Mä en vaan jaksa enää.

Mä en vaan jaksa enää.

Käyttäjä SCIM aloittanut aikaan 12.07.2015 klo 19:09 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä SCIM kirjoittanut 12.07.2015 klo 19:09

Olen ollut psykiatrisella osastolla puoli vuotta. Mun on iha hemmetin vaikeaa koko ajan. Äänet ja mieli kertoo että mun pitää riehua koko ajan. Olen nyt kuukauden ollut eristyksessä ja mua pelottaa et ku pääsen täältä pois tuonne osaston puolelle, niin että alan riehumaan ku en vaan voi hallita välissä omaa käytöstä. On vain helppo ottaa tuolista kiinni ja nakata se ikkunaan, silloin olo helpottuu. Vähäksi aikaan. Mä oon niin väsynyt tähän taistelemiseen etten vaan jaksa enää, tuntuu et olisi vain helpompi jos olisin tuolla toisellapuolella, taivaassa.
Joutuin sairaalaan tossa pari yötä sitten kun mulla tuli Migreeni kohtaus. Muhun sattu ja en voinut olla paikoillani ku tuntu et pitää riehua, mä kävelin tippatelineen kans ees taas enkä voinut rauhoittua, tuntu et oli pakko.
Miten pääsen tästä riehumis tunteesta pois 😑❓ En oikeasti jaksa tätä enää, auttakaa. 😯🗯️

Käyttäjä arka kirjoittanut 05.09.2015 klo 08:44

Hei SCIM
Toivottavasti saat lisää vapauksia. Ihanaa että saat nukuttua. Toivon että alat toipua ja pääset pois sieltä sairaalasta. Minä aion mennä seurakunnan mielenterveyskuntoutujienryhmään. On joka toinen torstai. Toivon että rauhoittavan lääkkeen annosta nostettaisiin. Olutta otan myös ahdistukseen.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 05.09.2015 klo 10:31

Hei, SCIM!☺️❤️☺️

Lapsen hoito meni eilen aika hyvin. En edes väsähtänyt siitä niin pahasti kuin pelkäsin etukäteen. Mutta kovin usein en sitä halua tehdä. On se kuitenkin sen verta vaativaa.

Mun yliannostukset on nyt olleet aika lieviä. Ei siis isompaa vaaraa. Vaikka riskinsähän siinä aina on.

Mua masentaa. Yritän tässä saada siivottua tätä läävää. On vain niin vaikea keskittyä siihen. Ei oikein huvita, mutta haluaisin tänne siistiä. Tuntuu, että voisin tarvita nyt osastohoitoa, mutta ei mua oteta sairaalaan, kun mulla on epävakaapersoonallisuushäiriö. Mutta toisaalta... en mä vielä voi kuitenkaan niin huonosti... Kai...

Toivottavasti saat maanantaina lisää vapauksia. Miten olet selvinnyt riehumisen halun kanssa?

Hyvää päivän jatkoa sinulle!

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 05.09.2015 klo 13:02

Hei arka !
Saan kuulemma pikkuhiljaa lisää vapauksia, tyhmää ku haluan niitä nyt.
Täällä sairaalassa ollaan vuosia, joten pois pääsystä on turha haaveilla. 😞
Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo mielenterveyskuntoutujienryhmä. 🙂
Mikä rauhoittava sulla menikää ? Mä sillon kun yksin asuin, join aika useana päivänä viikossa, parhaan kaverin kans, tämä kaveri on vieläkin mulle tärkeä <3
Onko sulla pitkään mennyt lääkitys ? Toivotan paljon tsemppiä ☺️❤️☺️

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 05.09.2015 klo 13:06

Hei Jardin Prive !
Kiva et meni hyvin
🌻🙂🌻
Oletko ottanu kui isoja annoksia ? 😞
Inhottava kun et saa osasto hoitoa, en tajua. On mullaki epävakaapersoonallisuus häiriö toisena diagnoosina ja toisena on tää skitsofrenia. Ja silti joudun oleen osastolla, tosin mä en haluais, voisin antaa sulle tän paikan ! Toivon et saisit osastohoitoa ! 😍

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 06.09.2015 klo 08:23

Hei, SCIM!☺️❤️☺️

En voi kertoa ottamiani määriä. (Se varmaan moderoitaisiin kuitenkin pois.) Nyt en ole pariin päivään ottanut yliannostusta... Tai no joo... otinhan mä vähän eilen, kuitenkin... Tyhmää...

Mua väsyttää ja masentaa.

Mä pääsisin sairaalaan jos olisin niin psykoosissa, etten tajuaisi, että itsemurhaan kuolee. Mulla kun on "vain" vaikea masennus, epävakaa persoonallisuushäiriö ja pakko-oireita. Tuota sairauslistaa kun katsoo, tuntee olevansa hullu.

Voimia ja iloa päivääsi!

Käyttäjä arka kirjoittanut 06.09.2015 klo 10:26

Hei SCIMS!
Mulla oli rauhoittava lääkitys jo vuosia sitten, sitten se otettiin pois mutta sain sen onneksi takaisin. Annostus on vaan mielestäni liian pieni kun kolme viikossa saan ottaa. Toivoisin saavani lisää. Joinakin päivinä sitten otan olutta joka myös auttaa mutta aina ei voi juoda kun rahat eivät riitä. Minunkin kahdella aikuisella pojalla on skitsofrenia. Mulla on Oxamineja vielä jäljellä ja tekis kovasti mieli ottaa kaksi. Eilen otin yhden ja sitten nukahdin ja illalla oltin neljä olutta. Oletko ollut osaston puolella? Pääsetkö ollenkaan ulos? Miten olet voinut?

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 06.09.2015 klo 11:21

Hei Jardin Prive
😍
Mun mielest tarviiit jo osastohoitoa, ei ole normaalia et päivittäin ottaa yliannostuksia, siit huomaa ettei kaikki ole hyvin ☹️ etkö pysty lopettaa yliannostuksien ottamista ?
Mikä sulla masentaa ? Osaatko kertoa ?
Sulla on paljon sairauksia, toivon et saisit apua.
Millaisia pakko-oireita sul on ? Mul on käsien pesu ja kävisin monta kertaa päiväs suihkus mut se on rajattu yhteen kertaan, ja lasken koko ajan päässä.
Toivon sulle hyvää päivää 🌻🙂🌻

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 06.09.2015 klo 11:26

Hei arka !
Kiva et oot saanu sen takas. Miksi nuin vähä saa vaan ottaa ? Mulla menee ketipinor kolmesti päivässä mikä välis auttaa ja välis ei ollenkaan. Onko niillä ollu kauan skitsofrenia ?
Eilen illal olin 15 min osaston puolella, tänää en oo muutaku päässy tupakalle. Pihalle pihalle en pääse 😠 vaikka olen yrittänyt sanoo et oon jo rauhottunu. Olen voinut tänää yllättävän hyvin, välil huomaan et nauran vaan tääl huonees xD
Miten sinulla on lähteny tämä päivä käyntiin ?

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 06.09.2015 klo 12:28

Hei, SCIM!☺️❤️☺️

Mä käyn viikoittain hoitajan juttusilla. Hän tietää noista yliannostuksista. Ei sillä ole merkitystä. Vähän mä pelkään yliannostusten ottamista; ne kun saa mut toimimaan ihan hullusti, mutta en pelkää niin paljon, ettenkö niitä ottaisi.

Mulla vaikuttaa vuodenajat ihan selkeästi masennukseen. Ja voi olla, että kun olen laihduttanut alkukesästä lähtien, sekin vaikuttaa. Mutta en mä oikein osaa sanoa muuta syytä, miksi olen masentunut. Nyt ei ole ollut mitään isompaa tapahtunut, että olen alkanut voimaan huonommin.

Mun pakko-oireisuus on kotoa lähtiessä tarkistamispakkoa. On tarkistettava kaikki sähkölaitteet, ja yleensä useampaan kertaan. Kahvinkeittimestäkin otan johdon irti. Aivan erityisesti pelkään, että liesi jää päälle tai ulko-ovi jää auki.

Käytkö syömässä muiden kanssa vai onko sulla ruokailut huoneessa? Toivottavasti pääset taas tänään edes vartiksi osaston puolelle! Hyvää päivän jatkoa!🌻🙂🌻

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 07.09.2015 klo 08:29

Hei Jardin Prive ☺️❤️☺️
Yliannostuksilla on merkitystä, se merkitsee sitä et tarviit apua.
Oletko nyt paljon laihtunut ? Meil oli eilen punnitus ja olin laihtunut kilon.
Sillon ku ite asuin yksin jouduin aina lähtiessä tarkistan et sauna oli kiinni, tupakka kuppi ei käryä, hella kiinni, johot irti seinästä yms. Se oli todella raastavaa.
Kahvilla käyn muitte kans, muuten syön huonees. Eilen pääsin vartiks mut en pystyny olee koko aikaa, ahdisti niin paljon. Nyt odotan et pääsen röökille.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 07.09.2015 klo 12:35

Hei, SCIM!☺️❤️☺️

Mulla on tippunut kesän alusta noin 10 kiloa pois, mutta kuten tuolla toisessa ketjussani kirjoitin, en koe sitä minkäänlaiseksi saavutukseksi. Se ei ole riittävästi. Se ei tunnu missään. Olen pettynyt itseeni.

Osaatko sanoa, mikä sua ahdisti eilen niin kovasti, ettet pystynyt olemaan sitä 15 minuuttia kokonaan muiden seurassa? Onko sun jotenkin turvallisempi olla yksin?

Voimia päivääsi!

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 08.09.2015 klo 08:13

Jardin Prive kirjoitti 7.9.2015 12:35

Hei, SCIM!☺️❤️☺️

Mulla on tippunut kesän alusta noin 10 kiloa pois, mutta kuten tuolla toisessa ketjussani kirjoitin, en koe sitä minkäänlaiseksi saavutukseksi. Se ei ole riittävästi. Se ei tunnu missään. Olen pettynyt itseeni.

Osaatko sanoa, mikä sua ahdisti eilen niin kovasti, ettet pystynyt olemaan sitä 15 minuuttia kokonaan muiden seurassa? Onko sun jotenkin turvallisempi olla yksin?

Voimia päivääsi!

Onha 10 kg kesästä paljon !
En tiedä yhtään mikä ahdisti, ehkä se hulina ehkä ei, en ole varma.
Yksin on kyllä helpompi olla. Ei ole mahdollista riehua, ei ole mitää tääl huonees mitä heitellä.

Käyttäjä arka kirjoittanut 09.09.2015 klo 17:24

Hei SCIM!
Tulin katsomaan mitä olet kirjoittanut. Muista että Jeesus on lähellä meitä murheellisia. Luin tänään hyvän kirjan Häivähdyksiä-erityinen elämäni. Sen on kirjoittanut ihminen joka menetti melkein kaiken. Voimia Sinulle rakas ystävä!

Käyttäjä SCIM kirjoittanut 10.09.2015 klo 08:44

Kiitos arka 😍

Käyttäjä arka kirjoittanut 10.09.2015 klo 09:19

Hei SCIM!
Tulin katsomaan oletko kirjoittanut. Minä menen tänään kirkon tilaisuuteen mielenterveyskuntoutujille. Bussilla pääsee melkein oven eteen. On joka toinen torstai kello 13. Yöllä en oikein saanut nukuttua, joitain pätkiä tosin nukuin ja näin jotain uniakin. Nyt mies huusi yläkerrasta että kahvia, panin tippumaan. Soitin eilen rakkaalle ystävälle. Oli tulossa töistä, tunsin huonommuutta kun en ole töissä. Olen lukenut hartauskirjaa Pyhän yllättämä. Siinä on rukousharjoituksiakin joitabtosin en jaksanut tehdä, rukoilin sitten omin sanoin.