Aikuisen elämää

57 minuuttia sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4574
Käyttäjä Heidi van hailen aloittanut aikaan 16.12.2023 klo 13:32 kohteessa Aikuisen elämää

Heip. Olen 27 vuotias nainen. Parisuhteeni päättyi alku syksystä. Ex-mies löysi uuden kumppanin, itseäni nuoremmasta ja lapsettomasta naisesta. En ole tästä yli päässyt. Miehen nykyisellä ja minulla on ollut sanallista riitaa siitä lähtien. Olen se joka on riidan aloittanut, myönnän kyllä. Viime viikonloppuna satuimme olemaan samassa yökerhossa ja riita puhkesi jälleen.…

Käyttäjä Waileamakena aloittanut aikaan 30.04.2021 klo 19:39 kohteessa Aikuisen elämää

Vappuaatto ja makaan sohvalla juoden simaa, koira kainalossa. Enpä ole vuosiin juhlinut tätäkään mokomaa juhlaa, on jo pitkään ollut mulle aivan ”tavallinen viikonloppu”. Ryyppääminen ei enää kiinnosta, ja olen muutenkin niin yksinäinen ettei seuraakaan olisi edes tarjolla.  Minulla on ainoastaan yksi ystävä. Kerkesimme tässä juuri olla pari vuotta ”erossa” hänen…

Käyttäjä kooän aloittanut aikaan 09.02.2024 klo 08:40 kohteessa Aikuisen elämää

Äitini kuoli marraskuussa. Tulen ikuisesti uskomaan että se olisi ollut estettävissä jos häntä olisi voitu pakottaa ottamaan vastaan hoitoa… mutta näin ei suomessa tehdä koska ihmisillä on oikeus päättää viekö joku fyysinen ongelma hengen. Istuin vieressä kun lääkäri totesi että hän on täysissä sielun ja ruumiin voimissaan. En ole tälle…

Käyttäjä Wimpula aloittanut aikaan 02.02.2024 klo 08:53 kohteessa Aikuisen elämää

Hei! Minulla diagnosoitiin tällä viikolla skitsoaffektiivinen häiriö masennusmuotoisena. Olen kärsinyt lapsesta asti psykoottisista oireista ja muista mielenterveyden pulmista, mutta vasta maanantaina sain kerrottua lääkärille psykoottisista oireistani, jotka olen salannut kaikki nämä vuodet. Olen ollut siis hoidon piirissä jo vuosia, mutta en ole koskaan uskaltanut kertoa kenellekään oireistani. Toinen päädiagnoosini on…

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (MIELI Kriisikeskus Helsinki) aloittanut aikaan 30.01.2024 klo 09:59 kohteessa Aikuisen elämää

Tämän viikon torstaille ja perjantaille sijoittuva poliittinen lakko vaikuttaa jonkin verran Tukinetin toimintaan. Sivusto on normaalisti käytettävissä, mutta esimerkiksi keskusteluryhmien moderoinnissa voi olla viivettä sekä joitakin ryhmächattejä saattaa peruuntua. Vastausajat saattavat olla tavallista pidemmät myös tukisuhdepalveluissa. Torstain 1.2. klo 15-21 MIELI Kriisichat peruuntuu.

Käyttäjä Dissos aloittanut aikaan 28.01.2024 klo 22:37 kohteessa Aikuisen elämää

Hei! Olen viimeksi alaikäisenä käynyt sen ainoan kertani treffeillä. Nyt olisi tulossa treffit, mutta mietin kannattaako mennä, kun meillä on niin erilaiset taustat, sen vähän mitä olen viestitellyt hänen kanssaan.  Toisaalta myös jännitän tosi paljon, jo ylipäänsä nähdä uutta ihmistä.  Minulla on useita mielenterveys-sairauksia, lisäksi minulla on erityislapsia.  Mutta voiko…

Käyttäjä Sukupuolentutkimussatelliitti aloittanut aikaan 16.12.2023 klo 17:26 kohteessa Aikuisen elämää

Mistä syrjäytynyt kolmikymppinen heteromies voi löytää apua seksikumppaneiden etsimiseen? (Tässä ei ole tarkoitus miettiä keinoja seksikumppaneiden hakemiseen, koska yleisesti ottaen tällainen keskustelu ei johda mihinkään järkevään sillä netissä kommentoijat tekevät aina liikaa oletuksia, jos mies kysyy neuvoa seksikumppaneiden löytämiseen. Joten älkää tarjotko omia näkemyksiänne siitä.) Sen sijaan tässä on kirjaimellisesti…

Käyttäjä soroppi aloittanut aikaan 12.01.2024 klo 08:45 kohteessa Aikuisen elämää

Hei kaikki, Jouduin luopumaan on-off melatoniinin käytöstä terveyteen/elämäntilanteeseen liittyvistä henkilökohtaisista syistä, ja nyt tuntuu ajoittain että olen hieman hukassa nukkumisen kanssa. Unettomille öille löytyy kyllä aina jokin syy (jotain poikkeuksellisen stressaavaa/jännittävää edellisessä tai seuraavassa päivässä) mutta se ei paljon lohduta kun univelkaa on jo edellisiltä öiltä alla, odottaa että herätyskello…

Käyttäjä Tytta91 aloittanut aikaan 18.01.2024 klo 16:35 kohteessa Aikuisen elämää

Eli mulla on nyt masennusta, mikään ei kiinnosta, oon väsyny, ärtyny ja itkuinen. Lisäks kuulen kuinka äänet käskee tappaa ittensä ja sanoo keinojakin siihen. 

Käyttäjä Särkynytsieluinen aloittanut aikaan 21.01.2024 klo 11:53 kohteessa Aikuisen elämää

Mä en tiedä onko tää ihastusta, rakkautta vai roikkumista ajatuksesta suhteesta tai jostain säädöstä.  Tiedän vain, että mä olen umpikujassa. Ehkä mun pitäisi ottaa etäisyyttä. Ei, en pysty, sillä ystävyys, mitä meidän välillä on, on liian tärkeää.   Samaan aikaan mä vannon, että odotan, kuten toinenkin lupasi odottaa. Samaan aikaan…

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: