Aikuisen elämää

16 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4611
Käyttäjä ketkuli aloittanut aikaan 12.12.2017 klo 21:37 kohteessa Aikuisen elämää

Moikka! Olen 27v., fyysisesti perusterve nainen ja 10 vuotta tullut painiskeltua erilaisten mt-haasteiden kanssa VAIKKA KAIKKEA MUUTAKIN ELÄMÄSSÄ ON TAPAHTUNUT (tätä haluan aina itselleni ja muille painottaa, sairaus ei ole kaikki kaikessa). Olen esimerkiksi valmistunut yliopistosta, saanut hyviä työpaikkoja, on kavereita ja orastava parisuhde. Kaikki ihan mallillaan paitsi että ei…

Käyttäjä pelottaaniin aloittanut aikaan 28.12.2017 klo 22:36 kohteessa Aikuisen elämää

Tänään kuoli nuori, vasta elämäänsä aloittava ns. ”Asiakas”. Oon koko illan surrut tuota haastavan ihanaa lapsukaista, jota jään kaipaamaan. Hieno tyyppi! Onneksi sain kuitenkin tutustua häneen, jään ilolla muistelemaan niitä hupaisia juttuja hänen kanssaan. Mutta surullista se on. Elämä vasta alkamaisillaan, mutta kuolikin hän.. Elämä on arvaamaton, se voi päättyä…

Käyttäjä Axuli83 aloittanut aikaan 22.11.2017 klo 23:59 kohteessa Aikuisen elämää

Joo tosiaan, mulla oli yksityinen psykoterapeutti joka siis erikoistunut kognitiivis-behavior. terapiaan jota juuri tarvin. Noh nyt tämä ihanuus loppui. Kolme vuotta täynnä. Psykiatrin ja toki itteni mukaankin tulen tarvitsemaan terapiaa vielä useita vuosia. Mutta mulla ei ole varaa maksaa sitä ja sossu ei auta koska kyseessä yksityinen. Nooh eipä siinä…

Käyttäjä Eeppis aloittanut aikaan 01.05.2017 klo 18:28 kohteessa Aikuisen elämää

Tietääkö joku paikan josta voisi saada keskusteluapua chatin välityksellä, ettei tarvitsisi mihinkään soittaa? Itselläni olisi kyllä liittymässä varaa soittaa, mutta ääni ei lähde. Jaksoin vähän kaivaa netistä tietoa ja nyt jonottelin sekaisi chattiin, muuta luulen että paiskaavat linjat poikki kun kuulvat ikäni ☹️ ☹️: (: ☹️ 😭

Käyttäjä Nymphalis Antiopa aloittanut aikaan 09.05.2017 klo 15:59 kohteessa Aikuisen elämää

En ole aikoihin kirjoittanut, enkä ihan tiedä miksi kirjoitan nytkään. Maailma menee yhä hullummaksi ja tulevaisuys ei näytä ruusuiselta. Henkilökohtaisessa elämässä asiat on ihan ok, mutta maailmanmenoa ajatellen ollaan pyörteessä. Mietin myös mihin on hävinneet ne nimimerkkien takana olevat henkilöt, joiden kanssa aikanaan kirjoittelin…

Käyttäjä Legacy aloittanut aikaan 17.11.2017 klo 22:24 kohteessa Aikuisen elämää

Moikka. Olen 22-vuotias mies, jolla oli raskasta kukan käyttöä puolisen vuotta. Lopetettuani olen kärsinyt pahoista pelkotiloista ja todella oudoista oloista. Vaikka olen jo 10kk ollut selvinpäin ne jatkuu edelleen. Alussa pelkäsin kokoajan psykoosia mutta lääkärin taottua mun päähän sen, että sitä se ei ole uskon vihdoin etten ole menossa psykoosiin.…

Käyttäjä aloittanut aikaan 28.12.2017 klo 11:56 kohteessa Aikuisen elämää

Kun käyn verikokeissa tai, kun tällä hetkellä kotisairaanhoitaja otti ne, pitää mun mennä omakantaan katsomaan tulokset ja, jos ne eivät ole viitearvoissa, ilmoitan asian sairaanhoitajalle joka katsoo mitä pitää tehdä seuraavaksi. Varmaan soteuudistusta mutta eivät ottaneet huomioon mun lukihäiriötä joten tulokset eivät ole niin helposti luettavissa minulle. V—ttaa sen verran,…

Käyttäjä Hja755 aloittanut aikaan 18.12.2017 klo 19:09 kohteessa Aikuisen elämää

Hei, On varmasti joku, joka on läpikäynyt Psykoosin. Kysyisin että tunnistitko sen alkavan vai tuliko se ihan puskista? Nyt en tarkoita mitään huumepsykooseja vaan vaikka masennusperäisen tms.

Käyttäjä PelkäänköTurhaan aloittanut aikaan 26.12.2017 klo 17:28 kohteessa Aikuisen elämää

Hah tyhmä vanha nimimerkki kun tänne marisin jotain poikaystävästä… Mä oon aivan sekaisin. En tiedä mitä tunnen enkä pysty itkemään. Oon jo parikymppinen mut tää on mun ensimmäinen suhde. Ensimmäinen ero. Oon tehnyt kaikkeni etten mä satuttais itseäni. Tehnyt mieli tarttua entisiin keinoihin ja viillellä koko keho. Mitä väliä enää…

Käyttäjä Kniitti aloittanut aikaan 27.12.2017 klo 10:37 kohteessa Aikuisen elämää

Olen vajaa kolmekymppinen mies ja olen ollut parisuhteessa kymmenen vuotta ja meillä on myös kaksi lasta. Olen ollut koko ajan työelämässä ja nyt opiskelen uutta ammattia. Vaikka ympärilläni on lukuisia ihmisiä, ei kuitenkaan ketään sellaista, jota voisin ystäväksi sanoa. En oikeastaan pidä yhteyttä kehenkään eikä kukaan pidä yhteyttä minuun. Haluaisin…

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: