Parisuhde, koti ja perhe
Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.
Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit
Parisuhde, koti ja perhe
Parisuhde, koti ja perhe aiheet
Kaikki aihealueet
olen uupunut ja vihainen, tässä järjestyksessä. elämäntilanteeni on muuttumassa jokseenkin siedettävästä helvetistä sietämättömäksi helvetiksi. Miehellä on todettu vaikea masennus, ja sairaalan poliklinikan lääkäri puhui myös vuosia sitten mahdollisesta bipolaarihäiriöstä.Lääkitys on bipolaarisuuteen,ja hypomaniajaksoja esiintyy vuodenaikapainotteisesti, siten että raskaimpia ovat ajat keväästä syksyyn. Olen käynyt pariterapiassa useita kertoja ja hakenut myös itselleni…
Olimme rippijuhlissa kirkossa. Siinä toimituksen aikana mietin omaa anteeksiannon mahdollisuutta papin puhuessa juuri tästä aiheesta. Vieressäni istui nainen,jolla oli kännykkä sylissä,kirjoittaen siihen tekstiviestiä.Viestin keskeytti jokin,ja hän laski sen eteensä niin,että suurelta näytöltä näin tahtomattani sanan ”pettää’.En malttanut uteliaisuuttani voinut olla lukematta,sorry. ”Olen tänään aamulla pettänyt xxxx rakastelemalla xxx kanssa.Arvaa miltä…
…jälleen uudella otsikolla. ehkä on helpompaa pilkkoa tuskaani tänne palasina, miettien samalla itseäni… Täällä palstalla on muutama , joiden kanssa ollaan paljon vaihdetty mietintöjä, kiitos teille. Esimerkiksi Kurrnau, olen paljon eläytynyt tilanteeseesi. Eli miehelläni on ollut suhde työkaveriinsa, ja projekti on ollut äärettömän raskasta.Välillä tunsin menettäneeni terveyteni ja menetinkin sen.…
Hassua miten vuosien takainen yksi yö on yhtäkkiä palannut kummittelemaan mieleeni ja ahdistamaan ihan älyttömästi. Kyseessä on ensimmäinen seksikokemukseni, joka tapahtui ulkomailla epäilemättä maksullisen seuralaisen kanssa. En ymmärrä miksi annoin itseni viedä tuon tilanteen loppuun asti. Nyt vuosien jälkeen tuo känninen kokemus on alkanut kaduttaa ja ahdistaa ja painaa omatuntoani…
Lasten etu, mikä se on tässä tilanteessa? Meidän tilanteemme kärjistyi siihen, että olin kriisikeskuksessa lasten kanssa viikonlopun,jossa sitten sovittiin, että mieheni asuu vanhempiensa luona tilapäisesti.Lasten näkemisestä sovimme, että vien lapset miehelleni tms. kuitenkin tilanne on nyt tämä: mies käytännössä viettää päivät kanssamme ja yöt on poissa. lasten silmissä erotilannetta ei…
Kirjoitan tarinani tietenkin itseni takia; voi helpottaa, kun selitän tilanteen ulkopuolisille, ehkä saan itsekin uuden näkökulman asioihin. Tietenkin olisi myös hienoa, jos siihen päälle jollain olisi minulle jotain sanottavaa, tai jos joku saa jotain helpotusta tämän luettuaan, niin kuin itse olen saanut muiden tarinoista. (Varsinkin tämä kolahti minuun: http://elaparemmin.fi/blogi/kuinka-kasitella-eroa/ Hienoa…
Menimme mieheni kanssa naimisiin keväällä ja voisin kuvailla liittoamme onnelliseksi. Meillä on suhteessamme kaikkea; seksiä, läheisyyttä, paljon puhetta, hauskaa keskenäistä huumoria, tilaa itselle ja kavereille jne. En osaa pyytää häneltä mitään enempää, sillä hän antaa minulle jo kaiken. Siitä huolimatta, että olen onnellinen mieheni kanssa, menin pettämään häntä kesän aikana.…
Ollaan oltu miehen kanssa 7 vuotta yhdessä, joista 2 vuotta naimisissa ja meillä on 1,5 vuotias lapsi. Seurustelusuhteemme alku oli tosi myrskyisä ja riitelimme paljon ja olimme monta kertaa eroamassa. Jostain kumman syystä olemme kuitenkin vieläkin yhdessä ja rakastan miestäni paljon. Noihin seurustelujen alkuaikoihin kuuluu kaksi yhden illan juttua, jotka…
Vaikka avioliitto ei mulle ole mitenkään uskonnollisessa mielessä pyhä, niin onhan se naimisiin meno merkki siitä, että sitoutuu toiseen loppuelämäksi ja se on mulle pyhää. Mä en ymmärrä ihmisiä, jotka menee naimisiin ja vuotta myöhemmin on jo eroprosessi käynnissä. Kun menee naimisiin, lupautuu olemaan sen toisen rinnalla myötä- ja vastamäessä.…
Ja itsellä pää sekaisin kun mies soutaa ja huopaa…Tutustuimme nettitreffien kautta ja tapasimme alkukesästä, sitä ennen muutaman viikon tekstaillen ja soitellen. Eka treffit meni todella hyvin, toiset ja kolmannetkin.. Vietettiin aikaa jutellen ja jossain kahvilla käyden jne…Pidimme yhteyttä toisiimme lähes päivittäin jos ei nähty. Sitten yhtäkkiä täyskäännös. Kului viikko etten…