Jonsku, aivan mahtavia uutisia, oma asunto kissojesi kanssa ja uusi elämän alku odottaa! Oon tosi ilonen sun puolesta😀🙂🌻
Kirjottelehan toki miten elämä sujuu, nyt olet jo voiton puolella!

Itse olin tänään taas juttelemassa oman kriisityöntekijäni kanssa turvakodilla. Tekin taas hyvää, olen alkumetreillä vasta, mutta eteenpäin menossa, 5 kk erosta väkivaltaisesta suhteesta on vielä lyhyt aika.
Kroppaan jääneet muistijäljet väkivallasta ja kaikesta muusta kamalasta, ei vain hetkessä häviä☹️
Mutta elämä jatkuu ja valoisimmissa merkeissä, se tarvii yrittää muistaa!

Mut hei, onnee sulle vielä asunnosta!

Joku joskus kysyi, että miksi nainen ei lähde väkivaltaisesta suhteesta, tässä on selvennystä asiaan, ehkä tästä voi olla myös jollekin apua:

> nainen pelkää, mitä mies tekee naisen lähdettyä.
Mies on voinut uhata väkivallalla naista, sukulaisia,
lapsia, lemmikkejä tai omaisuutta. Mies on myös saat­
tanut uhata tekevänsä itsemurhan, jos nainen päättää
lähteä tai puhuu lähtemisestä.

> nainen häpeää väkivallan kohteeksi joutumista,
miehensä väkivaltaista käyttäytymistä, ihmissuhteessa
epäonnistumista ja myös suhteessa pysymistä.

> nainen rakastaa edelleen kumppaniaan, sillä tämä
ei ole koko ajan väkivaltainen.

> nainen toivoo miehen muuttuvan. väkivallan tekijä
saattaa myös itse luvata muuttuvansa ja lopettavansa
väkivallan käyttämisen. Molemmat voivat pitää väki­
vallan aiheuttajana jotain ulkopuolista tekijää, kuten
alkoholia tai työpaineita, joiden poistumisen myötä
he uskovat myös väkivallan loppuvan.

> nainen on sitoutunut suhteeseen tai ajatukseen
avioliiton elinikäisyydestä – ”myötä ja vastoinkäymi­
sissä”.

> nainen uskoo, että suhteessa pysyminen on lasten
edun mukaista. väkivalta vaikuttaa kuitenkin aina
myös lapsiin.

> nainen uskoo, että väkivalta on hänen syytään.
Naisen syyllistäminen tapahtuneesta on yksi yleisim­
mistä keinoista, jolla väkivaltaa käyttävät miehet siir­
tävät vastuun teoistaan naiselle ja pyrkivät oikeutta­
maan väkivallan käytön: ”Jos sinä et olisi sanonut/teh­
nyt/mennyt, tätä ei olisi tapahtunut.”

> itseluottamuksen puute. Mies käyttää (henkistä)
väkivaltaa murentaakseen naisen luottamusta omaan
itseensä ja omaan ajattelukykyynsä. hän haukkuu ja
mitätöi naista. hän syyllistää naista tapahtuneesta väki­
vallasta. Nainen voi tuntea itsensä voimattomaksi ja
kykenemättömäksi päätöksentekoon.

> eristyneisyys ja yksinäisyys. Mies on voinut rajoittaa
naisen ystävyys­ ja sukulaisuussuhteita, ja siten eristää
hänet muista ihmissuhteista. tilanne on naisen kannalta
erityisen vaikea, jos hänen kielitaitonsa on puutteelli­
nen. Maahanmuuttajanaisten tilannetta voi vaikeuttaa
myös se, että he eivät välttämättä tunne suomalaista
auttamisjärjestelmää ja omia oikeuksiaan.

> perheen, sukulaisten tai uskonnollisen yhteisön pai­
nostus jäädä suhteeseen. Nainen saattaa pelätä per­
heen tai yhteisön hylkäämäksi tulemista.

> nainen saattaa ajatella, ettei hän kuitenkaan pääse
miehestään eroon, koska he asuvat pienellä paikkakun­
nalla, heillä on yhteinen tuttavapiiri tai koska he kuulu­
vat samaan etniseen tai uskonnolliseen yhteisöön.

> epävarma tulevaisuus. Naisella ei ehkä ole muuta
paikkaa minne mennä. yksinäisyys ja yksin selviytyminen
voi tuntua pelottavalta. Nainen saattaa myös olla riip­
puvainen miehensä tuloista. harvaan asutulla seudulla
liikkuminen voi olla vaikeaa ilman omaa autoa. Jos kysy­
myksessä on vammainen nainen, hän saattaa myös olla
riippuvainen väkivallan tekijän antamasta avusta.

Tää teksti on lainattu alla olevan linkin sivuilta, Naistenlinjan opaskirjasesta läheisille.
https://www.naistenlinja.fi/binary/file/-/id/9/fid/14/

Itsekin luin tuon opaskirjasen läpi, vaikka olenkin uhri, mutta se auttoi mua ymmärtämään syitä sille, miksi oma lähtö oli vaikeaa.
Rohkea ja päättäväinen ei aina ole helppo olla.

kyllä tuossa oli monia kohtia jotka kolahti. ensimmäiset neljä ja loppupuolelta kolme.

Olen erittäin tyytyväinen itseeni että olen päättänyt lähteä suhteesta tässä vaiheessa kun se ois voinu mennä jopa avioliittoon.
Olen pitänyt itseäni niin sokeana ja katsonut vaan miehen hyviä puolia 😮

Nyt olen valmis aloittamaan uuden elämän omassa kodissa ja omassa rauhassa ja tehdä sitä mikä tuntuu hyvältä☺️

Joo, itsellä avautui tuon myötä aika paljon asioita ja luettuani tuon opaskirjasen kokonaan ymmärsin myös sen mistä kaikesta on ollut entisessä suhteessani kyse.

En ehkä itse sanoisi sitä sokeudeksi että ei ole huomannut miehessä niitä väkivaltaisia piirteitä.
Sitä vaan niin toivoo kaiken muuttuvan parempaan ja sitten kun on hyviäkin hetkiä ne antaa uskoa siihen että asiat vois todella järjestyä.
Vaikka ne on vain menossa hullumpaan suuntaan☹️
Ex-mieheni oli niin ovela, että sai mut uskomaan asioita ja osasi vallankäytön todella upeasti. Aina kun opin jonkun ex-miehen väkivaltaisen piirteen ja osasin puollustaa itseäni, hän keksi aina jotain uutta millä vetää maton altani ja sai minut ahdistumaan.
Hän osasi välillä olla niin hyvää miestä, etten enää uskonut siihen, että mitään väkivaltaa olikaan😞
Ja mä ainakin jossain vaiheessa kielsin väkivallan, ei tätä minulle voi sattua, ei tää ole totta! Mutta se oli.

Onnellisia me lähteneet naiset saamme olla siitä, että se lähtö tapahtui ennemmin tai myöhemmin.
Äläkä sinä Jonsku nyt syyllistä itseäsi sokeudesta, koska uskon vahvasti, että et ole ollut sokea, olet vain tahtonut hyvää, niin suhteessa kuin yhteisessä elämässäkin.
Pääasia on nyt sinun muuttosi, uusi elämä☺️
Teet uudesta kodistasi juuri sellaisen kuin haluat!

mun pitäs viikko ootella vielä avaimia vaikka luulin et pääsen jo nyt muuttamaan.
Positiivinen asia on et vakuusraha on maksettu.
En tiedä miten jaksan ku oon henkisesti ihan rikki☹️
En saa nukuttua kunnolla ja exä kiukkuilee ja huutaa koko ajan.
Olen ihan burn out kohta jos sellasta voi tulla muutenki ku töissä.

En pysty syömään terveellisesti ku ottaa exä päähän niin et on pakko saada suklaata!

Toivottavasti viikko menee äkkiä😭

Sitähän tuo, ottaa voimille vaikkei tahtois☹️
Itellä taas tekee mieli tupakkaa kaiken keskellä, oon ollu polttamatta 2 vuotta. Töissä raskasta ja sitten omat kuviot päälle...😠

Ihminen on yllättävän vahva pakon edessä, kukapa ei väsyisi tuon sotkun keskellä, istellä se väsymys on nyt.
Olin jo muuton jälkeen ihan finaalissa, mut jostain vain sai voimia.
Ei kaikkeen jaksa panostaa täysillä samaan aikaan.
Eikä onneksi tarvikaan.
Tee sellaisia pieniä juttuja mitä jaksat.

Onko sulla paljon tavaraa muutettavana?

Moi Jonsku,

lainasin sun tekstistä tuo kohdan:
"En pysty syömään terveellisesti ku ottaa exä päähän niin et on pakko saada suklaata!"

Minäkin olen tunnesyöjä, suklaata tekee mieli ja sitä on pakko saada. Toisaalta se myös korvaa tämänhetkistä tupakkahimoakin. Ei hyvä, mutta yritän päästä eroon kummastakin, eikä se taatusti tapahdu hetkessä, ainakaan mun kohdalla.
En tunne huonoa omaatuntoa siitä tällä hetkellä, voimat vaan menee kaikkeen muuhun.
Positiivisena juttuna voin kertoa, että olin hiihtämässä! Se tuntui kyllä hyvältä.

Silloin kun muutin, käytin ainoastaan ruokapaikkoina heseä, mäkkiä, kebabpaikkaa.
Muuton keskellä en jaksanut ajatella mitään ruuan valmistamista, eväitten tekoa jne.
Toisaalta mulla oli myös niin kiire päästä pois exän luota, ettei vaan antanut itselleen lupaa käyttää aikaa mihinkään muuhun. Siinä sitä mentiin, aikataulutettuna.
Päässä oli vain yksi asia: Pakko päästä pois!!
Mutta ruokakin muuttui myöhemmin taas normaaliksi kotiruuaksi, kun olin muuttanut ja saanut asunnon asuttavaan kuntoon.

Älä nyt soimaa itseäsi suotta siitä, että et pysty syömään terveellisesti, sulla on nyt tilanteessasi muuttostressi päällä ja sun elimistö suuntaa energiaa nyt siihen.
Yksi asia kerrallaan🙂
Voimia🌻🙂🌻

ei hirveästi ole. Tuntuu että tuota pientä tavaraa on enempi.
Kaikki tärkeä löytyy.
Siskonmies tulee toivottavasti peräkärryn kans. Onneksi ei ole niin pitkä matkakaan.

Torstaina haen asunnon avaimet ja vien sinne samalla jotain.
Viikon päästä tähän aikaan tämä hermoilu on ohi🙂
Mietiskelin et vois ostaa jotain kivaa naposteltavaa ja juotavaa ja vain nauttia.

Pitää yrittää tehdä asioita yksi kerrallaan.
Jos tuota kuoroa ja sitten käsityöpiiriä näin aluksi

oih, odotan innolla omaa muuttoa, nyt pakoilen sukukaisilla. Odotan että ex vie tavaransa pois kodistani. Heti kun kämppä on myyty muutan itsekkin jonnekkin, omaan turvalliseen pieneen asuntoon. Odotan omaa elämää, ilman että tarvitsee selitellä kenellekkään missä oon ja mitä teen, mitä syödään yms...

Ahdistavaa tämä odottelu! Kumpa voisin jotenkin nopeuttaa asioiden kulkua!

En muista miten hyvin olen kirjoittanut näistä omaan elämääni liittyvistä asioista nyt, siis mitkä aiheuttavat minulle mielipahaa. Tai tarkemmin sanottuna eräs ihminen ja hänen toimintansa. Aika hyvinhän sitä pystyy rajaamaan, mutta onhan hän lasten isä, niin väkisin sitä naamaa joutuu silloin tällöin näkemään. Meillä on tapaamisista ns. väliaikainen määräys ja ilmoitin, että lapsella on kuumetta, mutta kun tämä toinen osapuoli ei lainkaan luota sanaani, niin kyllä arvasin, että tulee tarkistamaan tilannetta ja viehän se tämän sairaan lapsen mukanaan. Mitä olisin muuta voinut, tottakai se lapsi on aamusta parempivoitisempi, mutta illalla taas se kuume nousee. Okei, tämä on pieni asia sinällään, mutta kyllä minua ottaa päähän, että minun sanoihin ei yhtään luoteta ja kaikki on muka valetta, vaikka kerron kyllä asiat niinkuin minä ne näen ja koen. Toisekseen oli vaihteeksi pelottelemassa, kun meillä on vielä kesken nämä lasten asiat. Voi että, kun toinen sai omalla toiminnallaan taas mieleni niin pahaksi. Muutoin tässä onkin ollut ihan ok, kun on saanut olla rauhassa. Kyllä minä tiedän, että asiat ei ole niin kuin tämä toinen osapuoli väittää, mutta ei ole kivaa ei. Ja arvaa vaan kuinka kauan tätä "onnea" on tiedossa, niin kauan, että lapset on tarpeeksi isoja, että osaavat itse kulkea toisen vanhemman luokse. Minun solvaamistani, minun mielenterveyteni epäilyä, minun vanhemmuuteni epäilemistä, minun epäilyä siitä, että olen saanut sosiaalitoimen ihmiset puolelleni, valehtelemaan jopa yhdessä kanssani. Kaikkea tällaista ja vähän muutakin. Kyllä minua niin itkettää ja harmittaa tämä. Voisi olla niinkuin normaali ihminen, mutta kun ei, niin ei sitten. Parempi keino olisi olla lähtemättä siihen väittelyyn, mutta kyllä ilmaisin sen, että kyllä sillä lapsella se kuume illalla taas nousee, vaikka ei nyt olisikaan ja että olen antanut kuumetta alentavaa lääkettä jne. Sitten noihin sen muihin asioihin totesin, että minua on turha pelotella. Sanoin, että taitaa sitä itseä pelottaa, siis viitaten lasten asioihin. Tämä juttu siksi, koska niin vahvasti toimii vastakarvaan, on laittanut jotain valitusasioita vireille sosiaalityöntekijän, ehkä jopa muiden, toiminnasta tässä meidän asiassa. Niin ja totesin, että on vaikea valehdella, jos puhuu totta. : D

Okei, tiedän, että noi asiat kannattaa jättää taas omaan arvoonsa. Mutta en voi sille tosiasialle mitään, että mieleni pahoittui. Tässä menee vielä puolisen vuotta, kun noihin lasten asioihin saa jonkin ratkaisun. Se on aika pitkä aika, mutta ei mua silleen pelota se päätös, sillä luotan siihen, että se päätös tulee olemaan lasten edun mukainen ja se on minulle se tärkein asia. Sen sijaan mua mietityttää tää toisen toiminta ja mitä se tässä vielä keksii. Sillekään asialle en voi mitään, se on vain hyväksyttävä. Mun täytyy vain jälleen kerran rauhoittaa mieleni. Mua ei yhtään huvittaisi nähdä tätä toista osapuolta ollenkaan tai olla yhteydessä, mutta "pakko" noiden tapaamisvaihtojen yhteydessä.

Ymmärrän hyvin että pahoitat mielesi koska niin teen itsekin.
Minulla on sama juttu ettei ex-mieheni luota minuun eikä sanoihini lainkaan.
En ole yrittänytkään nyt sanoa hänelle mitään mistä voisi saada aikaiseksi väärentämisen.
Pitää koettaa jotenkin kestää!

Häädin miehen sukulaistensa luo. Menin turvakodin avoyksikön terapiaistuntoon. Olen nyt nukkunut kotona yksin jo kaksi yötä. Olen itkenyt pois pahaa oloani. Mieheni ei ole soittanut kertaakaan koko aikana. Hänellä on aina jokin syy olla ottamatta yhteyttä.

Kyllästyin tähän suhteeseen, kun huomasin, että tässäkin toistuu vallankäytön ympyrä. Pelästyin. Aloin odottaa, että mies muuttuisi. Tajusin, ettei hän muutu vaikka käykin terapiassa. En halua enää ymmärtää, en jaksa enää sietää. Mies ei tiedä touhuistani eikä toivottavasti saakaan tietää. Haluan pakoon sillä välin kun hän on muualla.

Tämä viimeisin episodi välillämme aiheutti minussa sellaisen lumipallo pyörii ja muuttuu isommaksi- reaktion. Tiedän, että toi nyt oli taas tota samaa vanhaa uhoamista ja pelottelua. Kyllä minä myös tiedän, että toi uskoo niihin kuvitelmiinsa ihan täysin ja on valmis toimimaan, onhan sillä "kovat panokset" pelissä, kun on yhteisistä lapsista kyse - ymmärtää sen. Palatakseni omaan asiaani päädyin siihen, että halusin kyllä puhua jonkun kanssa ja nyt löysinkin tämän kriisityön, jonne voi soittaa milloin vain. Aion vastaavaisuudessakin turvautua tähän, jos tulee liian raskas olo, niinkuin äkillisesti. Mua harmittaa se edelleen, että asiat voisi hoitaa nätisti, ilman kauheata riitaa ja mielipahaa, mutta toiselle on tärkeämpää keksiä ja löytää kaikesta toiminnastani jotain negatiivista ja saada minut tuntemaan itseni huonoksi. Olen kuitenkin sen verran vahvistunut näiden asioiden kanssa, että tiedän, että turha se on minua syyttävällä kädellä kokoajan osoitella, se kertoo henkilön omasta ahdingosta, ei minun ahdingostani. On minullakin paha mieli, mutta minä haen ulkopuolelta apua ja minulla on halua päästä omassa elämässäni eteenpäin ja olla jaksava henkilö ja hyvä vanhempi. On vain niin turhauttavaa ja raskasta, kun ei saa tukea lastemme toiselta vanhemmalta, vaan päinvastoin hän vie energiaa minulta. Minun tulisi yhä enemmän oppia muodostamaan semmoinen "tulppa" meidän välillemme, että en mieltäni pahoittaisi niin paljoa enään toisen jutuista tai antaisi muutenkaan niiden minuun vaikuttaa. Eri asia on sitten se tilanne, jos toinen käyttäytyy ja toimii positiivisista lähtökohdista käsin, mutta en usko, että toisen toiminta muuttuu oikeastaan koskaan, koska tällaista henkistä alistamista on jatkunut jo vuosia. Minun täytyy vain löytää omat voimavarani ja yrittää toimia siinä kentällä, missä minun on hyvä olla ja yrittää edelleen rajata ne häiriötekijät sen aidan toiselle puolelle. Toisin sanoen minua auttaa, jos mietin jo valmiiksi toimintatapoja ja tieto siitä, että mistä voin tarvittaessa saada tukea ja ulkopuolista neutraalia neuvoa.

Niimpä niin, se taitaa olla niin, että jos ihminen itse ei tajua että hän on syypää puolison pahaanoloon, hän elää yhä siinä maailmassa jonka on itselleen luonut ja jatkaa sitä.
Tai jos mies tajuaa, että on tehnyt väärin, eikä myönnä tarvitsevansa apua muuttumiseen, ei sitä silloinkaan tapahdu. Ja jos mies ei edes myönnä että hänen tarvii muuttua, vaan vierittää syyn toisen niskoille, se on sitä aina.

Tällä hetkellä käyn keskusteluissa turvakodilla läpi sitä että ex-mies raiskasi minut.
Olen pitänyt sen piilossa 6 kk, en ole antanut itselleni lupaa kohdata sitä asiaa.
Mutta nyt kun olen voimaantunut ja vahvistunut, niin mulla on voimaa lähteä purkamaan sitä ja päästä sinuiksi asian kanssa.
Vanhaa sisintä en koskaan enää takaisin saa, en saa raiskauksen jälkiä pois itsestäni, minun on opittava elämään muuttuneen kehoni kanssa ja muuttuneen mielenkin.
En saa pois kehosta niitä muistijälkiä, jotka on jääneet kaikesta väärästä kosketuksesta.
Vaikkakin minusta tulee vahevempi, herkempi havaitsemaan ja huomaamaan sellasia asioita jotka ovat niitä hälytysmerkkejä suhteessa.

Yhtään miestä en edelleenkään kaipaa elämääni, mitään suhdetta en halua. Haluan olla rauhassa.

Se on hauska, kun sitten toinen lähettelee viestiä, että kuinka lapsi voi, kun huomasikin, että puhuin tässä taannoin totta. Ajattelin, että en jaksa vastata mitään, koska se oli se lähtötilanne, että ei luota sanaani, niin kun en ilmaise mitään, niin ei ole mitään, mistä vääntää tai kääntää. Lapsi on sen vointinen, mikä se nyt on ja toisen täytyy vain luottaa siihen, että pidän hänestä hyvää huolta. Ajattelin, että toimin nyt näin, koska toinen osapuoli nyt hakee itselleen tuota kautta huomiota, ainoalla tavalla, mikä minua enään kiinnostaa meidän yhteisessä historiassa, lapset. Ja se on tälle toiselle osapuolelle myös ainoa tapa käyttää sitä kontrollia, valtaa minun suuntaani. Mua väsyttää taas niin paljon tää kaikki, mutta kyllä se taas tästä.