Hyvin pitkälle samantapainen tilanne täällä.

Itse olisin vielä tässä vaiheessa pettämisestä huolimatta valmis sitoutumana pelastamaan perheen, mutta aika solmussa tilanne on, koska ongelmia meillä on ollut paljon, eikä ne ole kadonneet mihinkään vaan ehkä pahentuneet tulehtuneessa tilanteessa.

En vaan enää usko, että vika on ollut pelkästään minussa, enkä todellakaan niele väitettä, että vaimo on kaikkensa yrittänyt. Mutta ei suostu kuuntelemaan, tai tuntuu siltä ettei kuuntee. Syytöksien kestämiseen toivon todella voimia sinne, koska niitä sielläkin varmaan riittää, eikä meillä vastalauseita tunnuta kuuntelevan tai syytöksiä edes perustella. Sama ongelma oli muuten avioliiton aikana, enkä tajunnut miten hajottavasta asiasta minulle oli kysymys.

Tunteet oli aika rajuja alkuvaiheessa kun kävin omaa uutta tilannetta läpi, mutta yllätyin, että kipeimmäksi asiaksi on tullut se kovuus ja kylmyys yhteistä tulevaisuutta kohtaan ja järkyttää se asenne, ettei oletehnyt mitään väärin. Tosin mieli pistää vaimolla vastaan ja välillä tulee ihan kivojakin viestejä ja ahdistaa oma elämä siellä, vaikka facebookissa kaikki on paremmin kuin koskaan.

Sori, ei ollut tarkoitus varastaa ketjua. Mutta tuntuu, että samoissa mustissa vesissä tällä hetkelllä lillun.

Avioliitto olisi ainakin teoriassa pettämisen jälkeen pelastaa, mutta kun siihen tarvitaan kaksi ihmistä....täällä syksy ja tulevat vuodet näyttää hakeeko vaimo eroa vai saanko jalan oven väliin tielle, joka voisi olla jonkun uuden alku. Vaimon mielestä on kuitenkin tilanne, että on uusi oma elämä yksin/vanha huono elämä kanssani. Ihmetyttää se jääräpäisyys ja tahdon puute, joka katosi parissa viikossa ihan kokonaan.

Uskon, että kovuus ja katumuksen puute on osin sitä, ettei itsekään kestä totuutta, joka varmasti vielä enemmän hajottaa pettäjää, kuin petettyä. Mutta voi olla, että miehenä ja omanlaisenani vain sen koen noin. Sekin on ihmetyttänyt, miten niin helposti vaimo suuttuu pienistäkin asioista ja se kertoo mulle sitä, kuinka paha hänellä on ja viattomatkin (kaikki ei kyllä todellakaan ole) sanat kuulemma kuulostaa vihaisilta, mutta omia ongelmiansa taitaa peilata minun kautta. Turhauttava tilanne kuitenkin, kun haluaisi huutaa että etkö tajua että omia ongelmiasi pakoilet!!!!

Hain heti terapiaan ja avauduin kokeneemmille ystäville ja olen saanut luotua välejä veljeeni ja sitä kautta saanut vertaistukea ja se on auttanut tosi paljon. Suosittelen jos vaan mahdollista.

Oli aluksi vaikeaa, mutta tajusin, että mulle käy huonosti jos en saa apua ja hain sitä ehkä liiankin hanakasti joka paikasta. Vaimoa muuten ärsyttää suunnattomasti uusi avoimempi minä, vaikka sulkeutunut persoonani oli yksi avioliiton pahoja ongelmia. Silti en voi kuulemma muuttua riittävästi ikinäm että kelpaisin hänelle.

Ristiriitaisuus siis on osa tätä uutta tilannetta, mutta oikeanlainen muutos jatkukoon, koska omana itsenä ja omassa tahdossa eläminen on perusta onnelliselleelämälle ja se perusta terveemmälle avioliitolle, joten paluuta ei vanhaan ole. Muutenkin oman elämän haltuunotto omalla tyylillä on ollut itselleni tärkeää. Oman perheen toimintatavat alkaa karista toivottavasti...ne on olleet tuhoisia tässä suhteessa.

Omaa päätä hoidan liikkumalla nyt enemmän ja harrastamalla itselle rakkaita asioita (musiikki) ja otan lasten kanssa aikaa enempi ja opettelen parempaa ja läsnäolevampaa isyyttä. Se antaa mulle jaksaa päivän kerrallaan. Muutenkin hetkeen keskittyminen on taito mitä opettelen, koska silloin ei murehdi turhaan tätä tilannetta vaan saa onnistumisia pikkuasioista ja pääsee jatkuvasti eteenpäin.

Syön hyvin ja terveellisesti että pää toimii sitäkin kautta paremmin ja yritän keksiä jonkun ihan uuden harrastuksen syksyllä, vaikka lastenhoidon takia se tulee olemaan hankalaa.

Ostin heti asumuseron alkaessa muutaman uuden täysin omantyylisen vaatteen ja kävin parturissa leikkaamassa letin mitä en muuten olisi varmaan tullut leikanneeksi ja muitakin pinnallisia mutta aavistuksen itsetuntoa ja itsearvostusta kohottavia juttua olen tehnyt ja aion tehdä lisää.

Tärkein on mielestäni ja kannustan siihen, että teet mahdollisimman paljon asioita, joista tulee hyvä mieli ja saa henkistä voimaa ja jaksamista. Kaikki missä menee aikaa ja tulee käsinkosketeltavia tuloksia, on mulla vienyt ajatukset muualle ja se rentouttaa ja auttaa jaksamaan. Harmi vaan, ettei asu omakotitalossa tai jossain, missä voisi pienen käsityöverstaan kautta tehdä ihan mitä vaan, koska puutöissä puuhailu tuntuu olevan minulle tosi terapeuttista.

Itselle myös usko on tärkeä osa elämää ja ihmettelen, miten kukaan pärjää ilman sitä näin vaikeita asioita läpi.

Älyttömästi voimia ja jaksamista sinne.

terve anone

Kyllä kuulostaa tilanteesi niin tutulta. Teki asiat niin tai näin, ei tunnu sopivan. Ja vielä kun tuo vaimo meillä ei kuuntele ketään. Tekee juuri niin kuin haluaa. Olen jutellut parin tutun kanssa ja on helpottanut. Mieli vaan tekee välillä tempppuja. Tässä mennään itkun ja raivon välillä. Toki ajan kanssa helpompaa. Kyllä taidan kokeilla olla yhdessä, mutta miten se tulee onnistumaan. Sääntöjä joutuu kiristämään. Vaikeaksi tässä tekee, kun on petetty 2 eri miehen kanssa. Ei edes se ensimmäinen pysäyttänyt miettimään. Voidaanko me onnistua yhdessä vaimon kanssa?

Toivottavasti asiat kääntyy paremmin päin. Lapset antaa paljon voimaa jaksaa. Minä kun olen ollut heidän kanssa niin paljon.

On mukava kuulla että voit paremmin ja olet löytänyt harrastuksia. Ei voi kuin nostaa hattua sinulle. Paljon voimaa ja jaksamista. Asiat tuppaa järjestyä.

Moi pete76

Sama tunne täällä, ettei kuunnella.

Uskon että on mahdollisuus pettämisenkin jälkeen rakentaa toimiva avioliitto. Sen verran olen lukenut avioliittoa puolustavia (usein kristillisiä) artikkeleita ja pelastustarinoita, mutta en omaltakaan kohdalta uskalla kauheasti enää onnistumisen puolesta liputtaa. Syynä pelkästään siis se, että se vaatii silloin molempien sitoutumisen ja kaiken avioliiton ulkopulisen epämääräisen touhun lopettamisen ihan kokonaan. Vaimo ei ainakaan aiemmin ole tähän suostunut, vaikka suhteen pisti poikki. Muuten ei voi luottamusta saada koskaan takaisin.

Mutta, kunnes kaikki toivo on poistettu, olen päättänyt yrittää. Ei viitti 12 vuoden yhteistä elämää vetää kahden kuukauden ja muutaman ison mokan takia viemäriin. Mutta jos meininki jatkuu tällaisena, niin ero tulee, loputtomiin en siedä itsekkyyttä mun ja lasten kustannuksella. Uskon, että syksy ja arki meillä iskee todellisuutta kehiin, mutta tällaiset tilanteet saattaa kuulemma kestää vuosiakin. En tiedä jaksanko odottaa...

Moni on saanut apua tosi syvässä kriisissäkin ja eron partaalta avioliittoleireiltä esim. NMKY:njärjestämistä, mutta ainakaan vielä ei oma vaimo ole suostunut mihinkään tollaseen. Ja ilman yhteistä työstämistä ja samaan suuntaan ei kylä tätäkään avioliittoa pelasteta ja valmistaudun koko ajan siirtymään täysin omilleni. Se on kuulemma myös samalla hyvä tapa saada vaimo takaisin. Kun jatkamalla vahvasti omaa elämää ja olemalla onnellinen osoittaa olevansa MIES ja sitä ainakin munvaimo on kaivannut. Ja jos yhteenpaluu ei onnistu, on paremmin omillaan ja valmiiksi onnellisempi ja sekös ex-vaimoa sitten syö.

Ottaa kuitenkin päähän, kun nyt kun itse olisi ekaa kertaa ehkä valmis itsensä kanssa tekemään kunnolla töitä kipeiden asioiden kanssa, niin ei sovikaan enää. Samalla kuitenkin sanoo mulle, ystäville ja työterapeutille, että on kaikkensa tehnyt ja kaikki muut silittää päätä paitsi minä. Avioliittoa puolustavat ystävät ovat kuulemma kääntäneet selän, mikä ei pidä paikkaansa vaan just toisinpäin.. Kiva kun valmiiksi jo rajotetaan mahdollisuudet, mutta onneksi valheisiin ei tarvitse enää uskoa. Samalla kuitenkin mottona on vaimolla muiden auttaminen, kannustaminen, totuus ja oikein tekeminen kaikissa pikkuasioissakin. Kritisoinkin jo ennen tätä kriisiä, että miksi omat oikeasti hienot periaatteet ei koske kuitenkaan mua. Koskaan en ole saanut siihen vastausta.

Ennen tätä kriisiä uskoin liikaa mitä vaimo sanoi ja myötäilin mielipidettä, mutta nyt on havahtunut,että ihan yhtä surkea ihmisenä onkuin minä, ellei jopa huonompi, tosin vertailu ei hyödytä vaan yhdessä oltais niiiiiin paljon enemmän.

Olen ymmärtänyt, että pettämisessä ja pettymyksissä avioliitossa on syvimmiltään kyse henkilökohtaisista ongelmista ja lapsuuden haavoista. Se helpottaa omaa oloa, että kyse ei ole omista mokista ja ongelmista, vaikka eihän ne tässä itsestään katoa mihinkään. Ja tavallaan jos ei vaimo halua jatkaa, niin pakenee kohtaamasta ongelmiaan, vaikka mitä väittäisi.

Kannustusta sulle sinne ihan älyttömästi ja voimia jokaiseen päivään. Halia ei täältä tule kuitenkaan, saat niitä toivottavasti lapsiltasi!

Minulla mies petti, tuttavan kanssa. Lyhyt suhde, jossa pari seksiyritystä. Koville ottaa, sillä naimisissa ollaan oltu 28 vuotta ja monenlaisista elämänvaiheista ( keskiosa, sairastumiseni, kuolemia ) ollaan kuitenkin yhdessä selvitty.
Pettäminen paljastui, kun huomasin miehen oudon käytöksen. Parisen kuukautta hän kiisti, kunnes murtui. Joutui 2 kk:n sairaslomalle, masentuu täysin tajutessaan, kuinka oli minua ja perhettään ( 6 lasta ) teoillaan loukannut.
Hän kertoi olleensa pettämisen tapahtuessa jotenkin outo, ei oma itsensä...Vauhtia riitti, mutta mitään ei tahtonut saada aikaiseksi. Ja sitten tämä tuttavaamme: tarjosi empaattisena elämänohjeita, joilla parisuhdettamme kuulemma voisi hoitaa ja minua huomioida enemmän...Kuitenkin taustalla oli taka-ajatus päästä lähelle mieheni psyykettä.
Käyn psykiatrilla nyt juttelemassa ja tilanteemme on täysin auki: ero tai yhdessä jatkaminen. Prosessi on vienyt aikaa jo kahdeksan kuukautta. Pitkää liittoa ei pureta hetken mielijohteesta. Mies on katuva, muuttunut paljon positiivisempaan suuntaan. Minulla on silti omat tunnelukkoni ja suru tulee aaltoittain. Sekä kysymys; miksi? Miestään ei osaa kertoa syytä tapahtumille. Pettäminen sattuu aina.

Tervehdys.
Mieliala on heitellyt tosi paljon. Olen jutellut vaimon kanssa miten parhaiten voin. Olen ymmärtänyt ettei hän kadu tekojaan. Pitää sitä oikeutettuna. Vaimo haluaa jatkaa yhdessä , mutta vain jos saamme suhteen kuntoon. Noh en osaa ajatella yhdessäoloa jos vaimo ei edes kadu. Eilen ajateltuani omaa parasta, niin on minulle helpompi erota. Onneksi kuitenkin on aina harkinta-aika. Sain eroajatuksesta paremman mielen. En halua olla ilkea tai kostaa vaimolleni. Haluan vain pään kuntoon ja paremman olon. Uusia suhteita en halua. Ja tuskin ne onnistusikaan. Parisuhteesta pitäisi pitää kiinni ja tehdä töitä. Minä en vain enää pysty siihen.

Haluan teille kaikille paljon voimaa ja toivon onnistumista elämässä. Jos kumpikin on valmis tekemään töitä, teillä on mahdollisuus.

Moi!

toivotan tosi paljon voimia ja jaksamista tohon tilanteeseen. Eroon päätyminen on ei tuossa sinun tilanteessa kuulosta ollenkaan tyhmältä ratkaisulta. Oma jaksaminen ja selviäminen on tärkeintä. Ymmärrän täysin valinnan ja lähellä se on täälläkin ja mielessä päivittäin. Sen verran ottaa päähän vaimon touhut ja käsittämätön ylpeys ja kovuus.

Ilman katumusta ja vaimon panosta ei meilläkään koskaan mikään korjaannu, mutta ajattelin vaimon kantaa yksin vastuunsa myös eron ottamisesta, koska kantakoon sen päätöksen sitten myös eron jälkeen loppuelämänsä. En ota mitään vastuuta siitä, ettei hän halua/halunnut korjata asioita kuntoon tekemällä konkreettisia tekoja.

Parantele rauhassa haavoja ja sitten kun aika on oikea, niin voi olla että uusi mahtava nainen eksyy elämääsi ja tuo vielä paljon onnea.

Hei
Olen sitä mieltä, että kyllä katumus kuuluu Petäjäniemi jollain tapaa tuoda esille. Yleensä syyt pettämiseen ovat pettäjäksi: lapsuus, nuoruus, itsetunto ja henkilökohtainen kriisi.
Miksi vaimosi ei hakenut eroa, jos suhteenne on huono ja syyt siinä. Älä ota syyllisyyden taakkaa kannettavaksesi, sillä vaimosi olisi voinut avoimesti kertoa, mikä on vialla ja sitten yhdessä olisitte jotain ratkaisua miettineet asioiden korjaamiseksi.
Jokaisen aikuisen tulee ottaa täysi vastuu omista tekemisistään ja valinnoistaan. Aina on olemassa toinenkin vaihtoehto.🙂🌻

terve anone ja mariella.

Kiitos sanoistanne. Eilen kerroin mihin tulokseen olen tullut ja kuinka voidaan edetä.
Ehkä se hiukan herätti? En osaa sanoa. Hän ei kuulemma osaa puhua ja pelkää reaktiotani. Ei tämä helppoa ole. Kyllä tulee paljon eteen ja mietin pitkään onko mahdollisuus. Mutta vaimon käytöstä ajatellen. En pysty jatkamaan liittoa. Olen usein sanonut, että jos juoksuttaa. Ota ensin ero. Silloin haavoittuu huomattavasti vähemmän.
Luultavasti houkutus muihin kävi liian suureksi. Mitä nyt on tullut ilmi ja mitä kaikkea olen saanut selville. Vaimo on ihan tietoisesti hakenut seuraa.

Mutta nostetaan leukaa ylöspäin ja katsellaan parempaan tulevaan. Yritän laittaa juttua tulemaan kuinka minulla menee ja mitä on tapahtunut. Ehkä joku saa näistä teksteistä apua omaan kriisiin. Pitää muistaa kuunella itseään. Kuunnella mikä, itselle tai itselle ja lapsille on parasta.

anone ja mariella kiitos vielä teille. Toivon teille parasta. Minusta kuuluu vielä.

Tervehdys.

Tämän hetkinen tilanne on tämä. Vaimo kertoi isälleen mitä minä olen tehnyt ja luultavasti mitä hän. Meillä on ollut ongelmia, mutta minä en ole pettänyt koskaan. Noh appiukko uhkaili kovin ja todella kovin sanoin. Sanotaan näin että joutuu katselee selän taakse. En kuitenkaan vieläkään halua satuttaa vaimoa tai tehdä pahaa. Mutta jos jollain on sukulaisia jotka ovat äkkipikaisia, olkaa varovaisia mitä kerrotte. Minun äitini onneksi on diplomaattinen ja osaa olla puolueeton. Huh hellettä. Kyllä osaa mennä hankalaksi ja likaiseksi. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Huh.. eihän sen noin pitäisi mennä. Siis uhkailua eroamisaikeen takia?
Onneksi omassa tai vaimon suvussa ei ihan kauhean väkivaltaista ja vihaista porukkaa ole. Tosin jos itse olisin väkivaltainen tai tekemässä jotain pahaa vaimolle, niin sitten saattais tulla kohtaamisia. Mutta tämmöinen puoli on kyllä todella hyvä tuoda esille täällä.

Omat vanhempani ovat kyllä omalla tavallaan todella hankalia ja muutenkin jo suhtautuvat kummallisesti vaimooni, vaikkeivät muusta tiedä, kuin mahdollisesta erosta.
Mutta toistaiseksi tämäkin on pelkästään vaimon ongelma, eikä minun tarvitse tehdä mitään vaimon hankalille tuntemuksille omia tai minun vanhempia kohtaan.

Mitä enemmän sukua asiaan sotkeutuu, sitä hankalammaksi se menee...Me emme kertoneet, kuin lapsillemme ja yhdelle veljistäni. Se oli hyvä ratkaisu sillä perheessä ei voi kantaa salaisuuksia ja toisaalta veljeni, poliisina on tottunut moneen asiaan. Väkivaltaa tai sen uhkaa meillä ei siis onneksi ole.
Hyvä, jos edistystä on tapahtunut ja ihan kerralla ei koko totuus tullut meilläkään esiin. Mutta; näin, että jotain salataan vielä ja taukojen jälkeen jatkoin keskustelua. Sitten selvisi pahin....
Tuska..suru, epätoivo, luottamus, haavat omaan itsetuntoon; siinä on monelle mielelle rasitetta pitkäksi aikaa. Mutta: valinta toimia ihmissuhteissa pettämisen kautta on jokaisen oma. Ei siihen kumppani voi vaikuttaa. Joka parisuhteessa on omat ongelmansa mutta keskustelu tai sitten reilu ero. Näin minä asian ajattelen.
Toista kertaa ei minun psyykkeeni tämmöistä enää kestä 😭

Täytyy vielä kertoa että en ole koskaan ollut väkivaltainen ketään kohtaan. En ole koskaan kohdellut väkivaltaisesti vaimoa.

Nyt taas ajatukset laukkaa ja huono hetki. Olisipa juuri nyt joku vieressä kuuntelemassa ja neuvomassa. Vaimo on töissä ja hoidan lapsia. Onhan tuo rankkaa kun koko ajan miettii asioita. Onneksi voin olla lasten kanssa normaalisti. Tarkoitan etten ole ärtynyt heille ja pura kiukkua tai masennusta heihin. Johonkin ja jollekkin pitäisi päästä puhumaan. Onneksi te olette täällä ja ymmärrätte mitä parhaiten. Teiltä olen saanut paljon tukea ja toivon suuresti että joku päivä nauretaan yhdessä ja lujaa. Kyllä ihmisen mieli on merkillinen.

Ei muuta kuin ihmetellään yhdessä ja pidetään yhteyttä.

Ero on iso päätös...ja siihen liittyen vielä: väkivallan vuoksi olisin voinut lähteä jo vuosia sitten. Kummasti ihmismieli kestää ja antaa anteeksi, vaikkei pyydetäkkään.
Väkivalta loppui sairastumiseeni ja ensimmäistä kertaa ehkä koin olevani turvassa ja olo seesteinen. Sitten tuli tämä uskottomuusepisodi. Henkistä väkivaltaa???
Mutta: positiivista on se, että vaikka mies ei lähtenyt perheterapiaan, on hän selkeästi masennuksensa jälkeen muuttunut.
Entinen rauhaton ja ärtyisästi käyttäytyvä mies on nyt seesteinen.
Kun vielä saisin itselleni tuon saman olotilan...Eroa mietin ja perheessämme nuoremmassa polvessa oleva eron uhka vaikuttaa. Meillä lapset jo kasvaneita, enää yksi teini-iässä.
Mutta; paljon on yhteistä menneisyyttä, hyviäkin aikoja. Niistä luopuminen sattuu...
Ongelmaa tulee myös omaisuuden suhteen: talo sidoksissa yritykseen.
Jälkikäteen miettien: yrittäjyys, pitkät työpäivät ja niiden aiheuttama väsymys. Siinä oli ainekset, joista tuli sotkua. Kukaan ihminen ei kestä 18 tunnin työpäiviä ilman, että joku palanen napsahtaa pois paikoiltaan.
Nyt on höllännyt mies mutta aika näyttää tapahtuiko tämä liian myöhään.
Sinulle toivon voimia ratkaisuusi, oli se sitten mikä tahansa. Uhkailua ei tarvitse sietää!!!!

Mulla on kyllä selkeästi taipumus purkaa pahaa oloa vähänmyös lapsiin. Onneksi tajuan tämän ja omia tunnetiloja alkaa tunnistamaan ja tajuaa, milloin alkaa mennä hermot liian kireälle ja sitten lasten 6 ja 9 kanssa sitten tarvittaessa sovin ja pyydän anteeksi kireitä hermojani. Tämä juontaa juurenva jo aiemmilta vaiheilta, kun olin suhteessamme marttyyri ja jostain ja yleensä vääriin kohteisiin se pahaolo sitten purkautui.

Turhautumista ja pahaa oloa on kyllä täällä mukava purkaa, kun saa ymmärrystä ja kannustusta. Kotona en saanut vaimolta haluamaani tukea, vaikk sitä pyysinkin ja nyt omien vanhempien jälkikäteen tuleva kannustus ja tuki tuntuu väkinäiseltä ja sitä olisin tarvinnut lapsena enkä ehkä tässä liemessä nyt olisi.

Mä naureskelen jo välillä nyt, että miten tässä näin kävi. Samaan aikaan on äärimmäisen onnellinen ja silti luopumisen tuskaa ja arjen pienten koettelumsten ja rahan kanssa vääntämistä.

Olen jonkun verran myös vahingoniloinen, mutta myönnän sen. Omaa oloa helpottaa myös vaimon tuntema ahdistus aiheuttamastaan tilanteesta. Vaikka toisissa hetkissä kieltää kaiken ja sanoo, että elää juuri niin kuin pitää ja haluaa ja on nyt aikuinen ja onnellinen.

Toisaalta vaikeaa on myöntää se totuus, että itse henkisesti työnsin hänet jo kauanaikaa sitten läheltä ja kielsin siten häneltä monet tarpeet tulla kohdatuksi naisena ja ehkä siten estin monien omien tarpeidenkin täyttymisen. Kunnon umpisolmu meillä.Yhden hyvän artikkelin mukaan tämä henkinen etäännyttäminen on pohjana tämän hetkiselle vaimon kovuudella ja katumattomuudelle.

Mutta se ei epäilytä hetkeäkään, ettenkä tästä selviäisi. Mtta en haluaisi, että lasteni perhe hajoaa... pitäisi yhden kerran saada mahdollisuus yrittää kunnolla ja vasta sitten todeta, että ehkä tämä oli tässä.

Aikaa tämä vie joka tapauksessa vielä pitkään.