Mieli Tukisuhteesta henkilökohtaista apua ihan jokaiselle

Käyttäjä Kata_K aloittanut aikaan 30.07.2021 klo 11:55 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (SOS-kriisikeskus, Helsinki) kirjoittanut 30.07.2021 klo 11:55

Tiedoksi ja muistutukseksi kaikille ūüď£

Tukinetissä on koko sen toiminnan ajan toiminut Mieli Tukisuhde -palvelu, jossa jokainen sinne kirjoittava henkilö saa itselleen oman tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken ja luottamuksellisesti.

Keskustelutuki on tarkoitettu muutamien kuukausien mittaiseksi tukisuhteeksi elämässä eteen tulleessa ongelma- ja kriisitilanteissa.

Keskustelu tapahtuu pääosin viiveellä, mutta oman tukihenkilön kanssa voi sopia myös chat-aikoja.

Tukihenkilölle pääsee kirjoittamaan, kun on ensin anonyymisti reksiteröitynyt ja kirjautunut Tukinettiin.

Viesteihin pyrit√§√§n vastaamaan viiden vuorokauden kuluessa viestin j√§tt√§misest√§. Loma-aikana ja juhlapyhin√§ vastausaika saattaa veny√§. Kes√§n pahimmat ruuhkat n√§ytt√§isiv√§t kuitenkin olevan t√§ll√§ er√§√§ ohi, joten nyt voisi olla hyv√§ aika rohkaistua kirjoittamaan!¬†ūüĎć

Kirjoita tukihenkilölle, niin tulet kuulluksi!

Jos sinulla on jotakin yleistä tukisuhteeseen liittyvää kysyttävää, niin voit tehdä sen vaikka tässä ketjussa.

Mieli Tukisuhteen löydät täältä: https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (SOS-kriisikeskus, Helsinki) kirjoittanut 20.08.2021 klo 09:20

Kata_K kirjoitti:

‚ĚóMieli Tukisuhteen kes√§ruuhkat ovat purkautuneet, joten ota rohkeasti yhteytt√§ Tukihenkil√∂√∂n, jos el√§m√§ss√§si on sellainen tilanne, ett√§ omat voimavarat ei riit√§ ja kaipaat keskusteluapua‚Ěó