt rehellinen hänelle.
Luottamus palautuu, kun molemmat osapuolet ovat valmiita sen hyväksymään. Kun hän luottaa sinuun ja olet hänen luottamuksensa arvoinen, niin et tulevaisuudessa ole jatkuvan valvonnan alaisena.
Neuvoisin sinua kuitenkin pohtimaan niitä todellisia tapahtuneeseen johtaneita syitä, vaikka ne olisivatkin kipeitä ja vaikeita käsitellä. Pyri löytämään myös tapa keskustella niistä miehesi kanssa. Mikäli päädyt panostamaan nykyiseen suhteeseesi ja jatkamaan siinä, niin mieti myös keinoja tuoda siihen niitä elementtejä, joita tarvitset. Näin niiden hakeminen suhteen ulkopuolelta ei ole tarpeen.
Voimia sinulle, ja pahoittelen jos olen liian suora.
Kiitos vastauksistanne! Arvostan suoruuttanne ja kommenttinne saivat minut helpottuneeksi siitä, että joku on edes kuullut tarinani, jota olen joutunut pitämään sisälläni.
Jäätynytenkeli, luin tarinasi vaimosi uskottomuudesta ja huomasin siinä myös samoja piirteitä oman tarinani kanssa. Tuntuu mahdottomalta selittää tehneensä niin väärän teon ilman mitään järjellistä motiivia, sillä kaikelle tekemiselle on aina syynsä. Kaikkein oudointa on se, kun kuvittelee tuntevansa itsensä, mutta tunteekin yhtäkkiä olevansa jonkun toisen elämässä. En olisi uskonut että minä koskaan pettäisin, enkä ole koskaan pettäjiä myöskään ymmärtänyt. Ja nyt kun olen yksi heistä, en oikein tahdo ymmärtää itseänikään. Joten jostain syvältä niiden syiden on löydyttävä. Olen harkinnut terapeutin kanssa puhumista. En oikein tiedä kenelle muullekaan voisin puhua. Ja toisaalta, jokin osa minussa haluaa vain jättää tapahtuneen taakseen eikä enää muistella sitä ollenkaan. Sulkea se jonnekin, missä en enää siihen tule törmäämään. Tiedä sitten kumpi on parempi vaihtoehto.
Olen n. 99% varma, ettei mieheni saa tietää asiasta muutoin kuin minun kertomana. En saanut testausaikaa aikaisemmaksi kuin vasta parin viikon päähän, joten minun täytyy nyt vain elää tässä epätietoisuudessa ja valmistautua pahimpaan. Vaikeimpia on hetket kun mies ottaa keskustelun aiheeksi jonkin tulevaisuuteen liittyvän jutun kuten remontit tai lomamatkat. En tahdo tässä hetkessä tehdä mitään päätöksiä tulevaisuuden suhteen, ennen kuin varmistun siitä, kerronko hänelle vai en.
Sen verran haluaisin teidän petettyjen näkökulmasta kuulla, että oletteko toivoneet, ettette koskaan olisi saaneet tietää asiasta? Itse olen aina ajatellut, että jos minua petetään, en tahtoisi siitä kuulla. Jos mies katuu ja haluaa jäädä niin turha hänen on minua sotkea omaan syyllisyyteensä. Siksi myös itse ajatellen, että minun olisi parempi olla kertomatta hänelle. Mutta mitä te olette mieltä?
Monta kertaa toivoin, etten olisi tiennyt asiasta mitään, mutta koska tieto ei tullut ulkopuolelta, vaan oma vaistoni sen kertoi, joten tietoa ei päässyt "kiertämään".
Olin tietoinen joka ainoasta "salasuhteesta", ne paljastuivat joskus hyvin pienistä asioista.
Hei!
En osaa ottaa kantaa, kannattaako pettämisestä kertoa vai ei.
Minulle selvisi mieheni vieraissakäymiset vasta, kun ensimmäisestä kerrasta oli kulunut viisi vuotta. Hän ei ollut halunnut kertoa, koska tietysti pelkäsi perheen hajoamista. Mikä sitten vajaan vuoden harkinnan jälkeen tapahtui.
Näin jälkeen päin ajatellen nämä pettämiset vaikuttivat kuitenkin parisuhteeseen, vaikka en niistä silloin tiennyt. Mies arvatenkin tunsi katumusta ja huonoa omatuntoa seikkailuistaan ja se heijastui tietynlaisena henkisen etäisyyden pitämisenä parisuhteessa. Minä rakastin ja sen hänelle sanoin useasti, mutta hän ei jotenkin ollut täysillä suhteessa mukana, kun ei kyennyt vilpittömin mielin suhteessa olemaan.
Vaikeaa selittää, mitä tarkoitan, mutta toivottavasti ymmärrät.
Eli vaikka et miehelle asiasta kerro, se voi vaikuttaa sinun käyttäytymiseesi puolisoa kohtaa ja näin tuhoaa suhdetta pikkuhiljaa...
Kiitos että valaisit minunkin parisuhdettani Hekoheko, tosin kohta entistä! Nyt tajuan miksi mieheni on ollut niin outo ja etäinen, tosin voi olla että menossa on tälläkin hetkellä liiton ulkopuolinen juttu. Onneksi olen nyt niin etääntynyt itse hänestä niin fyysisesti kuin henkisesti, etten välitä hänen touhuistaan. Kerran kävi käry kunnolla, useita kertoja on merkit olleet aivan selvät, mutta tietenkin pitää salassa ettei paljastu. Sisällä kuitenkin tuo mainitsemasi tunne hänellä varmaan on, joka estää täyden omistautumiseen ja henkisen tunteen syntymisen toiseen.
Minusta oli hyvä saada silloin kumppanin pettäminen tietooni, sillä minä teen omaa elämääni koskevat ratkaisut niiden tietojen ja tosiasioiden perusteella, jotka minulla on. Nyt olen saanut tarpeekseni, tehnyt kaikkeni tämän eteen ja minulle valehtelu ja asioiden pimittäminen saa riittää.
Parisuhde perustuu keskinäiseen luottamukseen ja avoimuuteen. Luottamuksen voi menettää esimerkiksi pettämällä. Kertomatta jättäminen on mielestäni myös pettämistä.
Tapahtunutta ei voi enää tehdä tekemättömäksi, mutta sen aiheuttamia vaurioita voi yrittää korjata ja luottamusta palauttaa. Vaurioita tulee sekä pettäjälle että petetylle. Lapsiperheessä vaurioita saattaa tulla myös lapsille. Lapset ovat äärettömän herkkiä erilaisille heikoille signaaleille. Suurin tuska onkin siinä, että tunteiden käsittely sotkematta myös lapsia mukaan on vaikeaa.
Sinun tapauksessasi ilmeisesti kyseessä oli yhden illan hairahdus, jota kadut ja jota et halua toistaa. Tällaisesta selviäminen yhdessä on täysin mahdollista. Tästä kuuleminen kuitenkin siinä tapauksessa, että sukupuolitautitesti on positiivinen, on mahdollisesti vaikeaa käsitellä.
Silloin, kun tapahtuneeseen liittyy useita ennalta suunniteltuja ja sovittuja tapaamisia ja jälkipyykkinä tulevat sukupuolitautitestit, raskauden keskeytys jne., niin pettäminen tuntuu jotenkin raaemmalta verrattuna yhden illan "vahinkoon".
Kiitos taas vastauksistanne.
Olen itse aina luottanut naisen vaistooni ja huomaan miehessäni käytöksen muutokset. Arvasin kosinnankin etukäteen, sillä hän ei osannut käyttäytyä normaalisti silloin koko viikkoon. Samoin on myös negatiivisten asioiden suhteen. Hänen ei tarvitse kun tulla ovesta sisään ja minun ensimmäinen lauseeni saattaa olla, että mikä on hassusti. Olen oppinut lukemaan häntä vuosien varrella.
Mutta tilanne on täysin eri toisinpäin. Mieheni ei ole parhaimpia huomaamaan mitään eleitä. Yritin sitä joskus suhteemme alussa, mutta suutuin vain useasti kun hän ei olemuksestani osannut lukea mitään. Tämän jälkeen päädyimmekin systeemiin, että kerron hänelle asiani sanoin, sen sijaan että hänen pitäisi yrittää lukea ajatukseni ja kehonkieleni. Jos jokin minua häiritsee niin hän tietää siitä, jos kerron siitä hänelle. Ja kerron hänelle kyllä paljon asioita, mutta kaikkea en aina kuitenkaan, kuten nyt tätä asiaa en haluaisi. Edelleen ajattelen, että hän on onnellisempi tietämättömänä.
Ja sen sijaan että minusta tulisi etäisempi miestäni kohtaan, koen sen menevän päinvastoin. Tahtoisin koko ajan halailla ja pussailla häntä ja olla mahdollisimman lähellä. Se on myös varmasti osa katumustani ja tätä prosessia mitä käyn läpi, joten myös tiedostan olla tekemättä sitä liikaa.
En siis usko hänen huomaavan yhtään mitään muutosta minussa tai suhteessamme, ellen siitä kerro hänelle. Sain aikaistettua testiaikaani ja pääsin tekemään testin jo tänään. Tämä odottelu on hermoja raastavaa ja haluan saada tämän vaiheen tästä sotkusta jo taakseni. Mutta ensi viikolla asioiden pitäisi jo selvitä.. Ja se pelottaa minua niin pirusti!
Hei! Kirjoituksesi herätti monenlaisia ajatuksia. Voisitko mennä juttelemaan papin kanssa ja kertoa hänelle asiasi. Saisit tunnustaa tämän asian ja voisit saada rauhan itsellesi ja viisautta toimia sillä tavoin mikä on parasta teidän elämässänne.
Olen itse kokenut pettämisen ja tiesin, että mieheni pettää minua, Jos on herkkä sen tuntee. Sain voiman antaa anteeksi ja uskon, että miehesikin voi antaa anteeksi. Ole rehellinen ja pyydä apua ylhäältä.
Siunausta teidän elämäänne.☺️❤️
Niasenhan odotetaan antavan miehelle anteeksi petturuus, mutta niin monta kertaa kuin olen törmännyt naisen petturuuteen, sitä ei ole saanut anteeksi, vaikka kuinka puhtain sydämin ja katuvana, anteeksi olisin anonut.
Vain ja ainoastaan tuo, nimenomainen tieto, on ollut minulle, hyvänä jarruna.
Näissä asioissa ei auta luottaminen luojaan, vaan siihen omaan puolisoon, jonka on myös osoitettava olevansa luottamuksen arvoinen. Minäkin olen ollut joskus anteeksiantoautomaatti, mutta rajansa silläkin.
Kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti. Kerran petturi aina petturi. Kerran tehty virhe on virhe ja se ei paikkailemalla parane. Asia olisi pitänyt mielestäni heti käsitellä. - Mitä seurauksia pettämisestä - sukupuolitauti syyttömälle osapuolelle? - pettämistä pettämisen jälkeen. Minä en ymmärrä että joku voi vielä olla siellä tavalla rakastunut ja tunteissaan rehellinen .. Kun välillänne on tuollainenkin asia en usko että käytös voisi olla aitoa. Itse koin petetyksi tulemisen. Pettämistä 5 v. Ajan sen jälkeen yritin hyväksyä.. Annoin anteeksi jne Mutta nainen katosi kuin pieru saharaan. Taitaa olla miehen takintaskussa vieläkin. Nyt taistelen irti suhteesta. Fyysisesti se on jo toteutunut mutta henkisesti koen pahaa oloa .. Ahdistusta...
anteeksi olisin anonut...tuossa on n-kirjain hypännyt väärään paikkaan, piti olla OLISI...itse en ole vielä sortunut pettämään, paino sanalla vielä.😉