Ei pysty tekemään mitään
Olen lukenut, että masennukseen ja kenties muihin mielenongelmiin liittyy lamaantumista ja suorituskyvyn laskua.
Itse tiedostan selkeästi, että nyt kun minulla on huolia ja pelonaiheita päällä, tahdon lamaantua, enkä saa mitään aikaiseksi. yritän kuvailla tähän olotilaa, josko joku sellaisen tunnistaisi ja voisi jakaa kokemuksen minun kanssani.
Olo on apea, saamaton, jotenkin hidas. Kuin kävisi hitailla kierroksilla. Mielessä kiertää huolenaiheet, eikä niitä saa loppumaan. Ne hallitsevat mieltä. Ei oikein pysty keskittymään mihinkään. Ei edes kirjan lukemiseen. Makoilee vain ja tollistelee ikkunasta ja ne ajatukset kiertää päässä. Olo on raskas, kuin painaisi tonnin. Siis ihan fyysisesti raskas olo. Pää on jotenkin hattaraisen oloinen. Ei ole kovin älykäs olo. Sitten makoominen alkaa kyllästyttää. Alkaa tulla syyllinen olo, kun ei tee mitään. Vaikka kuinka ajattelisi, että menee keittiöön ja tyhjentää vaikka astiakoneen ja mielessään näkee itsensä tekemässä tehtävää niin silti vain makaa, eikä pysty toteuttamaan sitä oikeasti. Siis oikeastihan mikään ei estä. Ei kukaan pidä siellä sängynpohjalla väkivalloin, mutta ei vain pysty nousemaan ja alkamaan hommailla.
Voi juutas, että on ärsyttävää tämmöinen. Alakulo vaan lisääntyy, kun ei saa tehtyä ja alkaa tuntea itsensä ihan huonoksi.
Ajatuksen tasolla voi siivota vaikka koko kodin, käydä ulkona kävelyllä, tehdä ruokaa, lukea kirjaa jne. Mutta käytännön tasolla ei saa itseään tekemään mitään. Ja ehkä jos alkaisi tekemään se jäisi kesken tai alkuunsa koko tekeminen ja sitten alkaisi jo kunnolla tympäistä ja itkettää oma ”viallisuus”.
Tunnistaako kukaan? Olkaa kilttejä ja vastatkaa. Olisi helpottavaa kuulla kommentteja ja mahdollisesti mitä tälle voisi tehdä? Miten te muut teette jos tulee tuollainen lamaannus päälle?
Tulipa hyvä kuvaus mun tämänhetkisestä tilanteesta. Totaali lamaantuminen. Syynä ero, joka romahdutti minut täysin. Ja kyllä, ajatuksen tasolla tajuan, että pitäisi tehdä jotain, mutta en vaan kykene tekemään yhtään mitään. Piti ottaa töistäkin lomapäiviä, vaikka kait sekin oli väärä valinta. Juuri äsken sain itseni pois sängyn pohjalta, mutta työtä oli siinäkin. Nyt sitten istun sohvan nurkassa kone sylissä ja yritän löytää netistä jotain toivo tähän elämään. Ja jotain muutakin ajateltavaa.
Suihkussa pitäisi käydä. Hiukset pestä. Ja kauppaan pitäisi mennä. Tuntuu ihan kamalan vaikeilta asioilta. Eli itse en pysty antamaan neuvoa tähän tilanteeseen, mutta taitaa olla joku normi reaktio tietyissä tilanteissa.
Pakotan itseni kauppaan melkein joka päivä. Voi taivas, kun ahdistaa. Tavaratalon tai marketin vilinässä (nyt vielä toi joulu iskee joka kaupassa päälle ja ihmisiä entistä enemmän), hyvä etten purskahda itkuun. Mutta olen päättänyt, että edes se kerran päivässä jossain missä on ihmisiä, etten ihan jämähdä. Näitten reissujen jälkeen voin olla ihan väsyksissä. Muuten tekisi mieli hautautua kotiin. Lukemiseen (josta yleensä pidän) on tosi vaikea keskittyä. Tv:tä katson usein niin, että havahdun, että mitä siinä ohjelmassa oikein tapahtuu.
Tuttua tuo ikkunoista töllistely. Uloslähteminen ihan vaan kävelylle on vaan jostain kumman syystä vaikeeta. Käsittämätöntä. Hitaalla käydään täälläkin. Tietyt minimi rutiinit yritän päivässä pitää (kuten se ruuan ostaminen ja tekeminen), vaikka miten ahdistais. Ärsyttää niin, kun tietää, että kotona olisi paljon tehtävää, mutta ei vaan saa aikaiseksi. Päivällä väsyttää, mutta vaikka en nukkuisi, niin illalla ei tahdo uni tulla ja sitten se ahdistus ja asioiden pohtiminen vasta alkaakin. Huoh.
☹️
Kiitos Annika ja Hämärä.
Annika: Tunnistan tilanteesi tuomat fiilikset oman erokokemuksen myötä. Se oli 09-vuonna ja mulla oli silloin tuollaista. Se oli kamalaa. En ollut tottunut yksinolemiseen. Mullahan se kärjistyi niin, että saatoin kämpässä lojua useita päiviä, etten sieltä poistunut. Kaikki, aivan kaikki oli vaikeaa ja toivotonta. Ei mulla ollut enää normaalirutiineita, kuin satunnaisesti. Se tilanne oli niin äkillinen ja meni yli mun sietokyvyn. Olin jo itsetuhon partaalla, kun tapasin nyksäni, joka pelasti mun elämän silloin. En tiedä kuin pahaksi kaikki olisi ilman sitä mennyt.
Hämärä: Kuulostaa tosi tutulta kaikki mitä kerroit. Mulla on huonoina päivinä just tuollaista. Eli esim. tänään. Olen oikein miettinyt konsteja huonojen päivien varalle, mutta ei ne tunnu oikein toimivan, kuten esim. jos pakotan itseni tekemään ja teen väkisten niin kamala väsymys tulee siitä ja se sitten masentaa. Onneksi on puoliso, joka esim. käy kaupassa ja tekee ruoan jos itse olen ihan "muissa maailmoissa". Juuri kuten Annikalle edellä kerroin, kun olin yksin masentuneena ei mistään vaan tullut mitään. Olen tullut siihen tulokseen, että hankalimpina päivinä on parempi vain antaa olla, vaikka se tekeekin hirveän itseinhon, epätoivon ja syyllisyyden.
Tiedän tunteen makaa aamulla sängyssä kun on kylmä niin olen peiton alla ajattelen vielä hetki voin tässä maata ja nukahtaa. Yritän kanssa jokapäivä tehdä jotain arkirutiineja vaikka juuri se kaupassa käynti, jumpassa käynti mitä tahansa. Kirjoja en pysty edes lukemaan en saa sitä aikaiseksi pelkään että kun avaan sen en pysty lukemaan tai luen muutaman rivin ja alan väsyä ja silmät painuu kiinni. Mietin millaista on olla normaali miten he kokevat elämän normaalina itsellä ei hajuakaan lapsesta saakka ollut ulkopuolinen tunne. Se kauhea väsymys tulee nopeasti ihan vaikka lähtisi johonkin alkaa tulla nälkä syö jotain ja haluaa takaisin kotiin nukkumaan. En ole koskaan ymmärtänyt normi ihmisiä miten heitä ei syö mailmanmeno aamuheräämiset itselle tuskaa kaikki kiire ja hälinä. Kaikkialla puhutaan vain työ ja työ ihmiset olekkaan muuta kun se työ suurin osa elämää ja pieni hetki omaa aikaa sen jälkeen kun työpäättyy päivältä. Jotenkin se ajatus syö minua en osaaa paremmin selittää. Eniten ärsyttää työkkärissä käynnit kun ei vaan ymmärrä ettei kaikki jaksa samalla tavalla eivätkä koskaan kuuntele miksi ei jaksa kun väsyy liian paljon on syy. Tavattoman vaikeaa tajuta sitä jos on aina ollut normaali käynyt koulut alusta loppuun ollut kesätöitä, pitkässä työelämässä jaksanut tehdä kaiken vaikka väkisin loppuun.
Syyllisyys painaa tosiaan siitä miksei jaksa normi asioita ja se vaihtelee kotona jaksaa välillä paremmin ,mutta koulutuksia en vain jaksa ja mietin mitä hyötyä niistä olisi kun jaksa käydä töissäkään kun muutaman päivän viikosta. Toisaalta nautin melankolisuudesta tummasta taivaasta pimeydestä talvella ,lämpimät sukat ja vain minä sekä radio.