Olen väsynyt…

Olen väsynyt...

Käyttäjä OlgaOlivia aloittanut aikaan 12.09.2010 klo 17:43 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä OlgaOlivia kirjoittanut 12.09.2010 klo 17:43

Aamulla lenkille koiran kanssa, päivä täynnä pyykkiä ja siivousta sekä ruuan laittoa. Lapseni pelaa, katsoo telkkaria ja on vihainen jos joutuu osallistumaan johonkin. Onko hän peliriippuvainen nyt, se tästä kaaoksesta vielä puuttuukin. Olen pakannut monta päivää, muutto lähestyy. Tämä tarkoittaa pienempään muuttamista, kamaa on paljon liikaa. Mies ei hyväksynyt lastani, ei ollut itse riittävän aikuinen. Lisäksi miehellä oli ankea lapsuus ja hän tunnusti olevansa alkoholisti.
Joudun aloittamaan lähes nollasta, siis rahaa asuntoon on tosi vähän omasta takaa.
Kotona kaikkea on, en tarvitse kuin kahvinkeittimen ja jonain päivänä sängyn. Kaikkea muuta on enemmän kuin tarpeeksi. En olisi halunut tätä muuttoa, mutta ei auta. Tärkeintä on, että on sopuisaa ja rakkautta omassa kotona.
Mietin kovasti, miten selviän kaikesta, jo pelkkä asunnon tyhjentäminen on rankkaa saati uuden pienemmän kodin kuntoon saattaminen. Lisäksi on opiskeltava työnohessa ja töissä on jaksettava näyttää kykenevänsä tähän työhön.
Väsyttää todella paljon koko ajan, tiedän taustalla on pettymys tähän eroon, muuttoon ja kaikkeen. En jaksaisi mitään, mutta pakko vain edetä päivä kerrallaan.

Käyttäjä OlgaOlivia kirjoittanut 16.09.2010 klo 19:52

Väsymys painaa yhä vain. Alan jo sekoilla päivän askareissani. Ei auta vaikka kuinka nukkuisin kun kuitenkaan en saa nukkua ympäri vuorokauden.
Koiran kanssa on lähdettävä ulos, en jaksaisi sitäkään. Onnellinen olen töissä, jaksan huolehtia ja auttaa omien töiden lisäksi. Kotona en jaksa enää mitään, olen poikki kuollut. Taidan lähteä viikonlopuksi mökille lepäämään, olemaan ihan vaan koiran kanssa kahdestaan. 2 viikkoa vielä siihen muuttoon, aikaa on vielä pakkaamiseenkin.
Oksettaa tämä tilanne, yksi se vain katsoo telkkaria.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 17.09.2010 klo 11:17

Heippa
Onko sinulla ketään ystävää / kaveria joka voisi auttaa ja jolle voisit kertoa
iloja ja suruja???
Sillä se auttas elämässä eteenpäin.
Vaikka nyt on ongelmia ja vaikeuksia niin nyt vaan pitää katsoa elämää vähän pidemmällä
tähtäimellä ja pidemmälle ajalle.
Kyllä elämä järjestyy ja viellä aurinko paistaa risukasaan usko minua.
Etsi valoisia puolia elämästä ja ajattele asioita positiivisesti niin sekin helpottaa elämää.
Kirjoita miten olet jaksanut
Kaunista syksyä sinulle

Käyttäjä Desper kirjoittanut 17.09.2010 klo 15:06

Onko sinulla ketään ystävää / kaveria joka voisi auttaa ja jolle voisit kertoa
iloja ja suruja???
Sillä se auttas elämässä eteenpäin.

Jos ihmisellä ei ole ystäviä, voi tehdä kipeää, kun siitä muistutetaan. On ujoja ihmisiä, joitten on vaikea tutustua ja löytää ystäviä. He tietävät puutteensa, siitä muistuttaminen ei heitä auta, päinvastoin. Jos ystäviä on, jokainen tajuaa sanomattakin, että heidän kanssaan puhuminen helpottaa.

Käyttäjä OlgaOlivia kirjoittanut 17.09.2010 klo 19:16

Lisää paineita taas.
Keskimmäiseni on käyttänyt avovaimonsa rahat ryyppäämiseen ja jättänyt vuokrat maksamatta. Nyt sain kuulla kuinka minun on lainattava pankista rahaa näille, jotta selviävät tästä. Ei tosiaan ole varaa tällaiseen toimintaa.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun poikani tyrii elämänsä, ei toinenkaan. Toivon, että hän nyt ei menettänyt työpaikkaansa, sillä se sentään pitää jotenkin kiinni elämässä vaikka ulosottomies viekin palkasta osan.
Niin on jo lähellä 30 v ikää, että olisi korkea aika kantaa vastuuta tekemisistään.
En aio, en pysty auttamaan enempää kuin tänään autoin. Kävin ostamassa pari kassillista ruokaa, jotta selviävät viikonlopun yli. Ainoa neuvo on nyt, että sossuun yhteys.
Ihan kuin ei olisi omissa asioissa tarpeeksi murheita.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 18.09.2010 klo 10:28

Heippa
Joo mut kysyn monesti onko ihmisellä ystäviä sillä niitä vaan monesti löytyy ystäviä /kavereita
kun vähän miettii esim sukulaisia, entisiä työ / koulukaveria mut monesti sitä ei edes itse
huomaa ja ei tule otettua edes yhteyttä ( minulla on paljon ystäviä, kavereita, tuttuja ja
itsekkin pitää myöntää että on todella pitkiä aikoja kun en ole ottanut yhteyttä mut aina
autetaan toisiamme kun joku apua tarvii yöllä tai päivällä ikinä ei katsota kelloa ) kyllä
ihmisellä pitää olla ystäviä / kavereita sillä ei muuten todellakaan jaksa.
Kuin myös kun kysyn onko ystäviä niin jos ei ole niin osaan kyllä neuvoa mistä saa ja
löytää ystäviä ja vaikka on ujo tai arka niin sitäkin voi hiljakseen korjata pala palalta
tai askel askeleelta eli heitän nyt muutaman asian jos on ujo.
Niin hiljakseen liikkua sellaisissa tapahtumissa missä näkee ihmisiä niin aina jää jotain
uutta inspistä ja tapaa ihmisiä
Tämä toimii sit 100% ota vaikka kaverin koira ja kävele niin tulee moni juttelemaan ja
käyppäs esim koira näyttelyssä niin riittää juttua vaikka kuinka paljon.
Tämä toimii sit 150% rupea tekemään jotain vapaehtois työtä / toimintaa niin siellä
tutustuu ihan varmasti johonkin ja sit pitää yhteyttä janäitä on vaikka mitä
esim spr, martat, kansalaisopisto, seurakunnat jne
Mut se kyllä riippuu itsestä se on pahin virhe että jää neljän seinän sisälle murheitaan
miettimään sillon on oravanpyörässä että ei ees itse tajua.
Itse minä olen auttanut ihmisiä 80 luvulta lähtien ja minua on autettu ( en todellakaan olisi
yksin selvinnyt ) ja teen sellaista vapaehtois / auttamis työtä joka ei ole helppoa
.
Kaunista syksyä sinulle

Käyttäjä Yksinäinen77 kirjoittanut 18.09.2010 klo 10:43

Äkkiä vaan luin tekstin ja samassa tilanteessa näyttää olevan muitakin. Väsymys painaa ja taas pitäis aloittaa elämä alusta rahattomana ja vailla työtä. Asunto kuitenkin tiedossa. Unelmien hajoaminen sattuu mutta vielä enemmän sattuu elää huonossa parisuhteessa. Kun toiselle ei mikään riitä, niin alkaa itsekin uskoa ettei minusta mihinkään ole. Päivän ohjelmassa taitaa olla tavaroiden pakkaamista....jos sitten siellä tulevassa ex-kodissa on mitään tavaroita edes jäljellä.

Käyttäjä Jasse kirjoittanut 19.09.2010 klo 10:52

Hei,

No, tuohon edelliseen kommenttiin jossa mainittiin jokaisen tajuavan ystävien kanssa puhumisen helpottavan, haluaisin kuitenkin lisätä juuri äsken tapahtuneen....

Ystäväni suree ja murehtii äskettäin kuollutta omaa ystäväänsä, jolla oli vaikeaa ja joka eristäytyi aika ajoin - ei ottanut yhteyttä näihin ystäviinsä, eikä jakanut taakkaansa. Joten ei se aina ole niin yksinkertaista - jotkut haluavat suojella sukulaisiaan ja ystäviään omilta murheiltaan, saattavat ajatella etteivät heidän asiansa kiinnosta muita. Meitä kun on moneksi.

Jaksamisestasi: tekstiäsi lukiessani vaikuttaa, että olet avun tarpeessa ennen kuin romahdat täysin. Voitko käydä työterveyshuollossa juttelemassa jaksamisestasi ja niistä tekjiöistä, jotka kuormittavat sinua? Auttaisiko asiiden rajaaminen ja onko se ylipäätään mahdollista?

Käyttäjä Desper kirjoittanut 22.09.2010 klo 01:17

volvomies kirjoitti 18.9.2010 10:28

Heippa
Joo mut kysyn monesti onko ihmisellä ystäviä sillä niitä vaan monesti löytyy ystäviä /kavereita
kun vähän miettii esim sukulaisia, entisiä työ / koulukaveria mut monesti sitä ei edes itse
huomaa ja ei tule otettua edes yhteyttä ( minulla on paljon ystäviä, kavereita, tuttuja ja
itsekkin pitää myöntää että on todella pitkiä aikoja kun en ole ottanut yhteyttä mut aina
autetaan toisiamme kun joku apua tarvii yöllä tai päivällä ikinä ei katsota kelloa ) kyllä
ihmisellä pitää olla ystäviä / kavereita sillä ei muuten todellakaan jaksa.
Kuin myös kun kysyn onko ystäviä niin jos ei ole niin osaan kyllä neuvoa mistä saa ja
löytää ystäviä ja vaikka on ujo tai arka niin sitäkin voi hiljakseen korjata pala palalta
tai askel askeleelta eli heitän nyt muutaman asian jos on ujo.
Niin hiljakseen liikkua sellaisissa tapahtumissa missä näkee ihmisiä niin aina jää jotain
uutta inspistä ja tapaa ihmisiä
Tämä toimii sit 100% ota vaikka kaverin koira ja kävele niin tulee moni juttelemaan ja
käyppäs esim koira näyttelyssä niin riittää juttua vaikka kuinka paljon.
Tämä toimii sit 150% rupea tekemään jotain vapaehtois työtä / toimintaa niin siellä
tutustuu ihan varmasti johonkin ja sit pitää yhteyttä janäitä on vaikka mitä
esim spr, martat, kansalaisopisto, seurakunnat jne
Mut se kyllä riippuu itsestä se on pahin virhe että jää neljän seinän sisälle murheitaan
miettimään sillon on oravanpyörässä että ei ees itse tajua.
Itse minä olen auttanut ihmisiä 80 luvulta lähtien ja minua on autettu ( en todellakaan olisi
yksin selvinnyt ) ja teen sellaista vapaehtois / auttamis työtä joka ei ole helppoa
.
Kaunista syksyä sinulle

Joopa joo, olet ratkaissut sosiaalisten tilanteitten pelon, se voidaan poistaa psykiatriasta kertaheitolla, kiitos volvomiehen. Kerropa joskus rehellisesti, millaisia ongelmia SINULLA on ollut, ennenkuin opit löytämään patenttiratkaisun kaikkiin ongelmiin!

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 22.09.2010 klo 11:05

Heippa
Joo turhaa sinä aikuisten vuokria makselet omista rahoista ja viellä kun toinen
on ryyppäämässä sitä varten on sosiaalihuolto joka auttaa.
Keskityt vaan omaan elämääsi ja sen parantamiseen jaksamiseen ja hyvinvointiin
niin viellä se aurinko paistaa sieltä.
Kaunista syksyä sinulle

Käyttäjä OlgaOlivia kirjoittanut 25.09.2010 klo 13:35

Aikuinen poikani ja tämän avovaimo viestittelee; tarvitaan apua heti. Lupasin käydä apteekissa ja ruokakaupassa, mutta en ota lainaa heille vaikka menettäisivät asunnon. Kuka antaa toiselle pankkikorttinsa, että hoida raha-asiat kun olen lasaretissa. En ikinä antaisi rahojani toisen käyttöön. Olen tosi vihainen pojalle, miten hän saattoi olla noin nuija. Se on suorastaan rikollista.
Nyt en auta, en voi ajaa itseäni vararikkoon. Ei tässä niin hyvin itsellänikään asiat ole. 2 asuntolainaa lokakuun ajan päällä ja tiukkaa on muutenkin. Avomies uhkaa rosiksella kun vaadin oikeuttani voitto-osuudesta.
Taidan tosiaan ottaa yhteyttä lääkäriini kun nyt tämä muutto on ensin hoidettu.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 28.09.2010 klo 11:12

Heippa
Älä ota toisten murheita itsesi kannettavaksi sitä varten on suomesaa
sosiaalitoimi niin se huolehtii perustarpeista.
Mene nettiin ja googleen laita hakusanaksi tukihenkilo niin saat keskustelu apua
niin se helpottaa elämää ja taas laita hakusanaksi perheasiain neuvottelukeskus niin
saat upeaa ammatti apua ja tietoa tutustu noihin sivuihin
niin pääset vaikeuksien yli ja näin elämä voittaa ja pääsee uuden elämän alkuun.
Kaunista syksyä sinulle