Heippa.

Minulla ei ole tällä hetkellä mitään lääkitystä, mutta fyysisiä oireita löytyy. Itse oon masennukseen yhdistänyt alaselän kivun, huimauksen, väsymyksen ja ruokahaluttomuuden sekä sellasen voimattomuuden.

Olen neljä vuotta sitten käyttänyt lääkkeitä ja en nyt millään muista, että hävisikö nuo oireet vai miten se meni. Sen muistan, että jostain lääkkeistä tuli sivuoireena päänsärkyä.

Nämä kaikki varmaan tosi yksilöllisiä.

Olen itsekkin jo 29v nainen ja koen itseni monesti lapsen tasolle en ole edistynyt mtienkään ihmisenä aikuisuuteen varmaankaan ,koska minulla on pelkoja ja ahdistusta usein sekä fyysisiä oireita. En ymmärrä aikuisuuden iloa olla aikuinen minne katoaa keinumisen ilo tai pehmoleluista pitäminen ja kuplien puhaltelu. Myös olen rauhallinen en omaa montaa ystävää, koska olen ystävä pidemmän kaavan mukaan kestää kauan että luotan ja uskallan olla toisen seurana. Lapsesta saakka olen aina menettänyt ystäviä erilaisuuteni takia, koska he ovat alistaneet minua olemalla ilkeitä tai hyväksi käyttämällä kiltteyttäni. Harva ystävä jäänyt koska en ole ymmärtänyt miksi käy aina niin että minun pitää ylläpitää sitä ystävyyttä ja toisen ei tarvitse ja näin luullaan halutaan olla ystäviä.'

Myös koulutukseni ei ole sujuneet, koska en jaksa olla edes 5h jokapäivä missään näin ollut lapsesta saakka. Minulla voimattomuutta,masennusta, niihin ei ole auttanut kun oma tilan ottaminen sitä en saisi jos olisin jokapäivä koulussa joten sairastun johonkin tautiin kuten flunssa,kuume jään kotiin tai muuten niin kova ahdistus kun en jaksa koulun jälkeen käydä missään ja elämä tuntuu lipuvan silloin ohitse joka kerta sama juttu, kun aloitan jotain uutta. Tuntuu pahalta jäädä pois siksi paikalta, koska vaikeaa selittää henkistä kapasiteettiä. Väsynyt olen jokapäivä vaikka tekisin mitä itseni puolesta itseäni piristämään. Myös koulussa vaikeaa istuskella paikallaan kun fyysisiä oireita niskakipuja,voimattomuus,väsymysy, heiluttaa, toisinaan huono olo ,siihen vielä keskittymiskyky olematon.
Aina kun näitä selittää sanotaan kyllä se siitä kun tottuu en ole ikinä tottunut olen vain tälläinen se suututtaa luulaan ihmiset muuttuvat kun saavat tekemistä tai sosiaalisen ympäristön. Jatkuva aiheitten mietiskely saa koulussa aivoni tukkoon ja en jaksa enää miettiä edes kun ajattelen vain voi vittu haluan lähteä täältä tekemään jotain muuta jos vain jaksaisin. Väsyneenä olo pahenee ja pakko lähteä kotiin vain sängylle tai sohvalle. Ärsyttää ihmisten puheet haasta itseäsi jaksamaan miksi haastaisin että voisin sanoa minä jaksan tai leikkiä olen joku muu ihminen. Miksei voisi olla kouluja missä voisi saada vain tehdä itsekseen annettaisiin tehtäviä jos ei osaa tulee koululle tekemään. Miksi kaikkia yritetään pistää töihin 8h päivässä ja ajatellaan kaikki sitä jopa haluavat. En ole saanut yhtäkään koulutusta lävitte vaikka ensimmäisestä pidin siksi ettei tarvinnut olla tunneilla vaan tehtiin, mutta matikkaa en ymmärtänyt ja toinen oli että en halunnut tehdä sitä työkseni ollenkaan. Muut alat eivät ole yhtään kiinnostaneet nyt olen tajunnut se käsillä tekeminen on minulle tärkeintä eivät oikein ihmistne kanssa oleminen kun olen asperger piirteinen. Mieleltäni tulen aina agressiivikseksi ja puolustuskannalle miksi minun pitäisi olla yhteiskunnalle joku hyödyke kun olen yksilö enkä ole kiinnostunut yhteiskunnan höpinöistä kehitä itseäsi mielummin kehitä sieluasi.

Charlottis kirjoitti 8.11.2013 17:15

Olen itsekkin jo 29v nainen ja koen itseni monesti lapsen tasolle en ole edistynyt mtienkään ihmisenä aikuisuuteen varmaankaan ,koska minulla on pelkoja ja ahdistusta usein sekä fyysisiä oireita. En ymmärrä aikuisuuden iloa olla aikuinen minne katoaa keinumisen ilo tai pehmoleluista pitäminen ja kuplien puhaltelu. Myös olen rauhallinen en omaa montaa ystävää, koska olen ystävä pidemmän kaavan mukaan kestää kauan että luotan ja uskallan olla toisen seurana. Lapsesta saakka olen aina menettänyt ystäviä erilaisuuteni takia, koska he ovat alistaneet minua olemalla ilkeitä tai hyväksi käyttämällä kiltteyttäni. Harva ystävä jäänyt koska en ole ymmärtänyt miksi käy aina niin että minun pitää ylläpitää sitä ystävyyttä ja toisen ei tarvitse ja näin luullaan halutaan olla ystäviä.'

Myös koulutukseni ei ole sujuneet, koska en jaksa olla edes 5h jokapäivä missään näin ollut lapsesta saakka. Minulla voimattomuutta,masennusta, niihin ei ole auttanut kun oma tilan ottaminen sitä en saisi jos olisin jokapäivä koulussa joten sairastun johonkin tautiin kuten flunssa,kuume jään kotiin tai muuten niin kova ahdistus kun en jaksa koulun jälkeen käydä missään ja elämä tuntuu lipuvan silloin ohitse joka kerta sama juttu, kun aloitan jotain uutta. Tuntuu pahalta jäädä pois siksi paikalta, koska vaikeaa selittää henkistä kapasiteettiä. Väsynyt olen jokapäivä vaikka tekisin mitä itseni puolesta itseäni piristämään. Myös koulussa vaikeaa istuskella paikallaan kun fyysisiä oireita niskakipuja,voimattomuus,väsymysy, heiluttaa, toisinaan huono olo ,siihen vielä keskittymiskyky olematon.
Aina kun näitä selittää sanotaan kyllä se siitä kun tottuu en ole ikinä tottunut olen vain tälläinen se suututtaa luulaan ihmiset muuttuvat kun saavat tekemistä tai sosiaalisen ympäristön. Jatkuva aiheitten mietiskely saa koulussa aivoni tukkoon ja en jaksa enää miettiä edes kun ajattelen vain voi vittu haluan lähteä täältä tekemään jotain muuta jos vain jaksaisin. Väsyneenä olo pahenee ja pakko lähteä kotiin vain sängylle tai sohvalle. Ärsyttää ihmisten puheet haasta itseäsi jaksamaan miksi haastaisin että voisin sanoa minä jaksan tai leikkiä olen joku muu ihminen. Miksei voisi olla kouluja missä voisi saada vain tehdä itsekseen annettaisiin tehtäviä jos ei osaa tulee koululle tekemään. Miksi kaikkia yritetään pistää töihin 8h päivässä ja ajatellaan kaikki sitä jopa haluavat. En ole saanut yhtäkään koulutusta lävitte vaikka ensimmäisestä pidin siksi ettei tarvinnut olla tunneilla vaan tehtiin, mutta matikkaa en ymmärtänyt ja toinen oli että en halunnut tehdä sitä työkseni ollenkaan. Muut alat eivät ole yhtään kiinnostaneet nyt olen tajunnut se käsillä tekeminen on minulle tärkeintä eivät oikein ihmistne kanssa oleminen kun olen asperger piirteinen. Mieleltäni tulen aina agressiivikseksi ja puolustuskannalle miksi minun pitäisi olla yhteiskunnalle joku hyödyke kun olen yksilö enkä ole kiinnostunut yhteiskunnan höpinöistä kehitä itseäsi mielummin kehitä sieluasi.

Hei, vastaan sinulle täällä, sillä en tiedä oletko perustanut omia keskusteluja. Olen lukenut nyt useammassa ketjussa viestejäsi ja tuli hieman surullinen olo puolestasi. Tuntuu, että et ole saanut tarvittavaa tukea aiemmissa opinnoissasi ja siksi olet päätynyt tuohon tilanteeseen, että koulut ovat jääneet kesken ja on ilmaantunut myös masennusta ja ahdistusta. Syy ei selvästikään ole ollut sinussa, vaan siinä tuen puutteessa. Miksi esimerkiksi kukaan opettaja ei ole huomannut, että sinulla on kiinnostusta käsillä tekemiseen? Ei kaikkien tarvitse olla höpisemässä toisten kanssa. Toiset tarvitsevat ja haluavat olla enemmän itsekseen ja se on normaalia.

Mainitsit myös nuo asperger-piirteet. Onko sinulla diagnosoitu asperger? Luulen, että tuosta voivat johtua monetkin ongelmistasi. Nykyään edes ammatti-ihmisillä ei ole tarpeeksi tietoisuutta erityispiirteistä ja -tarpeista, mikä on ihan älytöntä. Ihminen pitää aina kohdata yksilönä ja kaikille ei sovi samanlaiset opetustavat.

Tahdon sanoa, että sinussa ei ole mitään vikaa. Et ole vain vielä löytänyt sopivia tapoja toimia ja tehdä. Uskon kuitenkin, että sinua vielä onnistaa. Et ole maininnut, oletko käynyt juttelemassa esim. psykologille tai terapeutille. Luulen, että siitä voisi olla apua sinulle. Olisi hyvä, jos pystyisit toisen ihmisen kanssa tarkastelemaan ajatuksiasi ja keskustelemaan niistä. Ehkä sitä kautta voisit löytää uutta suuntaa elämälle.

Tsemppiä!

🙂

🙂 Kiitos minulla mennyt varmaan juuri siksi elämä näin pitkään, koska minua ei ole huomiotu että olen juuri tuen tarpeessa ollutkin ja siksi varmaan onkin nyt aikuseina hankalaa tehdä normaaleja juttuja. Itse kävin jossian poliklinikalla juttelemassa kunnes olin varmaan 21v lopetin koska huomasin että aina vaihtui ihmiset ja myös he eivät koskaan antaneet mitään ihmeellisiä neuvoja ainoastaan kerran jos menisin johonkin tutkimuksiin ja kieltäydyin nyt kävin tutkimuksissa jossa todettiinkin paljon erilaisia ongelmai oppimisessa eikä vain yhtä vaan laajasti. Ehkä se miten paljon pettymystä on kokenut elämässä on saanutkin pelkäämään mikään mitä aloittaa ei toimi tai meneekö pilalle. Hain itse nyt lisätutkimuksiin että saisin terapiaa ,mutta siinäkin ennakkopelko. On aika vaikeaa muutenkin kun olen ailahteleva aamulla itken ja sitten myöhemmin parempi mieli päivän aikana jos saan aikaseksi asioita mistä pidän. Tiedän ettei minussa olekkaan mitään vikaa se on vain ihmisten reaktiot etenkin lapsena saadutkin perheessä tehneet minulle viestin mielikuvasta et kelpaa ja kun niitä saa tarpeeksi koulussakin ,entisissä seurustelusuhteissa niin alkaa miettimään miten voi aina käydä perä perään samoin jospa itse aiheutin sen olemalla vain minä.

Itselleni on todella vaikea poistua kotoa. Ajatus siitä tuntuu ihan hyvältä. Saatan laittaa itseni valmiiksi mutta ku lähdön aika koittaa alkaa kylkiäni särkeä ja puristaa, päässä jyskyttää, huimaa ja voin pahoin. Usein jopa oksennan. Tätä on ollut monta vuotta. Valitettavasti löysin siihen avun, ystäväni alkoholin joka loppujen lopuksi pahentaa ahdistusta entisestään. Minulla ei ole diagnosoitu mitään, huomenna ensimmäinen käynti psykiatrisella sairaanhoitajalla.