NonBeing Elämää – Osa II

NonBeing Elämää - Osa II

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 04.12.2019 klo 00:00 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 04.12.2019 klo 00:00

Hei,
Kirjoitin tänne joskus alkoholisoituneena jotain, kunnes lopetin. Diagnoosina puolihulluus (psykoosipiirteinen ph) vaikka alkoholin selätin 5kk sitten. Kaikkea sitä on mennyt läpi 2018-2019. Kämpässä tapahtui vesivahinko 2019 alussa, joten menin kuuntelemaan mutsin nalkutusta vanhaan tuttuun kellariin 5kk ajaksi :/ Outoa kyllä, kovin tutulta se ei enää tuntunut. Siinä olikin sitten ongelmina 1. vaikea alkoholismi 2. limerenssi (fantasisoi turhaan jostain ihmisestä kuin se olisi joku Jumala) 3. satunnainen huumeidenkäyttö (ganja, LSD 1x, amfetamiinit 2x tuolloin) ja 4. mutsin nalkutus. Joten päätin siinä kohtaa pistää kohdan 2. irti elämästäni. Likka oli kristitty, ja lopulta kun tarpeeksi luin piilonarsismista (covert narcissism enkuksi), niin tajusin mistä on kyse about. Vaikea selittää kovin nopeasti, mutta limerenssi perustuu… riippuvuuteen sanotaanko. Jos sanot vaikka, että rakastat jotain ihmistä, niin pitää ensin varmistaa, että pitääkö se paikkansa. Limerenssi = fantasiakuva jostain, jota rakastat. Ei todellisuus siis niinkään. Arvioin lopulta, että kyseessä oli tappavan paha narsistinen hyväksikäyttö + varmaan oma psykoottisuus combona. Tuon takia lähinnä aloitin juomaankin, mutta se piti mennä läpi jossain kohtaa eniveis. Harmi vaan, että nyt 5kk raittiina tuntuu siltä, että maksa tulee tuosta kyljestä läpi. Menin aika rikki tuosta. Kun narsisti tajuaa kristinuskon, olet kusessa. Helvetti ja taivas – 2 ääripään konseptia. Mietin hetken noita… Onko niissä oikeesti mitään järkeä? Ei minulle ainakaan :/ Mutta sinne tyttö minut lähetti, vielä kun olin suggestioherkkä. Narsistinen hyväksikäyttö luo kognitiivista dissonanssia, eli narsistin uskomukset menee sekaisin sinun omiisi. Täten, narsisti luo hulluutta, vaikka ”mielenvikainen” on jo valmiiksi tarpeeksi pahasti täynnä sitä. Narcissist nurses, the-rapists and psychopathrists :/ Kyseenalaista kaikki, niin kaikki näyttää jotenkin… huvittavalta. Skitsotyyppinen persoona on ehkä ”outo” joo, mutta ei aina väärässäkään. Joskus mietin, että mitä ihmeen skitsoja eli Jessen aikoihin, jotka kirjoitti raamatunkin? Nääs siihen aikaan ei ainakaan neuroleptejä ollut, vaan ihmeitä, joita kaikki näki :/ Noh, veljenikin on hieman skitso ja kristitty, vaikkei myöntäisikään sitä. Se kävi tuossa visiitillä pari viikkoa sitten ja olen nykyään setä hänen tyttärelleen. Veljentytär aina katsoo minua hämmentyen, mutta ei nyt pahalla. Ehkä hän näkee minut vaan mysteerisenä? En viitsi palvoa tai hemmotella kakaraa pilalle ainakaan, muut tekee jo sitä varsin hyvin.
Musiikkia on tullut tehtyä ja pilvessä pelattua pelejä. Nyt en ole polttanut 2kk kukkaa, mutta huomenna ostan aika ison satsin. Saatan tosin joutua lainaamaan rahaa diilerille, että saan, mutta hei, jotain hyötyä siis minustakin on :/ Eläkerahat hyvään käyttöön ja näin. Lokakuun lopulla tuli käymään myös viikoksi 1 tyyppi, johon tutustuin redditissä. Belgialainen kaveri, eli hyvinvointivaltiosta. Vedettiin linjoja joku viikko putkeen, piriä siis, eli amfetamiinia. Ei ole minun juttuni oikein, koska olen skitso, joten no thanks jatkossa :/ Mutta majoitin viikon ajaksi, kun nyt niin halusi. Sanoi että minun kaupunkini näyttää kuolleelta. Jep, niin näyttää. Joku helvetti tämä on ja minun silmissäni kukka on 1 ainoista sen lohduista. Ja Twin Peaks sarjan katsominen <3 Skitsosarja joo, mutta paras pitkään kaikista sarjoista mitä nähnyt. Sanoisin että pidän siitä enemmän tai vähintään yhtä paljon, kuin Better Call Saul nykyajan sarjoista, jos puhutaan. Twin Peaks on myös paljon pelottavia juttuja, joihin samaistun omassa elämässäni.
https://www.youtube.com/watch?v=Hg9SBjfmyLk
Aloitin myös juttelemaan tässä kuolleessa kaupungissa yhdelle kassamyyjälle, joka näyttää yllä olevan linkissä olevan bändin laulajalta, kun oli vielä nuori. Cocteau Twins siis. Ekalla kerralla meni peenis otsaan aika pahasti, koska ajattelin häntä aika pitkään. Uusi limerenssin kohde? Voi v*ttu :/ Ajattelin pyytää kahville silti, jos tulee sopiva tilaisuus, niin saan paremman tuntuman. Vähän painostavaa hänelle ehkä, toisaalta imartelevaa, mutta on se servannut minua sen 300 kertaa.

Käyttäjä kirjoittanut 26.02.2020 klo 14:18

Noniin, nyt on uusi passi, unilääkkeet ja nautin äskön kaupan lihatiskiltä ostamaa ruokaa. Päihdeohjaaja hieman huvittui ostoslistastani, jossa luki "muffinit ja jäätelö". Kommentoi siihen sitten vaan "kuulostaa hyvältä". Kommentoin vaan takaisin, että "saattaa olla, että lista on tehty ei-niin selvinpäin :/". En ostanut kumpaakaan. Lihatiskit on nykyään sitä omaa herkkua, jos en jaksa laittaa ruokaa. Laitoin eilenkin ruokaa, mitä muistan tuossa lääkepöllyssä tehneeni. Niin niin... Pinaattilettuja + valkosipulia ja kikherneitä päälle. Kikherne - Chickpea. Chick's pee vitsailin joskus tohtori typaalisen kanssa, eli likan pissaa. No come on, miksi joku nimeäisi sen tuolleen? :/ Tiettyjen papujen kanssa saa varoa myrkytysriskiä kai sitten. Kassalla joku nainen huomasi, kun aloin puhumaan kikherneistä ja tiedusteli myrkytysriskistä. Kaikkien kikherneiden pitäisi olla valmiita käyttöön. Voi olla ehkä jotain poikkeuksia, jos niitä sitten ketään haluaa ostella. Ainakin S-ryhmä Luomu Kikherneet ja Pirkan Kikherneet saa käyttää suoraan, ilman myrkytysriskiä. Etiketti kannattaa silti lukea, että juu.

Käyttäjä kirjoittanut 27.02.2020 klo 22:14

Kun skitsotyyppi alkaa voida paremmin, se aikainen, rajumpi oireilu alkaa tuntumaan mielessä jotenkin... sairaalta? En ole ajatellut mitään hirvittävän aggressiivista nyt pitkään. Jotain pientä ivtutusta, usein samoista katkeruutta aiheuttavista jutuista, mutta nyt on sanavalmiimpi olo eri tilanteisiin. Sitten tuo ettei viitsi kantaa kaunaa jostain ryöstöistä esim. Mikä olisi se pointti siinä, hm? En tarvitse sitä, mitä anastettiin. Saan sen tukena joka kuukausi. Tätä juuri tarkoitan, kun puhuin kannabiksen hyödyistä. Jos on vaan pilvessä, niin ei ainakaan tuhoa ketään. Mutta pummin taas rahaa loppukuusta, joo... Ehkä vanha vihtahousu riivaa sitten, nyt kun olen pilvessä. Tosin aika hyvin pärjäsin sentään loppusuoralle asti tällä kertaa. Pummin vähän vaan alkukuusta, nyt vähän enemmän. Nojoo. Häpeä häpeä.

:/

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (MIELI Kriisikeskus Helsinki) kirjoittanut 28.02.2020 klo 12:50

Muistuttelen täälläkin meneillään olevasta palautekyselystä. Nyt on siis mahdollisuus kertoa mielipiteensä Tukinetin uudesta sivustosta❗❗

Tukinetissä toteutettiin keväällä 2019 sivustouudistus ja nyt selvitämme kyselyn avulla Tukinetin käyttäjien mielipiteitä uudesta sivustosta. Kyselyllä selvitämme lähinnä sivuston käytettävyyteen liittyviä asioita.

Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Vastaaminen kestää muutaman minuutin. Vastauksesi ovat meille erittäin tärkeitä ja niiden avulla pyrimme kehittämään sivustoa paremmaksi.

Kysely toteutetaan osana Satakunnan ammattikorkeakoulun opinnäytetyötä.

Lisätietoja kysestä täältä.

Suoraan kyselyyn pääset tästä.

Kiitos vaivannäöstäi! 🌸🌺🌷

Käyttäjä kirjoittanut 28.02.2020 klo 15:53

Poltan liikaa. Tein vikan jointin ja poltin sen, kakosin sitten sen jälkeen vessaan, ei paljon kipuja sen aikana. Piti lähteä räkäisenä dedä dukossa apska-ololla kaupungille ostamaan bentsot ja ruokaa.

Pyysin vielä veljeltä sen 10e röyhkeästi ja törkeästi :/ Sitten luulis jo, että pärjäilee. Mjoo. Veli ei ihmettele miksi mutsi ei enää jeesaa rahallisesti paljoa. Passin osti ym. mutta budin polttoa hän ei hyväksy. Minä en taas ymmärrä henk.koht enää jotain laiva tai hotellimatkoja joku 7-9x vuodessa, mutta joo, kaikilla omat paheensa. Hotelleissa en pysty relaamaan tai nukkumaan hyvin ja aamupala ei maistu vaikka olisi mitä tarjolla varmaan. Sitten odotetaan vaan lounasta, joka ehkä maistuu. Topiramaatilla en osaakaan sanoa, että miten maistuisi. Paino on nyt hiukan tippunut.

Voisin katsoa Mad Men juppimeininkiä ja syödä pinaattikeittoa + 2 kananmunaa. Naapurin frendille lainasin eilen rahaa, että saisi jotain iltaostoksia sitten kai tehtyä. Mihin muuhunkaan se niitä olisi tarvinnut? Tänään sitten tuo hieman bonaria, kun näin sovittiin.

Matsejakin olisi tiedossa joo. Vaikeita. Pitää vaan yrittää tosi kovaa ja tälleen. Maine ja kunnia odottaa jne. Tai sitten ei, en tiedä.

Tämä kuukausi meni aika tasaisesti sanoisin. Ja tähän auttoi varmasti myös se, että eläkkeen määrä hiljattain nousi kaikilla sairaseläkeläisillä ainakin?

Käyttäjä kirjoittanut 29.02.2020 klo 01:15

Heips... puuttuuko sulla elämässä jotain symmetriaa jota haet noista pössyttelyistä-? Vai sanotko seuran tehneen kaltaisekseen? ...öitä ja uusia aamuja🐾

Käyttäjä kirjoittanut 29.02.2020 klo 01:33

Naapurin kaveri ei saanut mitään ja ei tuonut edes seteliä takaisin. Perkele. Pitäisi saada huomenna takaisin sitten joo. Jotain sellaista.

Kävin mutsilla hakemassa laivan tuliaiset. Ihan pätevää tummaa suklaata ja Van Slootenin salmiakkeja ja joku setti, missä saksia, pinsetit ym.

Nyt mietin millä helkkarilla nukahdan. Sanoisin että Ketipinor Depot 300 ei tunnu vaikuttavan melkein koskaan, mutta tavallinen Ketipinor 100mg x3 niin meinaa lähteä jalat alta. Olen käyttänyt molempia samaan aikaan. Mutsilla otin 1 imovanen, koska oli tarpeeksi tuskainen tila siihen. Otan myöhemmin oman. Eka kerta kun pummin 2 viikkoon. Sain myös parikymppiä sähkölaskun helpottamista varten ensi kuussa.

Pitäisiköhän huomenna hakea kiinalaista joku iso mättö. En ole tosi pitkään aikaan hakenut mitään moista. Vähän maksaa ja tuo butiikki on joskus koittanut kusettaa minua pyytämällä korkeamman hinnan. Ei silleen mitään ongelmaa paikan kanssa, mutta sellainen hyvinkin geneerinen kinukki. Vuosia sitten tosiaan koitti kusettaa ja olin siinä kohtaa jo kanta-asiakas ollut 15v. Erikoista.

Käyttäjä kirjoittanut 29.02.2020 klo 09:00

Hei onko sulla ollut elämässä miten kauan sitten ettet käyttäis paljoa mitään siihen että nukahtaisit? Jos vähentäisit sun mielen kuormitusta noilla aineilla; miten sinua on ohjeistettu, jos sellaista olet kysynyt joltain lääkäriltäs? Vai koetko että aineet muuttaneet aivosi kemiat siinä määrin ettei paluutietä ole? vai onko kyse elämysten kannassa kiinni pysymisestä?vai elämisen? Kiinnostaa kuulla, miten mahdottomalta tuntuva voi muuttuakin mahdollisemmaksi, - jos voi - ?

Käyttäjä kirjoittanut 29.02.2020 klo 16:28

keskustelua kirjoitti:
Heips... puuttuuko sulla elämässä jotain symmetriaa jota haet noista pössyttelyistä-? Vai sanotko seuran tehneen kaltaisekseen? ...öitä ja uusia aamuja🐾

Ei minulla oikein ole seuraa. Yksin pössyttelen. Jotain relaksaatiota etsin, tylsyyden poistoa ja turhien aggressiivisten ajatusten minimointia.

keskustelua kirjoitti:
Hei onko sulla ollut elämässä miten kauan sitten ettet käyttäis paljoa mitään siihen että nukahtaisit? Jos vähentäisit sun mielen kuormitusta noilla aineilla; miten sinua on ohjeistettu, jos sellaista olet kysynyt joltain lääkäriltäs? Vai koetko että aineet muuttaneet aivosi kemiat siinä määrin ettei paluutietä ole? vai onko kyse elämysten kannassa kiinni pysymisestä?vai elämisen? Kiinnostaa kuulla, miten mahdottomalta tuntuva voi muuttuakin mahdollisemmaksi, - jos voi - ?

Aikalailla ikuisuus taitaa olla viime kerrasta, kun en käyttänyt mitään nukahtamiseen. Ei minua haittaa Ketipinor tai Imovane, mutta Mirtazapinin sain poistettua, josta olikin haittaa. Unien laatu ja paino oli ihan päin mäntyä. Nyt näitä on juuri optimoitu viimeisen 4-5kk ajan.

Käyttäjä kirjoittanut 29.02.2020 klo 23:45

Heräsin 16 jotain. Nyt alkaa melatoniinin aktiivinen käyttö, kyllä.

Päivän ruuaksi söin kaupasta ostetun Thai Cube - Tamarind Sauce Chicken. Varmaan 1 parhaista noista, ellei paras. Energiaa loppupäiväksi hyvä määrä, kyllä.

Pelailin pelejä ihan onnistuneesti, mutta hyvin läheltä piti, etten kuollut. Itsellä on 1 pelissä tavoitteena saada arkistoitua joku 20-30 tunnin (ehkä pidempi) mittainen pelisessio niin, etten kuole kertaakaan. Loppuun asti vaan, hullulla pelityylillä. Hahmo kehittyy koko aika, mutta olen tehnyt pelistä tavallista vaikeamman, joten peli on varsin arvaamaton.

Kirjoitan uusiksi tämän buditeksti-osuuden. Noissa velkajutuissa kusi nyt hieman. Ei olla ihan samalla sivulla asioissa. Naapuri/hänen kaverit välttelee aika paljon vastuuta ja kontaktia. Niin kun keskustelua kysyit, että tekeekö seura kaltaisekseen. Minulle on tärkeää se että pysytään sovituissa.jutuissa. 1 kriisipuhelimessa enteili, että saan tästä naapurista vaan pään vaivaa. Nyt oli kyse hänen kaveristaan tosin, joka sanoi lopulta tarjottuaan apskaa budia, että minun pitäisi vaivata naapuria asialla. Passiivis-aggressiivinen tyyppi, jolla isoja velkoja tosin. Aa joo, saatan itsekin tietää jotain passiivis-aggressiivisuudesta, osaten käyttää sitä aika hyvin? Suojelukeino se on itselleni ollut, mitä olen pari kertaa diilannut alamaailman kautta. Mutta jos ihan selvää, pientäkin vastuuta välttelee, ilman minkäänlaista kunniakoodia... Jep, get real :/ En tiedä mitään talon muista asukkaista. Toisen rapun naapurit vaikuttaa ok. Se 1 rouva vähän ihastui minuun, mutta en voi varmaan alkaa suhteeseen hänen kanssa. Hän on jo oikeasti mummeli + on suhteessa. Juttelin hänen miehensä kanssa tänään. Vaikuttaa siltä, että ei ole kovin iloinen nainen, mutta hymyillä osaa. Se merkitsee jotain, jos hymyilee minulle, mutta ei kaikille vastaantulijoille, eikö? Eniveis, joka kerta kun diilaan, niin muistan lopulta aina mitä apskaa se oli. Ehkä ajattelin sitten, että nämä olisi erilaisia, mutta tilanne toisen jälkeen... ääh, ei saa asioista sovittua. Vai onko minun tapa sopia asioista sitten jotenkin niin järjetön? Lawful evil saletisti. Lainkuuliais-paha. Noh, sanoisin, että autan asioissa, joissa pystyn, jos saan jotain bäkkiin. Ja nyt sain 2 pv venaamisen jälkeen takaisin paskaa ja kaveria ei kiinnosta. Fakta.

Ensi kuu alkaa 18min päästä, kun kirjoitan tätä. Kolme päivää niin on rahaa. Vähennän nyt kontaktia naapuriin, hän saa ottaa yhteyttä itse, en jää kaunailemaan näistä asioista. Budi on aina enemmän tai vähemmän paskaa ja nyt sain negatiivisen kokemuksen. Ei auta, kuin pikkuhiljaa seurata miten asiat luikertelee eteenpäin. Jaloissani. Hoitoneuvottelu on parin viikon päästä, ei ole hengenhätä, mutta tuli taas pettymys. Tähän ei voi heittää muuta kun tämän:

" :/ "

Käyttäjä kirjoittanut 01.03.2020 klo 10:10

Heräsin melatoniinin avulla nyt klo 9 Robert Turman albumi "Flux" soiden, joka on melkein 40v vanhaa musiikkia. Närästää varmaan koska söin aika paljon tummaa suklaata ja loput mutsin tuomista salmiakeista. Ainakin munchies efekti tuli jopa prässistä, eli tekee mieli syödä ihan hitosti, vailla vastustuskykyä. Nojoo, mutta tuollaisia nuo ihmiset on. Enemmän tai vähemmän välttää vastuuta tai kusettaa. Palautetta laitettu jo asiasta.

Noniin, eli nyt närästää ja juon nesteitä siihen. Otin lääkkeet ja toivon että lähtee pois sillä ja Somacilla, koska en halua alkaa kakomaan verta kurkusta. Mietin sitä kiinalaista nyt, mutta ne annokset on vaan liian isoja. Hyvänmakuista kyllä, joka tarkoittaa sitä, että sitä voipi innostua syömään myös liikaa = todennäköisemmin kakoo pyttyyn ja närästää lisää plus lihoo. Sitten jos mikrossa lämmittää myöhemmin, niin se on aika pahankin makuista..? Thai Cube kunniaan siispä, vaikkei nyt tuoreinta ruokaa ole. Joku medium tulisuus ja tälleen. Energiajuoma vaikka maksaa. Ei hitto vieköön, söin molemmat muffinitkin eilen. No time for tears, bitch. Otin Buranan, eli kyllä se tästä vielä. Nesteytystä ja tälleen. Kauppaan, myöhemmin pelejä ja ruokaa mahalaukkuun, kun närästys alkaa hellittää. Ketipinor Depot 300mg ei myöskään auta nukahtamaan. jos edes 100mg x3. Tavallinen Ketipinor tosin sentään väsyttää sen verran, että sänkyyn on mentävä. Ei mitään muuta mistä valittaa, ihan jees meininki.

:/

Käyttäjä kirjoittanut 01.03.2020 klo 20:14

Kävin perheen kanssa ravintolassa ihan näin kerrankin. Vointi alkoi heikentyä kun pääsin kotiin ja nukahdin parin tunnin sisään, heräten klo 6. Sitten alkoi oksetus ja vitutus. Vituttaa kun ihmisiin ei voi luottaa, ei siis yhtään kehenkään perheen ulkopuolelle menevistä, ellei ole lapsuudesta tuttuja. Jonnin joutavaa sakkia. Budiviekkareita, selvästi. 1 bentso mennyt liikaa, mutta se ei nyt oikein pure siihen, mitä ikinä tuossa eilisessä paska prässissä sitten olikaan. Yritykseni keskittyä muihin aktiviteetteihin myös epäonnistui, koska kuolin pelissä. Asetan itselleni aikalailla mahdottomia vaatimuksia, mutta tiedän, että ne on mahdollista saavuttaa. Nörtit on nörttejä, minkäs teet :/

Käyttäjä kirjoittanut 02.03.2020 klo 16:19

Fyysinen vointi alkoi normalisoitua tänään ja kävin hoitajalla. Huolestunut mutsi soitti ja sai vihdoin koomapoikansa heräämään. Painoin varmaan 5 kertaa torkkua 5min välein, lopulta "hylkää". Oli aiheena mustat seksuaaliset ajatukset. Hoitajan mielestä voin ajatella mitä vaan masturboidessa. Niin kai, mutta argumentoin sen verran hänen kanssa, että jos omien fantasioiden intensiivisyys ja todentuntuisuus tuottaa tuskaa, niin rajoitan hieman. 1 fantasiasta kerroin. Porno on mielestäni vaarallista, tietynlainen porno. Ja tahdosta riippumaton seksuaalinen kiihottuminen ei ole kivaa. Jos panettaa ja on fiilistä helpottaa oloaan, niin mikäs siinä.

Psyykkinen puoli kärsii selvinpäin ilman kukkaa ja viime tapahtuneista olen vieläkin hieman ärtynyt. Jorisen jotain hulluja itsekseni kämpässäni, mutta koitan pysyä järjissäni. Misantrooppiset ajatukset ovat vähän heränneet. Kai se on aika luonnollista kaiken jälkeen mitä on käynyt tai jäänyt käymättä, mutta lopullinen tavoitteeni on rauha itseni ja muiden kanssa. Jotain naisen kosketusta kieltämättä kaipaisi. Transnainenkin kelpaa. Henk.koht itseäni ei kiinnosta, että onko leka vai reikä siellä housuissa :/ Tohtori typaalinen vaikuttaa olevan misogynistinen, koska ajattelee, että naiset on tyhmiä. Siinä mielessä tyhmiä, että naiset olisivat miehiä häikäilemättömämpiä ihmissuhteissa. Tarkoitti siis että naiset keskimäärin pomppii suhteesta toiseen enemmän, kuin mies. En ole tutkinut asiaa, mutta jonkun narsistisen feministin kanssa evvk hengailla. Itselläni on kieltämättä ollut pitkään jo aavistus, että kauniit naiset saa valita enemmän, kuin miehet. En ole niinkään ruma, mutta ehkä skitson kehokielestä voi päätellä, että joku on pielessä.

Käyttäjä kirjoittanut 02.03.2020 klo 19:49

Mikään ei suju. Kannabisviekkareissa väsyttää ja on vilunväreitä. Kuulemman aika tavallista, että kuuma suihku auttaa pitkäaikaiskäyttäjiä. Jotenkin kehon lämpötila vaihtelee. Nyt on esim. lämmin vartalo ja pää, mutta jalat on kylmät. Kämpässäni lähinnä olen vaan kuunnellut naapureiden ääniä. Sängyssäkin piipahdin ja meinasin nukahtaa, kunnes nousin ylös. Selvä masennus episodi ja tuo saatanan, vitun ja perkeleen sähkölaskukin pitää maksaa kohta, kun rahaa tulee. Perus itsariajatuksia. Tarpeeksi masentuneena saatan fantasisoida, että joku nätti neiti päästää päiviltä. Ok :/ En oikein kestä jatkuvaa harmautta, koska se menee niin helposti mustalle alueelle fiilispuolella. Viime kuu meni hyvin varmaan siksi, koska sain olla pilvessä noin puolet ajasta. Kuuhan päättyi siihen, kun naapurin kaveri osti "brick weed" eli prässiä. Surkeinta myyntibudia mitä on olemassa.

https://www.youtube.com/watch?v=x7qtnJ8FzJk

^ Mortyn ihastuksen kohde, jonka kanssa kuolemisesta hän fantasisoi koko jakson. Tai no, itseasiassa näki 1 kristallin avulla. Vittu jos joku päivä kävisi itselleni noin pahasti. "I love you... followed by whatever it says on their name tag. Over and over"

:/

Käyttäjä kirjoittanut 03.03.2020 klo 15:30

Nousin 13. Tunti pahoinvointia ja sormet kurkkuun. Kuten odotin, episodi oli raju ja välttämätön, jonka seurauksena tuli hieman verta kurkusta. Ei mitään huolestuttavia määriä. Söin eilen katsos... mutsin ostamia leivoksia ja kotona tekemääni nistipastaa. Halpis nuudeleita. Ne oksettaa minua, ja söin niitä tosi paljon ryypätessä. Ei hlevetti se oli kyllä hlevettiä :/ Alkoholi oksetti, tupakka oksetti ja ruoka mitä söin, oli apskaa. Joka päivä oksensi. Eniveis pasta on paljon parempi vaihtoehto vatsalleni, kuin nudut. Kukan polttelu auttaa näihin episodeihin, joten aggressioiden lisäksi se on 1 hyvä syy polttaa, laittomuudesta huolimatta. Jos kukka on hyvää, se vaikuttaa siihen, kuinka rajuja spasmeja tulee, täten myös vaikuttaa herätessä siihen, että avautuuko joku haava ruokatorvessa. Ne minihaavat paranee nopeasti, mutta joku on mennyt kokonaan heikkoon kuntoon. Minulla on oltava joku rakenteellinen ongelma, koska nenä tuhisee, yskittää, joskus on hengenahdistusta ja usein vinkumista. Tätä jostain 2013 alkaen.

Silti, nyt näin budilaskuissa viimeiset 2 päivää, tultuani taas vedätetyksi, ei kiinnosta palata suoraan asiaan. Sanoisin vielä, että asun melko hyvällä alueella, mutta ei näissä budijutuissa voi luottaa kehenkään. En ole löytänyt varmaan yhtään 100% luotettavaa lähdettä. Kaikki toimii tarkoituksenmukaisesti ja sitten kun kyseenalaistaa toiminnan, niin riippuen ihmisestä, alkaa joko a) uhkailemaan tai b) välttelemään. Wolves and weasels.

Käyttäjä kirjoittanut 03.03.2020 klo 17:04

Mietin välillä mitä kuoleminen todellisuudessa tarkoittaa? Onko se vaan muutos pahempaan tai parempaan, riippuen mitä teit ennen kun se tapahtuu? Monesti olen halunnut kuolla, jonkinlaisen paremman muutoksen toivossa.

Kysyin naapurilta voiko piipahtaa. Hänen kaverinsa joka pyysi täyden hinnan prässistä pyytää jatkossa 5e hausta (0.25g naapurille), jos hakee vaan minulle. Jotain myös mussutti, että käyn liikaa naapurin luona. Ahaa. Tällä logiikalla siis naapuri on häirinnyt minua ja voisin velottaa siitä, että on saanut käyttää minun tietokonetta Kelan ja pankin palveluihin? Varmasti siis väittää jatkossa aina hakevansa minulle pelkästään, vaikkei olisikaan, mutta nyt oli jo hakenut itselleen. Nyt oli kuulemman White Rhinoa, enkä usko kusettavan sen suhteen. Se oli 1 parhaista medical lajikkeista, joita kokeilin. Jotain hopeamitalleja voittanut. Tässä nyt vaan ivtuttaa se, kun tuo kaveri ei reagoi mitenkään siihen faktaan, että toi prässiä. Ei osaa kuin ottaa omat ongelmat huomioon tai sepittää. Hausta 5e on ok, jos hakee vaan minulle, kyllä. Enempään en suostu. Tosiaan kriisipuhelimessakin tämä 1 sanoi, että tästä tulee päänvaivaa. Se on ihan totta. Minulla ei ole tässä kaupungissa enää, kuin 1 ystävä ja hänkään ei koskaan tee aloitteita. Mutta joo, jos White Rhinoa on, niin en voi kieltäytyä.

The Story of Light - William Orbit

Kun on ollut tarpeeksi pitkään pohjalla ja huomaa kaikkien ihmisten jotenkin välttelevän, selvästi puhuvan selän takana pahalla, hyväksikäyttävän, jopa halveksivan. Niin kerro toki jos keksit minulle syyn elää. Ehkä olen syönyt niin paljon paskaa, että olen alkanut tykkäämään siitä? No hyi, en ole mikään koprofiili :/ Todellisuudessa olen jo myöntänyt, etten tykkää ihmisistä. Tämä on kuollut rotankolo, ei mikään kaupunki. Kaikki pitää teeskennellä, ei ole mitään ystäviä, jos edes bisneskään on kannattavaa. < Selviä merkkejä, että olen jo kuollut. Täten varmaan syitä, miksi fantasisoin, että joku päästää päiviltäni. Tällä kertaa niin, että muutoksen tietää varmuudella. Miten voin muistaa, että selvisin 13kk ryyppyputkesta? Muistan kun kerran vedin kerran litran viinaa, sitten päälle joku 24x 50mg Sertralinia yrittäen tappaa itseni mutsin kellarissa tai "muuten vaan" ja seuraavana päivänä 30x rasian Diapameja, joista ei ollut apua. Yhtään. Ja psykiatrinen puoli ei tehnyt mitään. Sulki vaan luurin korvaan, koska se oli minun syytäni. Sitten viikko vieroitusoireissa, diilasin nistien kanssa. Myin myös pameja kaduilla jatkuvasti, että saisin budia, enkä koskaan fiktannut. Mielummin olisinkin joku primäärinen psykopaatti, kuin ihminen, joka ei saa tahtoaan läpi melkein ikinä.