Hei! Tätäkin teemaa on täällä jauhettu ja sanottu jo kaikki varmaan tästäkin, mutta juuri nyt olen pahoilla mielin, kun tunnen, miten eristetty olo minulla on. Koska en ole kovin puhelias perusluonteeltani, olen monessa asiassa jäänyt suurta ääntä itsestään pitävien jalkoihin tavallaan jo aikaisessa vaiheessa. Keski-ikäisenä ihmisenä ei aikanaan mitenkään auttamismielessä…

Hei kaikki! Olen kärsinyt vakavasta masennuksesta jo ainakin 10kk. Seurausta pitkäaikasesta stressistä ja työuupumuksesta mikä johtui oman yrityksen yksin pyörityksestä, ja yksin myös kaikki työt ym tehdessäni. Ei kannata tuohon yrittäjyyteen nyt tyssätä jos mietit tähän vastausta koska sama olotila voi tulla missä vaan työtä tehdessä. Jäin sairauslomalle viime syyskuun…

Tuntuu että aika moni nyt näyttää elävän viimistä kesää, ehkä jopa minäkin. Halusin vaan toivottaa teille kaikille hyviä viimisiä aikoja. Jos ette kuitenkaan kuole tänä kesänä, jatkakaa ihmeessä kirjoittamista syksyllä.

Pitkän pohdinnan jälkeen päätin kirjoittaa hieman ajatuksiani tänne tukinettiin. Yksinäisyys on niin vahvasti läsnä tällä hetkellä elämässäni, että tää on samalla mulle terapiaa. Ei kellään kiinnosta näitä muuten kuunnella. Tilanne katsaus: Olen vastikään avoeron kokenut nuori mies ja mulla on ensimmäistä kertaa elämässäni oma kämppä. Kämppä on ollu mulla kohta…

Kuinka te kanssaihmiset täällä jaksatte pitää itsestänne huolta? Minä en oikein jaksa. Kävin äsken pesulla, lämmitin saunankin mutten siellä jaksanut kun piipahtaa. Pesin itseni suht pikaisesti vaikka edellisestä kerrasta on kait 3 viikkooa. Todellakin!!! En vaan tunnu jaksavan pesulle päästä ja jopa tuossa mietin että pitäisköhän tehdä joku guinnesin ennätys…

Hei, tahtoisin tavoittaa ihmisiä, jotka kärsivät pitkäaikaisesta masennuksesta. Miten pärjäätte? Jos kärsitte joskus siitä, mikä teitä auttoi parantumaan? Millaista tukea olette saaneet muilta ja hoitavilta tahoilta? Olen itse hyvin uupunut. Olen vuosikausia sairastanut vaikeata masennusta, ja se on aiheuttanut yksinäisyyttä, olen epätoivoinen lääkkeiden suhteen ja kovin uupunut. Minua on myös…

Olemme mieheni kanssa muuttamassa toiselle paikkakunnalle. Äitiäni tämä asia järkyttää kovasti ja tänäänkin hän itki minulle puhelimessa, kuinka yksinäistä hänellä tulee olemaan meidän pois muutettuamme. Koitin häntä lohduttaa, etteivät asiat nyt niin huonosti ole. Hänellä on pihapiirissään yksi ystävällinen naapuri ja he auttavat toisiaan sen mukaan, miten kykenevät. Tahtoisin hänen…

Onko ketään, joka pärjää kaksisuuntaisen kanssa ilman neuroleptejä ? Jos, niin miten?

Olen niin yksin että seurani on vain täällä tukinetissä. Odotan koneella että joku kirjottaisi jotain, vaikka omista asioistaan muutta niitä lukiessa tunnen olevani läsnä jonkun kanssa.

Olen uusi täällä ja on hienoa lukea, että joku on onnistunut pääsemään menestyksekkäästi eroon masennuslääkkeestä. Olen niin epätoivoinen tämän lopettamisen kanssa, että lähdin etsimään vertaistukea. Olen viimeiset 10 vuotta syönyt eri pituisia erilaisia masennuslääkkeitä, nyt viimeiset 7 vuotta Sepramia. En ole uskaltanut lopettaa lääkeitä vieroitusoireiden pelossa, vaikka kolmivuotinen psykoterapianikin loppui…