Omakotitalo, kolme lasta, koira ja romahtaneet kulissit.
Sydän on ihan riekaleina. Se vasta sunnuntaina revittiin rikki. Elimme ”onnellista” perhe-elämää. Kaikki niin hyvin, kuin ihminen voi toivoa. Pitkä yhteinen taival (yli 20 yhdessä) puolison kanssa, kolme ihanaa lasta (15v., 8v ja 6v), hyvät työt molemmilla, kaksi autoa ja koira. Kantavana voimana ”työstressien” ja ”tavallisten väsymyksestä aiheutuneiden” riitojen keskellä on ollut luja luottamus siihen, että toinen pysyy rinnalla ylä- ja alamäissä. Vahva tunneside, kumppanuus, rakkaus.
Ihan sattumalta silmiini pisti verkkopankissa asioidessani puolisoni käteisnostot. (En ole ollut meidän perheen raha-asioiden hoitaja ikinä ja verkkopankkitunnuksetkin hain itselleni vasta muutama kuukausi takaperin…) Ihmettelin sitä ensin tovin itsekseni, sitten kuitenkin kysyin, että mihin kummaan tuommoisia käteissummia tarvitsee.
Mies yritti ensin selitellä työmatkoilla tarvitsevansa käteistä, ei tuntunut uskottavalta. Kun sitten tarkistelin kalenterista summien nostoja mieheni matkoihin verraten, tajusin, ettei hänellä tuolloin ollut edes matkoja. Odotin, että saimme lapset nukkumaan ja kysyin uudestaan rahan käytöstä. Ja sain vastauksen, mitä en todellakaan osannut odottaa. Hän on jo 10v. ajan maksanut elatusmaksua lapsesta, joka syntyi hänen pettäessään minua toisen naisen kanssa. Hänellä oli ollut suhde n. 1/2 vuoden ajan toiseen naiseen, kun esikoisemme oli n.4v. Ja koko tämän 10v. hän on salannut asian minulta. Hän ei ole omien sanojensa mukaan ikinä nähnyt lasta. Hän oli päätänyt suhteen itse ja saanut silloin kuulla, että tuo nainen on raskaana. Oli kuulema toivonut aborttia, mutta nainen halusi pitää lapsen!!! Nainen oli työtoveri ja myös tahollaan naimisissa.
Siitä on siis 10v. aikaa, mutta minulle, sinisilmäiselle vaimolle asia valkeni vasta nyt. Minut on petetty pahasti. Miten mieheni pystyi elämään kaksois elämää? Meillä piti olla sama korkea moraali kummallakin, ei pompita vieraisiin. Olimme puhuneet niin, kun joskus kävimme parisuhdekeskusteluja.
Kyllähän vaistoni aika ajoin huusivat, että jokin painaa miestäni ja hän vajosi ajoittain synkkyyteen…kun näistä sitten koitin keskustelua saada, osasi mieheni vakuuttaa minut aina synkkyyden johtuvan milloin mistäkin työstressistä ja nyt viimeisin syy löytyi koulukiusatuksi tulemisesta. Joskus jopa kysyin suoraan, että eihän sinulla vain ole toista naista…tai että oletko joskus pettänyt ja se painaa…Hän saattoi oikein suuttua näistä kysymyksistäni ja paasata, että jos en kerran häneen voi luottaa, ei suhteellamme ole pohjaa. Minä siis luotin. Halusin uskoa mieheni sanaan.
Yksi syrjähyppy olisi ehkä jotenkin sulateltavissa näin pitkässä liitossa….mutta pitkään jatkunut suhde ja sen tuloksena lapsi…ja tämä kaikki salailu.
Tunteet menevät totaalista vuoristorataa. Toisaalta tekisi mieli vain ohittaa koko asia ja ottaa vastaan mieheni anteeksipyynnöt ja tarjous kaiken hyvittämisestä (miten kummassa?), toisaalta tekisi mieli hajottaa koko kämppä ja hävitä tältä planeetalta pois. Mies on epätoivoisen oloinen, kauhuissaan aiheuttamastaan tuskasta. Haluaa saada uuden mahdollisuuden. Vannoo rakastavansa. Katuu.
Viha, Suru, Epäusko, Pettymys, Häpeä, Tyhjyys.
Haluan tietää kaiken, miten se kävi, oliko seksi hyvää, missä tapailitte….
En halua kuulla mitään. Ole hiljaa saatana!
Minä en kestä. Hajoan.
Silti kolme lasta jatkaa arkeaan, kysyvät, mitä äiti vois ottaa aamupalaksi. Ja luetko äiti iltasadun. En voi, kun itkettää.
Tätäkö se elämä nyt sitten on, miten tämmöisen asian kanssa toimitaan?
Voisiko kohdallasi olla kyse maanis-depressiivisyydestä? Äitini on sitä sairastanut vuosia ja hällä on juuri noita "meno-kausia" kuten myös masennuskausia. Olen sitä seurannut ja hällä on myös paniikkikohtauksia. Ainakin tuo kohtauksesi kuvailu kuulosti aivan paniikkikohtaukselta.
Ja kyllähän tuollainen taakka harteilla kun on niin ei ihme että sairastuu. Ei se helppoa ole. Ei todellakaan ☹️
Hei SLiisa!! Eksyin lukemaan näitä kirjoituksia ja itsellä n.10 v takana taistelua liiton puolesta. tai siis ainahan parisuhde on taistelua, mutta 10vuotta sitten mieheni "jäi kiinni" pettämisestä. Itse sairastuin myös paniikkikohtauksiin ja se on HYVIN PELOTTAVAA! Kuvaamasi tunteet on kuin suoraan itseltäni aikoinaan. Ne helpottivat ajan kuluttua enkä ole enää tarvinnut lääkitystä siihen vuosiin.. Hae siihen apua. Lääkärin pitäisi tajuta kuvauksesi perusteella että kyse paniikkikohtauksista ja saat apua.
Ylä ja alamäet johtuvat kriisistä!!! Et ole sairastumassa mihinkään kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön! Tiedät sen jo itsekin, kun tunteet heittelehtivät edes takas. Välillä ei riitä energiaa mihinkään ja välillä taaas jaksat tehdä kaikkea. Kuuluu tähän ja se helpottuu ajan myötä. Itselläni alamäkiä tämän asian suhteen tulee enää harvoin.
Seksiasiasta olen huolissani! Hakeutukaa sen takia jonnekin apuun! Itselläni oli myös sama ongelma, joka ONNEKSI laukesi. Parisuhteella ei ole selvyitymismahdollisuuksia, jos tuo asia ei ratkea.
Jaksamista kaikille. Tästä asiasta lukeminen saa aina asian pulpahtamaan pintaan, ja nykyään osaan olla kiitollinen siitä mihin olemme mieheni kanssa päässeet.
Tästä kaikesta on mahdollista päästä yli! ☺️❤️
hyvä SLiisa,
nyt sulla on kyllä hommat siinä mallissa että tarvitaan kyllä ihan oikeaa apua. Jos talous antaa myöten niin heti hyvälle yksityiselle yleislääkärille ja sieltä vaadit lähetteen yksityiselle psykiatrille. Tässä ei nyt mitkään tukinetit enää auta jos haluat tuosta selvitä. Se ei oo mikään häpeä lähtä hakemaan tuossa tilassa apua. Ensin tulee henkinen taakka, se vie unet ja sitten lähtee henki jos ei siihen puutu.
Toki kyse voi olla tuosta vain tunteiden heittelystä, mutta sekin riippuu niin paljon ihmisestä. Kyllä jotkut sairastuu. Mutta kannattaa ainakin noihin paniikkihäiriöihin hakea apua lääkäriltä. Ja aikahan tunnetusti auttaa. Joskus sitä aikaa vain tarvitsee aika paljon. Sinulla ei ole vielä kulunut tuosta pettämisen paljastumisesta kovinkaan kauaa, joten on tietysti luonnollista tuo tunteiden heittely. Mutta ei kannata antaa sen mennä niin pahaksi, että oikeastikin sairastuisi.
Hei,
Riipaisi lukea tuskastasi, jota itsekin läpi käyn. Olen niin kateellinen sinulle, kun puolisosi ymmärtää ja haluaa keskustella ja olla avoin. Vaimoni ei ole vieläkään ymmärtänyt, miksi se olisi niin tärkeää. Pian reilu 10 kk pettämisen ja suhteen ilmitulon jälkeen elämä on rauhoittunut paljon, mutta asia on mielessä joka päivä, tuska ei tahdo hävitä mihinkään. Luottamus toista kohtaan ei ole palautunut pätkääkään juuri avoimuuden puutteen takia, eikä sen takia paljon uskalla tunteitakaan tuoda näkyviin kun pelkää koko ajan, että mitä tapahtuu...
En törmännyt aikanaan tähän paikkaan, kun yritin etsiä keskustelufoorumia tueksi, mutta suhdesoppa.fi:n keskusteluista löytyi parisuhteesta pettämisen jälkeen hyvä paikka purkaa asiaa.
Voimia aloittajalle ja meille muillekin, jos tästä joskus selviytyisi. Jotenkin. Lasten takia jaksaa yrittää, muun takia ei paljon uskoa ja voimaa ole.
Lomalla olo tekee hyvää. Olen levännyt, ottanut omaa aikaa. Puoliso on ollut huomaavainen ja hauskakin...Olemme viettäneet aikaa kahdestaankin. Useana iltana jo olen saanut rauhallisesti unen päästäkin kiinni.
Ensi viikon vietän lasten ja äitini kanssa ihan omassa rauhassa, kesämökillä. Tuntuu hyvälle vaihteeksi. On tämä merkillinen vuoristorata...
Eräässä tekstissä täällä oli lainaus, vapaasti suomennettuna:
Todellinen anteeksianto alkaa siitä, että luopuu haaveilemasta paremmasta menneisyydestä.... Kolahti...Katse eteenpäin...
Olet välillä käväissyt mielessäni.... niin että mitä sinulle kuuluu. Katse eteenpäin on varmasti se ainoa keino. Mietin noita menneitä viestejä, että onkohan sinun viisasta puuttua niin syvästi "käytännön" ongelmiin, eli rahan maksuun? - Itse asiahan on sinulle selvinnyt, eli miehesi viestit ovat vain ilmoituksia ja rahaa vaihdetaan, tunnesuhdetta ei ole. Tavallaan ymmärrän miestäsi (ja pidän hänen ajattelustaan) että lapsi jos on hänen niin hänen tulee antaa jotakin mitä pystyy. Itse tilanteesta on niin kauan että turha olla mustasukkainen sen aikaisista sanoista ja teoista.
Itse reagoin joskus nuorempana rytmihäiriöillä stressitilanteessa ja se tuntuu jossain määrin paniikinomaiselta kun ei tiedä mistä outo tuntemus tulee, mutta myös paniikkihäiriöitä kokeneena sanoisin että nämä ovat kaksi eri asiaa.
Rytmihäiriö on todellinen sydämessä tapahtuva tilanne jossa tilanne ja sydämen lyöntitiheys eivät vastaa toisiaan ja jää esim lyntejä väliin, se joskus myös koskee ja todella tulee pelko sydänkohtauksesta tai muusta. Paniikkioire taas ilmenee täysin vailla todellisia fyysisiä muotoja. Paniikkioire on päässä, rytmihäiriö on sydänlihaksessa. Paniikkihäiriöön saattaa liittyä tiheälyöntisyyttä yms mutta ahdistava tunne syntyy lähinnä käsittämättömästä kauhun tunteesta, jota ainakin minusta lisää se, että järjellä ei sitä voi käsittää.
Toivon todella että selviätte yhdessä pikkuhiljaa ja pystyt elämään tulevaisuutta muuttuneen menneisyyden pohjalta.
Ihanaa että myös miehesi pystyy ilmaisemaan tunteitaan ja ajatuksiaan selkeästi ja tavoitteitaan teidän suhteenne jatkamiseksi. Minä niiiiin rakastan onnellisia loppuja joten toivotan tässä asiassa teille sellaista.
Hyvä parisuhde kannattaa säilyttää ja paljon kannattaa antaa anteeksi. - Ja kun sinun myötäsi olen muistellut omia muistojani oman parisuhteeni varrelta , voin onnekkaana todeta että paitsi anteeksiantaminen ja anteeksisaaminen on mahdollista, mutta myös unohtaminen! Huomaan että olen pystynyt unohtamaan paljon.
Pitkästä aikaa piipahdin tänne...Aikaa on taas kulunut ja meille kuuluu hyvää...☺️❤️☺️
Oikea keskusteluyhteys on kestänyt, hellyys ja tunteiden osoittaminen on nyt ollut ihan arkipäivää tai mukana arjessa, ei arkista! Katsomme yhdessä eteenpäin, hyväksyen sen, että kaikki tapahtunut on nyt osa meidän historiaa. On ihanaa oikeastaan suunnitella yhteisien haaveiden toteuttamista, kun toinen puolisko on aivan eritavoin vapautunut, kuin aiemmin! Puolisoni katuu varmasti loppuelämänsä tekemäänsä, mutta mielestäni olemme kuitenkin nyt enemmän tasavertaisia, kuin aiemmin. Ennen tämän asian esiintuloa tulkitsin usein mieheni käytöstä niin, että minussa on jotain vikaa. Oikeasti usein asia olikin niin, että hän koki olevansa niin huono puoliso, että yritti pönkittää itseään minun kustannuksellani. Kamalan kuuloista, mutta niin tämä koko episodi onkin. Ja silti rakkaus meidän välillä on vain syventynyt. Anteeksi pyytäminen, anteeksi antaminen. Siinä on kumma voima, kun se tulee sydämestä. Olemme suunnitelleet kihlauksen uusimista. Ja toivottavasti sitten myöhemmin avioliiton vahvistamista perhejuhlan merkeissä. Hitaasti hyvä tulee...Ja tiedostamme myös sen, että tunnemyrskyjä varmasti vielä tulee...tavoite on ottaa ne vastaan ymmärtäen, että maton alle niitä ei voi enää lakaista. Ja ei lähdetä syyttelyn tielle enää tässä vaiheessa. On tässä myös ollut paljon hyvää ja kasvattavaa. Yritetään elää ja nauttia hetkessä, ei murehtia etu-eikä jälkikäteen asioita, joille emme ehkä mitään mahda.
SLiisa kirjoitti 28.10.2011 9:7
Pitkästä aikaa piipahdin tänne...Aikaa on taas kulunut ja meille kuuluu hyvää...☺️❤️☺️
Oikea keskusteluyhteys on kestänyt, hellyys ja tunteiden osoittaminen on nyt ollut ihan arkipäivää tai mukana arjessa, ei arkista! Katsomme yhdessä eteenpäin, hyväksyen sen, että kaikki tapahtunut on nyt osa meidän historiaa. On ihanaa oikeastaan suunnitella yhteisien haaveiden toteuttamista, kun toinen puolisko on aivan eritavoin vapautunut, kuin aiemmin! Puolisoni katuu varmasti loppuelämänsä tekemäänsä, mutta mielestäni olemme kuitenkin nyt enemmän tasavertaisia, kuin aiemmin. Ennen tämän asian esiintuloa tulkitsin usein mieheni käytöstä niin, että minussa on jotain vikaa. Oikeasti usein asia olikin niin, että hän koki olevansa niin huono puoliso, että yritti pönkittää itseään minun kustannuksellani. Kamalan kuuloista, mutta niin tämä koko episodi onkin. Ja silti rakkaus meidän välillä on vain syventynyt. Anteeksi pyytäminen, anteeksi antaminen. Siinä on kumma voima, kun se tulee sydämestä. Olemme suunnitelleet kihlauksen uusimista. Ja toivottavasti sitten myöhemmin avioliiton vahvistamista perhejuhlan merkeissä. Hitaasti hyvä tulee...Ja tiedostamme myös sen, että tunnemyrskyjä varmasti vielä tulee...tavoite on ottaa ne vastaan ymmärtäen, että maton alle niitä ei voi enää lakaista. Ja ei lähdetä syyttelyn tielle enää tässä vaiheessa. On tässä myös ollut paljon hyvää ja kasvattavaa. Yritetään elää ja nauttia hetkessä, ei murehtia etu-eikä jälkikäteen asioita, joille emme ehkä mitään mahda.
Lisään itse tänne loppuun, että seksielämäkin heräilee ruususen unestaan...☺️❤️
Tähän vaiheeseen sopii hyvin Emma Salokosken "Lamppulaulu"...😉
Jatkan yksinkeskusteluani... Jonkinlainen "erävoitto" tässä sotkussa mielestäni saavutettiin jälleen, kun oli aika laittaa raha lapsen äidille... Pohdimme yhdessä pitkän keskustelun verran mieheni kanssa, miten asiaa vietäisiin hiukan eteenpäin, niin, että lapsen äidille kertoisimme, että minäkin tiedän ja liittomme jatkuu. Halusimme myös antaa meidän puolelta lapselle "luvan" ottaa puolisooni yhteyttä, jos hän joskus isänsä perään kyselee. Lapsi on aivan syytön tähän sotkuun, enkä halua, että hän on koko elämänsä epätietoinen isästään. Kuitenkin niin, että kun se hetki koittaa, on äitinsä velvollinen ensin selittämään lapselle, että siemenen siittänyt (kamalan kylmä ilmaus...) ei tarkoita samaa, kuin "isä", siinä perinteisessä sanan merkityksessä, joka meillä suurimmalla osalla varmaan on. Mutta emme kuitenkaan halua torjua lasta, jos hän haluaa biologisen isänsä joskus tavata. Tämän viestien vaihdon ja keskustelun jälkeen tunsin olevani hurjan vahva. Henkisesti. Mikä yllätti täysin, pelkäsin etukäteen taas jotain romahdusta. Seisomme puolisoni kanssa rinnatusten, vaikka tulisi lunta tupaan.
voi uskomatonta...olen lukenut tämän viestiketjun useaan kertaan ja löytänyt samoja tunteita, tuntemuksia ja tunteiden vuoristorataa, kun minulla on tällä hetkellä.
omakotitalo, kaksi lasta ja petturuutta, kuuluu minun elämäntilanteeseeni tällähetkellä. Melkein 20 vuotta naimisissa ja selvisi, että mieheni on hakenut " ymmärtävää olkapäätä" pahaan oloonsa muualta. Huonosti voiva yritys ja konkurssi olivat osa pahan olon syytä. Suhde toiseen päättyi, eikä kuulemma merkinnyt muuta kun pienen huokasuhetken kaiken myllerryksen keskellä.
Muutama kuukausi sitten minulle selvisi tämä petturuus jo ennestään kaaottiseen tilanteeseen.
Elämäni koki kamalan järkytyksen, olin aivan varma että ainoa mahdollisuus on ero...
Tilanne olisikin helppo, jos meillä ei olisi tunteita toisiamme kohtaan. Olemme puhuneet asioista, repineet kaiken auki...voineet pahoin, voineet hyvin..hakeneet ulkopuolista apua....elämä ja ajatukset ovat kuin vuoristorata.
oli hyvä löytää tällainen kirjoitus, jossa yhteinen yrittäminen on tuottanut tulosta samaansuuntaan.🙂👍 kiitos tästä viestiketjusta...
voi miten minussa heräsi pieni toivonkipinä, että me vielä yhdessä voimme ehkä selvitä tästä,
tällähetkellä en uskalla ajatella huomista kauemmaksi, mutta huomisen yhteiselämän uskallamme yhdessä suunnitella. MIeheni kohtelee minua kauniisti, myötäelää pahassa olossani ja on voimaton...koittaa auttaa kaikin keinoin.😳
Miinamamma, kiitos kirjoituksestasi. Olen pahoillani, että käytte samantapaisia asioita läpi, kenellekkään en soisi samaa. Mutta hyvä alku uudelle on se, että pettäjä on myöntänyt tehneensä väärin, pyytää anteeksi ja on tukenasi pyrkiessänne jatkamaan. Kyllä tämä melkoinen elämänkoulu on ollut.... Puhukaa, puhukaa, kuunnelkaa ja puhukaa...Itse olen myös tietoisesti taistellut katkeruutta vastaan. Kaikella on syynsä, menneitä ei voi muuttaa; tulevaisuutta voi suunnitella, haaveita pitää olla. Kyllä tässä kaikessa on ollut myös hyviä asioita paljon. Me olemme oppineet keskustelemaan, huomioimaan toista päivittäin, mutta myös pärjäämään omien päätöstemme kanssa. Eli tunnen olevani itsenäisempi. Ja nyt kun uskallan jo sanoa, että me selviämme tästä, tuntuu, kuin olisin saanut suuren lahjan, perheeni, rakastavan puolison ja kyvyn nauttia hetkestä, nauraa....Kaiken sen uskoin menettäväni, kun tämä asia rysähti niskaani.
Älä patoa myöskään surun ja vihan tunteita, mutta itsetutkiskelu on hyvää harjoitusta, kun päästää nuo tunteet ulos. Ettei myrkyttäisi tilannetta tietoisesti enempää...Pettäjä kärsii myös... Iloitse siitä, että teillä on ne tunteet jäljellä! Halaus sinulle. Voimia. Anna ajan kulua!
Sliisa...kiitos ja halaus näistä kauniista sanoista🙂👍 heti tuntuu paremmalle.
Tänään on ollut hyvä päivä, mieli täynnä mukavaa arkea, huomioivia tekstiviestejä
puolin sun toisin ja tiedossa yhteinen terapia.
Surun tunnetta ei voi estää, se tulee vaan...jostain sisältä. Välillä jopa taustalla soivan laulun sanat saavat aikaan kurjan tunteen.
Tässä tilanteessa täytyy elää vain tämä päivä ja koittaa selvitä reippain mielin. Tuo puhuminen ja kuunteleminen ovat tärkeimmät asiat anteeksi pyynnön jälkeen. Tuntuu, että emme ole vuosiin puhuneet näin pitkään ja perusteellisesti.
Kummitteleva ajatus vaan mielessäni pyörii, että jatkuuko tämä mielen vuoristorata loputtomiin, vai pääseekö siitä joskus eroon???
Mielen tasaisempaa maastoa odotellessa...😳:
Joulurauhaa... Kyllä se vuoristorata ottaa aikansa. Tuskin sitä voi kiirehtiä. Mutta itselläni tunnemyrskyt on jääneet taakse. Surun hetkiä kyllä tulee toisinaan vieläkin, kun esim joku kappale tuo muistoja mieleen. Tai katson elokuvaa, jossa petetään...Sydämeen sattuu, mutta pystyn kuitenkin jo irrottautumaan siitä tunteesta ja suuntaamaan katseen eteenpäin. Mutta mieheni tuki on ollut äärettömän tärkeää tässä toipumisen polulla. Hän on ollut lohduttajani, jos mieli on maassa. Hän on myös ymmärtänyt, että luottamuksen rakentuminen uudelleen ei tapahdu sormia napsauttamalla. Saatan esim. kysyä kamalan mustasukkaiselta vaikuttavia kysymyksiä, vain siksi, että haluan varmistuksen...Esim. että kuka se äsken soitti? Terapiat yhdessä oli tosi tärkeitä, niissä puhuttiin avoimesti ja vähän ohjatustikkin. Myös se, että kävin yksin juttelemassa psykologin luona tuntui hyvälle. Jos mahdollista, ota itsellesi omaa aikaa, etäisyyttä kotiasioihin. Rauhaa puntaroida asioita. Käykää "treffeillä", tutustelkaa toisiinne tässä uudessa valossa. Onnellisempaa uutta vuotta!
Sliisa...kiitos näistä kannustavista sanoista ja omakohtaisista neuvoista...
tuntuu hyvältä kuulla, että tästä voi selvitä...kaikkia noita oljenkorsia on koitettu käyttää,
yhteiseen terapiaan pääsemme heti uuden vuoden alussa.🙂👍
oikeen hyvää uuttavuotta🙂🌻