Heippa
Niin tuli kyllä itsellekkin niin paha mieli puolestasi niin voi tosiaankin arvailla miltä
sinusta itsestäsi tuntuu.
Kyllähän se on aika kova loukkaus toista kohtaan kun toinen on uskoton ja toiselle
valehtelee ihan suoraan.
Mutta älä tee nyt tunnekuohussa mitään anna vähän aikaa pölyn laskeutua.
Mutta kysyisin sinulta mitä sinä itse tekisit???
Onkos sinulla ketään ystäviä / kavereita jolle voisit kertoa iloja ja suruja??? se helpoittas eläämääsi ja ihminen ei saisi jäädä ikinä ongelmien / vaikeuksien kanssa yksin.
Huolehdi nyt ekaksi omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista ja muista että vaikka elämässä
on vaikeata ja vaikeuksia niin kyllä elämä aina järjestyy.
Kaunista alku vuotta sinulle

Aika kova homma.

* tauko *

* toinen tauko *

Ens alkuun tarttis varmaan saada tuo viha purettua. Moni meistä "metsäläisistä" menee metsään ja huutaa tuskansa, ihan oikeasti. Itse en pura tuskaani lasten nähden. Suurin osa meistä ei osaa huutaa tuskaansa vaan aletaan juomaan. Sitä kestää sitten vaikka koko loppuelämän. Surullisimmat tapaukset purkaa tuskaansa luetaan lehdistä. Sun ei tartte onneks lähtä sille linjalle koska olet jo täällä. Tämä on ihan hyvä paikka käydä näitä läpi. Meitä on täällä muitakin.

Anna vihan tulla. Alat sitten vasta järkeilemään että mitä tehdään. Nyt tarvitaan vaan aikaa. Tärkeintä on kuitenkin hoitaa ne lapset. Nähdään!

Olen arkipäiväinen ja raadollinen ihminen...siis; miehesi on maksanut lapsesta, ihanko vain ilman isyyden tunnustamista ja vain käteisellä, ilman kuittia?.. ja nainen on tahollaan naimisissa...tuota noin, sanoppa miehellesi, että vaatii dna-testit, ihan varulta, ettei suotta aikojaan maksa. Sillä Suomen lain mukaan naisen aviomies on lapsen isä, vaikka todellisuudessa siittäjä olisikin joku ulkopuolinen...ja tietääkö tämä "aisankannattaja" asiasta mitään?

Hei,

Olen todella pahoillani puolestasi - sinulla on kaikki oikeus käydä läpi koko tunneskaala shokista vihaan ja sitten suruun - oikeastaan vasta sen jälkeen kykenet ajattelemaan sitä, mitä haluat ja mihin olet valmis. Anna itsellesi ja tunteillesi aikaa - kuten volvomieskin tuossa totesi, älä tee vihassa mitään päätöksiä.

Kaiken kaameankin, elämältä pohjan pudottaneen jälkeen, jatko on mahdollista - jos vain sitä molemmat tosissanne tahdotte ja siihen kykenette - se vaatii aikaa. Suhde ei koskaan, ei enää ikinä, tule olemaan sama. Surutyö pitää tehdä. Mutta, mutta, onko sinulla sitten halua rakentaa uudenlaista suhdetta. Onko sinulla voimia käydä läpi tätä prosessia, joka kestää parhaimillaankin 1½-2 vuotta -(toki olemme ykislöitä ja joku ei koskaan voi antaa anteeksi).

Nyt tilanteesi on aivan kaamea - on varmasti vaikeaa nähdä minkäänlaista tulevaisuutta. Yritä kuitenkin välillä kuunnella myös miestäsi, mitä hän on tuntenut näinä vuosina yms... Suosittelen sinulle lämpimästi kirjaa Revitty sydän, voiko uskottomuudesta toipua. Kirja auttaa omissa pohdinnoissa.

Olisi mielestäni hyvä, että sinulla olisi joku uskottu, jolle voisit raivota ja jonka kanssa käydä läpi asioita, ettei miehesi yksin joudu kantamaan kaikkea vihaasi. Vaikka onkin katalasti toiminut, on varmasti hänenkin jaksamisensa koetuksella.

Toivotan sinulle oikein paljon voimia ja jaksamista kohdata kaikki tunteesi. Voimia koko perheellenne tänä vaikeana aikana.

Jasse

Anteeksi nyt, mutta mun on hyvin vaikea ymmärtää, miten mies voisi sua rakastaa jos kykenee sulle noin tekemään. Uskoisin hänen katuvan eniten kiinni jäämistään. Eihän kukaan toista kunnioittava ja rakastava ihminen voi pitää salasuhdetta ja sen jälkeistä lasta 10v salassa ja elää siten kaksoiselämää. Tuo on niin alhaista ja väärin toista kohtaan, etten voi edes kuvitella kokemaasi tuskaa😭

Itse valintasi ja päätöksesi teet. Voimia sinulle siis niihin, raskaat ovat nyt ajat, mutta aivan varmasti se vielä helpottaa. Jaksamisia🌻🙂🌻

Vaikea uskoa, että edelleen päivän jälkeen tulee ilta, illan jälkeen yö ja taas uusi aamu ja päivä. Eikö tämä koko maailma kuitenkin juuri suistunut radaltaan? Tuntuu, että oma olotila on pysähtynyt siihen pimeään iltaan, kun asia tuli tietooni.
Mies oli miettinyt kuulema usein, miten hän asian minulle kertoisi, valmistellut itseään. Kuitenkin hetki on ollut aina väärä...ja mitä enemmän aikaa meni, sen vaikeammaksi oli teon kertominen tullut.
Me olemme olleet kaikkien läheisten ja tuttujen, työtovereiden, minun silmissä onnellinen esimerkkiperhe...
Meillä on läheiset välit molempien vanhempiin, mieheni veljen perheeseen. En tiedä, teinkö oikein vai väärin, mutta ilmoitin miehelleni, että en ala kaveriksi salaamaan asiaa meidän läheisten piirissä. Jos olisikin kyse vain pettämisestä ja sen salaamisesta, mutta lapsi...ei sitä voi lakaista maton alle.
Tapahtuipa tässä suhteessa nyt sitten mitä tahansa tämän seurauksena, lastemme takia tarvitsemme vahvan turvaverkon, mihin tukeutua.
Olen puhunut asian äidilleni, luoja, miten vaikeaa se oli! Olen saanut vuodattaa sydäntäni myös läheiselle kälylleni. Mieheni kävi itkemässä asiansa omille vanhemmilleen ja veljelleen. Voi, säälin meidän vanhempia. Säälin välillä myös miestäni, mitä hän onkaan aiheuttanut itselleen, läheisilleen, sille viattomalle lapselle!
Miksi minä tunnen häpeää mieheni teosta? Ihan kuin olisi minun syyni, että hän päätyi toisen syliin. Ja häpeän sitä tosiasiaa, että minua on voinut kymmenen vuotta kusettaa. Mikä tyhmä, sinisilmäinen, lapsellinen nainen.
Mieheni tunnustaessaan aloitti lauseen sanoin "taidamme todella nyt tarvita apua".....
Hän pyysi, että menisimme heti yhdessä parisuhdeterapiaan. Kävimme kerran jo. Itse hakeuduin heti lisäksi psykologin luokse puimaan asiaa ilman puolisoani.
Nyt olen sairaslomalla työstäni. Työni on niin sydämmellä tehtävää, sos.emot., vuorovaikutteista työtä, että tuntuu jopa mahdottomalta ajatus, että voisin mennä ja kohdata enää työtovereitani, asiakkaitani.
Elämässäni on ollut viimeisen kahden vuoden aikana suuria suruja, joista olen selviytynyt läheisten avulla, työtovereiden tuella, arjen armahtavalla kiireellä...
Nyt yhtä-äkkiä tämän asian kanssa tunnen olevani haavoittuvampi kuin koskaan. En voi kuvitellakkaan, että jakaisin näitä ajatuksiani tai ylipäänsä kertoisin tästä tilanteestani työpaikallani, naapureilleni, perhetuttavillemme...enkä jaksa ajatellakkaan, että miten ikinä voin kohdata näitä ihmisiä enää silmiin katsoen. En voi mennä kauppaan, siellä on ihmisiä. En voi mennä viemään tai hakemaan nuorimmaista päiväkodilta, siellä on ihmisiä. Minä en ole enää minä. Haluan sulkeutua. Olen ollut aina avoin, iloinen, seurallinen, toimelias, romanttinen haaveilija....
Nyt en edes tiedä, vääntyykö kasvoni enää hymyyn.
Ensin hoidin ja surin isääni, sitten hoidin ja surin äitiäni surunsa yli, sitten hoidin ja surin lastani, nyt suren suhdettani ja elämääni...surua, surua, surua....miksi minua koetellaan? Olen ollut hyvä ihminen. Murenen.

Tuumaaja68 kirjoitti 18.1.2011 17:15

Aika kova homma.

* tauko *

* toinen tauko *

Ens alkuun tarttis varmaan saada tuo viha purettua. Moni meistä "metsäläisistä" menee metsään ja huutaa tuskansa, ihan oikeasti. Itse en pura tuskaani lasten nähden. Suurin osa meistä ei osaa huutaa tuskaansa vaan aletaan juomaan. Sitä kestää sitten vaikka koko loppuelämän. Surullisimmat tapaukset purkaa tuskaansa luetaan lehdistä. Sun ei tartte onneks lähtä sille linjalle koska olet jo täällä. Tämä on ihan hyvä paikka käydä näitä läpi. Meitä on täällä muitakin.

Anna vihan tulla. Alat sitten vasta järkeilemään että mitä tehdään. Nyt tarvitaan vaan aikaa. Tärkeintä on kuitenkin hoitaa ne lapset. Nähdään!

Metsä on hyvä paikka. Kävinkin jo istumassa jäisen kannon päässä pitkän tovin, itkin takapuoli jäässä elämääni. Lasten takia sieltä palasin, vaikka se sumuun kääriytyminen tuntui niin lohdulliselta.

helemi kirjoitti 18.1.2011 17:22

Olen arkipäiväinen ja raadollinen ihminen...siis; miehesi on maksanut lapsesta, ihanko vain ilman isyyden tunnustamista ja vain käteisellä, ilman kuittia?.. ja nainen on tahollaan naimisissa...tuota noin, sanoppa miehellesi, että vaatii dna-testit, ihan varulta, ettei suotta aikojaan maksa. Sillä Suomen lain mukaan naisen aviomies on lapsen isä, vaikka todellisuudessa siittäjä olisikin joku ulkopuolinen...ja tietääkö tämä "aisankannattaja" asiasta mitään?

Ihan tätä samaa naiviutta myös miehelleni ihmettelin. Isyyttä ei ole tunnustettu, nainen on ilmeisesti eronnut miehestään ennen tietoa raskaudesta. Ei millään muotoa ole testeillä todistettu mieheni olevan isä. Hän on olettanut niin, koska nainen on niin sanonut. Ja nainen oli kovasti haaveillut lapsesta, jota ei voinut omassa avioliitossaan saada (?!). Vakuuttanut miehelleni, ettei voi tulla raskaaksi ja TYHMÄ mieheni on sen niellyt. He siis eivät vaivautuneet käyttämään ehkäisyä. Suhde päättyi raskauteen. Mieheni puheiden mukaan hän oli aikeissa jättää naisen ja lopetettuaan suhteen, nainen vielä kerran pyysi miestäni keskustelemaan...kertoi olevansa raskaana. Ja täysin epäröimättä halusi pitää lapsen. Suoraan sanottuna, mitä enemmän mieheltäni asiaa olen penkonut, sen enemmän tulee tunne, että mieheni on ollut siementäjä tälle epätoivoiselle naiselle. Kaikesta tästä paskasta huolimatta, pääsääntöisesti mieheni on vastuuntuitoinen ihminen, tarjoutui itse maksamaan epävirallisesti elatusapua. Sopivat, että mieheni ei ole millään muotoa tekemisissä raskauden aikana tai lapsen synnyttyä sen hoidossa. Hän ei ole nähnyt (kuulema) ikinä lasta. Toisaalta jälleen tähän maksuun liittyy mielestäni käsittämättömiä selityksiä...se pitää maksaa käteisenä kuulema ettei tilillä näkyvä summa vaikuta joihinkin naisen saamiin etuihin...
Mieheni on vain paniikinomaisesti kuvitellut voivansa jättää asian taakseen, kääntää sivun elämässään ja palata perheensä luo, niinkuin mitään ei olisi ikinä käynytkään.

Jasse kirjoitti 18.1.2011 20:15

Hei,

Olen todella pahoillani puolestasi - sinulla on kaikki oikeus käydä läpi koko tunneskaala shokista vihaan ja sitten suruun - oikeastaan vasta sen jälkeen kykenet ajattelemaan sitä, mitä haluat ja mihin olet valmis. Anna itsellesi ja tunteillesi aikaa - kuten volvomieskin tuossa totesi, älä tee vihassa mitään päätöksiä.

Kaiken kaameankin, elämältä pohjan pudottaneen jälkeen, jatko on mahdollista - jos vain sitä molemmat tosissanne tahdotte ja siihen kykenette - se vaatii aikaa. Suhde ei koskaan, ei enää ikinä, tule olemaan sama. Surutyö pitää tehdä. Mutta, mutta, onko sinulla sitten halua rakentaa uudenlaista suhdetta. Onko sinulla voimia käydä läpi tätä prosessia, joka kestää parhaimillaankin 1½-2 vuotta -(toki olemme ykislöitä ja joku ei koskaan voi antaa anteeksi).

Nyt tilanteesi on aivan kaamea - on varmasti vaikeaa nähdä minkäänlaista tulevaisuutta. Yritä kuitenkin välillä kuunnella myös miestäsi, mitä hän on tuntenut näinä vuosina yms... Suosittelen sinulle lämpimästi kirjaa Revitty sydän, voiko uskottomuudesta toipua. Kirja auttaa omissa pohdinnoissa.

Olisi mielestäni hyvä, että sinulla olisi joku uskottu, jolle voisit raivota ja jonka kanssa käydä läpi asioita, ettei miehesi yksin joudu kantamaan kaikkea vihaasi. Vaikka onkin katalasti toiminut, on varmasti hänenkin jaksamisensa koetuksella.

Toivotan sinulle oikein paljon voimia ja jaksamista kohdata kaikki tunteesi. Voimia koko perheellenne tänä vaikeana aikana.

Jasse

Tätä minä juuri tällä hetkellä pelkään, että jaksanko mennä tämän suon läpi. Jaksaako mieheni aidoisti ja oikeasti ottaa vastaan kaiken, mitä tulevaisuus tuo. Tunteeni, miljoonat kysymykseni, luottamuksen puutteen tässä vaiheessa ja varmaan vielä pitkään....Tuon kirjan, minkä mainitset, laitoin jo tilaukseen äitini kautta. Jos jossain vaiheessa jaksaisin lukea. Ennen tätä kamalaa tietoa rakastin miestäni yli kaiken, vikoineen päivineen. Niin paljon hyvää meillä on ollut, näiden kymmenen vuoden aikana, ennen sitä. Pelottaa myös se ajatus, että mikään ei ole enää kuin ennen. Miten se sitten on? Voi paska että voi olla soppa.

eheytynyt kirjoitti 18.1.2011 23:36

Anteeksi nyt, mutta mun on hyvin vaikea ymmärtää, miten mies voisi sua rakastaa jos kykenee sulle noin tekemään. Uskoisin hänen katuvan eniten kiinni jäämistään. Eihän kukaan toista kunnioittava ja rakastava ihminen voi pitää salasuhdetta ja sen jälkeistä lasta 10v salassa ja elää siten kaksoiselämää. Tuo on niin alhaista ja väärin toista kohtaan, etten voi edes kuvitella kokemaasi tuskaa😭

Itse valintasi ja päätöksesi teet. Voimia sinulle siis niihin, raskaat ovat nyt ajat, mutta aivan varmasti se vielä helpottaa. Jaksamisia🌻🙂🌻

Silloin kymmenen vuotta sitten, kun mieheni on toisen syliin mennyt, oli meillä riitaisa elämänvaihe menossa. Pieni lapsi oli muuttanut elämän, paljon enemmän, kuin uskoimmekaan lasta halutessamme. Kävimme paljon tiukkoja keskusteluja toiveistamme, odotuksistamme, pettymyksistämme. Mieheni oli tosi mustasukkainen kuulema minun ja lapsen välisestä läheisestä suhteesta. Ja pelkäsi meidän riitelyn myötä minun jättävän hänet. Sitten löytyi kuulema työpaikalta hyvä kuuntelija, lohduttaja...joka tarjosi vuodettaan miehelleni...Jätetyksi tulemisen pelko tuntuu minusta absurdilta, koska minä olin se, joka yritin kursia kasaan elämämme hyviä puolia, todistella miehelleni, kuinka meillä ei ole mitään syytä erota.
Ja kyllähän tuo kaksoiselämä on ollut rankkaa miehelleni, nyt sen ymmärrän ja näen monta seikkaa miehestäni aivan eri silmin. Synkät jaksot, puhumattomuus, tiuskiminen, sen kaiken hän selitti työstressillä, koulukiusatuksi tulemisella, puhumisen taidon puuttumisella... Uskoin miestäni. Hän kuitenkin osoitti minulle paljon rakkautta, lapsilleen myös. Ja se kaikki onkin johtunut tästä möykystä, jota hän on sisällään kantanut. Hän itse puhui itsensä halveksimisesta, siitä, miten hän halusi olla hyvä puoliso ja hyvä isä, mutta yrityksiin heijastui usein oma tietoisuus siitä, että oikeasti on tehnyt tosi väärin ja on huono miehen malli....
En voi silti mitenkään hyväksyä sitä, mihin hän on ryhtynyt pienen lapsen isänä, puolisonani. Meillä piti olla sama arvomaailma....ei pettämistä.

Kyllähän tuosta selvitä toki voi, mutta erittäin paljon työtä ja aikaa se vaatii.

Mies ei käyttänyt ehkäisyä. Eli hän oli valmis tartuttamaan sinuun ties mitä tautejakin, se lapsi kun ei ole ainoa mahdollinen lopputulos mikä seksistä ilman ehkäisyä voi seurata. Eiköhän miehesikin sen tiedä. Ja sekin jo minun mielestäni osoittaa todella suurta tyhmyyttä ja välinpitämättömyyttä.

Miehesi ei pystynyt asiasta kertomaan. Entä silloin kun häneltä suoraan asiasta kysyit? Hänhän tieten tahtoen teki kaikkensa, ettei asia paljastuisi. Eli syytti suunnilleen sinua kun et luota häneen. Toki mies voi katua, mutta sitä minun on vain näillä tiedoin vaikea ymmärtää. Eniten vain tuntuu katuvan, että asia tuli nyt tietoosi ja mahdollisesti jättäisit hänet.

Ja isyys kannattaisi ehdottomasti testauttaa. Lapsihan voi hyvinkin olla sen naisen entisen aviomiehen (tai kenties jonkun muun miehen). Ja jos ei olisikaan, niin millä perustein elatusapu maksetaan? Ei ainakaan noin, että nainen vain päättäisi summan ja mies muitta mutkitta sen maksaisi. Sen voi sopia lastenvalvojan luona tai oikeudessa, mikä se käytäntö nyt milloinkin sitten on. Ja riippuu täysin miehesi tuloista, paljonko rahaa tulee maksaa. Tuo kuulostaa vain siltä, että hän halusi maksaa naisen hiljaiseksi. Anteeksi, mutta näin ulkopuolisena tulee tuollainen olo. 😑❓

Miehesi ei mikään uhri ole. Hän on itse päättänyt mennä toisen naisen tykö ja mahdollisesti saattaa hänet raskaaksi. Ymmärrän kyllä, että vaikeina aikoina voi hairahtaa toisen kanssa vehtaamaan. Mutta en sitä, että vuositolkulla sitä salataan aivan tieten tahtoen ja kaikkeensa tekee, jottei asia vain tietoosi tulisi. Voi toki hävetä sitä, mutta miten hän olisi voinut koskaan ajatella, että asia vain pysyisi aina salassa ja eläisitte siten sitä harmonista ja kaikkien kadehtimaa perhe-elämää elämänne loppuun asti?

Paljon on sinulla sulateltavaa, ja toki toivon, että saatte asiat korjaantumaan ennen pitkää. Mutta se vaatii teiltä molemmilta kyllä todella paljon. Ja ennen kaikkea äärimmäistä rehellisyyttä mieheltäsi, niin nyt kuin jatkossakin -jotta voisit jossain vaiheessa häneen luottaa jälleen. Tsemppiä🙂👍

Ymmärrän järkytyksesi ja sen tunteen että epäilee ja palaa kaikkeen miten ja mitä kukin on sanonut ja tehnyt..... ja huomaa että siksi!

Käytännöllisesti ajatellen kummastelen kuinka miehesi on käteisellä maksanut ja kuinka toinen on käteistä ottanut kun kuitenkin avioliitossa elää en käsitä sellaista aviomiestä jonka vaimo ottaa käteistä rahaa vieraalta mieheltä. . Kummastelen miksei miehesi ole kertonut tai edes yrittänyt kertoa.

Melkein sanoisin että tämä ei nyt vielä ole totuus. Ehdottaisin että pyydät saada tavata tämän toisen äidin ja jutella hänenkin kanssaan. Onhan hän ollut taloutenne jäsen jo jonkin aikaa. Siinäpä samalla selviää välttääkö miehesi asian "paljastumista" ja yrittääkö estää.... silloin kyse on joko osatotuudesta tai peräti valheesta.

Silti se ei tarkoita sitä, etteikö miehesi olisi hyvä mies ja ehkä kaikista maailman miehistä sinulle se oikea. Mutta pakkohan tällaisessa on se pöytä puhdistaa.

Ota omaa aikaa ja käy "puhdistumassa" tai pyydä saada talo henkilökohtaiseen käyttöön - siis että mies vie lapset pois hetkeksi - että saat latautua tai purkaa jotenkin. Nyt kun asia on alkanut vyöryä on se selvitettävä loppuun asti.

Yritä kestää koossa ! Voimia ja onneakin .

Olen todella pahoillani puolestasi.

Hei taas,

Toisaallla täällä tukinetissä eräs onneton ei voi ymmärtää miten on ikinä voinut toimia niin kuin on toiminut puolisoaan kohtaan ja katuu sitä todella.

Jotenkin vain ihmiset saattavat päätyä tekemään jopa arvomaailmansa vastaisia tekoja (enkä nyt todellakaan vähättele tuskaasi ja kokemaasi vääryyttä). Tämä ei ole puolustus eikä hyväksyntä. Toiset meistä ovat pelkureita ja välttelevät epämiellyttäviä asioita, varsinkin jos tietävät niiden aiheuttavat toiselle tuskaa, eivätkä oikein tahdo myöntää tekojaan edes itselleen.

Miehesi ei mielestäni suinkaan nyt ole välttämättä ollut katala ja kiero, pelkuri ja vastuunvälttelijä pikemminkin. Voin jollain tasolla samaistua myös hänen tuskaansa - kaikki nämä vuodet pitää sisällään tekonsa ja tietää, ettei ole omienkaan arvojensa mukainen ihminen. Olla koko ajan löysässä hirressä.

Paha ei ole kenkään ihminen, toinen on heikompi toista....

Jasse

PS: Sinänsä kummallista, että nainen ei ole vaatinut isyyden tunnustamista (ymmärsinkö oikein, että hän oli jo eronnut puolisostaan kun lapsi syntyi?), koska se vaikuttaa todellakin lapsen juridisiin oikeuksiin mm. elatusapuun ja perimisoikeuteen. Toivottavasti miehelläsi on jonkinlaiset tositteet maksamistaan summista -voiko elatusapua joutua maksamaan takautuvasti??? (Nythän ei ole tapahtunut tilinsiirtoja)

Jasse kirjoitti 19.1.2011 21:37

Hei taas,

Toisaallla täällä tukinetissä eräs onneton ei voi ymmärtää miten on ikinä voinut toimia niin kuin on toiminut puolisoaan kohtaan ja katuu sitä todella.

Jotenkin vain ihmiset saattavat päätyä tekemään jopa arvomaailmansa vastaisia tekoja (enkä nyt todellakaan vähättele tuskaasi ja kokemaasi vääryyttä). Tämä ei ole puolustus eikä hyväksyntä. Toiset meistä ovat pelkureita ja välttelevät epämiellyttäviä asioita, varsinkin jos tietävät niiden aiheuttavat toiselle tuskaa, eivätkä oikein tahdo myöntää tekojaan edes itselleen.

Miehesi ei mielestäni suinkaan nyt ole välttämättä ollut katala ja kiero, pelkuri ja vastuunvälttelijä pikemminkin. Voin jollain tasolla samaistua myös hänen tuskaansa - kaikki nämä vuodet pitää sisällään tekonsa ja tietää, ettei ole omienkaan arvojensa mukainen ihminen. Olla koko ajan löysässä hirressä.

Paha ei ole kenkään ihminen, toinen on heikompi toista....

Jasse

PS: Sinänsä kummallista, että nainen ei ole vaatinut isyyden tunnustamista (ymmärsinkö oikein, että hän oli jo eronnut puolisostaan kun lapsi syntyi?), koska se vaikuttaa todellakin lapsen juridisiin oikeuksiin mm. elatusapuun ja perimisoikeuteen. Toivottavasti miehelläsi on jonkinlaiset tositteet maksamistaan summista -voiko elatusapua joutua maksamaan takautuvasti??? (Nythän ei ole tapahtunut tilinsiirtoja)

Kaikista käymistämme keskusteluista muodostan päässäni kuvaa tilanteesta, joka miehelläni on ollut silloin ja on nyt. Nainen oli siis eronnut tämän suhteen aikana puolisostaan ja ollut omillaan ennen lapsen syntymää. Mieheni oli sanojensa mukaan tehnyt alkujaan naiselle selväksi, että kyseessä on vain salasuhde, ei vakavampaa. Että hän ei kuulema aio hylätä minua ja lasta. Ja kun raskaus tuli ilmi, oli nainen täysin ymmärtänyt ja hyväksynyt sen, että päättäessään pitää lapsen, hän jää yksin. Mieheni oli tarjonnut itse minimielatusavun maksamista, kantaakseen jollain tasolla vastuunsa ja kuvitteli keventävänsä omantunnon taakkaa. Tilille oli ensin maksettu, mutta tilille tupsahtanut säännöllinen raha oli vaikuttanut joihinkin naisen saamiin tukiin ja nainen oli pyytänyt käteismaksua. Kuitteja ei luonnollisesti ole. Tästä juridisesta puolesta olen miehelleni puhunut...Hänellä on neljä lasta, se on fakta. Ellei tällä naisella ole ollut muitankin "hoitoja"...Taitaa olla turhan toiveikasta lähteä tuommoista miettimään...
Jossain tekstissä jo kirjoitinkin siitä, että tuntuu siltä, että mieheni on hoitanut naiselle tietämättään tämän kovin kaipaaman lapsen siittämisen, kun oma puolisonsa ei ollut lasta halunnut/kyennyt antamaan...Jälkiviisaus on turhaa...mutta nainen oli vakuuttanut miehelleni, ettei ehkäisyä tarvita, sukupuolitaudeistakin olivat puhuneet...
Ja mieheni suostui/halusi seksiä, vaikka ilman ehkäisyä.

dies nafastus kirjoitti 19.1.2011 13:31

Ymmärrän järkytyksesi ja sen tunteen että epäilee ja palaa kaikkeen miten ja mitä kukin on sanonut ja tehnyt..... ja huomaa että siksi!

Käytännöllisesti ajatellen kummastelen kuinka miehesi on käteisellä maksanut ja kuinka toinen on käteistä ottanut kun kuitenkin avioliitossa elää en käsitä sellaista aviomiestä jonka vaimo ottaa käteistä rahaa vieraalta mieheltä. . Kummastelen miksei miehesi ole kertonut tai edes yrittänyt kertoa.

Melkein sanoisin että tämä ei nyt vielä ole totuus. Ehdottaisin että pyydät saada tavata tämän toisen äidin ja jutella hänenkin kanssaan. Onhan hän ollut taloutenne jäsen jo jonkin aikaa. Siinäpä samalla selviää välttääkö miehesi asian "paljastumista" ja yrittääkö estää.... silloin kyse on joko osatotuudesta tai peräti valheesta.

Silti se ei tarkoita sitä, etteikö miehesi olisi hyvä mies ja ehkä kaikista maailman miehistä sinulle se oikea. Mutta pakkohan tällaisessa on se pöytä puhdistaa.

Ota omaa aikaa ja käy "puhdistumassa" tai pyydä saada talo henkilökohtaiseen käyttöön - siis että mies vie lapset pois hetkeksi - että saat latautua tai purkaa jotenkin. Nyt kun asia on alkanut vyöryä on se selvitettävä loppuun asti.

Yritä kestää koossa ! Voimia ja onneakin .

Olen todella pahoillani puolestasi.

Moneen ihmettelemääsi asiaan olenkin jo kertoillut selityksiä tässä ketjussa. Kyllä mieheni oli kerännyt (sanojensa mukaan)monet kerrat voimia kertoakseen. Miettinyt, miten aloittaisi. Mutta rohkeus oli pettänyt kerta toisensa jälkeen. Hän on pelännyt, että jätän hänet asian tultua ilmi. Ja mitä enenmmän aikaa on mennyt, sitä vaikeammaksi kertominen on tullut ja mieheni on kuvitellut, että ehkä hän on onnistunut jättämään asian taakseen.
Omaa aikaa otan, jahka pääsen lääkärille asti. Tarvitsen työpaikalleni sairaslomalapun. Ahdistavaa mennä lääkärille sanomaan että "hei voisitko kirjoittaa vähän sairaslomaa..." En kuitenkaan todellakaan jaksa nyt töihin mennä.