Ruokaremontti 2022

Ruokaremontti 2022

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 02.01.2022 klo 11:44 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 02.01.2022 klo 11:44

Monissa ketjuissa kirjoitellaan syömisestä, niin olisiko mitään ideaa perustaa ihan oma ketju aiheesta?

Itse syön pääasiassa ihan hyvin, tarpeeksi vihanneksia ja varsinkin marjoja. Kalaa syön paljon koska itse kalastan. Kesällä mulla on lihakarjaa pellolla lomalla ja kun ne talveksi haetaan pois, saan siitä talven luomulihat.  Perunat, porkkanat ja kaalit kasvatan itse.

 Liikun joka päivä, paljon höytyliikuntaa kun asun maatalossa ja on ison pihan lumityöt. Käyn myös metsällä, hiihdän, keilaan ja käyn kolme kertaa viikossa kuntosalilla.

Kaikki pitäisi olla siis kunnossa ja mulla ihannepaino. Mutta olen lihavuuden rajalla, monesti lihava ja joka kerta kun käyn lääkärillä saan kehotuksen laihtua. Mut on ohitusleikattu sydämestä ja sen vuoksi jalkaani jäi hermosärky johon syön lääkettä. Jota syytän siitä, että lihoin leikkauksen jälkeen 10 kiloa eikä painoni tipu vaikka olisin syömättä.

Ruokailen epäsäännöllisesti, koska käyn vain kolme kertaa viikossa töissä. Työpäivinä syön säännöllisesti. Muina aikoina syön kun on nälkä. Illat kuluu siinä että makaan sohvalla ja laukon jääkaapilla. Olen myös yösyöppö. Viime yönä kello 2 heräsin ja tein lämpimiä paahtoleipiä, ei kyllä ollut nälkä. Huomasin aamulla, että olen taas yöllä syönyt. Nyt on kello lähes 12 ja olen vasta juonut aamukahvin vaikka heräsin kello 6 ja olen jo käynyt koiran kanssa lenkillä. Tähän epäsäännölliseen syömiseen tarvisin kai eniten vertaistukea.

En halua että tämä ketju kertoo vain minusta vaan toivon muitakin ruokaongelmaisia mukaan.

Käyttäjä kirjoittanut 29.07.2022 klo 08:46

Tuli mieleen, että se taho josta sain tuon tuetun loman, oli nimeltään Solaris.

Solaris-lomat ry – Tuettujen lomien järjestäjä

"Haku syksyn ja joulun 2022 tuetuille lomille on käynnissä. Tutustu linkistä ja hae netissä! Ilmoitamme vain loman saaneille. Asiakaspalvelumme palvelee sähköpostilla solaris@solaris-lomat.fi ja puhelimessa 0600 418 200 arkisin klo 9-12."

"Lemmikkieläimet
Lemmikkieläimistä
veloitetaan lisämaksu joka vaihtelee lomapaikoittain. Lomapaikoissa on vain muutamia huoneita, joihin voi ottaa lemmikin mukaan, joten tee varaus heti lomapäätöksen saatuasi suoraan lomapaikkaan. Lemmikkihuoneen lisämaksuista lisätietoa lomakohde-esittelyissä."

 

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 29.07.2022 klo 08:51

Minäkin mietin tuettua lomaa. En tiedä, olisiko siihen mahdollisuuksia. Pitää yrittää selvittää, miten sitä haetaan. Sitten kun on voimia selvittää.

Ajattelin seuraavaksi tehdä nakkikeittoa tai jauhelihakeittoa. Kaupasta saa valmiita keittojuurespakkauksia, tuoreita jotka on valmiiksi pilkottu. Jos ostaisin sellaisia ja laittaisin lisäksi perunaa ja ehkä vähän ylimääräistä porkkanaa, koska tykkään siitä. Pitää joka tapauksessa käydä ostamassa nakkeja tai jauhelihaa. Voisin samalla ostaa keittojuureksia.

Käyttäjä kirjoittanut 29.07.2022 klo 11:33

https://mtlh.fi/

Myös tuolta voi hakea lomaa. Siitä olen varma ettei koira halua lomalle mutta sen hoitaa naapuri. Noissa vain näyttää olevan, että huoneessa on aina kaksi ja se toinen on kai sitten vieras ihminen. Kai mun pitäisi hakea työelämässä olevien lomaa vaikka olenkin vain osa-aikatyössä? Kuinkahan raskasta sitä olisi lomailla pirteiden ihmisten kanssa?

Minä tein aprikooseista puuroa, kun halvalla sain niitä laatikollisen. Taivas mikä homma siinä oli vaikka oli hyvää, en suosittele kelleen.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 29.07.2022 klo 20:21

Nyt on makkaraa jääkaapissa ja salaattia ja kurkkua. Äiti kävi torilla ja osteli vähän. Tietää näköjään mitä mulle voi ostaa, kysymättä. Kuunnellut näköjään sittenkin. Otin mä matkaan kauppahallista ostetun joku ruisleivänkin. Oli iso ja ohut yksittäiseksi leiväksi. Tais olla hiukan liian rukiinen, kun suussa tuntu.

Huomenna vois tehä infentaario jääkaappiin ja kirjoittaa vaikka ylös koska mikin makkara menee vanhaksi ja jne. Ettei perälle jää vahingossakaan. Mietin vaan kuumeisesti mitä niistä teen. Onneksi on tikkupottuja hätävarana.

En jaksanut tänään alkaa tortilloita tekee. Huomenna on parempi aika, kun ei tarvii ehkä mennä isää hoitaa. Pitäis huomenna yrittää tuvallekkin yrittää mennä, vai siirtäiskö sen suosiolla maanantaille.

Käyttäjä Friendly kirjoittanut 30.07.2022 klo 13:49

Mielenterveysyhdistysten kauttakin pääsee tuetuille lomille. Olen löyhästi mukana paikallisen yhdistyksen toiminnassa, lomat toteutetaan siellä aina keväisin. Viiden päivän täysihoidon omavastuu muistaakseni 120 euroa.

Tänään on taas saunailta. Selkä vähän kipeytyi polttopuita ajaessa. Ruoaksi paistoin vain lohisuikaleita perunan kanssa.

Käyttäjä kirjoittanut 30.07.2022 klo 16:24

lehmus55 kirjoitti:
https://mtlh.fi/

Myös tuolta voi hakea lomaa. Siitä olen varma ettei koira halua lomalle mutta sen hoitaa naapuri. Noissa vain näyttää olevan, että huoneessa on aina kaksi ja se toinen on kai sitten vieras ihminen. Kai mun pitäisi hakea työelämässä olevien lomaa vaikka olenkin vain osa-aikatyössä? Kuinkahan raskasta sitä olisi lomailla pirteiden ihmisten kanssa?

 

Luulisin, että jos haluaa 1 henk.  huoneen, lisämaksusta se voi onnistua. Jos on tilan/lomalaisten määrän puolesta mahdollista.

Työ kuin työ, osa- tai kokoaikainen, samassa asemassa, mun logiikalla näin. Kannattaa tarkistaa jos epäilyttää.

Ehkä näille tuetuille lomille ei tule pirteimmästä päästä ihmisiä valituiksi?

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 31.07.2022 klo 14:50

Nakkikeitosta tuli hyvää ainakin omasta mielestäni. Maustoin sen kahdella kasvisliemikuutiolla. Valmiiksi pilkotut juurekset olivat hyviä, lähinnä porkkanaa ja lanttua siinä oli, ja purjonpalasia. Iso kattilallinen keittoa tuli. Siitä syödään monta kertaa.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 02.08.2022 klo 19:13

Tein pannukakkua iltaruuan korvikkeeksi. Ei ehkä mikään terveysvaihtoehto, mutta nälkä lähti. Laitoin paljon kananmunia, jotta tuli ruokaisampaa, ainakin niin kuvittelen.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 03.08.2022 klo 21:07

Purjevene, pannaria vois huomenna tehä muutamaksi päiväksi iltapalaksi, kun on muniakin taas, tosin niiden ep. oli 2. pvä, mut kyl ne vielä passaa käyttää kun jääkaapissa on.

2 pvä on mennyt tikkupotuilla ja ryynäreillä. Huomen vois kattoo, onko kaupassa kuivaherneitä, jos vaikka sais tehtyy sen hernekeittoo. Muutenkin tarvis keksii jotain ruokaa huomenna. Ehkä jotain keittoa. Pahus kun jauheliha on lähikaupassa niin kallista.

Mut joo, taidan yrittää keksiä mitä tekisin huomiseksi. Tosin makaroniakin tekis mieli taas pitkästä aikaa, mut se, mitä sekaan laitanon hiukan ongelma. Kun ei voi tomaattia eikä kalaa käyttää.

Käyttäjä kirjoittanut 04.08.2022 klo 11:01

Mulla on menossa pakastimen tyhjennys noista pienistä rasioista joissa on ylijäänyttä ruokaa. En niihin ole kirjoittanut mitä sisältää joten on yllätys mitä syön. Tänään näyttäisi olevan jauhelihakeittoa, päivälliseksi joku toinen rasia. Muuten olen syönyt paljon marjoja ja vihanneksia.

Eilen kyllä naapurin ukon kanssa mässäiltiin. Haettiin kummallekin oma pitsa ja vielä jäätelöt jälkkäriksi. Otin poro-katkarapu-ananas, mikä kuullosti niin oudolta yhdistelmältä, että oli pakko maistaa. Hyvää oli mutta pitsat ovat niin isoja, että siitä jäi vielä yöksi ja aamiaiseksikin. Ei ollenkaan pahaa tehnyt syödä aamiaispitsaa.

Tänään olisi pitänyt olla niitä diabetesjuttuja mutta ei oikeastaan ollut yllätys, että ne kaikki peruttiin hoitajapulan takia.

Käyttäjä kirjoittanut 04.08.2022 klo 12:57

Mulla syömiset vähän hakusessa. Kävin takapihalla paistamassa makkaran ja ajattelin sillä selvitä iltaan. Yhtään ei nappaa vakiosyömingit... 🙃 Kuulostipa hyvältä pizzan täytteet, ehkä vknloppuna pizzaa muodossa jos toisessa... Maiskis

Käyttäjä saloka kirjoittanut 04.08.2022 klo 15:07

Olen tänään ollu niin tumpelolla päällä, että kaupastakaan en osannut kun 2 salaattia ostaa ja jotain muuta vähän. Eli ei mitään syötävää, kunnollista.

Aamulla ku lähin vanhemmille, otin lankapussini mukaan, vaikka piti puhelin ottaa. Nehän näyttää niin paljon samalta😂. Pulverit jäi kotiin ja kauppaan, mut menen vielä kauppaan viikon sisällä.

En ostanut kolaa enkä vettä, en mitään juotavaa.

Ehkä tänään ei kannata mitään tehä

Käyttäjä kirjoittanut 05.08.2022 klo 15:28

Joskus on otettava järki käteen mitä ruokiin tulee.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 06.08.2022 klo 15:06

Uunissa kypsyy kukkakaali-kesäkurpitsa-suippopaprika seos ja päällä soijakermaa. Saa nähä millaista siitä tulee. Ajattelin tänään maistaa ilman makkaralla, huomenna ehkä makkaralla.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 06.08.2022 klo 16:24

Saloka, kasvispaistoksesi kuulostaa hyvältä. Laitoitko jotain mausteita siihen vai sellaisenaanko paistoit?