Aikuisen elämää

3 minuuttia sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4562
Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (MIELI Kriisikeskus Helsinki) aloittanut aikaan 30.01.2024 klo 09:59 kohteessa Aikuisen elämää

Tämän viikon torstaille ja perjantaille sijoittuva poliittinen lakko vaikuttaa jonkin verran Tukinetin toimintaan. Sivusto on normaalisti käytettävissä, mutta esimerkiksi keskusteluryhmien moderoinnissa voi olla viivettä sekä joitakin ryhmächattejä saattaa peruuntua. Vastausajat saattavat olla tavallista pidemmät myös tukisuhdepalveluissa. Torstain 1.2. klo 15-21 MIELI Kriisichat peruuntuu.

Käyttäjä Dissos aloittanut aikaan 28.01.2024 klo 22:37 kohteessa Aikuisen elämää

Hei! Olen viimeksi alaikäisenä käynyt sen ainoan kertani treffeillä. Nyt olisi tulossa treffit, mutta mietin kannattaako mennä, kun meillä on niin erilaiset taustat, sen vähän mitä olen viestitellyt hänen kanssaan.  Toisaalta myös jännitän tosi paljon, jo ylipäänsä nähdä uutta ihmistä.  Minulla on useita mielenterveys-sairauksia, lisäksi minulla on erityislapsia.  Mutta voiko…

Käyttäjä Sukupuolentutkimussatelliitti aloittanut aikaan 16.12.2023 klo 17:26 kohteessa Aikuisen elämää

Mistä syrjäytynyt kolmikymppinen heteromies voi löytää apua seksikumppaneiden etsimiseen? (Tässä ei ole tarkoitus miettiä keinoja seksikumppaneiden hakemiseen, koska yleisesti ottaen tällainen keskustelu ei johda mihinkään järkevään sillä netissä kommentoijat tekevät aina liikaa oletuksia, jos mies kysyy neuvoa seksikumppaneiden löytämiseen. Joten älkää tarjotko omia näkemyksiänne siitä.) Sen sijaan tässä on kirjaimellisesti…

Käyttäjä soroppi aloittanut aikaan 12.01.2024 klo 08:45 kohteessa Aikuisen elämää

Hei kaikki, Jouduin luopumaan on-off melatoniinin käytöstä terveyteen/elämäntilanteeseen liittyvistä henkilökohtaisista syistä, ja nyt tuntuu ajoittain että olen hieman hukassa nukkumisen kanssa. Unettomille öille löytyy kyllä aina jokin syy (jotain poikkeuksellisen stressaavaa/jännittävää edellisessä tai seuraavassa päivässä) mutta se ei paljon lohduta kun univelkaa on jo edellisiltä öiltä alla, odottaa että herätyskello…

Käyttäjä Tytta91 aloittanut aikaan 18.01.2024 klo 16:35 kohteessa Aikuisen elämää

Eli mulla on nyt masennusta, mikään ei kiinnosta, oon väsyny, ärtyny ja itkuinen. Lisäks kuulen kuinka äänet käskee tappaa ittensä ja sanoo keinojakin siihen. 

Käyttäjä Särkynytsieluinen aloittanut aikaan 21.01.2024 klo 11:53 kohteessa Aikuisen elämää

Mä en tiedä onko tää ihastusta, rakkautta vai roikkumista ajatuksesta suhteesta tai jostain säädöstä.  Tiedän vain, että mä olen umpikujassa. Ehkä mun pitäisi ottaa etäisyyttä. Ei, en pysty, sillä ystävyys, mitä meidän välillä on, on liian tärkeää.   Samaan aikaan mä vannon, että odotan, kuten toinenkin lupasi odottaa. Samaan aikaan…

Käyttäjä sDYxsXF aloittanut aikaan 18.01.2012 klo 18:21 kohteessa Aikuisen elämää

Hei onko täällä kävijöillä kokemuksia uudesta Voxra-masennuslääkkeestä, auttoiko? Itselläni on 300 mg käytössä 5:ttä viikkoa. Vertaistukea, pliis.

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (MIELI Kriisikeskus Helsinki) aloittanut aikaan 13.12.2023 klo 10:47 kohteessa Aikuisen elämää

Tammikuussa Tukinetissä alkaa uusi Nuorten Simpukka -vertaischat, joka on vertaistuellinen keskustelupaikka tahatonta lapsettomuutta kohdanneille nuorille ja nuorille aikuisille. Nuorten vertaischat on suunnattu 15-25 -vuotiaille. Lue lisää tiedotteesta: https://tukinet.net/uutiset/uusi-nuorten-simpukka-vertaischat-tahatonta-lapsettomuutta-kohdanneille-nuorille-ja-nuorille-aikuisille-alkaa-tammikuussa/

Käyttäjä Niipperi aloittanut aikaan 23.11.2023 klo 21:46 kohteessa Aikuisen elämää

Hei kaikille! Jos joku lukee tätä! Olo on risti riitainen hävettää kirjoittaa mutta pakko johonkin oksentaa tämä ajatuksen tulva. En jaksanut käydä läpi kaikkia keskusteluja, että onko tästä aihetta tähän aiheeseen liittyvää keskustelua on ollut mutta aloitan silti uuden olkoon tämä vaikka minun päiväkirjamainen keskustelu. En tiedä täytänkö tätä fiilisten…

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 4 kuukautta sitten. Syy: Lisäys
Käyttäjä poiuy aloittanut aikaan 24.05.2013 klo 08:54 kohteessa Aikuisen elämää

Olen pulassa, olen niin loppu tähän elämään. Minua on jo pitkään vaivannut sekoamisen pelko, tarkemminottaen psykoosin pelko, joka on kasvanut mittasuhteiltaan toivottomaksi. Tai vielä tarkentaen talvi oli vaikea, se pimeys ja ankeus jotenkin vain voimistaa kaikkea. Unohdin tuon pelon jossain vaiheessa, mutta nyt muutama päivä sitten se iski taas. Voimakkaampana…

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: