Nuorten foorumi

2 viikkoa sitten

Keskusteluryhmä, jossa nuoret voivat jutella mieltä painavista ja pohdituttavista asioista kuten ahdistuneisuudesta, itsetuhoisuudesta, ihmissuhteiden tai opiskelun kriisitilanteista jne.

Sopii Nuoret

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Nuorten foorumi

Nuorten foorumi aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 2107
Käyttäjä moony aloittanut aikaan 23.07.2009 klo 23:13 kohteessa Nuorten foorumi

Yritin äsken tänne kirjoittaa kun kone yhtäkkiä sammu ja vähänkö otti päähän, olin aika pitkän tekstin kirjoittanut. Mutta kirjoitampa nyt uudelleen, ehkä vielä enemmän tiivistettynä koska mulla on kuumetta enkä jaksa kauaa enää valvoa. Silloin kun äitini kuoli en surenut sitä paljoa, en juurikaan käsitellyt asiaa. En muista miksi, olin…

Käyttäjä sonrisa aloittanut aikaan 04.08.2009 klo 18:21 kohteessa Nuorten foorumi

En osaa puhua kenellekään kasvotusten omista asioistani, joten ajattelin kirjoittaa tänne, jos joku vaikka osaisi sanoa jotain, kertoa mielipiteitään tai vaikka vain kertoa omia vastaavanlaisia tuntemuksiaan. 😟 Eli olen 17-vuotias tyttö, ihan normaalin näköinen ja hoikka. Minulla on kavereita koulussa ja sen ulkopuolella. Olen lukiossa, ja keskiarvoni on yli ysin.…

Käyttäjä ElisSah aloittanut aikaan 11.08.2009 klo 22:39 kohteessa Nuorten foorumi

Hei, mulla on ongelma todella iso ongelma! Olen tajunnut 4 vuoden sisällä että en taida enää olla hetero. Ja nyt erään tapahtuman jälkeen, tajusin että olen bi. Minua masentaa,eräs asia. Kun näin tässä vähän aikaa sitten minulle tärkeän ihmisen joka on bi. Olen ollut ihastunut häneen noin kolme vuotta, mutta…

Käyttäjä ippula aloittanut aikaan 02.08.2009 klo 20:40 kohteessa Nuorten foorumi

Olen kirjoittanut monesti tänne ja varmasti moni lukia jo muistaa nimimerkkini 🙂 Tänne kirjoittaminen on auttanut minua paljon ja kokemusten jakaminen helpottanut tuskaani. Monet ihmiset käyvät katsomassa näitä sivustoja ja eivät uskalla kirjoittaa tänne, se pelko on turhaa. rohkeasti vain jakamaan ajatuksia omasta elämästä ja auttaa muita heidän elämässään 🙂…

Käyttäjä Deleki aloittanut aikaan 30.06.2009 klo 23:37 kohteessa Nuorten foorumi

Hei! Tämä on ensimmäinen kerta kun kirjoitan tänne. Olen lukenut monia viestejä täällä ja ne saavat minut jaksamaan. Olen kärsinyt masennuksesta n. 3.5 vuotta nyt. En tiedä mikä siihen ajoi, mutta suurin syy oli ylä-asteen ensimmäisen luokan jälkeen, kun paras ystäväni muutti Helsinkiin. Aluksi juttelimme usein sen jälkeenkin, mutta sitten…

Käyttäjä Priskie aloittanut aikaan 13.07.2009 klo 22:11 kohteessa Nuorten foorumi

Olen ollut jo pitkään masentunut. Hoitoon en ole uskaltautunut. Mutta tuosta olenkin jo joskus kirjoittanut tänne joten skipataan se. Tänään epäonnistuin harvoissa asioissa jotka minut saavat joskus onnelliseksi. Ensin menetin koko pokeritilini. No ei siinä mitään, sitä sattuu. Mutta pahemmaksi tekee asian kun kaverini (naapurit) lopettivat yhtäkkiä vastaamisen minun puheluihin…

Käyttäjä Uneasy aloittanut aikaan 06.02.2009 klo 21:27 kohteessa Nuorten foorumi

Jeps, alkuun varoitan, että tästä saattaa tulla pitkä ja sotkuinen teksti. En edes oikeastaan tiedä, onko minulla syytä kirjoittaa tänne, mitään ongelmaa tai muutakaan, olen kuitenkin lueskellut keskustelua täällä ja tunnistanut aina satunnaisia ajatuksia ja muuta itsessäni. Ajattelin että täältä saisi asiallista palautetta ja kenties jollakin on samanlaisia ajatuksia. Mistä…

Käyttäjä ippula aloittanut aikaan 15.05.2009 klo 20:19 kohteessa Nuorten foorumi

Olen viillellyt jo monta vuotta ja käteni näyttävät kauheilta. Olen hakannut rystyseni lihoille jo monesti. Itsemurhaa olen yrittänyt varmasti ainakin sen 5 kertaa. Olen väsynyt olemaan masentunut ja sekaisin. Jossain vaiheessa teen täatä vielä lopun. Ajatuskin koirani menettämisestä tekee minulle pahaa, muuta surtavaa minulla ei olekkaan vaikka olen vasta 16-vuotias…

Käyttäjä IisaMari aloittanut aikaan 07.07.2009 klo 13:21 kohteessa Nuorten foorumi

Joskus tunsin olevani kuten muut. Yläkouluaikana kaikki muuttui. Minulle tehtiin selväksi että olen outo. Yläkouluaikana tutustuin useampaan ihmiseen, jotka olivat myös luokiteltu oudoiksi. He käyttäytyivät kaikki hieman erikoisesti – moni ei osannut ollenkaan käyttäytyä. Miksiköhän he olivat sellaisia? Tekeekö yksinäisyys ihmisestä sellaisen? Joka tapauksessa en voinut olla rehellisesti heidän seurassaan.…

Käyttäjä zena_91 aloittanut aikaan 03.07.2009 klo 14:49 kohteessa Nuorten foorumi

Haluaisin keskustella ja jakaa kokemuksia muiden kanssa, jotka ovat eläneet alkoholistiperheessä. Jos saisi sillä tapaa vähän purettua ja käsiteltyä näitä asioita. Alkoholismi on kiemurrellut salakavalasti perheeseemme ollessani pieni. Ajan kuluessa se on vain tiukentanut otettaan kuristajakäärmeen tavoin, eikä näytä siltä että se koskaan hellittäisi täydellisesti otettaan perheestämme. Äitini on nimittäin…

Nuorten foorumi moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Nuorten foorumi moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: