Mä en vaan jaksa enää.

Mä en vaan jaksa enää.

Käyttäjä SCIM aloittanut aikaan 12.07.2015 klo 19:09 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä SCIM kirjoittanut 12.07.2015 klo 19:09

Olen ollut psykiatrisella osastolla puoli vuotta. Mun on iha hemmetin vaikeaa koko ajan. Äänet ja mieli kertoo että mun pitää riehua koko ajan. Olen nyt kuukauden ollut eristyksessä ja mua pelottaa et ku pääsen täältä pois tuonne osaston puolelle, niin että alan riehumaan ku en vaan voi hallita välissä omaa käytöstä. On vain helppo ottaa tuolista kiinni ja nakata se ikkunaan, silloin olo helpottuu. Vähäksi aikaan. Mä oon niin väsynyt tähän taistelemiseen etten vaan jaksa enää, tuntuu et olisi vain helpompi jos olisin tuolla toisellapuolella, taivaassa.
Joutuin sairaalaan tossa pari yötä sitten kun mulla tuli Migreeni kohtaus. Muhun sattu ja en voinut olla paikoillani ku tuntu et pitää riehua, mä kävelin tippatelineen kans ees taas enkä voinut rauhoittua, tuntu et oli pakko.
Miten pääsen tästä riehumis tunteesta pois 😑❓ En oikeasti jaksa tätä enää, auttakaa. 😯🗯️

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 13.09.2015 klo 10:18

Hei, SCIM!☺️❤️☺️

Mitä sinulle kuuluu? Oletko saanut vapauksia lisää? Kirjoittele, lukisin mielelläni kuulumisiasi!

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 15.09.2015 klo 09:33

Missä oot, SCIM?😐

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 15.09.2015 klo 18:47

Jardin Prive kirjoitti 13.9.2015 10:18

Hei, SCIM!☺️❤️☺️

Mitä sinulle kuuluu? Oletko saanut vapauksia lisää? Kirjoittele, lukisin mielelläni kuulumisiasi!

Hei Jardin Prive !
Anteeksi kun en ole kirjoitellut, on ollut huono vointi.
Tänää kuuluu hyvää. Olen ollut sen puol tuntii yleisis tilois ja käyny muitten kans kahvilla.
Tääl yks tyttö joutu eristykseen tänää, se on voinut huonosti mikä on vaikuttanu myös minun vointiin, olen ollut sen takia ahdistunut. Nyt on helpompi kun se ei ole huutamas.
Toivoisin et minut siirettäs paremmalle puolelle, koska voin nykyään suhteellisen hyvin.
Nyt odotan täs et pääsisin tupakalle, on se vaan niin hyvää
☺️

arka, miten voit ?

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 16.09.2015 klo 13:02

Olipa kerran tyttö joka voi pahoin. Joka aamu heräsi pelkoon, että päivä on kamala. Häntä ahdisti usein eikä toivoa löytynyt. Hän oli miljoonissa sirpaleissa eikä mikään saanut palasia kokoon. Monet yöt hän vietti ahdistuneena eristyksessä. Hän oli riehunut usein eikä muistanut mitä oli tapahtunut. Mut lähes aina häntä ahdisti, pelotti, raivostutti eikä mikään tai kukaan auttanut. Hän oli yksin. Toivon hän oli menettänyt kauan aikaa sitten. Ei, toivoa ei ollut. Usko samoin oli tiessä, vaikka yritti uskoa Jumalaan, Jumalalta hän toivoi apua. Rukoilen, uskoen et paremmuus voittaa. Hän tahtoi vuodattaa kyyneleen jos toisenkin ja antaa pahan olon virrata pois. Mutta ei kyennyt siihen.
Joka päivä tyttö toivoi kuolemaa, mut ei tiennyt miten lähteä koska suljetulla se oli lähes mahdotonta. Mut heti kun hän saa mahdollisuuden, hän tekee sen.
Äänetkin hänelle juttelee. Kuulemma jos riehuu olo helpottuu.
Tarvittavaa hän söi, mikä ei aina auttanut, välillä hän vain oli yksin olonsa kanssa.
Tupakka oloa helpotti. Se sai rauhoittumaan. Hänestä tuntui että pitäisi olla koko ajan tupakalla.
Mut ahdistus oli valtava eikä hän kestänyt sitä enää. Yötäkin meni heräilessä 15 min välein ja kun hän oli unessa sekin oli painajaista.
Hänellä oli rakastava perhe ja ystäviä joista hän välitti, eikä hän A tahtonut luopua niistä.
Tämä tyttö on minä ja tämä kaikki on totta.
Minä joka olen ihan säpäleinä eikä laastarit sitä paikkaa.
Olen tyttö, joka kirjoittaa ja kirjoittaa tämän aolon pois, jossa hän epäonnistuu aina.
Olen eksynyt polultani eikä löydä takaisin, olen ihan metsässä. Umpi metsässä. Mikä auttaa mut takaisin ?
Minkä luonnolleni mahdan, herätä mut jos olen ihan suossa.
Nyt mä olen ihan poikki enkä jaksa enää. Tahdon vain apua, auttakaa mua.
Tässä kaikki tälläkertaa. Kiitos kun jaksoitte lukea.
Nyt toivon apua vaan. Kiitos.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 18.09.2015 klo 17:23

Oletko saanut apua, SCIM?☺️❤️☺️ Minkälainen sinun vointisi on ollut? Oletko riehunut?

Voimia sinulle!😍

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 19.09.2015 klo 08:34

Jardin Prive kirjoitti 18.9.2015 17:23

Oletko saanut apua, SCIM?☺️❤️☺️ Minkälainen sinun vointisi on ollut? Oletko riehunut?

Voimia sinulle!😍

En hirveesti ole saanu apuu ☹️ vointi ollu laidasta laitaan, välis rakastan elämää, välis en jaksa enää. En ole nyt kuukautee riehunu 🙂👍 enkä aiokkaa.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 19.09.2015 klo 11:09

Hei, SCIM!☺️❤️☺️

Meinasin kysyä, oletko tyytyväinen siihen, ettet ole riehunut, mutta hymiöstä päätellen olet tosi tyytyväinen. Olisi ollut turha kysymys!😉

On hankalaa, kun olo menee laidasta laitaan. Mulla se heilunta ei normaalisti ole kovin suurta, mutta päivittäistä kuitenkin. Ja vaihtelee tietenkin myös eri päivinä.

Mua ahdistaa nyt. On luultavasti pakko ottaa Temestaa. Mun pitää lähteä kauppaan. Jotenkin masentaa. Tunen itseni taas tosi läskiksi, mitä olenkin. Söin eilen kermaa.😝 Häpeän sitä edelleen. Tänään on pidettävä pisteistä kiinni! Mun on paha olla!😠

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 19.09.2015 klo 12:10

Jardin Prive kirjoitti 19.9.2015 11:9

Hei, SCIM!☺️❤️☺️

Meinasin kysyä, oletko tyytyväinen siihen, ettet ole riehunut, mutta hymiöstä päätellen olet tosi tyytyväinen. Olisi ollut turha kysymys!😉

On hankalaa, kun olo menee laidasta laitaan. Mulla se heilunta ei normaalisti ole kovin suurta, mutta päivittäistä kuitenkin. Ja vaihtelee tietenkin myös eri päivinä.

Mua ahdistaa nyt. On luultavasti pakko ottaa Temestaa. Mun pitää lähteä kauppaan. Jotenkin masentaa. Tunen itseni taas tosi läskiksi, mitä olenkin. Söin eilen kermaa.😝 Häpeän sitä edelleen. Tänään on pidettävä pisteistä kiinni! Mun on paha olla!😠

Hei Jardin Prive
☺️❤️☺️
Olen todella tyytyväine ! Kuukausi tosiaanki menny etten ole ollu eristykses ☺️
Mulla on suuria muutoksia ton olon vaihtelun kans, iha laidast laitaa, juuri kuten edellises viestis kirjotinki.
Osaatko sanoa mikä ahdistaa ? Tahtosin itelle kans temestan tarvittavaksi, nyt mul menee ketipinor, tosin vasta alotettu lamotriciini ( en tiedä mite kirjotetaa ) niin se puolittaa ketipinorin vaikutusta.
Saanko kysyy paljo painat ? Ei ole pakko kertoo.
Eihä se haittaa vaik joskus syö jotai hyvää, mullaki on herkkupäiviä kahdesti viikossa ja vieläpä tänää, annan aina itselle luvan herkutella iha kunnolla ! 🙂👍
Toivon etolosi helpottuu ☺️❤️☺️ en tahdo et sul on vaikee olla, tsemppiä 🙂👍

Käyttäjä arka kirjoittanut 20.09.2015 klo 07:54

Hei SCIM!
Mullakin välillä Ketipinor mutta Oxamin on parempi. Myös Temestaa haluaisin. Olutta otan myös avuksi. Tässä päivä kerrallaan on menty. Miten olet voinut?

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 20.09.2015 klo 12:12

arka kirjoitti 20.9.2015 7:54

Hei SCIM!
Mullakin välillä Ketipinor mutta Oxamin on parempi. Myös Temestaa haluaisin. Olutta otan myös avuksi. Tässä päivä kerrallaan on menty. Miten olet voinut?

Hei arka !
Ois ihana saada siiderii !
Olen voinut iha hyvi. Tänää kun olin lounaalla äänet käski riehumaan, mut pystyin vastustamaa niitä ! Kohta olisi kahvit. 😀

Käyttäjä Tyttönen vaan kirjoittanut 21.09.2015 klo 08:08

Mä yritin eilen tappaa itteni mut soitin kuitenkin apua. Sain lääkehiiltä ja päädyin osastolle, tänää selviää jatkot.

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 21.09.2015 klo 11:49

Voi ei☹️ hyvä että soitit apua. Voimia hirveesti ☺️❤️☺️

Käyttäjä arka kirjoittanut 21.09.2015 klo 13:02

Hei Tyttönen vaan ja SCIM!
Voi ikävä kuulla Tyttönen vaan että yritit itsemurhaa.Tiedän tunteen, olen itse yrittänyt kahdesti. Yritetään taistella yhdessä, sinä myös SCIM, vaikeaa on ja tahtoo ahdistella mutta rukoillaan.Minulle oli pettymys kun naislääkärini vaihtui mieheksi. Rauhoittavia pitäs saada lisää ja voisin kysyä mahdollisuutta terapiaan. Miten päivänne ovat sujuneet Tyttönen vaan ja SCIM. Minä olen ottanut Oxaminia ja kaksi olutta. Formuloita katsotaan ja pitäs tiskata.

Käyttäjä Tyttönen vaan kirjoittanut 21.09.2015 klo 13:20

SCIM kirjoitti 21.9.2015 11:49

Voi ei☹️ hyvä että soitit apua. Voimia hirveesti ☺️❤️☺️

Kiitos 🙂

Arka, mä en tee päivisin mitään. Nyt tuli vaan jostain syystä vaan hermoromahus, jonka takia yritin itsaria.. saa nähä passitetaanko kotiin täältä osastolta, ku viimeksään akuutti työryhmä ottanu tosissaan.

Käyttäjä Annikki88 kirjoittanut 21.09.2015 klo 21:29

Moi,

Tuntuuko muista joskus, että teille luodaan paineita parantua tai ns. "pakotetaan" edistymään? Mulle on psyk polin hoitaja koko ajan sanonut, että kukaan ei pakota mua töihin liian aikaisin ja psykoterapeutti yrittää selittää sitä samaa vielä enemmänkin, enemmän kuin itse olen ajatellut. Nyt sitten oli palaveri psyk polilla sosiaalityöntekijän yms ihmisten kanssa ja ne painostaa mua siihen, että pitäisi edetä johonkin. Alkaa vaikkapa katselemaan erilaisia vaihtoehtoja, mitä voisi olla. Mutta kun nimenomaan kaikki puhuu, että mä ahdistun voimakkaasti kun ihan vain puhutaankin työelämästä, ihan vaikka vaan yleisellä tasolla eikä muhun liittyen. Silti nyt tämä! Vaikka kuinka sanoin, että se ahdistaa enkä jaksa. Ilmeisesti lääkäri on ainakin yksi piru tässä, joka on varmaankin kehottanut laittamaan eteenpäin.. Selittävät myös, ettei kela myönnä sitä sairaslomaa (tai nyt kuntoutustukea) aina vaan. Terapeutti sitten taas sanoo, että kyllä myöntää ja kehoitti jo menemään yksityiselle psykiatrille, jos ei tuolla homma toimi. Mua vaan raivostuttaa. Ja en sitten tiedä, mitä olis jos menis yksityiselle, niin olisko sitten taas mitään suhteita tonne julkiselle puolelle vai katkaseeko ne sitte kaikki jutut.. :/