Aikuisen elämää

5 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4597
Käyttäjä pippa2 aloittanut aikaan 12.11.2013 klo 17:11 kohteessa Aikuisen elämää

Tänään, kun heräsin, olo oli tuskainen,edessä oli meno päivätoimintapaikkaan. Kyllä se olotila siitä helpotti, ja ajattelin et ihan mukava mennä.☺️ Kun on paljon tekemistä päivän aikana niin ei mieti kaikkia asioita. Kun tulin kotio , ahdistava olo tuli taas. Ei sitä voi koko ajan mennäkkään, ja ei jaksaiskaan. Tuntuu, että…

Käyttäjä Minä Vain aloittanut aikaan 26.10.2013 klo 19:01 kohteessa Aikuisen elämää

Hei! Kaipa tästäkin aiheesta jo keskusteltukin, mutta itseäni vaivaa, kun tunnen itseni taakaksi ja ei toivotuksi, kun en jaksa olma aktiivinen ja aloitteellinen, ulospäinsuuntautunut seuranpitäjä. Tiedän, että se on syy, miksi minua vältellään, ja kaikilla sukulaisillakin aina muka kiire. Kiire tietysti sinne, missä viihtyy. Harmillista, että pidetään kaikesta päätellen vähän…

Käyttäjä Dormancy aloittanut aikaan 12.11.2013 klo 16:39 kohteessa Aikuisen elämää

En keksi mitään muuta keinoa lievittää pahaa oloa, joten kirjoitan tänne. Olen aina ollut sosiaalinen ja pärjännyt elämässäni olosuhteisiin nähden hyvin. Ystäviä on löytynyt opiskelujen parista ja minulla onkin ollut aina muutama hyvin läheinen ystävä, joiden kanssa olen voinut jakaa niin ylä- kuin alamäetkin. Uskon, että ystäväni ovat olleet yksi…

Käyttäjä valoa tunnelin päässä aloittanut aikaan 04.11.2013 klo 12:56 kohteessa Aikuisen elämää

Minulle iski kesällä ahdistus ja sitä on jatkunut välillä syksyn puolelle. Olen miettinyt ja ehkä vähän ylianalysoinutkin entisiä miessuhteitani. Teini-iässäni ja vähän sitä myöhemmin halusin kovasti löytää rakkautta, ja etsin sitä lopulta vääriltä ihmisiltä, väärillä tavoilla. Tahdoin niin kovasti löytää jonkun rinnalleni, ja tahdoin miellyttää ihastuksiani. Etsin hyväksyntää sellaisilta ihmisiltä,…

Käyttäjä aloittanut aikaan 02.01.2013 klo 15:01 kohteessa Aikuisen elämää

Minulla on usein tarve puhua uutisista ja jutuista joita tulee vastaa netissä. Siksi ajattelin tämmöisen ketjun aloittaa johon muutkin voitte laittaa juttuja. Tällä hetkellä minua ahdistaa tämä juttu http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288528280331.html Kissa on leikattu jo kahdesti. Minusta tuo on pelkkää eläinrääkkäystä vailla vertaa. Se olisi pitänyt lopettaa. Emä sen kai hylkäsi, kun…

Käyttäjä Taikatemppu aloittanut aikaan 02.11.2013 klo 18:34 kohteessa Aikuisen elämää

Onko muita, jotka kamppailevat aikuisena lapsuudessa koetun kaltoinkohtelujen aiheuttamien traumojen kanssa? Alkoholisti isä ja narsistinen äiti. Pelkoa, salailua, mitätöintiä, laiminlyöntiä, haukkumista, lyttäämistä, häpeää, häpeää ja häpeää… Aikuisena huono itsetunto, masennusta, ahdistusta. Miten ihmeessä sada jostain korjaavia kokemuksia niin, että voisi elää onnellista elämää. Oma perhe kyllä auttaa jaksamaan, mutta jatkuva…

Käyttäjä hop12 aloittanut aikaan 05.11.2013 klo 21:50 kohteessa Aikuisen elämää

Muutama vuosi sitten minulla todettiin masennuksen piirteitä, joihin en silloin saanut meneillään olleiden kesälomien vuoksi samantien apua. Osin tämän seurauksena jätin asian sillä kertaa siihen ja päätin, että pärjään ja selviän kaikesta eteenpäin omin voimin. Pikku hiljaa oloni ja mieleni on vuosien myötä kohonnutkin, tai näin oletin kunnes viime viikolla…

Käyttäjä Despered aloittanut aikaan 09.11.2013 klo 20:33 kohteessa Aikuisen elämää

Olen tosi pahassa elämäntilanteessa, koska olen velkaantunut yksinhuoltaja. (Yhteishuoltajuus on kyllä) Olen hakemassa velkajärjestelyä, asia on jo käsittelyssä mutta pelkään että kotimme menee pakkohuutokauppaan😭 Koti on siis jo ulosmitattu. Ahdistaa joka ikinen päivä niin että joudun ottaa päivittäin ahdistuslääkettä. Jos kotimme menetän tuntuu että koko elämältä putoaa pohja…Lapset menettäisivät lapsuudenkotinsa…

Käyttäjä Pinja2 aloittanut aikaan 08.11.2013 klo 20:31 kohteessa Aikuisen elämää

Olen opiskelijana ammattikorkeakoulussa ja tällä hetkellä harjoittelu menossa. Olen aina ollut tosi tunnollinen ja ongelmista huolimatta olen pärjännyt koulussa hyvin. Tänä syksynä olen masentunut uudestaan ja koulukin on kärsinyt siitä (oikeastaan en ole saanut mitään valmiiksi). Vaikean masennuksen sairastin 14-19 vuotiaana ja nyt 24-vuotiaana olen samassa tilanteessa taas. Oikeastaan vieläkin…

Käyttäjä lapintiira aloittanut aikaan 06.11.2013 klo 16:35 kohteessa Aikuisen elämää

Löytyykö täältä muita aikuisia syömishäirön kanssa kamppailevia? Olen itse 28-vuotias nainen ja sairastuin bulimiaan n.4-vuotta sitten. Hain itse apua kun oksensin monta kertaa päivässä ja lopulta ymmärsin, etten enää hallitse oksentamisen halua vaan kaikki tavallinen ruokakin tuotti ahdistusta. Punnitsin myös kaiken mitä söin ja laskin kalorit. Soitettuani apua sain pian…

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: