Erosta Elossa - erokeskustelua miehille
Mies, oletko eroamassa tai jo eronnut? Miessakit ry:n Erosta Elossa -erokeskusteluryhmässä voit kertoa ja jakaa eroon liittyviä kokemuksiasi ja tuntojasi. Toisten miesten vastaavien ja ehkä myös erilaisten kokemusten kuuleminen auttaa oman eroprosessin jäsentämisessä. Ryhmässä voit myös saada kokemuksen, ettet ole yksin tunteidesi tai vaikeuksiesi kanssa.
Sopii Aikuiset
Erosta Elossa – erokeskustelua miehille
Erosta Elossa – erokeskustelua miehille aiheet
Kaikki aihealueet
Tapasin vaimoni 15 vuotta sitten yliopistossa. Puoli vuotta sen jälkeen seurustelumme alkoi, ja kuusi vuotta sitten menimme naimisiin. Meillä on viisivuotias poika, joka on elämämme keskipiste: älykäs, herkkä ja huumorintajuinen. Suhteemme alussa olimme vielä lapsia, minä 20 ja hän 19-vuotiaat. Kasvoimme yhdessä erinäisten kriisien kautta: molemmat hankkivat tutkinnon (hän uuden…
Tutustuimme harrastuksessa 14 vuotta sitten ensi kertaa, mutta emme sen kummemmin huomioineet toisiamme. Tästä kului kaksi vuotta ja tapasimme jälleen saman harrastuksen parissa. Olimme molemmat eronneet edellisistä seurustelukumppaneistamme, ja kävi ilmi että hänen vanhempansa olivat jättäneet hänet oman onnensa nojaan. Tarjosin hänelle katon pään päälle ilman taka-ajatuksia. Välimme alkoivat lämpenemään,…
Ajattelin julkaista oman erokirjeeni jo ennen varsinaista eroa. Sitä tässä nyt kuitenkin tehdään, 18-yhteisen vuoden jälkeen. Järkeni sanoo. Päästä menemään, onneaan etsivän on mentävä. Itsetuntoni kestää tuon, omat vikani tai puutteeni eivät ole syynä eroon. Olen edelleen oma arvokas itseni. Onni on mukanamme, se on sisällämme. Jos onnesi hehkuu jonkun…
Vaimo ilmoitti yllättäen, että nyt loppu yhteiselo. Kyllähän pitkään suhteeseen on mahtunut myötä ja vastamäkiä, mutta järkytys oli suuri. Olen asunut nyt 2 viikkoa omillani ja 16-v tyttäreni yrittää piristää minua. Juttu seuran hakeminen on ollut vaikeaa, mistään ei löydy kaveria kenelle keskustella. Huonoimpina päivinä olen jopa miettinyt kaiken paskan…
Hei, kaikille. Olen 26v nuori mies kuopiosta ja olen kärsinyt pitkään jo minun rakkaan avopuolisoni eropäätöksestä. Yritän kertoa tarinan mahdollisimman lyhyesti ja tästä jää paljon yksityiskohtia puuttumaan, mutta yritän tärkeimmät tuoda esiin nyt. Olimme yhdessä yli 6v ja lopulta se päättyi, hänen osaltaan. Minä en suostunut eroon, loppuratkaisu oli minulta…
Rakkaus, varsin uskomaton tunnetila toista ihmistä kohtaan, mutta mitä se oikeasti on? Omin sanoin kuvattuna voisin onnellisesta rakkaudesta sanoa, että se on se tunne joka saa sinun onnellisuuden tunteen kymmenkertaistumaan, saa sinut aivan uskomattoman tarmokkaaksi, saa sinut ylittämään itsesi lähes jokaisessa päivittäisessä asiassa mitä teet, saa sinusta omat parhaat puolesi…
Hei, Vähän olen lukenut tarinoita mitä täältä löytyy. Ja aattelin omani nyt laittaa tähän. Ahdistus tuntuu voittavan päivä päivältä ja kovasti vertais tuen tarvetta varmasti on. Lähtö kohta tilanne tällä hetkellä. Olemme molemmat 32 vuotiaita. Täytämme 33 tänä vuonna. Lapsia 2. Vanhempi tyttö täyttää 9v ja poika täyttää 4v Minä…
Moro vaan, Vaimo antoi minulle hääpäiväyllätykseksi melkoisen pommin, kun tunnusti suhteensa toiseen mieheen. Siitä lähtien minulla on ollut pää aivan jumissa, enkä tiedä mitä tekisin. Meidän suhteessamme ja avioliitossa on ollut tasaista alamäkeä sen jälkeen kun toinen lapsi syntyi pari vuotta sitten, ja yhteistä aikaa ei ole ollut viimeisen viiden…
Jos parisuhde on ”syöksykierteessä”, onko mitään tehtävissä?” Kerro vinkkejäsi!
Moi. Olen 42v ukko, ja käymässä vaikeaa eroprosessia läpi. 5v naimisissa ja tuleva exä petti ja jätti. lapsia 2kpl tyttö 5 ja poika 2v. Eristivät mut ihan täysin lapsista 5kk ajan, kun senhetkisen asuinkunnan sossuakan mukaan en ilman heidän valvontaa saa lapsia nähdä, syy kuulemma siinä kun koitin eroilmoituksen jäljestä…