Hei,

Hui! Ymmärrän reaktiosi oikein hyvin! Toki on olemassa avointen suhteiden kannattajia, mutta epäilen vahvasti, että tilanteen ollessa toisin päin lupaa ei heruisi vaimoltasikaan..

Tilanteenne kuulostaa ikävältä. Vaikuttaa siltä kuin jatkaisitte suhteessa väkisin? Lasten vuoksi ja tavasta? Herääkin kysymys: kannattaako? ja jos niin miksi?

Ehkäpä teidän olisi hyvä ottaa yhteyttä pariterapeuttiin ja lähteä selvittämään missä mennään? Vai mennäänkö enään ollenkaan?

Joskus myös ero voi oikeasti olla hyvä ratkaisu.. Kummatkin saa jatkaa omaa elämäänsä ja löytää kenties sen elämänsä rakkauden, sen joka oikeasti välittää.

Näetkö teillä tulevaisuutta?

Kuulostaa siltä kuin vaimosi pitäisi sinua itsestään selvänä? Ja nyt hän pyytää lupaa käydä kurkkaamassa aidan toiselle puolelle, jotta sitten voi palata jos se ei ollutkaan kivaa..

Jos jotain ikävää, niin hyvääkin. Teidän välillä on kuitenkin luottamusta, että hän uskalsi nostaa Asian puheeksi. Moni ei olisi nostanut... Toinen kysymys onkin sitten se, oliko kysymys asiallinen.

Kuten kenties huomaat, en kuulu avoimen suhteen puolesta puhujiin. Ehkäpä joku vapaammin ajatteleva osaisi kertoa sinulle sellaisesta.

Kirjoituksesi on kuin omaa elämääni lukisi. Vaimo ilmoitti helmikuun lopulla että haluaa erota. Muutama päivä tämän jälkeen selvisi, että vaimo on tapaillut muita ja hänellä on aktiivinen suhde joka on kestänyt jo kolme kuukautta.

Alkuun en halunnut uskoa asiaa mutta tuon eroilmoituksen jälkeen vaimo alkoi oleman öitä pois kotoa. Jossain vaiheessa totesin että minua ei kohdella noin ja aloin etsimään itselleni asuntoa ja muutin huhtikuun alussa pois yhteisestä asunnosta. Tämän jälkeen elämä on ollut melkoista vuoristorataa.

Vaikka eroilmoitus ei aivan yllätyksenä tullut sillä rakkaus liitosta on hävinnyt ja sen myötä läheisyys ja yhdessä tekeminen oli ilmoitus silti melkoinen shokki. Nyt olen hyväksynyt ajatuksen erosta sillä en halua elää suhteessa jossa en koe olevani tärkeä ja jossa toiseen ei voi luottaa. Eron hyväksymisestä huolimatta ajattelen vaimoa 23h vuorokaudessa ja tuntuu että en pääse eteenpäin. Ero sinällään ei tunnu pahalta vaan se että toinen tapailee muita ja on nyt niin onnellinen kun pääsi minusta eron.

13 vuotta sitten heti naimisin menon jälkeen vaimo petti minua mutta en halunnut vielä silloin lopettaa suhdetta kun oltiin juuri menty naimisiin ja saatu yhteinen talo rakennettua ja elämä edessä. Yritin antaa tuota pettämistä anteeksi mutta nyt jälkikäteen kun ajattelee niin en koskaan sisimmässäni siihen pystynyt. Luottamus ei koskaan palannut ennalleen.

Erilleen muutosta on nyt jo muutama kuukausi mutta helppoa ei ole ollut. Tunnen itseni täysin arvottomaksi ja välillä hirveä yksinäisyys ja syyllisyys tuntuvat vievän mennessään. En ehkä enää itke päivittäin mutta viikoittain kylläkin ja nukkuminen onnistuu jos ilman lääkkeitä.

Ilman lasta en olisi jaksanut edes näin pitkälle. Yritän lapsen vuoksi pitää itseni kasassa ja olla se hyvä isä jota olen ollut tähänkin asti.

Avioliiton ja toiselle paikkakunnalle muuton myötä entiset kaveri jäin ja uudet kaverit on olut yhteisiä ja nyt eron myötä tosi moni on kääntänyt selkänsä ja sanonut että ei voi auttaa kun on kysynyt juttuseuraa. Ei ole ollut ketään kenelle puhua ja ainoa keino purkaa tunteita ulos on kirjoittaa asioita paperille. Kävin muutaman kerran työterveyshuollon kautta juttelemassa ammattilaiselle mutta en saanut siitä mitään ja lopetin sen parin kerran jälkeen. Olen miettinyt pitäisikö minun vielä yrittää hakea jostain apua vai meneekö tämä kaikki ohi kun vain ottaa päivän kerrallaan ja itkee pahan olon pois.

Voimia sinulla ja muista että et ole yksin. Kuuntele sydäntäsi ja järkeäsi, mieti viimeistä paria vuotta elämästäsi. Mieti hyviä ja huonoja hetkiä ja mieti mitä haluaisit tulevaisuudelta. Minulle noiden asioiden miettiminen antoi vastauksen moneen kysymykseen ja sen jälkeen oli helppo tehdä päätös että haluanko yrittää pelastaa suhteen vain oliko yhteinen elämä siinä.

Sinulle TomiJ oli pakko tulla vastaamaan.

Kuulostaa erikoiselta, että kaikki yhteiset ystävät käänsivät selkänsä.. Erittäin ikävää.
Ehkä heillä on omassa elämässä niin paljon tekemistä? Osa pelkää, että ero tarttuu.. ja niinhän ne tuppaa tekemäänkin.

Päällimmäinen tunne mikä minulle tuli lukiessani sinun kirjoitusta on, että et saa jäädä yksin tuleen makaamaan! Lähde ulos, vaikka kahvilaan. Kenties uusi harrastus? Jotakin missä pääset pois neljän seinän sisältä ja tapaat uusia ihmisiä. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että niitä ystäviä ja apua löytyy yllättäviltä tahoilta ja niistä voi tulla todella hyviä ystäviä, vaikka et olekaan heitä pitkään tuntenut. Yllättävän monella meistä on hankaluuksia elämässä ja niiden jakaminen auttaa puolin ja toisin. Voithan ottaa yhteyttä vanhoihin ystäviisikin. Käydä tapaamassa heitä. Ilahtuvat varmasti. Kyllä meistä jokainen ymmärtää, että elämä vie - se on mukavaa jos joskus tuo vanhan ystävän takaisinkin. 🙂

Itse erosin 24 vuotta kestäneestä liitosta. Tässä liitossa minä olin se joka petti heti alussa. Minä olin myös se joka eroa halusi aina uudelleen ja uudelleen. Minun tapauksessa puoliso oli minulle alunperinkin väärä ( En rakastanut hanta ) mutta ilmeisesti tarvitsin tukea ja turvaa, jota häneltä sain. Hän pyysi minua ihan joka ikinen päivä jäämään. Kuitenkin kun minun muutosta oli kulunut 3 päivää (isoimmat tavarat muutettu), niin hän toi toisen sinne ja ilmoitti, että ovat parisuhteessa, muuttivat yhteen, menivät kihloihin ja naimisiinkin alle vuodessa. Oppiko exäni mitään? Tuskin.. Ja samat ongelmat näyttävät olevan heillä kuin oli meilläkin.

Minulle tuo oli kova isku. Vaikka olin halunnut erota, olin luottanut että hän rakastaa minua. Vannoihan hän sitä joka päivä.. Toivuin iskusta ja sittemmin ei hänen tekemisensä ole minua hetkauttanut. Kaikkea hyvää heille. Uskon että exänikin allekirjoittaa, että ero oli paras ratkaisu ja se olisi pitänyt ymmärtää tehdä jo paljon aikaisemmin meidän kohdalla. Mutta se tottumus, pelko ja turvallisuus.. Ne vääristää tilannetta..

Mitä haluan sinulle kertoa on, että sinä otat kaikki iskut nyt kerralla ja ne tulee kovaa. Mutta entisen vaimosi vauhti hiipuu vielä ja hänellekin tulee totuus vastaan. Se isku tulee sitten myöhemmin. Sitten kun sinä olet käynyt Asian läpi ja jatkat elämääsi. Usko minua, se aurinko paistaa vielä risukasaankin. Älä suotta koe huonommuutta tai että hän olisi onnellinen päästessään eroon sinusta. Kyllä se vihloo sielä toisessa päässä, vaikka sitä ei näytäkään sinulle. Välttämättä edes hyväksy itsekään.

Jos sinusta tuntuu, avun hakeminen ei ole huono juttu. Mitä paremmin käsittelet Asian, sitä kokonaisempana jatkat omaa elämääsi.

Sinä teet fiksusti, kun et kiirehdi mihinkään. Nyt jos koskaan ei ole mihinkään kiire. Sinkkuna olemisessa on mukavatkin puolensa ja onhan jännittävää odottaa mitä nurkan taka seuraavaksi ilmaantuu. Käsittele asia, löydä itsesi ja rakenna oma upea uusi elämä. Tulet huomaamaan että sinusta löytyy puolia, jotka olit unohtanut ja sinulla on uusi entistä upeampi elämä edessäsi.

Aikasi surtuasi suosittelen jotakin kontaktipalstaa. Siellä voi tutustua uusiin ihmisiin ja edetä siinä tahdissa kuin itselle sopii ja siten kuin itselle sopii. Siellä voi ihan vaan jutellakin ja saada tukea ja kenties löytää ystävän tai harrasteseuraa. Itse löysin elämäni rakkauden erään palstan kautta ja menimme hiljattain naimisiinkin.

Haluan toivottaa aurinkoa sydämeesi ja pidä pää pystyssä!

Tänään oli ensimmäinen kerta kun sain juteltua vaimon kanssa muutaman tunnin omista ja hänen ajatuksistaan.
Hänellä on päällä nyt joku henkisen kasvun kausi, ja sen vuoksi hän haluaisi lähteä kokeilemaan seksiä tämän toisen miehen kanssa. Minä en kuulemma pysty tuottamaan sitä nautintoa mitä hän haluaa. Näin on ollut vuosia, mutta eihän sitä tietenkään ole osannut kysyä että mistä tykkäät..
Hänen mielestään se keikka toisen miehen kanssa voisi olla avain kaikkeen, mahdollisesti siihen että meilläkin lähtisi taas asiat rullaamaan. Vastavuoroisesti minäkin kuulemma saisin käydä kokeilemassa muita mutta hei.. kamaan! Enhän minä siihen pysty. minä tarvitsen parikseni jonkun johon voin luottaa täysin ennen kuin mitään tapahtuu. ja sellaisen joka ymmärtää myös minua. Muutenhan olisin juossut muissa sängyissä jo monta vuotta jos se siitä olisi kiinni.
Olen ehdotellut about kaikki (jo ennen tätäkin tapahtumaa)terapeutit mitä vaan keksiä voi jotta saisimme tätä keskinäistä solmua avattua, mutta hän vain ei suostu. Hän ei tällä hetkellä tiedä haluaako edes koko asiaa. Hänen mielestään minun pitää selvittää omat ongelmani ja sisäiset haasteeni ennen kuin tämä etenee mihinkään - yksin.
Myönnän, olen hyvin epävarma itsestäni, ja tältä osin olen muuttunut vuosien aikana, jostain syystä avoimesta ja sosiaalisesta persoonasta enemmän sisäänpäin kääntyneeksi.

Toisaalle muuttamisestakin oli puhetta, jos asiat avautuisivat hetken erillään asumalla, mutta tähänkin ensimmäinen vastaus oli että sitten pitäisi sopia, että ollaan vapaita tekemään mitä vain sillä aikaa, vaikka ollaankin asumuserossa. Eli polte toisen vuoteeseen on kova ☹️

Mutta sentään keskusteluyhteys on auki, saa nähtä mitä tämä tuo tullessaan. Nyt kun olisi vain joku jonka kanssa oikeasti puhua asiat halki..

Repaleelle sanoisin että olet tainnut päätyä suhteeseen narsistin kanssa. Lienemme kohtalotovereita. Sain oman vaimoni kiinni pettämisestä puolivuotta sitten. Pyysin että kaikki olisi avointa tästä eteenpäin. Lupasi jättää yhteyden pidon mutta kaikesta päätellen ei ole sitä tehnyt. Olen nyt vihdoin päässyt asian kanssa sinuiksi ja päätymässä eroon vaikka tiedän sen tuottavan tuskaa ja häpeää monille ihmisille ympärillämme. Uskon kuitenkin että se on meille kaikille lopulta parempi. Myös vaimolleni. Jos jään esittämään tähän liittoon näytelmää onnellisesta perheestä niin romahdan lopulta itse tai tulen hulluksi. Ennen ajattelin kestäväni vaikka mitä ja että avioliitto todella solmitaan loppuelämäksi. En osannut edes tällaista tavanomaista haaksirikkoa kuvitella. Kaikki kävi huomaamatta. Lakattiin puhumasta ongelmista - ei uskallettu enään riidellä - seksi jäi lähes pois - etäännyttiin - vaimo petti - ei pysty luopumaan uuden suhteen antamasta toivosta - the end. Vielä lopullista päätöstä en ole tehnyt mutta väistämättömältä ero näyttää. Pitkästä aikaa olo tuntuu vahvemmalta. Huomaan ajattelevani että vaimoni on tekemässä vielä suuremman virheen kuin mitä syrjähyppy oli. Hän on pakottamassa minut eroon koska ei usko että aion jättää hänet ja jatkaa yhteydenpitoa vaikka olen alleviivannut että sitä en missään nimessä hyväksy. Virhe on suuri koska tunnen hänet niin hyvin ja silti jaksaisin rakastaa ja pitää huolta. Haluaisin myös parantaa suhdettamme ja olen sen kertonut. Hän ei sen arvoa ymmärrä. Luulee toisen olevan tavoittelemisen arvoinen. Saattaa toki ollakin mutta riski on suuri koska kyseessä on ihminen joka ei vaimoani tunne.

Tero P kirjoitti 22.7.2017 1:12

Repaleelle sanoisin että olet tainnut päätyä suhteeseen narsistin kanssa. Lienemme kohtalotovereita. Sain oman vaimoni kiinni pettämisestä puolivuotta sitten. Pyysin että kaikki olisi avointa tästä eteenpäin. Lupasi jättää yhteyden pidon mutta kaikesta päätellen ei ole sitä tehnyt. Olen nyt vihdoin päässyt asian kanssa sinuiksi ja päätymässä eroon vaikka tiedän sen tuottavan tuskaa ja häpeää monille ihmisille ympärillämme. Uskon kuitenkin että se on meille kaikille lopulta parempi. Myös vaimolleni. Jos jään esittämään tähän liittoon näytelmää onnellisesta perheestä niin romahdan lopulta itse tai tulen hulluksi. Ennen ajattelin kestäväni vaikka mitä ja että avioliitto todella solmitaan loppuelämäksi. En osannut edes tällaista tavanomaista haaksirikkoa kuvitella. Kaikki kävi huomaamatta. Lakattiin puhumasta ongelmista - ei uskallettu enään riidellä - seksi jäi lähes pois - etäännyttiin - vaimo petti - ei pysty luopumaan uuden suhteen antamasta toivosta - the end. Vielä lopullista päätöstä en ole tehnyt mutta väistämättömältä ero näyttää. Pitkästä aikaa olo tuntuu vahvemmalta. Huomaan ajattelevani että vaimoni on tekemässä vielä suuremman virheen kuin mitä syrjähyppy oli. Hän on pakottamassa minut eroon koska ei usko että aion jättää hänet ja jatkaa yhteydenpitoa vaikka olen alleviivannut että sitä en missään nimessä hyväksy. Virhe on suuri koska tunnen hänet niin hyvin ja silti jaksaisin rakastaa ja pitää huolta. Haluaisin myös parantaa suhdettamme ja olen sen kertonut. Hän ei sen arvoa ymmärrä. Luulee toisen olevan tavoittelemisen arvoinen. Saattaa toki ollakin mutta riski on suuri koska kyseessä on ihminen joka ei vaimoani tunne.

Olen alkanut miettiä ihan samaa - Tunnen muutaman narsistisia piirteitä omaavan henkilön ja vaimoni ei tule heidän kanssaan toimeen alkuunkaan. Kun asioista etsitään syitä, ne käännetään aina muiden syyksi, en muista koska jossain asiassa vaimo olisi myöntänyt että hänen virheensä oli.
Ja tuo kertomuksesi, Tero P, kuulostaa ihan samalta kuin omani. Lähes kuin itse olisin tuon nakuttanut omalta näppäimistöltäni.

Yllättävänkin paljon meitä tuntuu olevan. Jaksamista sinulle. Älä tee hätäisiä päätöksiä mutta loppuelämäänsä ei kannata kynnysmattona tuhlata.

Tero P kirjoitti 22.7.2017 23:30

Yllättävänkin paljon meitä tuntuu olevan. Jaksamista sinulle. Älä tee hätäisiä päätöksiä mutta loppuelämäänsä ei kannata kynnysmattona tuhlata.

Niin olen huomannut. Yllättävän monelle miehelle tässä 40 ikävuoden kohdalla näyttäisi tulevan tilanne että vaimo haluaakin jotain uutta ja ihmeellistä, meidän tapauksessa avointa suhdetta yms. Pahaa tekee katsoa kun tietää että kenelle hän naputtaa viestejä whatsappilla kokoajan ja missä hän käy samalla kun itse olen lasten kanssa kotona.
Eilinen ilta meni taas miettiessä että mitähän tässä tekisi - homma seis kertarysäyksellä, joka sattuu ihan hemmetisti vai vieläkö jaksaa yrittää joka sattuu myös mutta eri tavalla ja pidempään. Toinen vaihtoehto on kuin iso haava yhdellä pistolla, toinen on kuin pitkä haava hitaalla veitsenvedolla. Molemmat paranevat kyllä mutta kuinka kauan siihen menee, kukaan ei osaa sanoa.
Sen verran tässä on edistystä että sain hänet puhuttua kolmenkeskiseen keskusteluun alan ammattilaisen kanssa, mutta koska sekin aika on vasta 2 viikon päähän, tässä voi sattua ja tapahtua mitä vain tällä välillä.

Mä taidan olla pelkkä kynnysmatto - tai sitten minua pidetään koirana joka uskollisesti odottaa emäntäänsä kotiin.
Tulin asioilta, vaimo lähti kaupungille - tämän toisen miehen kanssa. Pitää kuulemma puhua hänen kanssaan. Ihan tuosta noin vaan, ei mitään haasteita asian kanssa, ei tunnontuskia, eikä mitään myötätuntoa minun pahaa oloani kohtaan. Puhuu meidän asioista tavalla "jos minä päätän jatkaa kanssasi.."
On aika rehellisesti sanoen melkoinen työ pitää itseä kasassa tällä hetkellä siten etten räjähdä aivan kokonaan.
Viikonloppuna on sukujuhlat tiedossa, siellä sitten taas esitetään yhtä onnellista perhettä kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. "hurraa".

Moi,

Kynnysmattona täälläkin oltu, useita vuosia. Vaimo kävi töissä toisella paikkakunnalla jossa viipyi minimissään ma-ke mutta useimmiten ma-pe. Minä huolehdin lapsesta ja talouden ylläpidosta sillä välin, kun hän riiasi työn ohella pomonsa kanssa. Asuimme tuolloin ulkomailla. Suomeen muutettuamme hän matkusteli jatkuvasti maahan missä olimme asuneet viipyen siellä kahdesta viikosta kuukauteen.

Ralli siirtyi Suomeen joka oli ilmeisen helppoa tälle varakkaammalle herralle, koska hän on EU:n kansalainen. Sama matkustelu on jatkunut täällä. Kotona ollessaan hän on yksin makuuhuoneessa pari puhelinta ja tabletti seuranaan. Nämä useat viestintävälineet + liittymät tulivat kuvaan sen jälkeen, kun yksi pitkä lemmenluritus suhteelleen tulikin vahingossa minulle. Nyt sitä vaaraa ei enää ole ollut.

Tuohon viestiin kuoli viimeisin uskoni suhteeseen vaikka asuimme yhdessä sen jälkeen vielä reilut kaksi vuotta. Hän makuuhuoneessa laitteidensa kanssa, minä olohuoneessa telkkarin ääressä, harrastamassa tai pojan huoneessa hänen puuhiansa seuraamassa.

Päätöksen asumuserosta hän teki hääpäivämme kynnyksellä ja nyt olemme asuneet erillämme maaliskuusta alkaen. Suhdetta minulla ei ole ikävä mutta tuntuu vain oudolta.

Viimeisen neljän vuoden aikana olen sairastunut osin fyysisesti, osin psyykkisesti. Viisaammat sanovat, että paha stressi saa aikaan ikäviä seurauksia.

Uskoa ja jaksamista tulevaisuuteen kaikille,

-Biippi

Vaimolle on nyt tullut hirveä tarve päästä kokeilemaan muitakin mutta silti hän haluaisi säilyttää option palata turvallisesti luokseni kun seikkailut on seikkailtu. Tänään hän maalasi kolme skenaariota:
1. Eroamme, perhe hajoaa ja hän lähtee seikkailemaan. Perhe on hajalla ja sitä ei korjata.
2. Pysymme yhdessä perheenä, hän saa toteuttaa seikkailufantasiansa ja toteuttaa näin itseään. Voi olla että kerta riittää tai sitten ei. Lapsilla pysyy perhe ja vaimo on tyytyväinen ja ehkä mekin alamme taas lähestyä toisiamme. Tai sitten ei. Ja erotaan todeten että ei toiminut.
3. Hän jää kärvistelemään avioliittoomme toteuttamatta fantasioitaan ja ahdistuu jolloin koko perhe kärsii ja nekään emme voi lähestyä toisiamme kun asiat ovat niin huonosti. Ja muutaman vuoden päästä erotaan ja hänen elämänsä on mennyt hukkaan.

Näin minun näkökulmastani aika paskat skenaariot. Olisi toki minullakin kuulemma mahdollisuus toteuttaa itseäni ja fantasioitani muiden kanssa mutta jos realistisesti ajatellaan niin kaltaiseni kaveri on sänkykamarijutuissa siellä ravintoketjun pohjalla. Kun taas vaimoni joka on ihan oikeasti kaunis ja seksikäs joka vetää miehiä puoleensa kuin hunaja kärpäsiä.. ihmettelen vain että miten hän aikanaan minuun retkahtikin... Toki mietin skenaariota 2 jotta sen kun, kunhan tekee kanssani kaiken sen mitä muidenkin kanssa.. nautti siitä tai ei, se olkoon seikkailujen ja turvallisen elämän hinta.
Ja onhan siinä sekin että halujeni kohde on juurikin hän. Ei kukaan muu. Fantasiat ovat fantasioita eikä niitä ole aina tarkoitus edes toteuttaa.

Nyt vaimo on ihan rikki kun (nähtävästi) tämä uusi rakkauden kohde alkaa nähtävästi etääntymään koska pesälle ei ole päästy vieläkään. Sain eilen ihan helvetillisen ryöpytyksen kun en suostu antamaan "seksilupaa" ja haukut koko yhteisen elomme kestäneestä huonosta seksielämästä. Iski kohtalaisen ahdistuksen päälle 😞
Luulenpa että hän "karkaa" sänkyhommiin ilmoitusluontoisesti asiasta kertoen. Mietin vaan että mitenkähän minä siitä selviän. Lapset kun ovat tuolloin tietenkin minulla hoidettavana ja heidän edessään ei oikein voi voida pahoin.

Moi Repale. Tarinaasi lukiessani tulee selväksi että rakastat vaimoasi yli kaiken. Ikävä sanoa, että rakkaus on tällä kertaa yksipuolista. Vaimosi selvästi pitää sinua hätävarana ja itsestäänselvyytenä. Eroamisen pelko ja mitä siitä seuraa on tietysti mahdotonta sanoa. Vaikka kuinka sattuu, niin joskus on myönnettävä rehellisesti tosi-asiat itselleen. Keskityt nyt itseesi rauhassa ja mieti mitä sanoisit toiselle, joka olisi samassa tilanteessa. Lapset näen sinulle pelastuksena ja sitä kautta parempaan elämään. Miksi kiduttaa lisää itseään päivä päivältä enemmän.Itse olen eronnut kahdesti ja viimeisestä on aikaa 6kk. Ei tämä helppoa ole, mutta uskon siihen et jossain on se oikea vielä minuakin varten. Yksin oleminen on se varmaan rankin juttu erossa. Sitä elää elettyä elämää uudestaan, mutta tällä kertaa yksin. Itse olen päättänyt selviytyä, vaikka asiani on todella huonosti. Yritän olla asioiden yläpuolella ja ajattelen kerrankin omaa parasta. En ole tehnyt sitä aiemmin, koska elin suhteeni aina toisen parasta ajatellen. Mikä auttaa jaksamaan on se, et minusta tulee vieläkin vahvempi ja EX saa samalla hyvän opetuksen. Suhteen tärkein asia on osata arvostaa mitä on saavuttanut. Vaimosi selvästi ei ole ajatellut mitä hänellä on. Sinä olet selvästi tasapainossa, joten lopeta itsesi kiduttaminen. Rotkon pohjalta pääsee pelkästään ylös.

Minä niin haluaisin eroon tunteistani puolisoani kohtaan.
En enää jaksa uskoa enää että paluuta olisi, hän käy niin lämpöisenä toista miestä kohtaan, että luultavasti vaan odottelee hetkeä että pääsee "viimeistelemään" suhteen siihen suuntaan. Ja minun suuntaani on aivan täydellistä tunnekylmyyttä. Joka kerta kun jään itsekseni, niin kaikki nuo tunteet ja ajatukset tulevat pintaan ja lamauttavat minut aivan täysin. Tämä on niin helvetin ahdistavaa että en tiedä mitä tekisin. Ensi viikolla on taas aika terapeutille mutta eipä noista ole ennenkään mitään hyötyä ollut. Paha olo nousee takaisin kun vaan kävelen vastaanotolta ulos. Kohta loppuu kesälomakin ja yhteinen aika vaimon kanssa loppuu kun hän menee takaisin vuorotöihin ja minä teen päivätöitä, joten hän saa rauhassa jatkaa kihinää toiseen suuntaan suurimman osan vuorokautta. Vaimo veisi kuulemma lapset mukanaan, enhän minä voi heitä uloskaan heittää.
Mietin vaan itsekseni että olenko minä niin hyväntahtoinen että käytetään surutta hyväksi.. ☹️

Tuntuu pahalta puolestasi Repale. Sinulle ei vaimosi mielestä tarvitse tarjota kuin huonoja ja vielä huonompis vaihtoehtoja. Vaimosi käytös on sairasta ja tunteetonta. Olen kärsinyt samanlaisesta käytöksestä kuluneen vuoden mutta ei sekään noin häpeemätöntä ole ollut. Ilävä sanoa mutta tällaiseen itsekeskeisyyteen meitä maailma ohjaa.

No johan on tilanne. Olen surullinen puolestasi. Oon kohta viiskymppinen mies ja nähnyt kaikenlaisia naisia, mutta tällaiseen en ole ennen törmännyt. Mielestäni on sairasta tulla ehdottamaan tollasia.