Oletteko muut kokeneet ahdistavaa kuolemanpelkoa? Musta tuntuu, että tällä hetkellä koen jatkuvaa kuolemanpelkoa, niin itseni kun muidenkin osalta. Olen aina valtavan huolissani läheisistä, että heille tapahtuu jotain tai että he kuolevat. Myös oma kuolema on ahdistava ajatus kun ei tiedä minne sitten joutuu. Loppuuko kaikki vaan? Se on erittäin ahdistava…

Onko kellään muulla tällaista ongelmaa… Pelkään kuolemaa ihan kauheasti. Koomista on se että kun sairastin keskivaikean masennuksen toivoin sitä. Viiltelin tuskan vuoksi itseäni. Kävin terapian ja söin lääkkeitä. Kun olo helpottui lopetin molemmat. Nyt sitten hyvin usein kun laitan nukkumaan tulee se kauhea pelko. Voin kuvitella itseni ahtaassa arkussa, mullan…

Olen kolmekymppinen nainen. Takana on mm. koulu- ja työpaikkakiusatun historia ja parisuhdeväkivaltaa (henkistä ja fyysistä). En ole koskaan onnistunut luomaan pysyviä ystävyyssuhteita, vaan olen aina ollut läheisille ystävilleni enemmän ns. varakaveri kuin ykkösseuralainen. Monesti onkin käynyt niin, että kun olen uskaltanut kiintyä läheiseen ystävään, hän löytääkin parempaa seuraa ja jään…

Toivottavasti tämä sivu pelastaisi pohjaanuppoamiselta mutta haluan kuitenkin kertoa tämän hetkisen elämän tilanteeni ja menneisyyteni. Lapsuuteni olin onnellinen tiätämättä vanhempien ongelmista elin onnelista pienen lapsen elämää leikkien ja pahasta todellisuudesta tietämättä. Asuin pienenä Porissa kunnes muutimme väliaikaisesti pieneenmaalaiskylään jossa äitini varttui lapsuudessaan muutimme nimittäin mummulaan joka oli maailmanparas ja kiltein…

Ongelma yksinkertaisesti: en ole koskaan osannut nauttia elämästi tai uskaltanut tehdä sellaisia valintoja, joita olisin itse halunnut. Nyt 30-vuotiaana on alkanut ahdistaa. Takana pitkä parisuhde, käsissä pieni lapsi, hyvä koti, kiva työpaikka ja kaikkea hyvää. Mutta ahdistaa se, että elämä on mennyt enkä jaksa motivoitua enää mistään. Tunnen itseni täysin…

Miten oppia tyytymään normisuoristuksiin ja armahtaa itsensä ylityötunneista?

Olen ollut masentunut jo pitkään ja nyt pikkuhiljaa paniikkihäiriö vain pahenee. en pysty hoitamaan pienintäkään arkipäivän hommaa. Masennus vain pahenee enkä tiedä mitä tehdä enään. Kohta pääsen psykiatrille mutta niistäkin huonoja kokemuksia. Onko kukaan käynyt psykiatrilla ja saanut jonkinnäköistä apua sieltä? Tämä on niin uutta minulle ja helpottaisi jos joku…

Viime talvena tammikuun lopussa olin masentunut en mitenkään pahasti mutta jouduin ottamaan lomaan töistä. kotiin mässy naamaan jotain rentoja leffoja matkaan yleensä minulla menee levolla ohitse.Tuttu juttu ei ollut ensimmäinen kerta, eikä varmasti viimeinen. Mieliajani parani ja loman jälkeen menin töihin. Oloni oli aika hyvä. Mutta noin viikko siitä kun…

Tuntuu ihan hirveältä katsoa noita sanoja ja surulliselta. En ole tiennyt että se on noin, aiemmin ajattelin että oli minun syy mitä tapahtui. Ja minun syy kaikki mitä tapahtui r a i s k a u k s e n jälkeen. Käperryin itseeni ja ajattelin olevani tosi vahva ja häpesin…

Olen ollut kuntoutustuella n. 8 vuotta, jos oikein muistan, sosiaalisten tilanteiden pelon ja paniikkihäiriön takia. Tilanteeni ei ole kolmen vuoden psykoterapiasta, vuoden ryhmäterapiasta, fysioterapiasta, erilaisista lääkekokeiluista ja säännöllisistä mielenterveystoimistokäynneistä huolimatta parantunut juurikaan. Tosiasia on, että toisten ihmisten läsnäolo ahdistaa minua, ja tilanne on johtanut siihen, että minun on hyvin vaikea…