Sammy75 kirjoitti 2.6.2014 23:15

Moi kaikille

Ajattelin laittaa pienen päivitykseni tilanteestani. Niin marraskuusta kaikki alkoi. Vaimoni oli löytänyt netistä uuden rakkauden ja päätti jättää minut. Helmikuussa ero vireille, lapsenvalvojalla käynti ja muutto erilleen. Melkoisessa pyörityksessä on oltu koko kevät ja jotenkin siitä on selvitty. Jokin aika sitten oli näillä näkymin viimeinen hääpäivä. Hieman pelkäsin tuota päivää ja sitä miten reagoin siihen, mutta hyvin sekin meni. Sain olla tuon päivän lapseni ja läheisteni kanssa. Täytyy kuitenkin myöntää, että kyllä ne ajatukset vieläkin vaimoon kohdistuu päivittäin.

Entä nyt?? Yksin mennään eteenpäin ja yritän vuorollani huolehtia lapsestamme. Enää ei ole kiire eikä paniikki. Enkä halua enää tuota aikaa takaisin viime vuoden lopulta. Nyt on vain keskityttävä itsensä ja lapsesta huolehtimiseen. Toivon tulevaisuudelta kumppania elämääni, jonka kanssa saan jakaa arjen kaikkineen. Lapsestamme olen saanut paljon voimia jatkaa. On hienoa huomata, kuinka lapsi pystyy sopeutumaan tilanteeseen. Muutaman kerran olen puhunut erosta lapsen kanssa ja kyllä hän 4-vuotiaaksi ymmärtää todella hyvin asioita, ehkäpä jopa meitä aikuisia peremmin. Pääasia on sanoittaa lapselle, että äiti ja isä rakastaa häntä kaikesta huolimatta.

Toivotan kaikille hyvää kesää ja jaksamista kipeiden asioiden kanssa.

Kiitos Sammy kuulumisista. Kiva kuulla että myös siellä on tullut voimia hyvällä omallatunnolla hyvien asioiden haluamisesta omaan elämän. Katse rehellisesti ja oikeutetusti omaan napaan ja sitä kautta hyvien asioiden löytämisestä olen myös minä saanut voimia ja kadotettua minääni takaisin. Hyvää kesää ja parempaa elämää!🙂👍

Varjojen maalaajalla on paljon samanlaista kokemusta kanssani. Mieheni bi-seksuaalisuus tuli minulle yllätyksenä samoin kuin hänen 1,5 vuotta jatkunut nettiseksisuhdekin miehen kanssa.
Olin 30 vuotta (!) naimisissa ja luulin, että olimme kutakuinkin onnellisia, joskin luulin miehelläni olevan vain ongelmia vanheta. Kaikki kolme lastamme ovat jo aikuisia. Mies kertoi menneensä terapiaan ja selitti sillä omituista käytöstään. Kun selkeä seksisuhde miehen kanssa sitten sattumalta paljastui, muutin pois kotoa ja panin talon myyntiin. Löysin myös aineistoa, joka kertoi mieheni jo kolme vuotta sitten tarjonneen miehille seksipalvelujaan. Minuun mies piti etäisyyttä milloin milläkin verukkeella. Silloin mieleeni ei tullut, että hän olisi näin antautunut bi-seksuualisen puolensa täysin vietäväksi.
Laitettuani eron vireille menin Fisherin eroryhmään, ja se piti minut täysjärkisenä. Kun sitten olin valmis puhumaan mieheni kanssa asiasta, sain kuulla vielä lisää järkyttävää: että miehelläni oli koko avioliittomme ajan ollut jotain meneillään miesten kanssa. Ja että hän oli elätellyt omaa kuvitelmaansa, että olisi jo seurusteluaikanamme tehnyt sopimuksen kanssani, että tällainen olisi hänelle aina luvallista. Joten ero oli tullut hänelle aivan yllätyksenä.
No, koska arvelin mieheni vanhentuvan ennen aikojaan hänen käytöksensä muututtua tosi omituiseksi, olin alkanut rakentaa hissukseen omaa elämääni. Hankin harrastuksia enkä niin odottanut, että hän minua huomioisi, kun käsitteli terapiassa asioitaan. Mutta toivoin koko ajan, että terapia tuottaisi tulosta ja voisimme nauttia yhdessä vapaammista vuosista lasten lähdettyä kotoa. Siinä mielessä kykenin lähtemään omilleni, joskin jouduin kokemaan monta järkytyksen hyökyaaltoa siitä, millainen mieheni sitten oikeasti on.
Kovasti hän koitti minua (ja omaa äitiään!) syyllistää teoistaan, mutta ensimmäisen kerran puhui siitä, että aina hänessä on tällainen sivuraide (bi-seksuaalisuus) ollut.
Kuva liitostamme on muuttunut ja sen kanssa on elettävä. Nettiseksi on miehelleni niin tärkeää, että hän varmasti jatkaa sitä ainiaan. Emme tule koskaan asumaan enää saman katon alla, mutta saatamme päästä hyviin puheväleihin. Paljon olisi toisin, jos mieheni olisi ollut enemmän sinut taipumuksensa kanssa ja voinut siitä puhua, nyt se vanhemmiten vain vahvistui ja johti vahvoihin tekoihin. On aika omituinen tunne, kun itsellä on ollut niin erilainen näkemys ja kokemus 30 vuodesta kuin millaiseksi sen joutuu nyt muuttamaan. Mutta kaikki tuo muokkasi minusta kuitenkin minut - siinä sitä on mietittävää.😐

Merenhelmi kirjoitti 21.6.2014 18:10

Varjojen maalaajalla on paljon samanlaista kokemusta kanssani. Mieheni bi-seksuaalisuus tuli minulle yllätyksenä samoin kuin hänen 1,5 vuotta jatkunut nettiseksisuhdekin miehen kanssa.
…
… Kuva liitostamme on muuttunut ja sen kanssa on elettävä. Nettiseksi on miehelleni niin tärkeää, että hän varmasti jatkaa sitä ainiaan. Emme tule koskaan asumaan enää saman katon alla, mutta saatamme päästä hyviin puheväleihin. Paljon olisi toisin, jos mieheni olisi ollut enemmän sinut taipumuksensa kanssa ja voinut siitä puhua, nyt se vanhemmiten vain vahvistui ja johti vahvoihin tekoihin. On aika omituinen tunne, kun itsellä on ollut niin erilainen näkemys ja kokemus 30 vuodesta kuin millaiseksi sen joutuu nyt muuttamaan. Mutta kaikki tuo muokkasi minusta kuitenkin minut - siinä sitä on mietittävää.😐

Olet selviytyjä ja voittaja. Jokin on saanut hänet salaamaan asian koko ikänsä ja jokin on saanut sinut olemaan huomaamatta sitä. Olet silti selviytyjä, on hienoa lukea, miten olet ylläpitänyt ystävyyksiä ja omaa elämää koko ajan. Kiitos kun jaoit tarinasi, toisen käyttäytymisen taustalla saattaa tosiaankin olla vaikka mitä, ihan mitä vaan tiedostamatonta. Keho muistaa, minkä mieli on jo aikaa sitten unohtanut.. 🙂👍

Beren kirjoitti 5.6.2014 15:21
Täällä ovat olleet äänessä lähinnä petetyt ja kovin yleisenä tuskailunaiheena on ollut se, että on vaikea ymmärtää mitä pettäjän mielessä on liikkunut. Voit ehkä vähän avata sitä mitä mielessä liikkuu ja mitkä ovat vaikuttimet ja ehkä myös ajatuksia pettämisen jälkiselvittelystä. Monen petetyn vaikeutena on saada pettäjä mukaan käsittelemään asiaa.

Minä petin miestäni. Minulla oli salasuhde harrastuskaverini kanssa. Pääasiassa hyvin seksuaalissävytteisiä tekstiviestejä ja puheluita ja myös muutama kerta ihan sitä itseään...

Me olemme mieheni kanssa seurustelleen 11 vuotta. Tapasimme kun olin 18 vuotias. Muutimme pian tuon jälkeen yhteen, emme ole kihloissa, emme naimisissa eikä meillä ole lapsia. Meidän on aina ollut vaikeaa puhua toisillemme. Olemme kumpikin sellaisia itseksemme kiukuttelijoita, mies kiukuttelee ihan kotona ja minä taas lähden muualle kiukuttelemaan. Kuulostaa lapselliselta... Mies leiriytyy telkkarin, tietokoneen tai pleikkarin pariin ja murjotaa. Minä painun lenkille tai muualle urheilemaan sen kaiken vitutuksen pois. Kuitenkaan emme välttämättä jälkenpäin puhu asiasta, miksi toinen pahoitti mielensä ja mistä jne. En tiedä miksi se on ollut vaikeaa, kuitenkin rakastamme toisiamme, meillä on paljon seksiä ja suhteemme on ulospäin kunnossa.
Jälkeenpäin olemme puhuneet paljonkin, ja olemme olleet kaikista asioista tismalleen samaa mieltä, mutta kumpikin tahoillamme olemme luulleet, että se toinen ei kuitenkaan tajua, joten olemme sitten olleet hiljaa vaikeista asioista. Jälkikäteen tuntuu aivan käsittämättömän typerältä.
Mies on hyvin tyypillinen juro suomalainen, kerran on sanonut että rakastaa ja ilmoittaa kyllä jos tilanne jotenkin muuttuu 😀
10 vuotta tätä elämää ja yksi kaunis päivä satuin törmäämään salasuhteeni kanssa huoltoasemalla. Jäimme puhumaan niitä näitä, harrastusjuttuihin liittyvää ja ehkä se keskustelunaihe meni myös vähän omiinkin asioihin. Tästä alkoi viestittely, joka pikkuhiljaa meni henkilökohtaiselle tasolle ja syveni. Joku minussa sanoi että nyt ei ole enää hyväksyttävää, mutta samalla se tuntui niin hyvältä. Joku kehui ulkonäköäni ja vaatevalintojani. Mieheni ei varmaan koskaan ole sanonut että näytän kauniilta, seksikkäältä tai upealta. Sitten joku vieras ihminen melkein pudottaa silmät päästään kun näkee minut. Onhan se imartelevaa. Hän tietää juuri ne sanat mitä sanoa. Vaikka minulla on aina ollut hyvä itseluottamus, niin tuntuuhan se ihan pirun hienolta kun joku kehuu. Jälkeenpäin hän saattoi viesteissään vielä kertoa, että olin tosi kuuma pakkaus jne. Eikä vain ulkonäön kehuminen, hän tuntui muutenkin osaavan sanoa tai tehdä aina jotakin, joka sopi tilanteeseen. Hän oli kohtelias, huomioiva, ystävällinen.

Jäin kiinni. Mies ilmoitti että suhteemme on ohi. Olin muutaman päivän muualla. Mies pyysi minut kotiimme selvittämään asiaa ja puhumaan kuinka jatkamme elämäämme. Mies halusi jatkaa suhdettamme. Niin halusin minäkin. Vasta nähdessäni mieheni, tajusin kuinka idiootti olin ollut. Luulin koko ajan että miehelle olis aivan yksi ja hailee ketä käyn panemassa, olin mielessäni kuopannut jo suhteemme. Sen sijaan olin satuttanut pahimmalla mahdollisella tavalla sitä ainoaa ihmistä, jota todella rakastan. Minua kaduttaa. Minulla on päivittäin niin syyllinen olo, että pahaa tekee. Ahdistaa. Tuntuu kuin rintani päällä olisi kasa kiviä, en saa henkeä. On niin huono olo henkisesti, että tulee huono olo fyysisestikkin. Sanomattakin on selvää, että miehellä on varmasti vielä vaikeampaa. Ensimmäistä kertaa ikinä pystymme puhumaan toisillemme. Voimme kertoa miltä meistä tuntuu. Toinen puhuu ja toinen kuuntelee ja toisinpäin. Kumpikaan ei syyttele, ei mökötä, ei mykkäkouluile, ei tiuski, syyttele tai katoa paikalta kun on vaikeaa. Jos siltä tuntuu, niin itketään. Vuoronperään kumpikin. En edes muista, koska olen viimeksi itkenyt mieheni nähden.

Salasuhteeni paljastui toukokuun alussa. Yhtenä päivänä tuntuu, että kyllä tästä vielä selvitään. Seuraavana päivänä mies saattaakin sanoa, että ei tiedä pystyykö tähän. Ehkä se tästä?

Hei 🌻🙂🌻
Monkey8: hyvä, että kirjoitat kokemuksestasi ja tunteistasi pettäjänä. Minä olen sillä toisella puolen, eli minua petettiin. Luulen, että miehen oma, henkilökohtainen ikäkriisi ( täytti 50 ) oli pohjasyy pettämiselle, sillä mitään muuta syytä ei ole tullut esiin ja tuolloin mies usein puhui siitä, miten ihmiset olivat maininneet hänelle hänen ulkonäöstään ja vanhenemisestaan.
Uskon, ettei ole helppoa olla pettäjäkään. Syyllisyys ja ahdistus kaikesta siitä pahasta, mitä on toiselle tehnyt, ovat varmasti tunteina omassa mielessä pitkään. Mutta, vaikka olotila on surkea, positiivista siinä on se, että tila kertoo myös parisuhteen arvosta. Siitä, miten tärkeä miehesi sinulle loppujen lopuksi on.
Miehelläsi ei ole helppoa. Hän ehkä haluaa tietää sivusuhteen tapahtumista hyvinkin tarkasti. Minusta kannattaa miettiä sitä, mitä kertoo. Tapahtumat saattavat nimittäin jäädä muistikuviksi, joista miehesi ei pääse eroon.
Itse olen tietoinen tapahtumista tiettyyn rajaan asti ja enempää en haluakaan tietää. Sivusuhteen nainen oli miehelleni merkityksetön. Hän vaan sattui tulemaan eteen sopivaan aikaan, silloin, kun mieheni oli heikoilla oman psyykensä kanssa. Siitä olen vihainen, että nainen on tuttumme, tietää perheemme ja viimevuosien ikävät tapahtumat (sairastumiseni fyysisesti vakavasti ) ja silti hän aktiivisesti vei suhdetta kaverisuhteesta intiimiin suuntaan.
Toivoin, että teillä asiat selviävät ja voitte jatkaa yhdessä tapahtuneesta huolimatta. Oletan, että miehet myös toipuvat nopeammin uskottomuudesta. Itselläni on nyt mennyt jo kaksi vuotta ja asia on mielessä vieläkin 😭

Itselleni on jäänyt kolme traumaa aiheesta ja nuo petetyksi tulemiset heijastuu ihan painajaisissakin.
Minun neuvo on, ettei pettäjälle anneta ikinä anteeksi. Välitön ero.
Korjataan sen verran, että negatiiviset tunteet on kuin syöpiä, joten anteeksi ajallaan, muttei noita pidä edes unohtaa. Uskokaa nyt sen verran, että jättäkää lopullisesti nuo pettävät elämänkumppanit.
Jos jokin kaverini pettäisi minut jossain asiassa, jota edes raakuudellaan voisi jotenkin verrata tuohon parisuhde-pettämiseen, niin en kyllä moiseen kaveriin luottaisi missään asiassa.
Amen

Olemme kyllä puhuneet paljon ihan niistä kaikista likaisimmistakin yksityiskohdista. Toki ihan joka liikettä ei ole ollut tarvetta kertoa, mutta melko tarkkaan kuitenkin. Olen muutenkin yrittänyt vastailla miehen kysymyksiin ja selittää asioita. Joskus se tuntuu auttavan, mutta joskus aiheuttavan vain lisää pahaa mieltä. Mies saa ihan vapaasti olla vihainen, ihan olen sen ansainnut...
Kaikesta huolimatta, minusta tuntuu että meillä menee paremmin kuin koskaan. Toivon että tästä tulisi yksi sellainen "pettäminen vahvisti parisuhdettani"- tapaus...

En pysty jatkossa välttelemään tätä miestä, jonka kanssa olen pettänyt. Kuten sanoin, meillä on yhteinen harrastus ja "piirit pienet pyörii" enkä pysty olemaan törmäämättä häneen. Emme kuitenkaan koskaan harrastusten yhteydessä touhunneet yhtään mitään ja sen olen yrittänyt tehdä miehellenikin selväksi, ettei hänen jatkossa tarvisi miettiä että mitähän siellä nyt taas oikeen tapahtuu.

Kiitos rehellisestä viestistäsi. Jotenkin se kertoo minulle sitä, että suhteestanne on pitkään puuttunut asioita joita sinä toivoisit läheisessä rakkaussuhteessa olevan. Ja siitä normaalista kaipauksesta jakaa arkipäivänsä jonkun erityisen kanssa, joka on läsnä suhteessa. Ne on kaikki hyviä ja sallittiuja toiveita.

Toivon tsemppiä ja rehellisyyttä teille, mitä teillä näyttääkin jo olevan. 🙂👍

Hei,

Monkey8, kiitos kirjoituksestasi, pettäjien ajatukset ja tuntemukset tulevat täällä kovin harvoin esille. Onhan se tietysti ymmärrettävää, koska he ovat olleet toimijoita, tilanne ei ole heille tullut shokkina jota täytyy käsitellä.

Näyttää siltä, että ainakin naisilla pettämisen motiivina tai siihen johtavana syynä on usein hyvä keskusteluyhteys, positiivinen palaute ja siitä seuraava tarve ja halu syventää suhdetta joka sitten johtaa intiimiin suhteeseen. Toisena ryhmänä ovat yhden illan suhteet.

Olen huomannut, että on vaikea ennustaa tulevaa sen suhteen miten puolison pettämiseen tulee suhtautumaan ja miten pettäminen tulee vaikuttamaan parisuhteeseen. Omat tuntemukset ovat vaihdelleet kuukausien aikana melkolailla. Ei ole mitään suoraviivaista kehitystä. Välillä asiaa ymmärtää paremmin, näkee asian silloiseen tilanteeseen liittyvänä joka on jo historiaa. Välillä sitä näkee vaimon, ihmissuhteet, koko inhimillisen elämän eri valossa kuin aikaisemmin, sitä on kyynisempi ja viileämpi, yleisesti välinpitämättömämpi. Vaimoa katsookin yhtäkkiä kuin puoliksi vierasta henkilöä.

Ehkä sen uskaltaa kuitenkin sanoa, että kaikkiaan pettämisen vaikutus on kuukausien kuluessa laimentunut. En kuitenkaan osaa sanoa mitä se lopulta tulee tuomaan mukanaan, minkälaisen jäljen se tulee jättämään. Varmasti jotain negatiivista ja jotain positiivista mutta sisältö on vieläkin yllättävän avoin.

Toinen asia jonka uskaltaa sanoa varmasti on, että tietty tarkempi tietoisuus suhteesta ja omista tuntemuksista on tullut jäädäkseen. Sitä on kasvanut uudet sekä sisäiset että ulkoiset tuntosarvet enkä usko, että tämä uusi tietoisuus kovasti vähenisi tulevaisuudessa.

Hyvää kesää kaikille!

Monkey8, vielä siitä, että tapaat kolmatta osapuolta harrastuksen kautta. Pettäminen satuttaa niin syvältä, että ei siinä ole kyse rationaalisesta ajattelusta. Ihan pienetkin asiat jotka vain jotenkin muistuttavat pettämisestä, saavat pahan olon. Ymmärrän erittäin hyvin, että miehesi kärsii siitä, että tapaat kolmatta osapuolta harrastuksen kautta ja että miehesi ei välttämättä tule sitä kestämään. Ja siis olettaen, että toimit täysin korrektisti kolmatta osapuolta kohtaan. Jos et toimi korrektisti, petät uudestaan ja se on sitten toinen tarina.

Olen huomannut, että petetyn tuntemuksia tuskin voi täysin ymmärtää, jos ei ole itse ollut siinä tilanteessa. En itsekään tiennyt, että voin tuntea niin kuin olen tuntenut.

Jos aion jatkaa tätä harrastustani, niin tulen jossain vaiheessa väistämättä törmäämään tähän ihmiseen, halusin tai en. Mielestäni olisi aika radikaalia miehen puolelta vaatia minua lopettamaan elämäntavaksi muotoutunut harrastus tämän takia. Ymmärrän, että kaikenlaisia ajatuksia varmasti miehelläkin päässä on asian tiimoilta, mutta aion kyllä tehdä kaikkeni että hänen ei tarvisi miettiä sellaisia. Olen sanonut hänelle, että hän saa soittaa ihan koska tahansa ja kysyä missä menen ja mitä teen. Hän saa katsella puhelintani ja läppäriäni jos se hänen oloaan paremmaksi tekee. Varmasti tästä asiasta tullaan "vääntämään" vielä useita kertoja.

Hei Monkey8,

Mielestäni oli aika radikaalia pettää miestäsi. En mitenkään voi ottaa kantaa siihen miten teidän tulee toimia. Voin vain hyvin ymmärtää miltä miehestäsi todennäköisesti tuntuu ja sen takia siinä, että edelleen tapaat kolmatta osapuolta on paljon kestämistä ja se vain voi käydä ylivoimaiseksi.

Petetyn näkökulmasta pettäminen näyttäytyy hyvin itsekkäänä tekona ja pettäjän näkee väistämättä uusin silmin. Petetty tuntee helposti, että hänen täytyy vain yrittää kestää ja että hän on kovin yksin tilanteen kanssa ja tämä uhkaa katkeroittaa. Helpottaa, jos pettäjä pystyy tukemaan petettyä kun hän painii näiden tuntemusten kanssa.

Hyvää jatkoa toivottaen.

Monkey8, hienoa että olette keskustelleet avoimesti kaikista pettämisen asioista. Toisaalta ne on parempi kaikki saada alta kerralla pois, jottei mieleen jää kysymyksiä joita pitäisi kaivella esiin vielä pitkän ajan päästä. Meillä mies ei kertonut kaikkea ja valehteli, otin asioiden todellista laitaa selville muuta kautta mutta kaikkea en tiedä vieläkään. Haluaisin vielä kysyä ja selvittää asioita, lähinnä sitä että MIKSI kaikkea ei voi kertoa, MIKSI piti vielä kiinni jäätyäkin valehdella. Nämä ajatukset nousee minulla ajoittain suhteen kompastuskiviksi, vaikka muuten sujuukin hyvin. Aikaa on vain kulunut jo sen verran, että en toisaalta enää tahtoisi kipeää asiaa nostaa esiin.

Jos todella haluat jatkaa harrastusta, jonka kautta olet tämän toisen miehen tavannut, saat nähdä varmasti erittäin paljon vaivaa sen eteen että saat miehesi rauhoittumaan asian suhteen. Onko harrastus sellainen, että miehesi voisi tulla mukaan katsomaan? Tai hakea ja viedä sinua? Nuo lupaukset soittamisesta ja puhelimen ja läppärin tutkimisesta on myös hyviä, muista vain pitää niistä kiinni.

Onnea matkaan teille!

Hei 🌻🙂🌻
Pettäjä sievistelee aina kertomustaan. Ehkä se on pelkoa siitä, että tulee jätetyksi mikäli kertoo kaiken.
Uskon, että meillä ei olla kerrottu kaikkea.
Ikävää Menolly, että sait selville muuta kautta miehesi valehtelun.
Mielestäni valehdella ei saa mutta kertomatta jättäminen voi joskus suojata petetyn mieltä.
Asia ei ole ehkä niin yksioikoinen, mikä sitten on valehtelua ja mikä ei.
Miten kauan teillä on aikaa uskottomuudesta Menolly??? Ja millaista valehtelua kertomiseen liittyi?

Menolly kirjoitti 16.7.2014 9:16

Jos todella haluat jatkaa harrastusta, jonka kautta olet tämän toisen miehen tavannut, saat nähdä varmasti erittäin paljon vaivaa sen eteen että saat miehesi rauhoittumaan asian suhteen. Onko harrastus sellainen, että miehesi voisi tulla mukaan katsomaan? Tai hakea ja viedä sinua? Nuo lupaukset soittamisesta ja puhelimen ja läppärin tutkimisesta on myös hyviä, muista vain pitää niistä kiinni.

Onnea matkaan teille!

Miehelläni on myös sama harrastus. Hän ei kuitenkaan viime aikoina (vuoteen?) ole innostunut lähtemään tämän harrastuksen pariin minun kanssani, vaan mennyt mielummin omien kavereidensa kanssa. Itse olen sitten mennyt taas vastaavasti omien kavereideni. Mies on harrastanut tätä lajia pikkupojasta, mutta minä olen ajatutunut lajin pariin vasta miehen tavattuani, kun tutustuin hänen kauttaan tähän.

Ei minulla ole mitään tarvetta tavata tätä salasuhdettani, mutta väistämättä tulen joskus häneen törmäämään harrastuksen tiimoilta. Aika vaikeaa on vältelläkkään. En tietoisesti hakeudu hänen seuraansa, ei minulla ole mitään tarvetta mieheni mieltä pahoittaa entisestään. Olen etukäteen miettinyt, että suhtaudun häneen jatkossa kuten muihinkin puolituttuihin. Toki asiallisesti, mutta en liian tuttavallisestikkaan. En halua aiheuttaa mitään juoruja olemalla hänelle jatkossa liian kylmä ja etäinen, varmasti ihmiset alkaisivat miettiä, että miksi yhtäkkiä en halua olla hänen kanssaan tekemisissä.
Olen miettinyt myös hänen vaimoaan, joka ei tiedä koko kuviosta yhtään mitään (kai, sen käsityksen olen saanut). En tosin tätä henkilöä tunne. Heillä ei kuulemma kovin hyvin mene omassa liitossaan, yhdessä ollaan vain yhteisen (ison) velan takia...

Mielestäni meillä menee miehen kanssa ihan hyvin, olosuhteet huomioon ottaen. Olen kysynyt mieheltä, onko kaikki hyvin jne eikä hänen mielestään ainakaan ole mitään selvittävää. Tosin en ole ihan varma onko asia oikeasti niin, jotenkin tuntuu että hänen mieltään painaa joku (onko se sitten ihme....). En kuitenkaan halua alkaa painostaa häntä kertomaan...
Minusta tuntuu välillä todella "rikolliselta" kun lähden kotoa jonnekkin. Vaikka lähtisin vain lenkille, niin koko ajan takaraivossa soi että nyt äkkiä vaan tosta vetäset tollasen lenkin ja sitten nopeesti takasin kotio. En tiedä miksi. Mies ei tenttaa menemisiäni, joskus saattaa kysyä missä olin jne. Eihän minulla mitään salattavaa ole.