Mitä sit kun alkaa tuntumaan siltä että on uusioperheessä jatkuvasti vara-sijalla? itse siis mies, 47. Perheessä joka toinen viikko avopuolison pienet, 5 ja 9. Se että kun lapset täällä, aika on pyhitetty sille kokoonpanolle, ja lasten etu ennen kaikkea. Mutta sitten se toinen viikko? Sitä vois odottaa että silloin voisi keskustella aikuisten asioista parisuhteen kanssa ennaltaehkäistä konflikteja…mutta ei. Itsellä listattuna viimeaikoina ilmenneitä pelkoja. Oma terveys (syöpähoidoista päässyt 1,5 v sitten, kontrollit edessä taas, omien vanhusten kunnon nopea lasku/lisääntynyt avun tarve, omien opiskelujen eteneminen jne…ja kaiken takana se mörkö ”mitä jos tapahtuu jotain?”)
Sunnuntaina valui sitten pikari yli, taas kerran (edellisen kerran juhannuksena) juuri tästä että kun on huono mieli, odotukset siitä että saisi toisen rakkaan tuen ovat suuret. Mutta hänpä käänsi selkänsä. Miten niin syrjitty olo? Nyt sitten haukutaan narsistiksi, väkivaltaiseksi ääliöksi. Täysin neuvoton, täysin umpikujassa. Yhteydenpito alkaa lipsumaan tekstaripuolelle. Jos asiasta(kin) koettaa toiselle soittaa niin 95% puheluihin ei vastaa. En tiedä miten jaksaa enää…😭😯🗯️