Hei,

ainu1234, Kunnioitus, se on tosiaan muuttunut monisyisemmäksi ja mutkikkaammaksi. Kyllä minä kunnioitan vaimoa mutta sillä on tietysti erilainen sivumaku, kuva ei ole niin yksinkertainen. Meillä se on varmasti helpompaa, koska emme ryvettyneet akuutissa vaiheessa. Kunnioitan vaimoa monessa asiassa, hänen tekemisiään ja mielipiteitä. Toisaalta näen hänen sisimpänsä, luonteensa, koko persoonan monisyisempänä. Vaimo näyttäytyy mm henkisesti heikompana ja haavoittuvampana. Lisäksi nyt tiedän, olen nähnyt kuinka hyvin hän pystyy salaamaan asioita. Kaikki tämä muuttaa myös sitä miten luottaa. Luottamusta ei voi pitää enää automaationa. Sitä on tietoisempi luottamuksesta, tiedostaa, että sen eteen on tehtävä töitä. Tällä hetkellä luotan täysin vaimon tahtoon mutta samalla olen tietoisempi hänen voimiensa rajoista. Sitä on eri tavalla tietoinen parisuhteen tilasta ja tietää, että parisuhde vaatii oman erityishuomion. Laissez-faire aika on parisuhteessa ohi.

Sitten vielä anteeksi antaminen. Sekin on monisyinen asia. Tietyllä tasolla olen antanut anteeksi. Tavallaan sitä odottaa, että puoliso korvaa aiheuttamansa loukkauksen mutta se ei ole täysin mahdollista. Toisaalta aito anteeksi antaminen ei vaadi tilien tasaamista. Muuten kyse on kaupankäynnistä, ei anteeksi antamisesta. Siinä hyväksyy toisen tekemän virheen, tasaa tilit anteeksiannolla. Tässä kohtaa huomaan, että tahto, tunne ja järki eivät ole tasapainossa. Tunnetasolla on ajoittaista katkeruutta ja syvällä sisimmässäni en ole täysin antanut anteeksi, vaikka haluaisikin.

Sammy75, oli mukava kun tulit päivittämään tilannettasi. Sen perusteella mitä olen kirjoituksiasi lukenut, jouduit tosiaan hyvin ikävään tilanteeseen. Et saanut vastakaikua, et ymmärrystä tai myötätuntoa. Ponnistelusi valuivat hukkaan. Eniten sait voimia vastuuntunnostasi lastasi kohtaan. Lähtökohta parisuhteen jatkamiselle oli kovin heikko. Toivottavasti pääset vähitellen eroon katkeruudesta ja saat kerättyä yhä enemmän voimia ja jaksat huolehtia yhä paremmin itsestäsi.

tnkamu, mielenkiintoinen linkki limerenssistä. Termi oli minulle uusi. Toisaalta asia kuulosti kovin tutulta. Tällä sivustolla moni on päivitellyt kuinka puolison pää on mennyt sekaisin uudesta ihastuksesta. Useinhan puhutaan siitä, että rakastuminen kestää vuoden tai pari ja sen jälkeen muuttuu rakkaudeksi tai hiipuu. Toisilla tämä rakastumisvaihe on voimakkaampi kuin toisilla. Toiset ovat enemmän tunteiden vietävissä, toiset ovat enemmän jalat maassa. Kuulostaa siltä, että psykologian professori Dorothy Tennov on nimennyt ne rakastumiset jotka sisältävät pakonomaisia piirteitä ja voimakasta hullaantumista uudestaan limerenssiksi. Eli sen tyyppinen rakastuminen mikä taitaa olla tavallisempaa murrosiässä. Toisaalta useammat ovat sanoneet puolisostaan, että käyttäytyy kuin pahimman laatuinen murrosikäinen. Pöllöhuuhkaja on usein muistuttanut Bruce Fisherin kirjoittamasta sisäisestä kapinasta jossa vanhempiimme kohdistunut kapina saattaa seurata parisuhteeseen ja ilmetä kapinavaiheessa, esim. keski-iän kriisissä voimakkaana puolisoa kohtaan. Myös tässä aikuinen käyttäytyy kuin murrosikäinen.

Pettämisen syynä on usein henkilön sisäinen kriisi johon hakee vastakaikua, tukea, pakoa, itsetunnon pönkitystä tai jotain muuta ulkopuolisesta ihastuksesta. Tällöin samassa sopassa on sisäistä kriisiä, kapinaa ja hullaantumista. Limerenssi taitaa kuvata tätä, päälle päin melkoista järjettömyyden tilaa.

Vaimollani keskeisenä syynä oli pako ahdistavaksi koettua arkea, mahdollisuus kokea itsensä huolehdittavana kun kotona oli huolehtija sekä taustalla huono itsetunto. Taustalta voi tunnistaa myös kapinan isää kohtaan jossa jouduin tavallaan sijaiskärsijäksi. Kerrankin hän teki oman pään mukaan, eikä niin kuin isä tai minä tai ympäristö odotti. Vieras mies näyttäytyi kaikkien toiveiden täyttymyksenä, paitsi, että hän ei ollut luotettava. Hän petti omaa vaimoaan samalla kun kävi tämän kanssa parisuhdeterapiassa.

Kun vaimo tajusi, että mies ensisijaisesti pönkitti sisäistä sankariaan saamalla vaimostani taas yhden kaadon, vaimoni katkaisi suhteen. Vamoni koki häpeää ja myös jossain määrin itse tulleensa petetyksi ja tämän takia halusi kovasti unohtaa koko asian.

Mariella, taidat olla totuuden äärellä. Pettäminen oli se viimeinen taakka joka mursi kestokykysi. Aikaisemmin olit voimissasi ja saatoit helpommin ajatella, että huolehtivan äidin ja kunnollisen vaimon kuuluu kestää erinäinen määrä vastoinkäymisiä. Kun olit itse heikossa kunnossa ja sinulla oli kaikki syy odottaa, että nyt sinusta huolehditaan, jouduitkin petetyksi. Se oli sellainen shokki joka vyörytti eteesi myös kaikki vanhat loukkaukset. Joudut käsittelemään pettämisen lisäksi koko mennyttä avioliittoasi. Tietysti jokainen petetty joutuu jollain tavalla käsittelemään koko parisuhdettaan ja usein vanhempaakin historiaa. Sinulla pitkä avioliitto sisältää paljon käsittelemättömiä asioita jotka koet loukkaavina ja nöyryyttävinä. Nyt olet joutunut käsittelemään koko tätä taakkaa. Toivottavasti voitte miehesi kanssa katsoa toisianne yhä ymmärtäväisemmin ja myötätuntoisemmin. Miehesi ei kykene hyvittämään kaikkea tekemäänsä ja tämä todennäköisesti aiheuttaa häpeää. Hän ei vastaa omaa ihannettaa. Toivottavasti hän kykenee tukemaan sinua niin, että pystyt keräämään vähitellen voimiasia ja toipumaan yhä enemmän. Toivottavasti pystyt löytämään voiman siitä, että selvisit tästäkin, ettet jää katkeruuteen.

Pieni potenssiongelma muuttuu helposti paljon pahemmaksi kun asiaa hermoilee ja murehtii, sitä joutuu helposti noidankehään. Painotan vielä, että potenssia ei pidä pitää merkkinä parisuhteen tilasta. Silloin miehesi saa vain enemmän syytä vedota erilaisiin henkisiin rasitteisiin, jotta syynä ei olisi esim. keskinäinen välittäminen. Joissain parisuhteissa seksi on ainoa toimiva asia ja toisissa toimii kaikki muu paitsi seksi. Potenssiongelman syyt voivat olla hyvin moninaisia. Onko miehesi käynyt asiantuntevan lääkärin luona selvittämässä asiaa?

Toivotan kaikkille voimia huolehtia itsestään.

Minullakin on aikaa siitä kun olen viimeksi kirjoittanut. Kesän ajan kipuilin ja tuskailin normaalia enemmän suhteen kanssa, haastoin tahallani riitaa miehen kanssa vaikeista asioista ja sain molemmat kyseenalaistamaan liiton. Minulle ongelmana on uskottomuuden tuoma turvattomuuden tunne, menetin uskoni perheeseen ja rakkauteen, siihen että kahden ihmisen liitto voisi koskaan tarjota pysyvää turvasatamaa.
En enää tiedä haluanko tietää tapahtuneesta kaikkea, ehkäpä en. Tuskin se korjaisi mitään, olen jo kuvitellut pahimman ja yritän opetella elämään sen kanssa, ehkä en hyödy mitään siitä jos saan tietää sen olevan totta. Olen myös armeliaampi itselleni jos saan vierailta miehiltä huomiota, annan itseni vastata siihen ilman tunnetta siitä, että kaikki ajattelevat minua hirveänä huorana (tämä siis vain minun päässäni).

Olen myös päässyt työurallani notkahduksen lupaavaan suuntaan ja sen myötä myös suhde on parantunut. Se on tuonut tarvittua etäisyyttä ja perspektiiviä asioihin, sekä valanut uskoa omaan itseen ja onnistumiseen elämässä. Olen haastavan ja paljon vaativan uran alkutaipaleella ja tiedän että tulen joutumaan tekemään valintoja työn ja perheen välillä, välillä tämä pelottaa koska ainoa hyvä tai edes järkevä syy minkä mieheltäni pettämiseen sain oli seksin vähyys. Miten voin reissutyössä pitää miehen tyytyväisenä? En ehkä mitenkään.

Olen kuitenkin yhä sitoutunut mieheeni ja haluan hänen kanssaan olla, kaipaan häntä kun olen pois ja mies kaipaa minua. Haluan uskoa että hän on se minun elämäni mies, koska muut miehet eivät yksinkertaisesti minua kiinnosta, enkä kaipaa ensirakkauden huumaa vähääkään.

Osaltaan uskon kesäisen kipuiluni johtuneen pettymyksestäni omaan itseeni, eikä niinkään mieheeni ja suhteeseen. Työn alettua olen nähnyt kaiken kirkkaampana ja positiivisempana, toivottavasti se jatkuu.

Kirjoittelen taas välillä tähän pitkään ketjuun. Meidän pariterapia päättyi jokin aika sitten, kävimme reilut parikymmentä kertaa. Kaikkiaan mielenkiintoista, kävimme läpi aika paljon molempien historiaa lapsuuden perheistä ja myös meidän vanhempien taustasta lähtien. Oli mielenkiintoista huomata kuinka sitkeästi lapsuudessa opitut mallit siirtyvät eteenpäin.

Välillä tämä tuntui vähän kaukaiselta kun käsillä oli akuutti aviokriisi. Toisaalta laajemman kuvan syntyminen lisäsi ymmärrystä puolisoa kohtaa, puolin ja toisin. Sitä tuli varmaan armollisemmaksi sekä toista että itseään kohtaan. Historian käsittely lisäsi myös ymmärrystä puolison vanhempia kohtaan.

Kaikkiaan voi sanoa, että terapia oli mielenkiintoista ja opettavaista. Mitään pikaliimaa se ei tarjonnut. Vaarana on, mikäli puolisot huomaavat kuinka syviä heidän ristiriitansa ovat, että terapia vain antaa sysäyksen erolle. Meidän tapauksessa terapia antoi selvästi toivoa mutta samalla sitä huomasi kuinka vaikea luutuneita tapoja on muuttaa. Tämä oli vähän masentava ajatus kun kyse on sukupolvien jatkumosta. Jos voimat ovat vähissä, sitä tulee helposti sellainen ajatus, ettei tälle kaikelle voi mitään tai muutos tuntuu toivottomalta.

Eli ikävänä lopputuloksena voi olla, että terapian ansiosta ymmärtää paremmin minkä takia sitä päätyy eroon. Terapiassa saa laajemman kuvan elämästä ja uusia ajatuksia ja tämä voi olla yksi syy miesten terapiapelkoon. Osa pelkää, että vaimo saa ihan uusia ajatuksia ja se johtaa eroon. Eli pelätään, että heidän virheensä kaivetaan esiin jolloin heidän vaimonsa päätyvät mitä todennäköisimmin eroon.

Meidän parisuhteessa suurin ongelma on, että emme ole tottuneet ja oppineet puhumaan siitä mitä tunnemme ja ajattelemme. Puhumme sitten kun olemme ajatelleet asian valmiiksi ja siitä miten toimitaan ja mitä tehdään. Tämä ei oikein luo läheisyyttä. Asian korjaaminen tuntuu kovin yksinkertaiselta mutta on käytännössä yllättävän vaikeaa kun näin on toimittu aina, myös molempien lapsuuden perheissä.

Luutuneiden tapojen ja tottumusten muuttaminen on yllättävän vaikeaa ja raskasta joten voimia kaikille jotka pyrkivät muuttamaan tilannettaan.

Hei 🙂🌻
Beren: hyvä, että kaivoit tämän ketjun esille ja ajoit tuntemuksiasi parisuhteen tiettyyn kaavaan juuttumisesta.
Meillä on kai samantyyppinen ongelma: alussa näytti, että kommunikaatio lisääntyi ja muutenkin vuorovaikutus oli parempaa. Hellyyttä oli miehen puolelta mutta nyt kuherruskuukausi on selkeästi ohi.
Mietin, mikä on tehnyt miehestäni jälleen välillä ilkeän minua kohtaan? Aluksi pelkäsin, että jotain sutinaa on taas meneillään mutta jotenkin en usko siihen. Miehen psyyke oli niin hauras pettämisen paljastuttua, etten usko hänen haluavan enää toistaa kokemustaan.
Nyt tässä on mennyt kuukauden päivät melkolailla hyvin,, jopa lähentymistä ja intiimiä elämää on ollut. Vielä en jaksa uskoa tämän kestoon, vaan jännitän sitä, milloin tilanne jälleen muuttuu huonoksi.
Miehen ilkeys ja arvostelu sai minut etsimään merkkejä uskottomuudesta. Niitä ei kuitenkaan ole löytynyt. Ainoa häiritsevä ajatus on se, että jos hän onkin hankkinut toisen puhelimen ja prepaidin. Silloinhan yhteydenpito toiseen naiseen on mahdollista, koska laskuja ei puhelimesta tule.
Se, että epäilen kertoo, ettei luottamus ole vielä palautunut täysin.
Miten sinä Beren koet tilanteenne: luotatko vaimoosi täysin?
Meillä tämä luottamuspula alkoi miehen muuttuneesta käytöksestä, joten ihan tyhjästä eivät epäilyni alkaneet.
Me emme käyneet pariterapiassa, vaikka oma psykiatrini sitä piti hyvänä ratkaisuna. Nyt käyn vielä juttelemassa hänen kanssaan tämän tilanteen vaihtelevuuden vuoksi. Siitä on ollut minulle apua suunnattoman paljon.
Kommunikaatio ja sen ajoitus parisuhteessa eivät ole helppoja asioita. Eikä sekään, jos toinen ei halua puhua tietyistä asioista.
Sen olen tässä oppinut, etten panttaa tuntemuksiani, vaan sanon ääneen mieltäni vaivaavat asiat. Senkin uhalla, että toinen saattaa hermostua asiasta. Olen saanut anteeksipyyntöjä: mies myöntää nykyään paremmin sen, jos hän käyttäytyy huonosti joissain tilanteissa.
Eli: edistystä on tapahtunut taantuman ohella.
Toivon teille kaikkea hyvää ja raskaista ajoista ja ajatuksista huolimatta tuntuu hyvältä se, että löytää iloa arjen pienistäkin asioista 🌻🙂🌻

En tiedä voinko sanoa luottavani täysin. Joka tapauksessa luottamus sen suhteen mitä tulee tapahtumaa, ei ole meillä keskeinen ongelma. Kysymys on enemmän siitä kuinka antoisana kokee elämän toisen kanssa, minkä verran parisuhteeseen on kasaantunut mennyttä taakkaa. Liittyy varmasti osittain jonkinlaiseen keski-iän kriisiin. Huomaa, että ei ole enää sitä kepeyttä kuin joskus, kaikki ei ole enää edessä. Monia asioita ei voikaan muuttaa, alkaa nähdä miten elämä tulee jatkumaan. Alkaa ajatella, että tässä tämä on, että ei elämällä olekaan ehkä enää paljoa tarjottavaa. Tulee malttamattomaksi saamaan vielä jotain erityistä ennen kuin aika loppuu ja tulee vanhaksi. Tämä kaikki liittyy siihen, että vaimo päätyi pettämään ja tämä masentaa häntä. Vieras mies näyttäytyi hetken unelmien täyttäjänä mutta sekään ei onnistunut ja vain pahensi tilannetta. Vaimolla on tunne, että mikään ei tahdo enää onnistua, että elämä ei muutu kuin huonommaksi. Kun ei pidä itsestään, on vaikea rakastaa toista.

Tämä ei ole koko kuva, suureksi osaksi on tavallista arkea, monia hyviä asioita ja hyviä hetkiä. Hänen pohjavireensä on kuitenkin selvästi muuttunut nuoruuden toiveikkuudesta surumielisyyteen. Ehkä sitä suree nuoruuden haaveiden murenemista. Vaimo suree jo osin sitä tilannetta kun lapset ovat muuttaneet pois, vaikka siihen on vielä yli 10 vuotta. Elämän näköalan kääntyessä rakentamisen puolelta luopumisen puolelle, pitäisi löytää uusi mielekäs kuva omasta elämästä puolison kanssa.

Sivulla 66 ollut tnkamun linkki limerenssistä oli mielenkiintoista luettavaa. Tuon kautta mietittynä vaimoni pettäminen saa jopa jonkinlaisen viitekehyksen jossa olisi ripaus ymmärrettävyyttä.

Olemme olleet vaimoni kanssa toistemme ensirakkaudet ja yhteiselämää on kuljettu lukion ensimmäisestä luokasta alkaen (kyllä, me olimme ne ärsyttävät toisissa kiinniroikkujat). Ollessani armeijassa vaimollani oli tämä "yhteys" -limerenssinsä kohteen- kaverinsa kanssa, mutta silloin opiskelut veivät elämämme eri kaupunkeihin ja meillä vaimoni kanssa elämä vei mennessään perheenperustamisen, keskinäisen kunnioituksen, välittämisen ja aidon rakkauden myötä.

Limerenssi -rakkaus voi kestää vuosikymmeniä jos sille ei anneta sopivaa väylää purkautua vaan sitä ruokitaan sopivalla suhteella toivoa ja epätoivoa. Vaimoni ei ole koskaan edes kuvitellutkaan haluavansa yhteistä elämää ja tulevaisuutta tämän kohteensa kanssa ja yhteydenpidossa on voinut olla vuosienkin välejä, mutta jossain vaiheessa he saivat varmuuden toistensa tunteista ja loput vei halut mennessään. Jopa melkein mielenkiintoista, sillä vaimoni sanoi ettei sitä voinut järjellä selittää, eikä edelleenkään. Hän yritti katkaista yhteyksiä moneen kertaan, mutta kun eivät olleet jääneet kiinni, niin jospa vielä kerran.

Japanilaisessa buddhismissa käytetään sanoja nin ja ten. Nin on arkipäivän maailma, ten on tunnekuohujen ihmeellinen hetki. Yhteen ten-päivään mahtuu tuhat vuotta elämää ja limerenssin pauloissa oleva ihminen elää ten-maailmaansa jossa on vain nykyhetki ja mikään, mikä on ollut ennen sitä, tai sen jälkeen ei ole minkään arvoinen.

Minun osakseni on jäänyt rakkaus, joka sisältää kiintymystä, huolenpitoa ja kunnioitusta. Rakastan vaimoani, koska pidän hänen elämäntavasta ja kunnioitan hänen ominaisuuksiaan ja hänen kanssaan voin toteuttaa asettamiani päämääriä. Uskon, että vaimoni kokee kanssani samoin.

Limerenssin päämääränä ei ole molemminpuolista kehittymistä kannustava yhteiselämä, ei perheenperustaminen, ei edes välttämättä sukupuoliyhteys vaan jotain, jota on hankala määritellä. Se on kuin "henkinen yhteys" kohteeseensa. Tiedän, että tämä on liian helppo selitys ja tämä ei toimi jokaisella pettäjällä, mutta jokainen meistä sen kokee jossain vaiheessa elämäänsä. Toiset helpommin, toiset harvemmin.

Limerenssiä on helppo arvostella, jos se ei ole koskaan omalle kohdalle osunut. Itse olen kokenut sen kertaalleen perhe-elämän aikana ja silloin onneksemme muutimme juuri paikkakunnalta toiselle ja se ei elämäämme juurikaan vaikuttanut. Jälkikäteen ajateltuna tunnen itseni todella tyhmäksi miten sekaisin pää silloin oli, mutta tämä olisi voinut tapahtua toisinkin päin.

Keaton, hienoja ajatuksia sinulla. Luin limerenssistä kertovan artikkelin. Olet mallikkaasti hakenut tietoa ja miettinyt tilannetta monesta näkökulmasta - teillä on varmasti hyvät mahdollisuudet selvitä.

Olisinpa itse osannut olla yhtä analyyttinen. Minullekin suhde selvisi kesken sen uljasta liitoa: vaadin miestäni valitsemaan, mikä oli selvästi virhe. Olisi kannattanut antaa suhteen jatkua, arkipäiväistyä ja lopahtaa. Mies halusi jatkaa avioliittoa, mutta syyttää selvästi minua rakkauden kieltämisestä.

Minua ei niinkään vaivaa ne suuret tunteet näiden kahden keski-ikäisen naimisissa olevan välillä. En myöskään tunne itseäni huonommaksi, mutta suhteen mukanaan tuoma valehtelu, arvostelu ja välinpitämättömyys viiltävät vielä jälkeenpäinkin melko syvältä.

Hei 🙂🌻
Minäkin luin artikkelin limerenssistä toistamiseen ja jotkut asiat siinä tuntuivat koskevan myös mieheni uskottomuutta.
Siitä olen tyytyväinen, etten toimillani katkaissut heidän suhdettaan, vaan se oli jo loppuunkäsitelty asia; ainakin mieheni puolelta.
Hän eli jo vaihetta, jossa toinen nainen ärsytti ja tämän yhteydenotot tuntuivat tunkeilulta. Silti mieheltäni ei löytynyt rohkeutta kertoa näistä tunteistaan tuolle naiselle. Mies yritti olla mahdollisimman lyhytsanainen mutta sitten alkoikin tulla yhteydenottoja epäsopivina aikoina, jolloin nainen tiesi mieheni olevan kotonaan.
Tämän vuoksi puhelimesta heräsi kauhu ja pelko: sitä piiloteltiin ja toiminnot olivat äänettömällä.
Inho naista kohtaan oli herännyt...
En myöskään pyytänyt valitsemaan meidän kahden välillä. Miehelle oli täysin selvää se, ettei nainen kiinnosta häntä ja samalla hän epäili sitä, oliko kiinnostuta edes oikeasti ollutkaan???
Mies koki, että hän meni kuin lastu laineilla, vailla päämäärää.
Vielä pari sanaa toipumisesta. Nyt olen tietoinen myös siitä, ettei se riitä, että petetty toipuu. Myös pettäjän tulee toipua. Mieheni sanoi, että hänellä on tuo prosessi edelleen kesken. Itseinho ja syytökset vaivaavat vieläkin.
Kuten Berenkin mainitsi myös minäkin koen, että uskottomuuteen päättyi täysi varmuus ja tietoisuus elämän jatkumisesta seesteisenä. Se toi esille jotain pahinta, mihin avioliitossa voi joutua ja edessä on jonkinlainen näköalattomuus. En voi enää ajatella, että kahden tai kolmen vuoden jälkeen teemme asioita välttämättä yhdessä.
Avioliitto on niin helppo särkeä mutta korjaaminen vaatii paljon tahtoa ja voimia ja tietenkin myös halua jatkaa yhdessä.
Mikään asia elämässä ei ole enää itsestäänselvyys; tämän toki opin jo aiemmin vakavan sairauteni myötä.

Hei 🙂🌻
Ps. Vielä jatkoa edelliseen: avioliittomme on toki näyttänyt muitakin mustia puolia elämästä. Väkivaltaisuus miehen taholta ja sen uhka on ollut läsnä sairastumiseeni asti.
Koen, että myös väkivallan läsnäolo on kaventanut persoonallisuuttani. En ole enää se sama elämän kantamiseen ja hyvyyteen uskova ihminen, joka aikoinaan meni naimisiin.
Ensimmäinen raskauteni ei ollut täysin suunniteltu. Käytännössä odotin lastamme yksin, sillä mieheni (tuolloin poikaystäväni) pelkäsi vanhempiensa reaktiota tilanteeseen. Raskauden keskeytys olikin hänen mielessään mutta etiikkani ei ollut tuota päätöstä tukeva.
Tuolloin sain turvaa isästäni, joka innokkaana odotti lapsenlastaan.
Mieheni tuki alkoi vasta sen jälkeen, kun hänen vanhempansa virallisesti tiesivät asiasta.
Väkivalta alkoi tuon raskauteni loppuvaiheessa. Tätä edelsi anoppini henkinen väkivalta, joka myös jatkui sairastumiseeni asti. Mieheltäni en saanut tukea: hän vetosi siihen, ettei ollut koskaan paikalla, kun anoppini käyttäytyi huonosti minua kohtaan. Tuen puutteesta syntyivät erimielisyytemme, jotka kärjistyivät miehen väkivaltaiseen käytökseen.
Välillä oli parempia aikoja, jolloin mieheni totesi, että hänen pitäisi ryhdistäytyä aviomiehenä.
Reissutyö loi etäisyyden lapsiperhearkeemme ja miehelläni oli jo tuolloin sivusuhde.
Samoihin aikoihin sairastelin ja mies tunnusti ulkomaan työreisulla maksullisissa käynnin, koska minulla epäiltiin olevan hiv-tartunta. Onneksi testit olivat negatiiviset mutta sain tietää sairastavani kohdunkaulan syöpää, muutokset alkuvaiheessa ja paljastui kondyloomatartunta. Mies kivenkovaan väitti, ettei ole häneltä, vaikka muita suhteita minulla ei ole koskaan ollut.
Ja nyt: elämämme seesteisessä vaiheessa, vakavan sairastumiseni jälkeen tämä uskottomuuskriisi.
Onneksi olen nyt fyysisesti paremmassa kunnossa ja jo henkisestikin voimaantunut viimeisimmän pettämisen jälkeen.
Tiedän, että olen vapaa...lähtemään milloin tahansa. Tällä hetkellä kuitenkin koen, että pahimman täytyy olla jo elämässäni läpikäytynä. Tai, mikäli jotain vielä tulee on elämäni tarkoitettu kulkemaan rankimman kaavan kautta.
Meillä on kuusi lasta ja he kaikki ovat päässeet hyvin eteenpäin elämässään. Tämä on minulle voimaa tuova ilon aihe.
Lisäksi olen hakenut elämääni sisältöä uusilla harrastuksilla mm. matkustamisella.
Kaiken summaan ajatukseen, että suuruutta ei ole vahvuus, vaan se, että suuntaa voimavaransa oikein. Näin olen selvinnyt eteenpäin vaikeistakin elämänvaiheista
🌻🙂🌻 Samaa toivon myös teille kaikille muille ☺️❤️

XXX3 kirjoitti 10.3.2015 18:0

Minua ei niinkään vaivaa ne suuret tunteet näiden kahden keski-ikäisen naimisissa olevan välillä. En myöskään tunne itseäni huonommaksi, mutta suhteen mukanaan tuoma valehtelu, arvostelu ja välinpitämättömyys viiltävät vielä jälkeenpäinkin melko syvältä.

Tämä. Toista ei voi omistaa fyysisesti eikä pakottaa rakastamaan, jos toinen haluaa jotain muuta. Mutta lähes neljän vuoden valehteleminen, mitätöinti, vastuun pakoilu vie pohjan monelta asialta, varsinkin kun kuvittelin joukkoon mahtuneen todellisia onnen hetkiä kuten kolmannen lapsen saaminen osaksi perhettämme.

Se, että itsellään on paha olo, niin ei se ole helppoa pettäjälläkään. Pitäisi kait olla vahva. Jos itse romahtaa ja antaa tuntemuksien viedä mennessään, niin voiko toisen syyllisyydentunnolla olla edes rajoja ja millainen pohja se on rakentaa tulevaisuutta? Jos eilinen oli "helpompi" päivä, niin tänään ollaan taas mustassa aukossa. Kyllä on eroa viikon takaiseen elämiseen. Joskus toivon, että puolisoni olisi kyennyt lopettamaan ajoissa petoksensa ja haudannut kaiken omaan mieleensä. Mutta ehkä parempi näin. Mene ja tiedä.

Nyt kolmannen kanssa pihalla leikkimässä. Kohta tulee tuttu auto pihaan, mutta sieltä tulee joku minulle aivan vieras ihminen. Mielenkiintoista tavallaan, vaihteluhan virkistää. Siitähän se kaikki lähti. Hieman mustaa huumoria kehiin.

Hei Keaton,

En voinut olla tarttumatta tuohon, kun kirjoitit tutun auton tulevan pihaan, mutta vieraan ihmisen tulevan autosta. Kuinka monta kertaa olenkaan nykyään kokenut, että mieheni on minulle vieras! Etten tiedä hänestä oikeasti mitään. Mitä hänen päässä on liikkunut, miten hän on voinut tehdä niitä tekoja, jotka rikkoivat minut ihmisenä? Missä oli se minun tuntema mies silloin?

Juuri tuo pitkään kestänyt valehtelu ja vastuun pakoilu vie niin pohjan pois kaikelta. Eikö pettäjille tule mieleen, miten hirveitä seurauksia heidän teoillaan on? Vai onko se oma onni ja huuma niin tärkeää, ettei mikään muu mahdu päähän? Näitä kysymyksiä saa pohtia loputtomiin, mutta ei niihin taida koskaan saada kunnollisia vastauksia.

Olotilat vaihtelee päivästä ja viikosta toiseen, sen olen huomannut itsekin. Välillä on helpompaa, välillä taas niin ahdistavaa. Ei jaksaisi mitään. Ja aina kaikessa on läsnä se hirveä totuus ja tietoisuus, ettei koskaan enää ole paluuta siihen aikaan, kun pystyi luottamaan toiseen täysin ja olla tämän kanssa ilman isoja jossitteluja. Niin, eihän tämä helppoa ole, eikä tule olemaan. Mutta näillä on vain pärjättävä.

Voimia kovasti

🌻🙂🌻

Hei 🙂🌻
Nyt ajattelin kysellä tähän ketjuun kirjoittaneilta ja muiltakin, miten kävi parisuhteellenne uskottomuuden jälkeen? Kuinka kauan meni luottamuksen palautumisessa ennalleen, vai palautuiko se vielä ollenkaan. Miten itse olette muuttuneet uskottomuuden myötä ja onko puoliso muuttunut jollain tavalla?
Kuinka monen parisuhde päättyi tai on päättymässä uskottomuuden vuoksi?
Mikä asia uskottomuudessa loukkasi teitä eniten???
Voiko pettämisestä ylipäätään toipua ilman, että parisuhde katkaistaan?
🌻🙂🌻🌻🙂🌻🌻🙂🌻

Kiitos kysymästä, Mariella. Vastaaminen jäsentää sekavia ajatuksiani.

Miten kävi parisuhteellenne uskottomuuden jälkeen?
Parisuhde mureni jo uskottomuuden aikana. Uskottomuuden jälkeen se hävisi tomuna jälkeen, kunnes taas kasautui uudelleen jonkinlaiseksi muodottomaksi ja hauraaksi möntiksi.

Kuinka kauan meni luottamuksen palautumisessa ennalleen, vai palautuiko se vielä ollenkaan.
Luottamus ei palautunut. Sillä mies ei koskaan luvannutkaan jättää suhdettaan lopullisesti, vaan päivän kerrallaan.

Miten itse olette muuttuneet uskottomuuden myötä ja onko puoliso muuttunut jollain tavalla?
Minusta on tullut synkkä, itkuinen ja epävakaa. Puolisosta on tullut tunteeton ja ylimielinen.

Kuinka monen parisuhde päättyi tai on päättymässä uskottomuuden vuoksi?
Parisuhteen jatkuminen on vielä kysymysmerkki.

Mikä asia uskottomuudessa loukkasi teitä eniten???
Valehtelu, välinpitämättömyys ja hylkäämninen sekä psyykkisesti että fyysisesti.

Voiko pettämisestä ylipäätään toipua ilman, että parisuhde katkaistaan?
Varmasti joiltakin onnistuu.

Miten kävi parisuhteelle uskottomuuden jälkeen?
-Ensin se lähensi, läheisyyttä oli ja seksiäkin useasti. Huomioitiin toisia, tehtiin yhdessä kaikke jne. Nyt välit ovat taas etäisemmät, en tiedä miksi. Mies ei halua seksiä niin usein, ei huomioi samalla tavalla kuin heti kiinni jäätyään jne.

Kuinka kauan meni luottamuksen palautumisessa ennalleen vai palautuiko se vielä ollenkaan?
- Ei ole palautunut vielä

Miten itse olette muuttuneet uskottomuuden myötä ja onko puoliso muuttunut jollain tavalla?
- En ole niin sinisilmäinen. En uskalla myöskään nauttia hyvistä hetkistä miehen kanssa, ajattelen että ero tulee kuitenkin uskottomuuden takia. Mies ehkä huomioi aiempaa enemmän, yrittää selvästi helpottaa mun oloani esim. Kotitöissä, lastenhoidossa jne. Mutta on myös varovainen, ei osta esim. Koruja koska niitä osti sille toiselle...

Kuinka monen parisuhde päättyi tai on päättymässä uskottomuuden takia?
-Meillä jatketaan toistaiseksi. Usein mietin oliko se järkevä päätös jatkaa, en tiedä onko sellainen rakkautta enää meidän välillä mitä ennen oli.

Mikä asia uskottomuudessa loukkasi teitä eniten?
-Valehtelu kun asia oli alkanut selviään mulle. Se että voi tehdä jotain niin julmaa ja sitten vielä sinnikkäästi haluaa jatkaa meidän suhdetta. En voi ymmärtää miten yhtäkkiä mieli muuttuu niin paljon.

Voiko pettämisestä ylipäätään toipua ilman että parisuhde katkaistaan?
-meidän tilanteessa se toivottavasti selviää ajan kanssa

Kuinka kauan meni luottamuksen palautumisessa ennalleen, vai palautuiko se vielä ollenkaan.
- Ensimmäisen pettämisen jälkeen kesti kyllä pari-kolme vuotta että pystyin luottamaan mieheen enkä olisi millään uskonut että hän voisi tehdä sen toisen kerran...
- MUTTA toisen pettämisen jälkeen (ja pettäminen vielä saman naisen kanssa) en ole pystynyt enää luottamaan, enkä edes halua.

Miten itse olette muuttuneet uskottomuuden myötä ja onko puoliso muuttunut jollain tavalla?
- Itsestäni on tullut kamala vanha akka, ei muita mutta miestäni kohtaan: en juttele hänelle, en anna läheisyyttä enkä enää passaa häntä niinkuin ennen, en vaan tiedä mitä enää tunnen häntä kohtaan. Hän ei mielestäni ole muuttunut, ei edes ihan pettämisten jälkeen pahemmin. Aluksi molemmilla kerroilla hän sanoi haluavansa olla minun kanssani?????? ja ehkä vähän enemmän yritti ottaa minua huomioon, mutta se loppui äkkiä...

Kuinka monen parisuhde päättyi tai on päättymässä uskottomuuden vuoksi?
- En tiedä päättyykö, tuntuu vain niin suurelta ratkaisulta yli 40 yhteisen vuoden jälkeen, eikä rohkeus riitä muutokseen...

Mikä asia uskottomuudessa loukkasi teitä eniten???
- Se, että joku sinulle rakas (ennen siis) ihminen voi särkeä sinun sydämesi ja vielä kaksi kertaa, valehdella ja elää kaksoiselämää ja esittää jotain kilttiä, mukavaa miestä ja isoisää...hän tuntuu nyt ihan vieraalta ihmiseltä, olenko koskaan edes tuntenut häntä oikeasti? (kuten joonuskakin kirjoitti)

Voiko pettämisestä ylipäätään toipua ilman, että parisuhde katkaistaan
- En tiedä, ehkä voi jos molemmat osapuolet ovat rehellisiä, puhuvat tunteistaan rehellisesti ja yrittävät ihan tosissaan molemmat yhdessä ratkaista ongelmat suhteessa. Mutta jos toinen vain jatkaa samaa rataa eikä yhtään halua itseään muuttaa, niin ei siihen suhteen parantamiseen se toinen yksin voi kauheasti vaikuttaa....

Päivä kerrallaan tässä mennään ☹️