En tiedä miten aloittaa tämä monologiketju. Olkoon se henkilökohtainen masennuspäiväkirjani, jos vaikka joku kirjoittaisi ystävällisen neuvon tai lohdutuksen sanan. En tiedä, jaksanko kirjoittaa tätä ketjua mutta katsotaan. Elämässäni on niin paljon vastoinkäymisiä, etten jaksa kirjoittaa niistä. Sittenkään ne eivät ole mitään verrattuna niihin ihmiskohtaloihin, joita olen lukenut joistakin ketjuista ja…

Itselleen anteeksi antaminen ja armollisuus ovat vaikeimmat tehtävät. Ei edesauta itsesäälissä rypeminen eikä syvissä mullissa rypeminen. Kiitollisuus terveydestä, työstä, kodista, ravinnosta ja luonnon kauneudesta. Positiivinen ajattelu/realismi Miten tämän kaiken voisi konkreettisesti kokea todeksi ? Epävarmuus omasta objektiivisuudesta. Ehkä myös osittain on kyse kohdallani ikä kriisistä kaiken muun lisäksi. Pahoin pelkään…

En enää löydä Mustavariksen aloittamaa viestiketjua ”mun pitäis luovuttaa, kun kaikilla jo silmät verestää”. Hän uhkasi poistattaa ketjunsa ja tietysti hänellä on siihen oikeus, mutta minulle se oli järkytys. En voi kuvitella elämää ilman Mustavariksen kertomuksia. Miten hän saattoi tehdä tämän minulle? En liioittele, on kuin elämästä olisi otettu pala…

Lapsuudessa minulla oli väkivaltainen äiti. Kun sairastuin psyykkisesti äitini häpeä oli suuri. Vuosi vuodelta äitini väkivaltaisuus koveni ja jäin yksin. Itkin ja itkin.. olin sairastunut masennukseen. Olin noin 14 vuotias. Ja viime vuosina nuo lapsuuden traumat tulivat elävinä mieleeni, yhä tarkempiana. En pääse psykoteripiaan, en millään. Joudun mahdollisesti elämään traumojeni…

Siinähän tuo kysymys tuli. Tarkoitan tässä kaikenlaisia asioita: niin terveyteen, työhön/opiskeluun, harrastukseen, kotiarkeen kuin muihinkin toimiin liittyen. On vaikea pitää motivaatiota yllä, kun tulevaisuus tuntuu tyhjältä ja toivottomalta. Ikävintä on, että on niin vaikea tehdä asioita, joista pitää. Vaikka minulla olisi niihin nyt aikaakin ja myös tarvittava välineistö. Ei vaatisi…

Olen viisikymppinen mies ja olen viime viikkoina tajunnut olevani aikamoisessa ahdingossa. Tajuan myös sen että useimmat ahdinkoni ovat ollee olemassa jo kakskytä vuotta ja jos en nyt tee asioille jotain, olen varmaan viimeistään 10 vuoden päästä lataamossa. Ja nyt mä tarttisin sitten neuvoa että mihinhän tahoon ottaisin yhteyttä asiani kanssa.…

Moi kaikille! Täällä kirjoittaa 26-vuotias mies. Tämä minun tarinani on itseasissa aika outo, kun nämä ulkonäköpaineet alkoivat vasta aikuisena. En teininä tarkkaillut ulkonäköäni sen kummenkin,vaikka silloin sitä yleensä tarkkaillaan. Kaikki alkoi noin 18-vuotiaana, kun huomasin hiustenlähdön. Asia ei sinällään tullut yllätyksenä, kun käytännössä kaikki sukuni miehet ovat/olivat kaljuja/kaljuuntuneita. Kasvatin sitten…

Kuvittelin rakastuneeni netin kautta, ja vakuutuin asiasta kun minulle tarjottiin rakkautta, kunnes huomasin ettei rakkaus ollut rakkautta, vaan epätoivoa. Olin tullut rajalle jota ei saisi ylittää, mutta menin ylitse helposti, lopulta rakkaus oli hiekkaranta ja taivaan ja meren kohtaaminen ulapalla. Ja olin huomaavinaan pientä kitkaa joka suureni kuin myrskypilvi taivaalla.

Hei!  Olen 34-vuotias nainen, pitkällä sairaslomalla vakityöstäni parantumattoman liikehäiriösairauden vuoksi. Olen havahtunut siihen että olen jäänyt todella yksin, vaikka minulla on ihana mies ja ihanat lapset. Minulla on etäiset välit sisaruksiini ja vanhempiini, ja he asuvat kaukana. Sairauteni myötä olen tippunut eri yhteisöistä pois, eikä minulla ole juuri enää muita…

Aivoni ovat päivästä toiseen synkkyyden tilassa. Katson uutisia, niin ei ihme. Mutta myös toiset ihmiset vievät synkkään tilaan. Siis lähipiiri. Kuinka huonoa kohtelua välillä saakaan. En tiedä onko se jokin yleismaailmallinen juttu nykyään, että ihmiset kohtelevat toisiaan huonosti? Muutamia ihmisiä on lähipiirissä jotka tsemppaavat ja kohtelevat hyvin. Mutta sitten on…