Olen niin ahdistunut nykyisestä elämästäni, mutta en saa tehtyä mitään muuttaakseni sitä. Osaan esittää, että kaikki on hyvin, mutta se ei vain ole totuus.
Mieheni on alkoholisti, joka ei myönnä olevansa. Asiasta kun puhuu hänelle, hän naureskelle, ei kuuntele, ei vastaa, vaihtaa puheenaihetta.
Alkoholismi ja Alkoholisti on ollut aina mun elämää. Ensin kotona aikanaan ja nyt tässä suhteessa. Olishan mun pitänyt 11vuotta sitten tajuta, ettei tämä pitemmän päälle tule toimimaan ja että jonain päivänä alkoholi jyrää kaiken alleen.. Olisi pitänyt tajuta varoitusmerkit, mutta ei, en halunnut myöntää sitä, että asiasta tulee vielä jonain päivänä ongelma.
Nyt 11 vuotta myöhemmin, olen tilanteessa, jossa olen jumissa miehen kanssa jota en enää rakasta, jonka kanssa minulla ei ole mitään yhteistä kuin talo ja kulissit.
mietin eroa. Pakenen töihin ahdistavaa kotielämää, pitkien päivien turvin voin olla väsynyt, omissa oloissani ja mennä aikasin nukkumaan. Pakenen vapaa-aikaa omiin harrastuksiini, näihin harrastuksiin minun ei tarvitse ottaa häntä mukaan. Seuraan sarjamaratoneja vierashuoneessa levyiltä, ettei minun tarvitse olla hänen kanssaan samalla sohvalla. Ollaan kuin kaksi kaverusta,jotka nukkuu samassa sängyssä ja muodon vuoksi silloin tällöin on läheisemmässä kanssakäymisessä.
Mietin eroa, mutta en osaa lähteä. Toivon päivittäin, että mies tekisi jotain, kuten pettäisi minua, minkä turvin voisin tästä suhteesta lähteä. Mutta ei, ei hän tee. Eikä hän edes tiedä, mitä itse mietin.
En tiedä miten saataisiin asiat järjestettyä, jos päättäisin lähteä, en tiedä mitä mies tekisi, jos ilmoittaisin haluavani erota.
Pelkään nykyistä hetkeä,pelkään tulevaa. Olen jumissa omassa elämässäni, enkä tiedä mitä tekisin. Aika kuluu eteenpäin, pelkään että elämäni kulkee ohitseni ja huomaan jonain päivänä olevani vanha ja yksin ja että elämä ei antanut minulle mitään.