Omakotitalo, kolme lasta, koira ja romahtaneet kulissit.

Omakotitalo, kolme lasta, koira ja romahtaneet kulissit.

Käyttäjä SLiisa aloittanut aikaan 18.01.2011 klo 09:05 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä SLiisa kirjoittanut 18.01.2011 klo 09:05

Sydän on ihan riekaleina. Se vasta sunnuntaina revittiin rikki. Elimme ”onnellista” perhe-elämää. Kaikki niin hyvin, kuin ihminen voi toivoa. Pitkä yhteinen taival (yli 20 yhdessä) puolison kanssa, kolme ihanaa lasta (15v., 8v ja 6v), hyvät työt molemmilla, kaksi autoa ja koira. Kantavana voimana ”työstressien” ja ”tavallisten väsymyksestä aiheutuneiden” riitojen keskellä on ollut luja luottamus siihen, että toinen pysyy rinnalla ylä- ja alamäissä. Vahva tunneside, kumppanuus, rakkaus.
Ihan sattumalta silmiini pisti verkkopankissa asioidessani puolisoni käteisnostot. (En ole ollut meidän perheen raha-asioiden hoitaja ikinä ja verkkopankkitunnuksetkin hain itselleni vasta muutama kuukausi takaperin…) Ihmettelin sitä ensin tovin itsekseni, sitten kuitenkin kysyin, että mihin kummaan tuommoisia käteissummia tarvitsee.
Mies yritti ensin selitellä työmatkoilla tarvitsevansa käteistä, ei tuntunut uskottavalta. Kun sitten tarkistelin kalenterista summien nostoja mieheni matkoihin verraten, tajusin, ettei hänellä tuolloin ollut edes matkoja. Odotin, että saimme lapset nukkumaan ja kysyin uudestaan rahan käytöstä. Ja sain vastauksen, mitä en todellakaan osannut odottaa. Hän on jo 10v. ajan maksanut elatusmaksua lapsesta, joka syntyi hänen pettäessään minua toisen naisen kanssa. Hänellä oli ollut suhde n. 1/2 vuoden ajan toiseen naiseen, kun esikoisemme oli n.4v. Ja koko tämän 10v. hän on salannut asian minulta. Hän ei ole omien sanojensa mukaan ikinä nähnyt lasta. Hän oli päätänyt suhteen itse ja saanut silloin kuulla, että tuo nainen on raskaana. Oli kuulema toivonut aborttia, mutta nainen halusi pitää lapsen!!! Nainen oli työtoveri ja myös tahollaan naimisissa.
Siitä on siis 10v. aikaa, mutta minulle, sinisilmäiselle vaimolle asia valkeni vasta nyt. Minut on petetty pahasti. Miten mieheni pystyi elämään kaksois elämää? Meillä piti olla sama korkea moraali kummallakin, ei pompita vieraisiin. Olimme puhuneet niin, kun joskus kävimme parisuhdekeskusteluja.
Kyllähän vaistoni aika ajoin huusivat, että jokin painaa miestäni ja hän vajosi ajoittain synkkyyteen…kun näistä sitten koitin keskustelua saada, osasi mieheni vakuuttaa minut aina synkkyyden johtuvan milloin mistäkin työstressistä ja nyt viimeisin syy löytyi koulukiusatuksi tulemisesta. Joskus jopa kysyin suoraan, että eihän sinulla vain ole toista naista…tai että oletko joskus pettänyt ja se painaa…Hän saattoi oikein suuttua näistä kysymyksistäni ja paasata, että jos en kerran häneen voi luottaa, ei suhteellamme ole pohjaa. Minä siis luotin. Halusin uskoa mieheni sanaan.
Yksi syrjähyppy olisi ehkä jotenkin sulateltavissa näin pitkässä liitossa….mutta pitkään jatkunut suhde ja sen tuloksena lapsi…ja tämä kaikki salailu.
Tunteet menevät totaalista vuoristorataa. Toisaalta tekisi mieli vain ohittaa koko asia ja ottaa vastaan mieheni anteeksipyynnöt ja tarjous kaiken hyvittämisestä (miten kummassa?), toisaalta tekisi mieli hajottaa koko kämppä ja hävitä tältä planeetalta pois. Mies on epätoivoisen oloinen, kauhuissaan aiheuttamastaan tuskasta. Haluaa saada uuden mahdollisuuden. Vannoo rakastavansa. Katuu.
Viha, Suru, Epäusko, Pettymys, Häpeä, Tyhjyys.
Haluan tietää kaiken, miten se kävi, oliko seksi hyvää, missä tapailitte….
En halua kuulla mitään. Ole hiljaa saatana!
Minä en kestä. Hajoan.
Silti kolme lasta jatkaa arkeaan, kysyvät, mitä äiti vois ottaa aamupalaksi. Ja luetko äiti iltasadun. En voi, kun itkettää.
Tätäkö se elämä nyt sitten on, miten tämmöisen asian kanssa toimitaan?

Käyttäjä antura kirjoittanut 26.04.2011 klo 00:47

Tsemppiä elämäntilanteeseen...

Tämä lapsihan on teidän lastenne sisaruspuoli mikäli kaikkien lasten isä todella on sama, joten on varmasti vaikea päätös, kertoako lapsille sisaruspuolen olemassaolosta vai ei... Luultavastikin viimeistään aikuisiksi kasvaessaan lapset haluaisivat ehkä tavata sisko- tai velipuolen (ja tämä kyseinen lapsi oikean isänsä, mikäli hän saa siitä koskaan tietää). Toisaalta jos tälle kyseiselle lapselle on koko ikä kerrottu valheita siitä kuka hänen isänsä on, yhtäkkinen totuus saattaisi olla melkoinen shokki.

Mutta tällaista on elämä, minkäs sille voi.. Vaikeuksista pääsee yli, ajan kanssa 🙂

Käyttäjä dies nafastus kirjoittanut 26.04.2011 klo 08:34

🙂 Jos jotain hyvää tästä haluaisi kaivaa - todellakin tämmöinen äkkipysäys pistää asioita tärkeysjärjestykseen ja itse kukin taas muistaa mitä kohti halusi olla menossa. Huomaa että ajan tuhlaaminen on turhaa. Toteuttaa voi jo nyt!
Niin lopulta jokainen vastaa itsestään ja hyvä kun miehesi tuntuu tajuavan tämän.
Märehtiminen ? - Hmm - niin. Itse kyllä joskus vieläkin, vuosia kaiken jälkeen mietin "märehdin" (täysin turhia) asioita menneestä.... mutta en toki jää siihen. Joskus nään myös unia joissa teemana on samankaltainen fiilis.... mutta luultavasti aikaa myöten niistäkin hetkistä pääsen. Mutta kaikenkaikkiaan pääasiassa on tultu siihen, että tämän kaiken jälkeen on ollut hyvä päätös jatkaa. Myös sen tajuaminen että tämä ei mitenkään välttämättä ole ikuista, on saanut arvostamaan juuri tätä suhdetta.
Tuo lapsiasia on toki vaikea. Lapsi. Lapsi ei ole tehnyt mitään. Jaksaisiko miehesi selvittää sen lapsen tilanteen? Olisiko asiasta tehtävä virallista? Minusta ainakin virallisiin asioihin on "helpompi" suhtautua.

Muista pitää itsestäsi huolta! Hyvä kun asianne on edennyt. 🙂👍

Käyttäjä SLiisa kirjoittanut 10.06.2011 klo 10:11

Täällä taas... On tämä elo outoa...Meidän arki pyörii päällisin puolin normaalina, mutta silti ajoittain tuntuu, että mikään ei ole "normaalia". Jos aiemmin en tiennyt, että kulisseissa ollaan, niin nyt tiedän ja tunnen, että todella juu, ollaan! Eli, pinnan alla meidän suhde on erittäin hauras ja epävarma. Vaikka tämä kriisi jossain kohtaa lähensi meitä puolisoni kanssa niin toisaalla se mursi väliimme hirvittävän kuilun. Tammikuun jälkeen meillä ei ole ollut seksielämää, minkäänlaista. Olen järkyttävän katkera ajoittain sille tosiasialle, että se, mitä olimme saavuttaneet pitkän liiton aikana sillä saralla, on nyt viety meiltä pois... En pysty, en halua, jopa pelkään. Pelkään. Ja puolisoni on sitä mieltä, ettei hän tässä tilanteessa voi olla aloitteellinen seksin suhteen, vaan aloitteen pitää tulla minulta. Minä taas koen, että hänen pitäisi jollain tapaa "hakea kynnyksen yli" minut.
Välillä tuntuu, että puolisoni mielestä asiat on hyvässä jamassa, koska ylipäänsä olemme perheenä edelleen, suunnittelemme asioita yhdessä. On kai se niinkin...mutta. Ei elämä voi jatkua ilman kahden aikuisen intiimiä suhdetta. Kyse on siis paljon muustakin kuin vain seksistä. Luottamus, avoimuus, läheisyys. Se jokin, mikä tekee meistä avioparin.
Eikä kyse ole siitä, että seksi olisi tärkein asia. On meidän suhteessa ollut välillä suvantoja, jolloin seksiä on ollut vähän ja harvoin...mutta eri syistä....
Äh, en tiedä mitä ajatella. Miten muilla on mahtanut vaikuttaa vastaavat tilanteet seksielämään...ja miten asiat on edenneet? Yritin lueskella joitakin keskusteluja, mutta en löytänyt mitään vastaavia aiheita. Osaisko joku vaikka vinkata johonkin keskusteluketjuun? Erityisesti toivoisin tietenkin selviytymistarinoita....Kokemuksia, joissa asiat ovat lopulta kääntyneet hyväksi.
Jos joku ei lukenut koko tätä ketjua alusta asti, voi ihmetellä, että hyvänen aika...aikuinen nainen ja tuommoinen ongelma seksistä oman puolison kanssa....Mutta kun hän on ollut minulle se ainoa, koko elämäni aikana. Ja olin aina myös siinä uskossa, että minä olen myös ollut hänelle se ainoa... Tuntuu musertavalta, että puolisollani on sitten kuitenkin ollut seksisuhde toisen naisen kanssa. Keskellä meidän avioliittoa...☹️

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 11.06.2011 klo 10:55

Heippa
Niin olen aidosti sinun puolestasi pahoillaan sillä mitä olet joutunut kokemaan
puolisosi taholta niin ei kuulu onnelliseen parisuhteeseen.
Kuin myös kyllähän se merkit jättää parisuhteeseen eikä ikinä
palaa entiselleen.
Mutta olisi tärkeätä että juttelisitte kaikki asiat mitkä painaa mieltä niin se kyllä
helpottas asioita ja aloitaisitte ikään kuin uudelta puhtaalta pöydältä.
Katsokaa toisianne suoraan silmiin kun puhutte ( se on tehokasta )
Kannattaa käydä tarvittaessa ammattiauttajan luona niin sekin auttas varmasti eläämääsi
eteenpäin.
Minä toivon sinulle ja puolisollesi kaikkea hyvää.
Kaunista kesää sinulle

Käyttäjä Desper kirjoittanut 12.06.2011 klo 20:39

En tunne teitä kumpaakaan, joten en todellakaan tiedä, millainen suhteenne on. Tuntuu kuitenkin tilanteeseen sopivalta, että tunnet epävarmuutta ja epäluottamusta. Miehesi siis tunnusti asian vasta pakon edessä - kun olit jo saanut itse selville, että jotain hämäräperäistä on olemassa. Vaikea kuvitella, että hänellä olisi siinä tilanteessa ollut muutakaan mahdollisuutta kuin kertoa totuus - ei miltään kannalta katsoen vaikuta, että hän olisi tehnyt sen vapaaehtoisesti. Kirjotit jossain olettavasi, että nainen käytti miestäsi vain saadakseen lapsen. Eikö silloin ole asiatonta ottaa vastaan elatusmaksua, semminkin kun saa sitä jo yhteiskunnalta. Miehesi käyttämät varat kuuluvat perheellesi, kun kerran elatusapu tulee muualta eikä isyydestä ole varmuutta. Tapaako hän lisäksi naista kuukausittain, kun rahat toimitetaan käteisellä? Jokin tässä ulkopuolisen silmin tuntuisi mättävän pahasti... Toivottavasti asiat kuitenkin ovat kunnossa.

Käyttäjä josefiina_77 kirjoittanut 15.06.2011 klo 20:08

Heippa vaan! Täällä lähes sama tarina: okt, neljä lasta ja kissa! 😀 Vaikka ei tämä nyt oikeasti naurata yhtään..
Minulla hajosi myös kaikki vuodenvaihteesta kun mies jäi pettämisestä kiinni. Maksullisia ja työkaveri.. Aloitimme terapian ja mies onnellinen että edes yritämme jatkaa.

Aloin kirjoittaa tarinaamme tähän, mutta sydän tuntui menenvän palasiksi taas. deletoin ja lyhennän kertomusta. Aallonpohjaa taas elellään täällä.. 😭

Tämä kaikki tuli kuin "salama kirkkaalta taivaalta". lapset ovat vielä pieniä, tämän hetkinen vähäinen energia menee heidän ja kodin hoitamiseen.
Huomasin myös kirjoituksistasi samaa yhtäläisyyttä kun kerroit teidän läheisyydestä nyt pettämisen jälkeen. Olo on välillä kuin silloin joskus vajaa 15 v sitten kun aloimme seurustella. Poikkeuksena ja plussana että toisen tuntee aika hyvin.. (no joo tuntee ja tuntee kun tämä pettäminenkin pysyi salassa tovin.. ☹️ ) Kyselit muiden seksielämästä. Itselläni kumma kyllä haluja on aivan valtavasti. Välillä painaa morkkis siitäkin. ☹️
Mutta en voisi kuvitellakaan että pahan paikan tullessa hakisin turvaa miehestäni. Energiani on kadonnut. hyvä kun selviän arkisista asioista. Olen kovin yksinäinen ja surullinen. On minulla ystäviä ja olen heille puhunutkin paljon tästä. Mutta jonkinlainen suru koko ajan taka-alalla. 😭 Mutta hyvinä päivinä on hyvä olla. Ja onneksi niitäkin päiviä on! Sekava kirjoitus. Ajatus karkailee.

Perjantaina taas terapiaan. Ahdistaa valmiiksi.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 16.06.2011 klo 11:21

Heippa josefiina_77
Niin itsellenikin tuli paha mieli kun luin sinun juttuasi niin voi vaan arvailla
miten paha mieli sinulla on.
Kun minä niin toivon että ihmiset voisi elää onnellisesti yhdessä
loppuelämän ja väitän että kaksi ihmistä voi mutta vaatii kummaltakin
yhteistä halua ja tahtoa.
Onkos sinulla yhtään sellaista hyvää ystävää / kaveria joka voi olla sinun tukena
heikkona hetkenä???
Kun ihmisellä on vaikea tilanne elämässä niin ikinä ei saisi jäädä ongelmien
kanssa yksin.
Pystytkö puolisosi kanssa juttelemaan kaikista asioista ???
Hyvä kun käyt terapiassa niin se varmasti auttaa sinua.
Kaunista kesää sinulle

Käyttäjä SLiisa kirjoittanut 21.06.2011 klo 10:02

Josefiina, kiitos kirjoituksesta. Olen todella pahoillani puolestasi...Ei näitä tunteita ymmärrä ne, kenellä ei ole kokemusta petetyksi tulemisesta. Ihan samanlaista aallokkoa täälläkin. Hyvinä hetkinä tuntuu itsestään selvältä, että me selviämme ja tunnen tosi vahvaa rakkautta miestäni kohtaan. Sitten tulee jyrä yli ja hyökyaalto ja kaikki raskaat laitteet...ja tuntuu, että olen murusina pitkin maata. Näen vain silmissäni puolisoni toisen sängyssä ja kaiken sen salailun, mitä on selkäni takana tapahtunut.
Lopetin terapian, ahdistuin niin jo aina ennen sinne menoa. En ehkä jotenkin päässyt sen terapeutin kanssa luottavaiselle mielelle...Pariterapiassa kävimme ja se tuntui silloin hyvältä. Voipi olla, että jossain vaiheessa etsin toisen terapeutin, jonka luona voisin käydä puhumassa. Ihan konkreettisia neuvoja olisi hyvä saada, mutta tuskinpa kenelläkään semmoisia ihan hirveästi on tarjolla...
Nyt viimeisin aallonpohja saavutettiin muutama päivä takaperin, oli aika taas "elatusavun" maksulle...En ollut varautunut, miten asian konkretisoituminen vaikuttaa minuun. Olimme moneen otteeseen puhuneet, miten asia tällä kertaa hoidetaan ja luulin myös kestäväni sen, koska raha ei ole tässä se ongelma. Mutta se tilanne, istumme kotoisasti keittiön pöydän ääressä kahvia juoden ja mietimme yhdessä, miten mieheni lähestyy tällä kertaa naista jne...tuntui yhtä-äkkiä, etten voi hengittää...
Lähdin koiran kanssa parin tunnin haahuilulle ympäri metsiä ja lähitienoita itkien ja elämääni surien...Tämä on niin väärin, tuntuu niin epäreilulle!
Minä olen uskoutunut tästä asiasta vain hyvin pienelle ja valikoidulle porukalle. Mutta onneksi sain mahdollisuuden heti päästä purkamaan tunteitani läheisimmälle ystävälleni, hän järjesti heti aikaa minulle, kun kuuli äänestäni, että luhistun.
Huomasin osaavani kamalan rumia kirosanoja...😝
Ja itkulle ei taas tuntunut tulevan loppua.
Lähdimme myös puolisoni kanssa myöhemmin kahdestaan kävelylle, puhumaan asiasta. Hän oli todella pahoillaan puolestani. Lohdutti minua muistuttamalla, että näinhän terapeutti kertoi asian etenevän, aallonpohjien kautta...Hän oli täysin ymmärtävä sitä asiaa kohtaan, etten ole todellakaan valmis seksisuhteeseen hänen kanssaan.
Tänä aamuna heräsin todella ahdistavaan painajaiseen: puolisoni oli ottanut lapset ja päättänyt jättää minut. Koko puolison suku taisi olla mukana salaliitossa minua vastaan ja minä yritin hätänumeroon soittaa saadakseni apua lasten takaisin saantiin...!!! Eikä sinne päässyt edes läpi puhelimella. Pitääkö tätä ahdistusta tulla uniinkin vielä!

Käyttäjä helemi kirjoittanut 21.06.2011 klo 12:20

Onko se nyt testattu, että lapsi on todella miehen?

Käyttäjä Desper kirjoittanut 21.06.2011 klo 14:05

SLiisa kirjoitti 21.6.2011 10:2
Nyt viimeisin aallonpohja saavutettiin muutama päivä takaperin, oli aika taas "elatusavun" maksulle...En ollut varautunut, miten asian konkretisoituminen vaikuttaa minuun. Olimme moneen otteeseen puhuneet, miten asia tällä kertaa hoidetaan ja luulin myös kestäväni sen, koska raha ei ole tässä se ongelma. Mutta se tilanne, istumme kotoisasti keittiön pöydän ääressä kahvia juoden ja mietimme yhdessä, miten mieheni lähestyy tällä kertaa naista jne...tuntui yhtä-äkkiä, etten voi hengittää...

Kuulostaa erikoiselta, että mietit miehesi kanssa, miten tämä lähestyisi rakastajatartaan. Käteisellä maksamisenhan voisi lopettaa nyt, kun tiedät asian. Miehesi ei vaikuta niin hyväntahtoiselta, että maksaisi elatusapua käteisellä naisen tulojen maksimoimiseksi tai ylipäätään maksaisi elatusapua. Ja miehesikö laittoi sinulle sähköpostiisi Tukinetin linkin? Jännä kuvio. 😀

Käyttäjä eheytynyt kirjoittanut 21.06.2011 klo 14:35

Ei todellakaan enää tapaamisia tuon naisen kanssa ja testaamaan se isyys! Nainenhan voi kusettaa teitä 6-0 eli ettei lapsi olekaan miehesi ja te annatte asian olla ja hyväntahtoisina maksatte. Miksi miehen edes pitäisi maksaa jos nainen saa valtioltakin elatusapua?

Nuo tunteiden vaihtelut kyllä ymmärrän itsekin. Minua on petetty edellisessä suhteessa (mies tuli toisen kanssa käsi kädessä baarissa ja selitti hänelle yhteisestä tulevaisuudesta, mutta loppujen lopuksi mies ei edes kokenut pettäneensä kun ei edes pannut -kai kun jäi kiinni jo baarista tullessa-) kuten myös tässäkin. Nyt tosin kyseessä mieheni tekstiviestittely, eli ei sen suurempaa mutta silti. Se on pettämistä sekin.. pitkä juttu. Mutta tiedän nuo tunteet. En ehkä mittakaavaa kuitenkaan, mutta silti. Voin vain kuvitella millaisia tunteita sinuna tuntisin kun jo nyt tuntuu että tukehdun ja haluaisin pois tästä suhteesta. Lasten takia silti haluan yrittää vaikka olemmekin todella erilaisia.

Mutta niin, en suosittele näkemään naista enää. Ja miksi miehen edes pitäisi maksaa käteisellä? Jos nainen saa muualtakin elatusapua niin hän ei enempiä tarvitse. Sossukin laskee tarkasti, mitä kukin elämiseen tarvitsee, joten rehdillä ja reilulla pelillä maksaa sitten tilille jos elatusapua olisi pakko maksaa. Mielestäni on erittäin julmaa ja outoa mieheltäsi, jos hän edelleen haluaa nähdä naisen ja maksaa käteisellä. En ymmärrä alkuunkaan. Hän joko edelleen pitää naisen kanssa suhdetta yllä tai sitten hän ei voi rakastaa sinua juurikaan. Eihän rakastamalleen ihmiselle enempää surua haluaisi aiheuttaa kuin mitä jo on aiheuttanut.

Käyttäjä SLiisa kirjoittanut 22.06.2011 klo 10:51

Oli ilmeisen huono sanavalinta...mieheni ei enää tapaa naista missään merkeissä. Sen tein selväksi jo heti asian tultua ilmi. Tarkoitin tuolla lähestymisellä, että puhelimitse, tekstiviestillä vai sähköpostilla...
Asia on nyt tällä erää hoidettu. Avoimesti, näin kaikki viestit, jotka olivatkin hyvin lyhyitä.
Sehän tässä on niin hankalaa, että itsekkin olen jotenkin sitä mieltä, että vähin mitä mies voi tehdä jätettyään raskaaksi saattamansa naisen, on tukea taloudellisesti naista.
Mieheni ei näe mitään syytä epäillä, etteikö lapsi olisi hänen.
Nainen ei ole missään vaiheessa tätä järjestelyä pyytänyt vaan päinvastoin, jopa sanonut joitakin kertoja, ettei mieheni tarvitse maksaa.
Ei se raha tässä ole ongelma...vaikka tuota rahaa ei enää maksettaisi, ei se silti saa tätä soppaa mihinkään häviämään.
Ja mitä saisi aikaan isyyden tunnustaminen/tutkiminen? Jos tai kun tulos olisi positiivinen?
En jaksa edes miettiä, mitä kaikkea siitä seuraisi.
Mieheni on varmasti eri ihminen, kuin silloin 10v. sitten. Hän maksaa kalliisti tekemästään virheestä jo nyt. Enkä tarkoita tässä rahaa. Eikä tämä koko soppa ole kuitenkaan vain mieheni aiheuttama...tyhmä hän oli, että harrasti seksiä ilman ehkäsyä. Ja petturi. Mutta kiero on kyllä ollut se nainenkin. Ja saiko nainen vain mitä halusi, vai kokeeko hän tulleensa petetyksi?
Mieheni on ilmaissut sekä sanoin, että teoin, että hän tekee kaikkensa, jotta meidän avioliitto pelastuisi tästä myrskystä. Siksi hän myös silloin heti tämän lopulta tultua ilmi oli aloitteellinen pariterapiaan lähdössä ja myös etsi minulle eri vaihtoehtoja tämmöisille vastaaville tukisivustoille.
Hän oli jo 10v. ehtinyt pelätä sitä päivää, kun minä saan tietää. Miettinyt ahdistuneena, miten pahasti hän minua tulee satuttamaan kertoessaan...valmistellut monet kerrat itseään siihen, että hän tunnustaa ja aina pelkurina lopulta selittänyt oman ahdistuneisuutensa jollain muulla syyllä...
Me olemme kuitenkin rakentaneet perhettä ja elämää yhdessä eteenpäin...saattaneet kaksi toivottua lasta lisää maailmaan...toteuttaneet unelmia yhdessä ja nauttineet toisistamme...
Huokaus...😟
Ei tämmöistä kyllä toivoisi kenellekkään....minäkään en olisi halunnut tämmöistä...😭

Käyttäjä särkynyt3 kirjoittanut 23.06.2011 klo 10:51

Itsellä ei ihan nuin vakava tilanne, mutta tunnistan kaikki nuo tuntemukset. Kolme lasta ja okt. Sitä on just niin sinisilmäinen ensirakkauden kanssa. Minun vaimolla ei ollut sormuksia puoleen vuoteen töissä enkä minä tajunnut mitään. Ja siellä oli täydet pelit työkaverin kanssa menossa. Mua on lyöty tällä asialla naamaan nyt kolme kertaa, mutta vielä jaksan yrittää, koska mitään fyysistä ei ole vielä tapahtunut ja tunteita vaimoa kohtaan vielä löytyy.

Terapeuttini sanoi että tällaisiin kriisitilanteisiin kuuluu aina maksimaalinen mielialojen vaihtelu. Mennään ihan pohjalta aivan huippufiiliksiin. Tämän aaltoliikkeen tasoittaa vaan aika, mutta parempi niin että aaltoliikettä,kun että kokoajan pohjalla.

Miehesi ilmiselvästi katuu ja haluaa jatkaa, joka antaa teidän jatkolle toivoa. Oma vaimoni ei osoita minkäänlaista katumusta, koska ei ole fyysisesti pettänyt😞.Toivon ja rukoilen sinulle ja suhteellenne parempaa tulevaisuutta. Luottamuksen pettäminen on helppoa, mutta sen takaisin saaminen vaatii tekoja ja ennen kaikkea aikaa, eikä sitä välttämättä taäydellisenä saa takaisin enää koskaan.

Tsemppiä teille 🌻🙂🌻

Käyttäjä SLiisa kirjoittanut 24.06.2011 klo 10:13

Särkynyt3, kiitos. Ymmärrän tuskasi paremmin kuin hyvin. Kyllä tässä meidänkin tilanteessa on tosi pahalle tuntuva asia se, että mieheni oli sanojensa mukaan erittäin ihastunut, jopa rakastunut tuohon naiseen. Se loukkaa todella syvälle. Ja herättää pelon, että voiko avioliitto edes jatkua, jos puolison tunteet on jossain muualla. Meillä tilanne on jo nyt ollut pitkään toinen. Ja suuren varjon meidän ylle heittää tämä jälkiseuraamus sekä myös tieto, että puolisoni on pettänyt minut monin tavoin ja pahan kerran.
Silti toivon, että selviämme. Meillä on perhe, koti, pitkä yhteinen menneisyys, yhteisiä unelmia tulevaisuudessa...ja pelkään, etten pääse tämän yli... Aikaa tähän ainakin tulee kulumaan.

Käyttäjä SLiisa kirjoittanut 08.07.2011 klo 22:21

Luulen, että olen sairastunut/sairastumassa jonkinlaiseen masennukseen. Kärsin ajoittain todella kamalista, jonkinlaisista ahdistus/paniikkikohtauksista. Itseasiassa hyvin usein illalla, kun pitäisi saada unen päästä kiinni. Luulen niiden aikana, että sydämeni pettää, enkä meinaa saada happea. Pelkään kuolevani. Tämä on kamala tunne. Olen liikuntaa harrastava, hyvät veriarvot ja verenpaine, en tupakoi ja alkoholia vain joskus ja vähän. Lääkärillekkin olen jo pari kertaa asiasta valittanut, sain lääkkeet rytmihäiriöön. Sydänvaivoihin eivät usko, kun olen niin "perusterve" ja silti itse pelkään näiden "kohtausten" aikana, että sydän pettää...
Sen lisäksi tunnen itseni hyvin usein väsyneeksi. Mieliala heittelee. Kotityöt tuntuu ylitsepääsemättömän vaativilta. Olen jotenkin tosi pettynyt välillä itseeni, välillä koko elämään. Ja sitten kuitenkin joinakin päivinä olen oma iloinen itseni, touhuan, käyn lenkillä, nauran...ja silloin hävettää oikein nämä aallon pohjat, joissa ajoittain ryven...Ja yritän vielä salata nämä vaikeuteni perheeltäni. Häpeän jostain syystä oireiluani. Pitäisi varmaan hakeutua lääkäriin...Kesälomakin alkoi, onneksi ainakin saan nukkua sitten aamulla, jos yöllä nukahtaminen on vaikeaa...