Vaimoni kertoi pettäneensä minua pari kertaa eri miesten kanssa. Nyt tuntuu että romahdan kokonaan. Ongelmia on suhteessamme ollut, mutta mielestäni pettäminen on väärin. Olemme hiukan jutelleet ja tuntuu ettei katumusta ole. Pelkkiä syytöksiä minua kohtaan. Syytöksiä mitkä asiat johti tähän. Meilläkin on pari lasta 3 ja 4 joita olen huolehtinut kohta 3 vuotta. Olen töissä mutta kun vaimolla on omat työt ja harrastukset. Olen jäänyt hoitamaan lapsia. Olisi kiva tietää kuinka tästä pääsee etenpäin. Voiko suhde jatkua.
Hei,
Koska pettäjällä ja petetyllä ei ole samaa tunnekokemusta ja ainakin petetyllä se kokemus on hyvin voimakas, on heidän vaikea puhua samaa kieltä. Monkey8, teidänkin kohdalla tulee esille se tyypillinen tilanne, että pettäjän ajatukset ovat siinä mitä on tapahtunut ja mikä on tilanne. Petetyllä ajatuksia hallitsee tunne joka on kaiken hallitseva ja sitä on hyvin vaikea jakaa ja kuvata. Sen tunteen kanssa petetty tuntee olevan yksin. Petetty voi kysyä uudestaan ja uudestaan tapahtumista kuin hän ei uskoisi vastausta kun hän tosiasiassa yrittää tunnetasolla ymmärtää ja käsitellä tapahtunutta.
Minua auttoi huomattavasti enemmän vaimon osoittama empatia ja myötätunto kuin tekemisistä kertominen, vaikka tietysti perusasiat; mitä, missä ja milloin sekä mikä on tilanne nyt, piti saada heti selväksi.
Yhteisen tunnekokemuksen puuttuminen kuvastuu siinä kun kerrot laajasti siitä mikä tilanne on harrastuksessa. Ajoin takaa sitä, että miehestäsi tapaaminen tuntuu pahalta, vaikka teidän suhde olisi kuinka ohi. Todennäköisesti häntä myös suuresti harmittaa, että olet pilannut hänen pitkäaikaiseen harrastukseen liittyvän tunteen.
Voimia asioiden käsittelyyn toivottaen.
Olipa hyvä kun löysin tällaisen ketjun. Mulle selvis vajaa kaks kk sitten että vaimollani on suhde toiseen mieheen. Meillä on yhteistä elämää takana kohta 15 vuotta ja on 3 lasta.
Tarina on ehkä hieman erinlainen kuin yleensä. Vaimo väsyi reilu viis vuotta sitten ihan totaalisesti lasten hoitoon ja koti oloihin. Aloin antamaan vaimolle omaa aikaa että selviäis. Vaimo sai myös ammattiapua. Söi masennus lääkkeitä pari vuotta ja sit lopetti niiden syömisen.
Näytti että elämä voittaa mut oman ajan antaminen kääntyi perhettä ja minua vastaan. Vaimolle tuli tunne että koti on huono paikka eikä viihtyny kotona.
Vuosi sitten vaimo sai vuoden määräaikaisen työsuhteen. Samaan aikaan hän teki kahta eri myyntityötä. Eli aikaa parisuhteelle ei jääny. Vuoden alussa oli vaimo tutustunu työkuvioiden kautta mieheen jolla oli ongelmia omassa parisuhteessa.
He ystävystyi ja molempien ongelmat lähensi heitä. Molemmat tavallaan ymmärsi toisia ja toisen tunteita. Ystävyys muuttui rakkaudeksi ja he eli monta kuukautta kuin vanha pariskunta. Kävivät yhdessä salilla ja vietti muutenkin aikaa yhdessä. Vaimo kun lähti salille niin hän oli ajanu auton salin pihaan ja hypänny tämän miehen kyytiin. Eli kusetti monta kuukautta minua ihan 100-0.
Toukokuun lopussa vaimo romahti omaan kaksnaamaisuuteen ja kertoi kaikki. Heidän suhde on (uskoakseni) nyt ohi. Olen ollut yhteydessä tähän toisen osapuolen vaimoon ja heillä on vakaa aikomus saada oma suhde kuntoon.
Meillä on myös menty paljon eteenpäin meidän suhteessa. Yks asia vaan haittaa meidän suhteen rakentamista....nimittäin vaimon sairastama adhd.
Se näkyy ehkä pahimmin niin että vaimo ei osaa ajatella toisen ihmisen tunteita. Käsittääkseni liittyy tuohon sairauteen tämä ongelma.
Jos ajattelee miten paljon minua on loukattu tässä meidän suhteessa....ja vaimo ei ymmärrä että on loukannu minun tunteita. Ei käsitä esim miten tää vaikuttaa minun itsetuntoon. Se ei vaan ymmärrä sitä.
Vaimo on menossa adhd tutkimuksiin koska ymmärtää itsekin adhd:n aiheuttamat ongelmat omassa elämässä.
Nyt kysynki onko joku ollu vastaavassa tilanteessa ja jos vaimo joskus saa diagnoosin ja lääkityksen miten lääkkeet vaikuttaa tuohon tunnepuolen ymmärtämiseen?
Silloin kun vaimo söi masennus lääkkeitä....se oli meidän suhteen onnellisinta aikaa. Väitän että ne masennus lääkkeet vaikutti siihen että hän pystyi ymmärtään toisen ihmisen tunnetiloja.
Aika raskasta yrittää tehdä suhteen eteen töitä kun toinen ei edes ymmärrä loukanneensa.
Moi ja hienoa kun kirjoitat.
Tartun tohon adhd-asiaan.... itseltäni on adhd tutkittu, kun sitä epäilin ja halusin ja jo sitä ennen lääkäri sanoi, että masennus saa aikaan samankaltaisia piirteitä, eli ensin pitää poissulkea se - mä kysyin että pillerilläkö? Hän katsoi pitkään ja sanoi juuu, mä sanoin, että kyllä mä sen pillerikuurin syön kunhan panet mut tutkimuksiin ja hän laittoi. Lopputulemana kävi ilmi ettei minua diagnosoitu adhd:ksi tai muuksikaan, hieman liian vaativaksi vain itselleen. Siksi toivon, että puhut adhd:stä vasta kun se on diagnosoitu, voit muuten tehdä itse vääriä johtopäätöksiä.
jotain puolisossasi on heilahtanut, mä olen itse läpikäynyt vähän samansuuntaisen prosessin eksäni kanssa, joka heilui ja heilahti sitten erilleen kolmannen pyörän kanssa ja kehoitan sua kiinnittämään katsettasi enemmän itseesi ja omaan hyvinvointiisi, kuin puolisoosi. Etsi itsellesi itseäsi tukevia asioita omasta elämästäsi, historiastasi, ystävistäsi, harrastuksesta, mistä tahansa joka tuottaa sinulle hyvää oloa, iloa hyvällä omallatunnolla, koska olet sen ansainnut. Jätä hänen problematiikkansa niin paljon hänelle kuin vain voit. Kannettu vesi ei kaivossa pysy, jollei ihminen ala itse itseään tutkia ja auttaa ja hakea apua. Kun puolisosi on jo näin tehnyt, niin anna hänen auttaa itseään. Se on paras ja ainoa tie apuun, että lähtee itse sitä hakemaan ja alkaa itse auttaa itseään.
Sun tehtävä on auttaa itseäsi myös. Nousta omille jaloillesi siitä toisen auttamisen suosta (jossa olen itse ollut ja tarjonnut apua ihan naurettaviin tilanteisiin ja liikaa) ja löydettäv oma itsellisyys, hyvä olo itsestä ja oman elämän asioista. Symbioosiin voi hukata helposti itsenssä, toisen ja mielenterveydet.
🙂👍
pöllöhuuhkaja kirjoitti 18.7.2014 13:15
Moi ja hienoa kun kirjoitat.
Tartun tohon adhd-asiaan.... itseltäni on adhd tutkittu, kun sitä epäilin ja halusin ja jo sitä ennen lääkäri sanoi, että masennus saa aikaan samankaltaisia piirteitä, eli ensin pitää poissulkea se - mä kysyin että pillerilläkö? Hän katsoi pitkään ja sanoi juuu, mä sanoin, että kyllä mä sen pillerikuurin syön kunhan panet mut tutkimuksiin ja hän laittoi. Lopputulemana kävi ilmi ettei minua diagnosoitu adhd:ksi tai muuksikaan, hieman liian vaativaksi vain itselleen. Siksi toivon, että puhut adhd:stä vasta kun se on diagnosoitu, voit muuten tehdä itse vääriä johtopäätöksiä.
jotain puolisossasi on heilahtanut, mä olen itse läpikäynyt vähän samansuuntaisen prosessin eksäni kanssa, joka heilui ja heilahti sitten erilleen kolmannen pyörän kanssa ja kehoitan sua kiinnittämään katsettasi enemmän itseesi ja omaan hyvinvointiisi, kuin puolisoosi. Etsi itsellesi itseäsi tukevia asioita omasta elämästäsi, historiastasi, ystävistäsi, harrastuksesta, mistä tahansa joka tuottaa sinulle hyvää oloa, iloa hyvällä omallatunnolla, koska olet sen ansainnut. Jätä hänen problematiikkansa niin paljon hänelle kuin vain voit. Kannettu vesi ei kaivossa pysy, jollei ihminen ala itse itseään tutkia ja auttaa ja hakea apua. Kun puolisosi on jo näin tehnyt, niin anna hänen auttaa itseään. Se on paras ja ainoa tie apuun, että lähtee itse sitä hakemaan ja alkaa itse auttaa itseään.
Sun tehtävä on auttaa itseäsi myös. Nousta omille jaloillesi siitä toisen auttamisen suosta (jossa olen itse ollut ja tarjonnut apua ihan naurettaviin tilanteisiin ja liikaa) ja löydettäv oma itsellisyys, hyvä olo itsestä ja oman elämän asioista. Symbioosiin voi hukata helposti itsenssä, toisen ja mielenterveydet.
🙂👍
Kiitos vastauksesta!
Tuota adhd asiaa on epäilty vaimon kans jo vuosia. Nyt uudessa työpaikassa missä vaimo aloitti (ns.kesätyö) työskentelee mies joka sairastaa adhd sairautta. Hän oli eka työpäivän jälkeen kysyny mun vaimolta että oletko adhd!
Anoppi joka on jo eläkkeellä, on työskennelly terveydenhoito alalla koko ikänsä, sanoi vaimolleni eli omalle tyttärelleen että jo oli aikaki mennä tutkimuksiin.
Ja kyllä vaimoni on ihan oma alotteisesti varannu ajan tutkimuksiin. Hän tunnistaa itse itsessä paljon asioita jotka voi liittyä tuohon sairauteen.
Omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta....olen puhunut tästä koko härdellistä usean ihmisen kans. Olen käynyt myös ammatti ihmisen juttusilla pari kertaa ja ens kuussa menen uudestaan. Myös vaimoni on käynyt ja olemme käyneet myös yhdessä parisuhdeneuvojan luona ja menemme sinne uudestaan parin viikon päästä.
Meillä kotona on sellainen tilanne että vaimo ei yksinkertaisesti jaksa lasten kiukuttelua ja on erittäin väsyny tähän tilanteeseen ja omaan myllerrykseen mikä pään sisällä on. Adhd ihmisellä on koko ajan 100 kanavaa päällä tuolla aivoissa, normi tapauksessa niitä kanavia on päällä yks. Kaiken lisäksi adhd yrittää hallita näitä kaikkia kanavia yhtä aikaa. Ja se näkyy vaimon käyttäytymisessä.
Tilanne on aika haastava. Vaimon ja toisen miehen suhde päättyi ehkä painostuksen alla. Tämä painostus johtui siitä että vaimo samaan aikaan piti yhteyttä toiseen mieheen ja samaan aikaan puhui mulle että haluaa saada meidän suhteen kuntoon. Mahdoton yhtälö, n.1kk sitten torstai iltana annoin vuorokauden aikaa lopettaa toinen suhde tai muuten loppuu meidän suhde. Tuota kaksnaamaisuutta oli silloin jatkunu 2-3viikkoa. Käytännössä elämä oli sitä että kotona vaimo halusi saada meidän suhteen kuntoon mut heti kun selän käänsi naputteli viestin toiselle miehellä että milloin nähdään? Oli aika raskaita viikkoja, ja he myös tapasi monta kertaa tuon parinkolmen viikon aikana. Ja nuiden viikkojen aikana tapahtui kaikki pahin mitä voi tapahtua.
Sit perjantaina tämä toinen mies ilmoitti että suhde on ohi ja hän haluaa keskittyä omaan parisuhteeseen. Tuosta on nyt kulunut muutama viikko ja eiliseen iltaan asti vaimo oli aivan rikki. Johtui siitä että hänellä oli paljon kysymyksiä mitä halus kysyä tuolta toiselta mieheltä. Olen ollut yhteydessä tämän toisen miehen vaimon kans ja eilen sovittiin että annetaan heille yks puhelu jossa saavat puhua suhteen "pakettiin". Tuo puhelu helpotti vaimon oloa paljon.
Tämä joustavuus ja asioiden anteeksi anto minun puolelta johtuu monesta asiasta. Vaimoni on sanonut että meidän suhteessa ei ole mitään vikaa vaan ongelmat on hänellä itsellä. Hän ei ollut tietoisesti lähteny hakemaan toista miestä tai uutta suhdetta vaan tämä suhde oli tavallaan seuraus kaikesta paskasta mitä vaimo on joutunut kokemaan. Vaimoni on ollut viimeisen vuoden henkisesti niin rikki kun ihminen voi olla. Hänellä oli tunne että ei menetä mitään vaikka samalla tiesi tekevänsä todella väärin.
Nyt parin viikon aikana hän on ymmärtäny mitä kaikkea oikeasti menettää jos erotaan. Tiedetään molemmat että molempien kotiväen on todella vaikea hyväksyä vaimoni tekemisiä...eikä tarvikkaan hyväksyä mutta yhteydenpito sukulaisiin ja omiin perheisiin olis aika vähissä. Tällä hetkellä kummankaan kotiväki ei tiedä tästä ja toivottavasti ei saa koskaan tietääkkään. Se vaikeuttas aika paljon meidän elämää. Nimittäin kummanki kotiväellä on uskonnollinen tausta.
Nyt näen selvästi vaimostani että hänellä on tahtoa saada meidän suhde kuntoon. En tiedä onnistutaanko ja pystynkö oikeasti koskaan antamaan anteeksi näitä asioita. Oma mielentila heittelee katkeruudesta sääliin, vihantunteesta rakkaudentunteeseen ja kaikkea siltä väliltä.
Olen myös saanut omaa aikaa, on omia harrastuksia ja ystäviä. Tosin aika näihin on haastava järjestää johtuen siitä että meillä on kolme alle 8v lasta joista vaimo ei kunnolla pysty yksin huolehtiin.
Ja toisaalta itsekkin haluaa olla mahdollisimman paljon vaimon kans nyt koska olen huomannut että yhteinen aika tekee todella hyvää nyt. Ollaan pystytty puhumaan ja on ollut myös mukavia ja jopa ihania hetkiä.
Hei 🙂🌻
ADHD:n mies: millä tavoin tämä oletettu ADHD vaimosi käytöksessä näyttäytyy?
Itse nimittäin olen pohtinut samaa asiaa miehestäni sillä perusteella, että hän ei voi pysähtyä, vaan menee ja tekee asioita, kuin duracell-pupu.
Tämän lisäksi hänen on vaikea puhua asioista tai tunteistaan. Tunteitaan hän ei ikäänkuin tunnista itsessään.
Tämän lisäksi hän herkästi syyllistyy, jos yrittää keskustella hänen kanssaan ja toisaalta ei tunne syyllisyyttä silloin, kun siihen olisi aihettakin. Edellä siis muutama piirre, minkä olen huomannut.
Olisi mukava vaihtaa ajatuksia laajemmin tästä aiheesta kanssasi.
mariella kirjoitti 20.7.2014 11:41
Hei 🙂🌻
ADHD:n mies: millä tavoin tämä oletettu ADHD vaimosi käytöksessä näyttäytyy?
Itse nimittäin olen pohtinut samaa asiaa miehestäni sillä perusteella, että hän ei voi pysähtyä, vaan menee ja tekee asioita, kuin duracell-pupu.
Tämän lisäksi hänen on vaikea puhua asioista tai tunteistaan. Tunteitaan hän ei ikäänkuin tunnista itsessään.
Tämän lisäksi hän herkästi syyllistyy, jos yrittää keskustella hänen kanssaan ja toisaalta ei tunne syyllisyyttä silloin, kun siihen olisi aihettakin. Edellä siis muutama piirre, minkä olen huomannut.
Olisi mukava vaihtaa ajatuksia laajemmin tästä aiheesta kanssasi.
Moi!
Juurikin tuo sama piirre on eli ei osaa pysähtyä. Löytää koko ajan uusia kotitöitä ja muuta touhua. Tekee aamusta iltaan ja illalla kun saadaan lapset nukkumaan, vaimo on niin väsyny että ei tahdo voimia eikä aikaa parisuhteelle riittää.
Ja kyllä...vaikeista asioista puhuminen on usein vaikeaa. Hermostuu helposti jos puhutaan hänen käytöksestä. Toisaalta ei aina edes ymmärrä tehneensä väärin. Ei vaikka rautalangasta vääntäis.
Tämä on tullut voimakkaasti esille varsinki nyt kun on tällainen kriisi päällä. Toisaalta hän on välillä todella upea ja ihana ihminen. Ihan kuin hänessä olis kaks täysin eri luonnetta....musta ja valkoinen. Koskaan ei tiedä kumpi on päivän väri.
Hei 🙂🌻
Todella, aikalailla samankaltaisia piirteitä puolisoistamme löytyy nimimerkki ADHD:n mies. Mutta, kun se ihanakin luonne välistä näyttäytyy...Mietin sitäkin voisiko olla kaksisuuntainen mielialahäiriö kyseessä, koska on taipumusta myös masennukseen?
Mutta, ehkä se sitten on vaan totaalista uupumusta ja syyllisyyttä kaikesta, joka ajaa välillä nukkumaan illat, varsinkin talvella.
Kesällä on sitten kova vauhti päällä koko ajan, vaikka alkaa jo keski-ikäinen olla, eikä kunto enää nuoren miehen.
mariella kirjoitti 21.7.2014 21:15
Hei 🙂🌻
Todella, aikalailla samankaltaisia piirteitä puolisoistamme löytyy nimimerkki ADHD:n mies. Mutta, kun se ihanakin luonne välistä näyttäytyy...Mietin sitäkin voisiko olla kaksisuuntainen mielialahäiriö kyseessä, koska on taipumusta myös masennukseen?
Mutta, ehkä se sitten on vaan totaalista uupumusta ja syyllisyyttä kaikesta, joka ajaa välillä nukkumaan illat, varsinkin talvella.
Kesällä on sitten kova vauhti päällä koko ajan, vaikka alkaa jo keski-ikäinen olla, eikä kunto enää nuoren miehen.
Vois toki olla kaksisuuntainen mieliala häiriö....on vaan niin monelta taholta tullut epäilyjä adhd:sta minun vaimon kohdalla että epäilen enemmän sitä. Käyttäytyminen sosiaalisissa tilanteissa viittaa myös että olis adhd. Sanoo just sen mitä mieleen tulee ja miettii vasta sitten mitä tuli sanottua....jos miettii silloinkaan. Jos pitää tehdä jotain mikä ei vaimoa oikeasti kiinnosta, niin monesti jää tekeminen kesken ja alkaa tehdä jotain ihan muuta. Ystävien kans keskustellessa jos puheen aihe ei miellytä, voi vaimo vaihtaa aihetta kokonaan jopa kesken toisen puhumisen. Tää näkyy monissa asioissa....pikkuhiljaa tulee mieleen juttuja niin pitää sitämukaa käydä tänne kirjoitteleen.
Ojasta allikkoon...
Muutamat viime päivät on ollut aika paska fiilis. Mies on ollut vaisu ja omissa oloissaan. Kun kysyin mikä vaivaa, niin sanoi vaan että kun tämä on vaan niin vaikeaa joskus. Ei oikein muuten osannut selittää. En tivannut. Tänään sanoi, että rakastaa mua kyllä vaikka mököttääkin itsekseen, mutta ei vaan tiedä aina että riittääkö se rakkaus. Itkin. Tuntui just siltä niinkun olis vedelty kylmällä rätillä täysillä päin naamaa.
On taas niin idiootti olo. Että kuinka urpo sitä voi ihminen olla. Mietin myös, että ehkä se olisi miehen kannalta parempi että erotaan. Vaikka minä en sitä haluaisikaan, eikä kuulemma hänkään, mutta silti. Mies myös mietti, että jos muutettaisiin hetkeksi erilleen, mutta ei halua sitäkään, koska sitten hän vaan miettisi yksinään, että mitä teen ja missä menen jne. Eikä kyllä sellainen ollaan-ei olla varmaan mikään hyvä juttu oliskaan pidemmän päälle. Ajatukset eroamisesta tuntuu tosi ahdistavilta. Yritän saada kasattua itseäni että ei se mikään maailmanloppu ole, ihmiset eroaa tämän tästä. Mutta sitten taas mietin että miten pärjään, minne muka muuttaisin jne.
Koko ajan on vähän sellainen rikollinen olo. Ihan niinkun olis jossain pahanteossa, vaikkei olekkaan, vaikka olisin vaan lenkillä. Se on tosi outo tunne.
no joo onhan teillä hienosti jo selvitelty asioita ja se on aina hyvä jos pääsee tutkimuksiin ja sitä itsekin haluaa. Siksi olin ekan kirjoituksesi kannalta hieman varauksellisella kannalla, sillä me voidaan määritellä joku adhd:ksi tai narsistiksi joskus aika kepein perustein ja taustalla voi olla vaikka vain masennus. Kun se on selvitetty oli se sitä tai tätä, niin asia on sanottu ääneen ja sen kanssa voi jo paremmin tulla toimeen ja hienolla matkallahan te jo olette, varsinkin jos asioista on voitu puhua ääneen jopa sen toisen osapuolen vaimon kanssa. Upea selviytymistarina teillä tässä on jo nyt.
Toivotan voimia ja oivallusta myös antaa tilaa toiselle ja itselle, sillä liika vääränlainen läheisyys vaan kuluttaa pidemmän päälle - tosin siihen on se luottamus rakennettava ensin että terve erillisyys voi toimia. 🙂👍
Hei,
Kaivoin tämän vanhan ja pitkän ketjun johon aloitin kirjoittamisen kohta vuosi sitten. Eli nyt on tullut vuosi täyteen siitä kun sain selville, että vaimoni oli pettänyt muutama vuosi aikaisemmin. Meillä asian käsittelyä helpotti se, että vaimo oli itse katkaissut suhteen mutta toisaalta hankaloitti se, että vaimolla asia oli jo haudattu syvälle mielen perukoille kun taas minulle pettäminen tuli aivain uutena asiana.
Tuolta ketjun uumenista voi halutessaan lukea useitakin jatkokertomuksia. Monen kohdalla tulee mieleen, että miten myöhemmin mahtoi käydä joten yritän omalta osaltani vähän päivittää.
Sellaisen johtopäätöksen, joskaan ei yllättävän, voi tästä ketjusta vetää, että selviämisen kannalta hyvin keskeistä on se miten uskoton kykenee tukemaan petettyä tämän toipumisessa. Sammy75 ja Miekkonen kirjoittivat päätyneensä eroon kun heidän puolisonsa eivät osanneet olla pahoillaan eivätkä halunneet käsitellä tapahtunutta. Olisi pitänyt osata unohtaa ja katsoa eteenpäin. Mariella on paljon kirjoittanut siitä kuinka raskaalta tuntuu kun mies on ollut kovin haluton käsittelemään pettämistä.
Kyllähän petetty kovasti haluaa katsoa eteenpäin mutta tarvitsee kovasti tukea pettäneeltä puolisolta, jotta kykenee näkemään yhteisen tulevaisuuden ja vieläpä edes suhteellisen valoisana. Täysin ei voi unohtaa, vaikka kovasti sitäkin haluaisi. Petetty tarvitsee paljon tukea ja aikaa, jotta muistot eivät enää ahdistaisi.
Pettämisen syiden käsittely ja ymmärtäminen on erityisen tärkeää petetylle ja parisuhteelle. Sen pitäisi olla tärkeää myös sille joka on pettänyt mutta hän tyypillisesti haluaisi vain jättää asian taakse ja unohtaa. Petetyn ja pettäneen tunnekokemus on niin erilainen, että asian käsittely ja yhteisymmärryksen löytäminen on vaikeaa. Ainakin meillä todettiin jo alkuvaiheessa, että entiseen ei ole paluuta, että parisuhde täytyy rakentaa uudestaa uudelta pohjalta. Koska molemmat olivat aika sekaisin tilanteesta, päätimme hakeutua pariterapiaan jossa olemme käyneet rauhalliseen tahtiin noin kymmenen kertaa ja käynemme vielä neljä kertaa.
Noin pari kuukautta vaimo jaksoi erittäin hyvin käsitellä pettämistä ja saimme hyvän alun toipumiselle. Sen jälkeen vaimolle alkoi tulla epätoivoa, ettei tämä koskaan muutu, että tätä käsitellään vielä vuosienkin päästä. Pariterapiassa käytiin läpi laajasti meidän parisuhdetta, sen historiaa, molempien lapsuuden kotia jne. Itselleni tuli useamman kerran olo, että varsinaisen pettämisen käsittelyn kanssa jään yksin. Tämä taitaa olla niitä yhteisimpiä kokemuksia petetyillä. Ilmeisesti tältä tunteelta ei voi täysin välttyä ja toisaalta petetynkin on opittava tulemaan toimeen tapahtuneen ja oman mielensä kanssa. Ehkä se on vähän kuin lapsen kasvaessa, on tarjottava tukea mutta koko ajan ei voi, eikä pidäkään pitää kädestä kiinni. Helpottaa kun tuntee, että selusta on turvattu, että voi luottavaisin mielin palailla normaaliin elämään. Pettäjän pitäisi ymmärtää petetyn mielenliikkeitä, jotta osaa tulla vastaan ja osoittaa myötätuntoa. Esim. kertoa tavallista enemmän ajatuksistaan ja menoistaan, eikä ottaa tätä negatiivisesti kyttäämisenä vaan ymmärtää, että luottamus on rakennettava käytännön toimilla ajan kanssa. Aitoa luottamusta ei voi vaatia, se ansaitaan. Myös petetyllä on vastuu käsitellä ikäviä tuntemuksiaan ja miettiä mikä niiden merkitys on. Ovatko ne vain trauman jälkitilaa, jolloin voi yrittää tietoisesti asennoitua nykyhetkeen. Vähän kuin lentopelkoinen ei voi vain syyttää lentoyhtiötä turvallisuuden laiminlyönnistä. Lentopelkoisen tulee ymmärtää, että lentoyhtiö on tehnyt sen mikä kohtuudella on tehtävissä ja lentoyhtiössä ymmärretään, että lentopelko ei katoa noin vain kun sanotaan, ettei ole mitään pelättävää.
Parisuhteen jälleenrakennuksen osalta olemme edenneet hyvin. Ymmärrämme paremmin toistemme reaktioita, mistä ne tulevat ja miten niihin voisi suhtautua. Olemme paremmin tietoisia keskinäisestä rakkaudesta, toistemme tunteista ja osaamme ottaa paremmin asioita esille. Edelleen ikävien asioiden kohdalla reagoimme usein haitallisella tavalla mutta olemme paremmin tietoisia asiasta ja osaamme sitä kautta paremmin suhtautua asiaan. Tärkeä oivallus on, että parisuhde on taitolaji jota täytyy harjoitella, eikä se ole häpeä että harjoittelee. Ennemmin se osoittaa vastuuntuntoa, että ottaa vastuuta omasta ja läheisten hyvinvoinnnista.
Pettäminen itsessään on meillä edelleen aiheena aikalailla tabu. Molemmat välttävät aihetta, jotta ei tulisi sen mukana ikävää tunnetta. Olen jo käsitellyt niin paljon pettämistä ja tiedän melkolailla kaiken tietämisen arvoisen siitä mitä vaimon ja vieraan miehen välillä on tapahtunut, että mielellään vältän niitä tuntemuksia. Edelleen siihen, että vaimo on ihan oikeasti pettänyt liittyy jotain käsittämätöntä. Näin se tulee varmaan aina olemaankin, koska en siinä tilanteessa ole ollut. Alkuvaiheessa yritin saada otetta tästä käsittämättömyydestä kysymällä hyvinkin tarkasti siitä mitä tapahtui. Tavallaan se on auttanut, tiedän tapahtumat mutta tunnetasolla on silti pimeä kohta. Yksityiskohdat toivat osin lisää ymmärrystä mutta myös lisää ikäviä mielikuvia. Vaimo ymmärsi tämän ja jossain vaiheessa kieltäytyi kertomasta enää lisää yksityiskohtia. Tämä oli loukkaavaa mutta toisaalta hyvä.
Helppoa ja ongelmatonta tietä ei yksinkertaisesti ole olemassa. Molemmat joutuvat hyväksymään, että toipuminen ja uuden rakentaminen vaati paitsi aikaa, myös työtä ja voimia. Kokonaisuudessaan pettäminen on tuonut valtavan määrän tuskaa ja vienyt valtavasti voimia. Se on myllertänyt mieltä tavalla mitä en olisi mitenkään kyennyt kuvittelemaan ennen kuin koin sen itse. Toisaalta se on tuonut paljon uutta ymmärrystä parisuhteista, ihmisenä kasvamisesta ja tunteista noin laajasti ilmaistuna. Suhtautumiseni ihmissuhteisiin ja tunteisiin sekä niistä puhumiseen on paljon muuttunut. Siltä osin olen nyt jossain määrin eri ihminen. Toisaalta olen tietoisempi, viisaampi mutta myös hauraampi. Jossain vaiheessa mietin, että oliko hyvä, että sain tietää vaimon pettämisestä. En osaa siihen vastata sen paremmin kuin aluksikaan. Toisaalta ei sillä ole merkitystäkään, koska nyt ollaan tässä uudessa todellisuudessa. Tuntuu kuitenkin hyvinkin mahdolliselta, että tulevaisuudessa, kun olen paremmin eheytynyt, saatan olla selvemmin tyytyväinen, että pettäminen selvisi.
Voimia ja hyvää jatkoa kaikille.
Kiitos Beren tämän nostamisesta ja olipa hyvä kuulla kuulumisiasi. Miten muilla menee?
Ihan totta mitä Beren puhuit tuosta uskottoman panostuksen tärkeydestä. Se taitaa olla yksi avain asiasta eteenpäin pääsemiseen. Uskon, että asiasta puhumiseen on sitouduttava lopuksi elämää, jos se aiotaan yhdessä jakaa. Se ei tarjoita jokaisen riidan yhteydessä esiinkaivettua syyttelyä, vaan enemmänkin lupaa puhua asiasta silloin kun se petettyä kaivaa. Tämä antaa petetylle oikeutta ja luvan tunteisiin. Toki siinäkin menee raja, miten asiasta puhutaan, rakentava sävy on aina rakentavaa. Aluksi puhumista tarvitaan päivittäin. Myöhemmin petetty saa etäisyyttä asiaan, eikä tapahtuneet asiat enää satu niin pahasti. Näin minulle on käynyt. Asiasta ei tarvitse puhua edes viikottain, mutta tarvittaessa asian voi ottaa esille. Parasta on, jos uskoton voi lohduttaa petettyä jollain tavalla tilanteessa, jossa asiat painavat.
Uskottomuudesta yli pääseminen on myös kieltämättä yksinäinen tie. Mekin kävimme pariterapiassa selvittelemässä ja koin samaa kuin Beren, välillä olisin halunnut puhua uskottomuudesta enemmän. Aiomme vielä jatkaa käyntejä. Alkuvaiheessa hankkiuduin melko intensiiviseen traumaterapiaan omakustanteisesti. Se oli kallista, mutta kannattavaa. Odotan myös puolison toteuttavan päätöksensä omasta terapiasta, sillä käsiteltäviä asioita on hänelläkin eikä ammattiapu siinä pahaa tee.
Luottamus on yksi asia, joka uskottomuudessa tuhoutuu. Sen rakentaminen on hidas prosessi ja sanoilla ei ole väliä: onhan petetylle jo valehdeltu suut ja silmät täyteen. Teot ratkaisevat, samoin avoimuus.
Toinen, hankalampi asia on kunnioitus toista kohtaan. Se kuva, joka uskottomasta oli henkilönä, murenee. Toisaalta totuuden tietäminen on ainoa vaihtoehto, sillä tuskin kukaan haluaa elää valheessa. Mutta kuvan rapistuminen on itselleni ollut paha nakki. Uskottomuutta en olisi koskaan puolisoltani odottanut. (kukapa odottaisikaan). Noin vajaan vuoden mittaisen kakofonisen ja tunnelatauksilla varustetun ajan jälkeen arki alkaa tasaantua ja ehkä pienet ja vähemmällä huomiolla olleet asiat alkavat taas toisessa ärsyttää. Hankaluus on, että niiden kanssa meinaa buustautua se särjetty kuva uskottomasta puolisosta ja kysymys, kuinka voida uskotonta kunnioittaa. Toki kunnioitettavaa on aito halu ja yritys paikata erheensä ja suhde. Ehkä se riittää, ehkä ei. Vieläkin sitä huomaa, että katkeruus ja vihan tunteet voivat nostaa päätään yllättävänkin voimakkaina vielä aikojen jälkeen, vaikka niitä on kuinka työstänyt. Hankala on myös ymmärtää kuinka pohjalle kumppani voi tipahtaa kun ulkopuolisesta suhteesta ja henkilöstä on enemmän saanut tietää. Sitä miettii, kuinka kumppani pystyi niin pohjalle vajoamaan, toimimaan ihan omienkin arvojensa vastaisesti. Olisin odottanut kumppanilta jotain vähän laadukkaampaa.
Vähän kyyniseksi tämä kokemus teki. Rakkaustarut ovat vain elokuvissa ja lauluissa, ei tosielämässä. Kai se kolaus ja asfalttiin mäiskähtäminen oli yhtä kuin tosielämään herääminen. Romantiikka ja rakkaus tuntuvat liian kaukaisilta asioilta, vaikka puolison kanssa niitäkin hetkiä on uskottomuuden alkupuinnin jälkeen koettu. Toisaalta ollaan vakavissaan tehty töitä näiden asioiden kanssa ja suhde on ollut ihan toista maata kuin jo aikoina ennen pettämistä.
Enää on jäljellä kysymys, onnistunko ja haluanko päästä asiasta yli ja onnistuuko puoliso nostamaan pisteensä käytöksellään silmissäni. Ajoittaisesta kyynisyydestä huolimatta pääosin yritys on kova.
Tsemppiä minultakin. Eletään ainakin omaa elämäämme, sitä ei muutkaan puolestamme tee.
Moi kaikille.
Laitan hieman päivitystä omaan tilanteeni. Kohta vuosi tulee täyteen siitä, kun ex vaimoni kertoi, ettei rakasta enää ja vähän tämän jälkeen sain tietää toisesta miehestä omalta lapselta. Tämän kaiken lisäksi lapsellamme oli havaittu vakava sairaus, joka vaati vaikean leikkauksen. Koko tämän ajan ex vaimoni siis seurusteli tuon miehen kanssa. Elämä tuolloin oli aika helvettiä ja jotenkin jaksoin toivoa, että kaikki saataisiin selvitettyä ja perhe säilytettyä.
Lapsen huoltajuus sovittiin yhteiseksi ja lapsi on vuoroviikoin molemmilla hoidossa. Nyttemmin elämä on tasaantunut kaikesta myllerryksetä. Mielestäni lapsemme pärjää tilanteen huomioon ottaen todella hyvin ja tuosta leikkauksesta hän on toipunut täysin. Oma toipuminen on vielä kesken, mutta parempaan ollaan menossa. Arjessa tuo haasteita yhteisistä asioista puhuminen. Exä ei oikein pysty puhumaan kanssani. Tähän en tiedä syytä. Olisin toivonut meille parempaa kommunikaatiota, mutta kaikkea ei voi saada. Noin kuukausi sitten exän aloitteesta ero vahvistettiin. Tämä oli todennäköisesti oikea päätös. Hän on toiminnallaan rikkonut niin paljon, ettei sitä luottamusta ole enää helppo rakentaa takaisin.
Kaikesta huolimatta erosta olen siis selvinnyt hengissä. Koville on kyllä ottanut. Henkistä kompastelua ja kaatuilua tapahtuu vieläkin, mutta tiedän selviäväni niistä. Tällä hetkellä olen keskittynyt huolehtimaan lapsesta ja itsestäni. Huomaan kasvaneeni ihmisenä ja en ole enää niin sinisilmäinen ihmisten lupauksille. Exä ei juuri merkitse enää minulle mitään. Ainoa mikä kiinnostaa on se miten hän lastamme hoitaa. Uskon löytäväni vielä jostain uuden kumppanin, joka pitää minusta sellaisena kuin olen. Tosin se aika ei ole vielä. Itse asiassa uuden suhteen etsiminen tai aloittaminen pelottaa. On siis aika opetella olemaan yksin.
Kaikille hyvää jatkoa ja parempaa tulevaisuutta. Kyllä se siitä...🙂👍
Hei Beren ja muutkin
Kirjoitan tähän ketjuun nyt ensimmäistä kertaa (piti oikein rekisteröityä) koska tilanteesi muistuttaa niin paljon omaani. Minulle tuli joskus kuukausi sitten mieleen, että vaimon syrjähypystä on kymmenen vuotta. Ensin ajattelin, että kylläpä aika rientää, mutta muisto jäi jotenkin kaivertamaan mieltä. Koin, että jotain on jäänyt selvittämättä. Asia ei ole vuosiin juurikaan häirinnyt yhteiselämäämme, mutta on ollut jotenkin taustalla. Jokin kipinä meiltä vielä puuttu. Esimerkiksi jotain kolmiodraamaa katsoessamme minulle tulee hieman vaivautunut olo uskallanko kommentoida elokuvaa koska pelkään ,että samalla viittaan samalla meidän tapaukseemme. Niinpä päädyin seuraamaan kaikenlaisia parisuhdekeskusteluja kuten tämä.
En lähde kuvailemaan meidän tapaustemme kovin tarkasti, koska siitä on jo niin paljon aikaa. Olimme tunteneet 25 vuotta kun kymmenen vuotta sitten vaimo meni vastamaan puhelimeen kesken elokuvan ja palasi hetken päästä takaisin kalpeana kuin lakana ja sanoi, että meidän pitää keskustella. Kävi ilmi, että hänellä oli ollut suhde työkaverinsa kanssa. Kakkosmies oli kärynnyt vaimolleen, joka uhkasi ottaa yhteyttä minuun. Tämä tuli täysin puun takaa. En olisi ikinä osannut kuvitella tällaista. Siitä alkoi jatkuva keskustelujen virta. Alusta asti vaimo oli valmis keskustelemaan kaikesta ja sain aika tarkan kuvan mitä oli tapahtunut. Kaikki oli alkanut kahvipöytäkeskusteluista joiden yhteydessä kakkosmies oli tunnustanut olleensa ihastunut vaimooni jo vuosia. Se oli sitten jatkunut työpäivän jälkeen tapailuiksi, halailuiksi ja lopulta intiimisuhteeksi. Vaimo kertoi, että he olivat sopineet, että suhde pysyy salassa ja kumpikin pysyy avioliitossaan. Hän myös vannoi, ettei hän missään nimessä ollut halunnut erota minusta.
Olin juuri saanut uuden aika haastavan työpaikan puolen vuoden työttömyyden jälkeen. Jouduin heti usealle työmatkalle ja jouduin opiskelemaan hirveästi uusia asioita. Tämä ehkä osaltaan selittää, etten ollut huomannut mitään ja matkani tarjosivat paljon tilaisuuksia heidän tapaamisilleen. Alkutyrmistyksen jälkeen aloin hakea apua ja kävin muutaman kerran psykologin vastaanotolla. Löysin myös tämän kaltaisia keskustekupalstoja kuten tukiasema silloin ja sain paljon tukea niistä.
En halunnut päästää irti vaimostani, koska rakastin häntä paljon. Keskusteluissamme kävi ilmi, että hän koki uskottomuuden syyksi etääntymisen toisistamme, joka taas johtui mm. ajoittaisesta työnarkomaniastani, lapsettomuudestamme ja sairastumisestani MS-tautiin. En jostain syystä ollut saanut puhuttua varsinkaan jälkimmäisestä, etten huolestuttaisi häntä eikä hän vastaavasti uskaltanut puhua siitä ja muistakaan huolistaan minulle. Koska tauti ei juurikaan edennyt hautasin sen mielessäni mappi ö-hön. Tämä kaikki johti siihen, että kun löytyi vastaanottavainen keskustelukumppani hän tarttui siihen auliisti.
Minun tapaukseni eroaa Berenin kuvailemasta siinä, että suhde paljastui aktiivivaiheessa. Ongelmamme selvittämistä alkoi hankaloittaa se, että kakkosmiehen avioliitto päättyi kuin seinään. Tämän jälkeen hän takertui vaimooni kuin takiainen. Alkoi yli vuoden helvetti, jonka aikana suhde jatkui jossain muodossa ja kakkosmies yritti jatkuvilla puheluilla ja tekstiviesteillä, manipuloinnilla, itsemurha- ja muilla uhkauksilla saada vaimoni takaisin. Ainakin yhdessä asumisemme oli usean kerran katkolla. Siinä vaiheessa aloin luottaa vaimoon, kun hän alkoi tuijottaa puhelinta kuin sarvikyytä aina kun se pärähti.
Lopulta tilanne rauhoittui ja pääsimme rakentamaan suhdettamme puhtaalta pöydätä uudestaan. Kävimme loputtomia keskusteluja ja olemme tosiaan pystyneet muuttamaan toimintatapojamme ja vaivaavista ongelmista puhutaan heti. Pariterapiassa kävimme kerran. Terapeutit kuuntelivat meitä puoli tuntia ja kehottivat eroamaan heti, jonka jälkeen aloimme setvimään tilannetta keskenämme. Kirjallisuutta luimme jonkin verran. Tätä toipumisprosessia kesti pari vuotta. Viimeiset 6-7 vuotta ovat sujuneet hyvin, MUTTA ja nyt tulee se, minkä johdosta kirjoitan tätä: jokin asia on kummitellut koko ajan taustalla.
Muistellessani kymmenen vuoden takaisia tapahtumia aloin ihmetellä samaa kuin Berenkin viimeisessä viestissään. Miksi älykkäänä, varovaisena ja harkitsevana pitämäni korkeakoulutettu vaimoni ryhtyi tuollaiseen riskialttiiseen suhteeseen? Liukumalla kyllä, mutta olisihan sen voinut katkaista milloin tahansa. Oliko taustalla kuitenkin jokin suunnitelma? Oliko kuitenkin tarkoitus testata uusi mieskandidaatti ja tärpätessä heittää minut pellolle? Aloin etsiä eri lähteistä vastaavia tapauksia ja mahdollista selitystä tällaiselle käytökselle. Lopulta löysin jostain linkin:
http://dissidentti.org/limerenssinpauloissa.html
jossa kuvataan mieletön rakkaus, limerenssi. Se tarkoittaa jonkinlaista saavuttamatonta rakkautta, jonka esteenä ovat kaikenlaiset esteet kuten suvut, säädyt, normit ja (pahat) aviopuolisot. Tyypillistä sille on esimerkiksi se, että rakastuneet elävät kuin aivan omassa todellisuudessaan johon he pakenevat pahaa maailmaa aina kuin voivat.
Testatakseni tätä ajatusta ja saadakseni vastauksen muihinkin taustalla kummitteleviin kysymyksiin järjestin muutama päiviä sitten leikkimielisen "terapiaistunnon", johon vaimoni ilokseni suostui. Kerroin hänelle jälleen mitä minä tunsin eri vaiheissa ja hän kertoi miten hän mielestään ajautui suhteeseen ja miten hän koki sen. Yritin eri tavoin tiedustella, oliko heillä jotain suunnitelmia, ehdottiko jompikumpi eroa aviopuolisoista, puhuttiinko aviopuolisoista, oliko vaimo tyytymätön seksielämäämme ja muita vastaavan kaltaisia kysymyksiä. Vaimo vastasi aika johdonmukaisesti, että he vain elivät tapaamisesta toiseen, seksi tuli mukaan jossain vaiheessa, mutta eniten häntä piti suhteessa jatkuva ihailu, jota hän sai osakseen. Hän koki, että häntä arvostettiin naisena eikä kämppiksenä. Kun ihmettelin eikö hän pelännyt kiinnijäämistä, hän sanoi että he olivat varovaisia eikä hän ajatellut jäävänsä kiinni. Paljon muustakin keskusteltiin, mutta se oikeastaan liity tähän.
Kun annoin hänen lukea linkin osoittaman artikkelin, hän myönsi kokeneensa suhteen hyvin paljon kuvatun kaltaisena. Eihän se tietysti vastuuta poista pettäjältä, että sanoo olleensa limerenssin pauloissa, mutta voi ainakin osaltaan selittää tällaisia tapauksia. Tein sen myös selväksi, että olin omalta osaltani vastuussa toimimattomasta parisuhteesta, mutta en ollenkaan osallinen uskottomuuskuvioon.
Voi olla, että tällainen mieletön rakastuminen on yleisesti tunnettu asia, mutta toin sen nyt esiin kun Berenkin vähän vastaavaa ongelmaa pohti.
Hei 🙂🌻
Kiitos ketjun nostamisesta.
Beren mainitsikin siitä, että meidän tilanne, vieläkahden vuoden jälkeenkin, junnaa paikoillaan.
Läheisyyttä on jonkun verran ja se täytyy myöntää, että enemmän tosiaan miehen aloitteesta. Mietinkin sitä, miksi en koe luontevaksi lähestyä häntä? Olen kertonut avioliittomme historiaa ja sitä varjostaa miehen väkivaltaisuus. Se ei koskaan ollut brutaalia: enemmälti ravistelua, puristamista, kodista ulosheittelyä. Yhden raskauden aikana hän potkaisi minua kovaa ja toisen kuristi. Meillähän on monta lasta, jotka minä olen pääasiallisesti hoitanut, käynyt myös töissä fyysiseen sairastumiseeni asti.
Uskottomuus haavoitti ja luulen, että se tapahtuessaan myös käynnisti syvemmän pohdiskelun minussa suhteestamme.
Olemme aina menneet miehen ehdoilla: hänellä on pakonomainen tarve koko ajan tehdä jotain ja niinpä yhdessä olemme ajallisesti aina olleet vähän. Tämä on jotain pakenemista tai sitten juontuu siitä, että hänen kotonaan tekevää ihmistä arvostettiin yli kaiken.
Edelleen meillä ongelmana on miehen haluttomuus intiimielämään. Tilanteeseen olen jo tottunut vaikka se välillä harmittaakin.
Kun viimeksi keskustelimme em. aiheesta, mies sanoi, että hänelläkin on oma toipumisaikansa??? Tuota ihmettelin, että mistä??? Olihan hän toki sairaslomalla uskottomuuden jälkeen mutta muuten hän on antanut ymmärtää, että asiat on nyt käsitelty ja on jatkettava eteenpäin.
On todella hämmentävää tuo, että hän laittaa itsensä uhrin asemaan😐
Vai kokeeko hän todella tulleensa jotenkin hyväksikäytetyksi tämän häntä vanhemman syrjähyppynaisen taholta 😞