Ruokaremontti 2022

Ruokaremontti 2022

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 02.01.2022 klo 11:44 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 02.01.2022 klo 11:44

Monissa ketjuissa kirjoitellaan syömisestä, niin olisiko mitään ideaa perustaa ihan oma ketju aiheesta?

Itse syön pääasiassa ihan hyvin, tarpeeksi vihanneksia ja varsinkin marjoja. Kalaa syön paljon koska itse kalastan. Kesällä mulla on lihakarjaa pellolla lomalla ja kun ne talveksi haetaan pois, saan siitä talven luomulihat.  Perunat, porkkanat ja kaalit kasvatan itse.

 Liikun joka päivä, paljon höytyliikuntaa kun asun maatalossa ja on ison pihan lumityöt. Käyn myös metsällä, hiihdän, keilaan ja käyn kolme kertaa viikossa kuntosalilla.

Kaikki pitäisi olla siis kunnossa ja mulla ihannepaino. Mutta olen lihavuuden rajalla, monesti lihava ja joka kerta kun käyn lääkärillä saan kehotuksen laihtua. Mut on ohitusleikattu sydämestä ja sen vuoksi jalkaani jäi hermosärky johon syön lääkettä. Jota syytän siitä, että lihoin leikkauksen jälkeen 10 kiloa eikä painoni tipu vaikka olisin syömättä.

Ruokailen epäsäännöllisesti, koska käyn vain kolme kertaa viikossa töissä. Työpäivinä syön säännöllisesti. Muina aikoina syön kun on nälkä. Illat kuluu siinä että makaan sohvalla ja laukon jääkaapilla. Olen myös yösyöppö. Viime yönä kello 2 heräsin ja tein lämpimiä paahtoleipiä, ei kyllä ollut nälkä. Huomasin aamulla, että olen taas yöllä syönyt. Nyt on kello lähes 12 ja olen vasta juonut aamukahvin vaikka heräsin kello 6 ja olen jo käynyt koiran kanssa lenkillä. Tähän epäsäännölliseen syömiseen tarvisin kai eniten vertaistukea.

En halua että tämä ketju kertoo vain minusta vaan toivon muitakin ruokaongelmaisia mukaan.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 20.08.2022 klo 16:43

Tein lihapullat uunissa. Minusta niistä tuli ihan hyviä, mutta tyttö ei oikein tykännyt. Hänen mielestään oli liikaa mausteita. Minusta ne olivat aika mauttomia. Laitoin mustapippuria, paprikaa ja oreganoa. Suolan määrä oli minusta nyt sopiva. Laitoin 1,5 ruokalusikallista, kun jauhelihaa oli 800 g.

Valkosipuliperunat eivät olleet kovin hyviä. Liian suolaisia minusta olivat, vaikken lisännyt niihin yhtään suolaa. Ohjeen mukaisesti kaadoin päälle kermamaitoa. Kyllä niitä pystyi syömään, mutta näitä ei tehdä uudelleen.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 20.08.2022 klo 20:26

Makkarakeitosta tuli tosi hyvää.

Nälkä olis ja jääkaapissa olisi syötävää, mut ei sellainen nälkä. Ehkä on pakko pakolla syä jotain. Mut mitä? salaattia, lihapiirakkaa vaiko riisipiirakkaa. Ehkä mä sen keksin vielä jossain vaiheessa.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 21.08.2022 klo 09:56

Saloka, kiva, että makkarakeitto onnistui!

Minulla olisi nakkeja jääkaapissa, ja ajattelin niistä jotain tehdä. Lihapulliakin on vielä jäljellä, mutta välillä voisi syödä jotain muuta.

Käyttäjä Friendly kirjoittanut 22.08.2022 klo 15:32

Minulla on kahden viikon työputki takana, ja kaikki muu elämä jäi sen aikana retuperälle. Tänään sain tiskattua, tein myös pienen kävelylenkin, ja nyt on melkein inhimillinen olo. Ruokaa en kylläkään viitsi laittaa, vaan tilaan Woltista kala-annoksen.

Tästä näyttää tulevan kevyempi työviikko. Ylihuomenna ajattelin käydä seurakunnan järjestämässä pihakahvilassa ja viikonloppuna museossa.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 25.08.2022 klo 19:54

Huomenna yritän jaksaa tehä kinkkukiusausta, johon upotan puolikkaan kesäkurpitsan. En tiä onnistuuko tai miten maussa se näkyy, mut tä on mun suunnitelma.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 26.08.2022 klo 16:03

Olen niin väsynyt ruuanlaittoon. Yritän pärjätä nyt päivän tai pari laittamatta ruokaa, kun tyttökään ei ole täällä. Vanhaa ruokaa on vielä jäljellä, ja jääkaapissa on yksi einesruoka. Voisin yrittää huomenna mennä syömään salaatin jonnekin. Tai ostaa salaattibaarista suurimman osan valmiina. En vielä tiedä.

Viimeistään sunnuntaina pitää keksiä, mitä uutta ruokaa laittaisin. Mitähän se voisi olla. Pitäisiköhän yrittää paistaa kalaa pitkästä aikaa.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 01.09.2022 klo 20:38

Loppu viikon ruoka ajatuksena olisi, makaronilaatikko. Pitäisi osata maustaa hyvin, kun ketsuppia en voi käyttää.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 02.09.2022 klo 18:17

Yritän huomenna tehdä nakkikeittoa. Ostin kaupasta valmiiksi pilkottuja juureksia. Perunoita pitäisi olla vielä reilusti jäljellä. Yritän noista kehitellä keiton. Tuntuu melkein tämäkin olevan jaksamisen rajoilla.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 03.09.2022 klo 12:34

Tsemppiä Purjevene. Mä tiedän kuinka inhottavaa se perunateatteri on.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 04.09.2022 klo 14:43

Kiitos, saloka! Juuri niin, perunateatteri tuntui valtavalta urakalta, vaikka joskus toisena päivänä se saattaisi mennä ihan helposti. Sain ison kattilallisen keittoa kuitenkin tehtyä ja siitä on syöty jo monta kertaa. Vasta nyt se alkaa loppua ja pitää tehdä uutta ruokaa.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 04.09.2022 klo 18:35

Huomiseksi on vielä perjantaista makaronilaatikkoa ja sen jälkeen olis tarkoitus tehä kasvissosekeittoa.  En tiä vielä mitä siihen laitan, mut ainakin porkkanaa ja kesäkurpitsan. Pakkasessa on jotain soseita, joita yritän kans hyödyntää ruuassa. Pitää vaan kattoo, ettei  tuu liikaa keittoo.

MÄ en oikeastaan tiä mitä mun jääkaapissa on. Pitäis varmaan käydä se läpi, kun huomenna yrittää roskat viä.

Käyttäjä kirjoittanut 07.09.2022 klo 11:13

Eurolla sai vaikka mitä hedelmiä ja niitä ostin, saa nähdä tuleeko syötyä. Kun en ole oikein tottunut hedelmiä syömään, kun aina on marjoja. Lisäksi ostin kaupan lämmintiskiltä-outo nimi- perunamuusia ja nakkikastiketta. Maksoin melkein viisi euroa. Olipa törsäys, kun ei ole kovin vaikeaa itsekään tehdä.

Lohtakin sai halvalla ja kanaa peräti viisi pakettia 10 eurolla. Lohen laitan savustukseen ja jotain pitäisi keksiä noista kanasuikaleista. Mitä niistä voisi tehdä?

Ruoka on niin kallista, että lähinnä tulee ostettua tarjoustuotteita enkä välitä onko terveellistä vai ei. Tylsäksi on mennyt syöminen.

Käyttäjä Friendly kirjoittanut 07.09.2022 klo 15:21

Tuntuu, että Ketipinorin lopettaminen olisi alkanut hiukan hillitä ruokahaluani. Syön kyllä suht terveellisesti, mutta ehkä määrällisesti liikaa.

Tänään vegeleipä lounaaksi ja iltapalaksi puolet kaupan kaalilaatikosta. Jokin hirveä niskajumi on iskenyt, säteilee niin kovana kipuna oikeaan käteen, ettei meinaa saada töitä tehdyksi. Lepoa vaan ja pientä venyttelyä.

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 07.09.2022 klo 15:50

Lehmus, ihanaa kun pystyt itse savustamaan lohta! Tulee varmaan tosi hyvää.

Ostin tänään maksalaatikkoa ja muutaman eineksen, jotka olivat tarjouksessa. Yritin samalla varautua, jos tulen kipeämmäksi enkä jaksa lähteä kauppaan. Ei ole kovin hyvä olo.

Ostin pitkästä aikaa leivän päälle tuorejuustoa ja leikkelettä. Ruisleipäkin oli tuoretta, joten ostin pakastimeen sitäkin. Ajattelin korvata iltaruuan välillä voileivillä. En ole pitkään aikaan syönyt tavallisia voileipiä. Jospa niiden kanssa saisi syötyä viime viikolta jääneen nakkikeiton lopun.

En ostanut ruokakaupasta mielestäni mitään kallista, mutta lasku oli kuitenkin iso.

Pitääkin laittaa kamomillateetä, kun siinä ei ole kofeiinia. Tai rooibosta. Olen herkkä valvomaan, jos juon teetä tai kahvia lähellä iltaa.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 08.09.2022 klo 17:38

pannari uunissa iltapaloja varten. Olisin tehnyt mieli lettuja, mut en jaksa seistä hellan ääressä.

Huomiseks on vielä sosekeittoa, sitten tarvii keksii jotain syötävää. Mitähän sitä keksis.