Aikuisen elämää

5 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4562
Käyttäjä Hattivatti aloittanut aikaan 09.06.2010 klo 07:48 kohteessa Aikuisen elämää

Elämäni on ollut tarpomista vastoinkäymisestä toiseen, pettymyksestä toiseen, taloudellisia huolia, vastuuta vanhemmista. On masennusta ja kuolemaa, tuskaa ja ahdistusta. Kirjoittaminen helpottaa ja monesti olen miettinyt, että haluaisin kirjoittaa kirjan, vaan mistä alkaisin ja miten sen toteuttaisin? Onko muita neuvoja kuin että mene työväenopistoon ja onko haaveeni täysin epärealistinen? Onko mitään…

Käyttäjä tanjanen aloittanut aikaan 26.07.2010 klo 19:20 kohteessa Aikuisen elämää

Mistä sitä virtaa oikein saa kun vanhat konstit kuten liikunta ei auta? Ennen kuin alotin (taas) Cipralexit paniikkioireisiin, oletin samanlaisen energia-aallon tulevan kuten edelliselläkin kerralla kun lääke alkoi tehota jotta päässä pyöri muutakin kuin pelkotilaa ja pakokauhua, eli palasin tavallaan omaksi itsekseni… Nyt on vaan sangen mielenkiintoinen levottomuus-uupumus -yhdistelmä päällä…

Käyttäjä saloka aloittanut aikaan 02.08.2010 klo 13:29 kohteessa Aikuisen elämää

Olen sinänsä vaikeassa tilanteessa, omassa mielestäni, että mulla on rahaa ns. liikaa. Saan tuet kelasta, mutta sitä kertyy kuukauden aikana niin paljon, että alan pelkäämään sitä. En uskalla käyttää rahaani, kun pelkään sen loppuvan ja sitten kun se seisoo tilillä enkä uskalla käyttää sitä, niin sitä alkaa tulla ja tulla…

Käyttäjä mm86 aloittanut aikaan 26.07.2010 klo 15:39 kohteessa Aikuisen elämää

Hei, 10 vuotta olen masennuksen kanssa kamppaillut ja vuosi sitten alkoi jo tuntua että ollaan voiton puolella, muutin avoliittoon ja elämä alkoi olla raiteillaan ja on vieläkin – paitsi että: Painin joka päivä menneiden aikojen kanssa. Ajattelen esimerkiksi lapsuutta, ihannoiden ja kaivaten niitä aikoja. Oli ystävät ja pääkoppa kunnossa, positiivinen…

Käyttäjä vidia aloittanut aikaan 26.07.2010 klo 16:19 kohteessa Aikuisen elämää

Olen kohta 27-vuotias nainen. Ongelmani on särkynyt sydän. Kolme vuotta sitten aloin seurustelemaan vuotta vanhemman miehen kanssa, ja jo vuoden yhdessäolon jälkeen mies ilmoitti ettei hänen tunteensa enää ole yhtä voimakkaat kuin alussa ja halusi erota. Minun maailmani romahti. Kuitenkin eron jälkeen päädyimme aina takaisin yhteen, tapailimme säännöllisesti ja vietimme…

Käyttäjä Hattivatti aloittanut aikaan 17.06.2010 klo 13:12 kohteessa Aikuisen elämää

22 vuotta sitten sairastuin masennukseen kuopukseni ollessa 9kk. Pikkuhiljaa lääkkeillä ja läheisten tuella selvisiin elämään ja 20 vuotta on mennyt aika mukavasti lievällä lääkityksellä. Elämä on kolhinut kovinkin, mutta olen selvinnyt jotenkin eteenpäin. Nyt kun luulin jo pärjääväni, elämääni astui yli 3 vuotta sitten mukava mies, jolla on nyt yli…

Käyttäjä pirppa48 aloittanut aikaan 18.07.2010 klo 12:25 kohteessa Aikuisen elämää

Pitää katsoa auttaako tää kirjoittaminen mitään. Alkos vaan ahdistaa ihan hemmetisti, verhot eteen, tv kiinni ja peiton alle ,,itkeen.?? Sain just duunia, helppoa mutta tylsää,,vai saanko kuulla huomenna että on mennyt väärin ne helpot työtkin. Ainahan minusta on tuntunut että en oikein osaa..vai liekkö ite ajatukset päähäni pannut. Käväsin psygologillakin…

Käyttäjä Desper aloittanut aikaan 22.07.2010 klo 22:22 kohteessa Aikuisen elämää

Käyttäjä ZzZzZzZzZ.. aloittanut aikaan 21.07.2010 klo 01:46 kohteessa Aikuisen elämää

Moikka! Mietin että voikohan masennus oireilla näin: olen uupunut fyysisesti ja en saa itseäni liikkeelle,kaikki on raskasta jopa puhuminen,hetken iloitsen ja sitten hymy hyytyy taas ja kaikki on masentunutta siis mieli on maassa,olen joka päivä todella uupunut ja mikään ei tunnu miltään. Yritän kovasti elää normaalisti ja haluaisin iloita ja…

moi

7
Käyttäjä ZzZzZzZzZ.. aloittanut aikaan 05.07.2010 klo 17:04 kohteessa Aikuisen elämää

Oon tosi uupunut,haluaisin että kotimme olis puhdas ja siistissä kondiksessa edes jotenkin,mutta mikään ei pysy siistinä kuin yhen päivän siivouksen jälkeen,en jaksa järjestellä koko aikaa että olis siistiä.oon huono ihmine!!!!!!!

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: