Emotofobia = oksentamisen pelko

Emotofobia = oksentamisen pelko

Käyttäjä Hermy aloittanut aikaan 08.02.2024 klo 20:07 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Hermy kirjoittanut 08.02.2024 klo 20:07

Yritin etsiä aiheesta jo keskustelua mutten löytänyt. Pohdinnan jälkeen uskaltauduin aloittamaan uuden. 

Onko jollain emotofobia eli oksentamisen pelko? Miten hallitset sitä sen aiheuttamaa ahdistusta? Oliko joku keino päästä siitä kentien eroon kokonaan? Vai kamppailetko pelon kanssa tällä hetkellä? 

mulla se alkoi viime vuoden talvella. Miksi? Sitä olen kysynyt itseltänikin, en tiedä. Olen pienen leikki-ikäisen lapsen totaaliyksinhuoltaja. Väsymystä ja stressiä ja arjen kiireitä taatusti on ja jotain mietintöjä mitä haluan tehdä ”isona”. Vaikka olen siis jo aikuinen, yli kolmekymppinen. Työasiat vähän stressaa enkä viihdy nykyisessä työssäni. Mutta muuten elämä on tasaista, on ruokaa pöydässä ja puhtaat vaatteet päällä ja koti vaikka talous ei mikään parhain olekaan. Ei siis mitään sen isompaa kriisiä tai ongelmia. Pieniä ongelmia toki löytyy. Mut se oksentamisen pelko, tai pelkään eniten et lapsi oksentaa. Pelkään et se oksentaa yöllä sänkyynsä (minkä teki viime keväänä ja selvisin siitä) tai kaupassa lattialle tai mihin sattuu osumaan, tai kylässä ollessa ruokapöytään. Välillä pelko menee ahdistuskohtaukseen saakka. Iltaisin lapsen nukkumaan mennessä pelkään et nytkö se oksentaa. Tai se vaihtaa asentoa nukkuessaan et no nyt se oksentaa. Tää pelko on välillä ihan siedettävä mut välillä en pysty syödä edes iltapalaa itse kun ahdistus ottaa vallan. Saatikka et kuulen et päiväkodissa tai jollaib tutulla on vatsatauti ni ahdistus on irti ja tekisin mitä vaan ettei tarvis viedä lasta päiväkotiin. Nyt olis viikonloppuna kyläily mihin tulee myös yks perhe kenen yks lapsi oksentanut tänään (vatsatauti) ja pelkään mennä. En halua sitä riskiä et mun lapsi sairastuis mut en keksi mitään järkevää syytä miksen mene. En haluais valehdellakaan et ollaan kipeitä kun sit ma kuitenkin työpäivä ja ihmettelee miks menen töihin silti. 

lipsuin sivuraiteille. Onko siis jollain vertaistukea? Vinkkejä ketä tämän pelon ehkä voittanut miten siitä pääsi eroon tai miten oppis elää tän kans ettei ahdistus voita? Ihan mitä vaan mut ei kiitos triggeröiviä tai vähätteleviä kommentteja.

kiitos!