Hei vain ja terveiset uudesta omasta kodista🙂
Sain kaikki tavarat mahtumaan..jotain pientä sinne exälle jäi vielä mutta nehän saa helposti.
Jouduin koko lauantain kuuntelemaan ätinää kun oli exä muuttamassa isän kanssa tavaroitani.
Onneksi se on nyt ohi mutta olen ihmetellyt kun en ole surullinen ollut vielä. Meillä oli kuitenkin aika pitkä yhteinen historia takana. Olen vain vihainen,ehkä sen jälkeen tai sitten ei ollenkaan.
Nautin silmittömästi ja kenenkään ei mielestäni pitäisi kokea väkivaltaa,ei henkistä eikä fyysistä! kehoitan kaikkia kokeneita lähtemään suhteesta!

Moi Jonsku,
Onnea uuteen kotiin, tuokoon se tullessaan elämääsi sitä onnea mitä tarvitset!

Suruasi mietit, en minäkään surua tuntenut kuin vasta 3-4 kuukauden päästä. Olin vain julman vihainen, vihasin exää, oli myös jotenkin epätodellinen olo että asun täällä uudessa kodissa. Mutta suru ja itku tuli vasta myöhemmin.
Mutta kaikille tunteille pitää antaa tilaa ja elää ne läpi ja antaa niiden tulla.
Nyt vain keskityt siihen, mikä tuo sinulle hyvää mieltä ja oloa!

Lainatakseni Yön sanoja:

"Kuinka kertoisin
saisin uskomaan
lentoon nousemaan pudonneet
kuinka näyttää tien
mistä voimaa saa
uudelleen, askeleet
uupuneet"

Voihan nyt....😠

Sain eilen tietää ettei mulla ole mahdollisuutta saada turvakodille uutta aikaa avokriisityöhön seuraavan jälkeen.
Ei se niistä työntekijöistä johdu, vaan kun heidän toimintansa rahoittaa raha-automaattiyhditys, niin avo-asiakkaille ei anneta kuin tietty määrä aikoja.
Vaatimus oli tullut heille sitten ylempää.

Mitäs nyt sitten? Jos haluaisin tuolla jatkaa, pitäs kysellä josko sosiaalitoimi myöntäisi maksusitoumuksen tai mennä lääkäriin, joka kirjottas lähetteen mielenterveyskesukseen...
Asiat on vielä kesken ja niitä tarvis käydä läpi.
Tuntuu vaan niin typerältä ja pistää vihaksi että joku ulkopuolinentaho voi katkaista kontaktin paikkaan, jossa on ammattilaisia vastaamassa väkivallan tuomaan tuskaan.

Tuntuu niin turhauttavalta aloittaa koko stroori taas alusta, jos menee uuteen paikkaan.
Ja taas uusi henkilö vastassa, väkivalta kun ei ole mikään yksinkertanen juttu puhua, saati sitten raiskaus.
Eikö ne siellä raha-automaattiyhdistyksessä tajua?!?

Heipparallaa! Erosin viime kesänä exästäni, n.9vuotta oli takana. Suunnittelin eroa "salaa", katselin asuntoja ja kuvittelin jo omaa elämääni yksin. Viimeisen vuoden aikana rupesin miettimään etten halua sellaista elämää kun mitä suhteemme oli. Ex-miehellä on ollut masennusta lapsuudesta asti, ei ole hoitanut tai käynyt puhumassa ongelmistaan. Ehkä kuvittelin nuorempana että minä pystyn hänet nostamaan ylös..olipas tyhmästi ajateltu..mutta silti jaksoin yrittää melkein 9 vuotta. Koitan tiivistää tarinani. Olimme kaksi vuotta yhdessä ennen kun muutimme saman katon alle, olin umpirakastunut(vaikka jo kerran hän oli toisen tytön kanssa jotain humalassa säätänyt, annoin anteeksi). Itse oli alaikäinen, mutta hän juoksi baareissa ja minä odotin häntä kotiin yöllä(17 VUOTIAANA!!) koska tiesin että hän tulee hirveässä kunnossa, halusin varmistaa että hän pääsee nukkumaan turvallisesti. No monet kerran siivosin oksennuksia sitten aamun pikkutunneilla kun toinen sammui ties minne, yleensä vessan lattialle. Ajattelin vain tuolloin että se on ohimenevää, hän kyllä vielä oppii juomaan ja oppii rajansa alkoholin kanssa. Asuimme ensimmäisessä asunnossa kaksi vuotta ja toisessa kolme vuotta kunnes päätimme ostaa talon maalta. Silloin kaikki tuntui menevän hyvin..ennen kuin ostimme talon,hänen pikkuveljensä menehtyi joka sitten sai menemään syvemmälle masennustilaan..taas ajattelin että kyllä minä pystyn häntä auttamaan. Kun olimme asuneet jonkun aikaa yhteisessä talossamme alkoi hän juoda joka viikonloppu ja juomisen seurauksena purki surujaan ja muita tuntojaan..noin vuosi ennen eroa hän taas sitten teki tempun joka pudotti minut kirjaimellisesti, oli reissussa ja piti tulla sinä päivänä kotiin mutta soittikin umpitunnelissa ja haukkui minut ja kaikenlisäksi ei ollut tietoinen mistä juuri oli herännyt! No enkö taas antanut anteeksi, mutta tuo tapaus silti jäi kaivelemaan.. Anteeksi jos kuulostaa sekavalta tämä tarina mutta jotenkin ei jaksaisi enää muistella noita tilanteita, yritän vain nopeasti kirjoittaa. Haluan silti jakaa kokemukseni koska itselleni tuli piste jossa vain päätin että ansaitsen parempaa..no suhteemme oli tämmöinen: ei seksihaluja mieheltä, ei puhunut mistään asioista, salasi raha-asioita, rupesi juomaan joka viikonloppu vaikka anelin itkien kaupassa ettei ostaisi, että edes yksi normaali viikonloppu!! mutta ei..alkoholi voitti..sitten vain päätin että nyt loppui, rupesin rakentamaan salaa omaa uutta elämääni. Lopulta kun en tiennyt miten kertoa, kirjoitin kirjeen, selitin siinä kaikki ne syyt miksi olen päättänyt niin, ettei minusta ole kenenkään terapeutiksi ja varsinkaan jos omalle puolisolle puhuminen ei onnistu enää. En jaksanut enää miettiä ja arvailla mikä on niin huonosti vaikka tiesin kaikki ne syyt, mutta olisin halunnut vaan että olisi ne jakanut niin olisi ehkä hänenkin oloaan helpottanut! No kertomisen jälkeen hän romahti täysin(oli odotettavissa) mutta toisaalta mietin että miten sokea ihmisen pitää olla ettei huomaa itsekin että parisuhde ei voi hyvin, ei luulisi niin puun takaa eron tulevan :S Heti alkoi se takaisin ruinaaminen ja lupaukset että parantaa tapansa(tajusin onneksi jo heti että miksi nyt tapahtuisi muutosta kun olen siitä jo monta vuotta sanonut että pitäisi hakea apua ja lopettaa juominen) pidin vaan päätöksestäni kiinni. Sain asunnon yhden työkaverin kautta ja pääsin muuttamaan heti, sain asua jopa kaksi viikkoa ilmaiseksi 🙂) Aina kun kävin hakemassa tavaroita alkoi syyllistäminen..annoin vain mennä toisesta korvasta ulos koska tiesin että teen itselleni kerrankin oikein! Meillä on yhteiset lemmikit, on ollut todella vaikeaa kuunnella sitä uhoamista etten tule näkemään niitä enää..mutta tiedän että minulta ei sitä kukaan vie! ne on minun yhtälailla! mutta niiden on parempi maalla joten silloin tällön tuleevat minun luokseni kaupunkiasuntoon 🙂 koko ajan sellainen ikävä että sydän meinaa pakahtua, mutta jospa tämä tilanne helpottuu jossain vaiheessa kun ex pääsee pahimman yli..sitten se kohtaaminen ei ehkä ole niin kauheaa siinä tilanteessa kun hän tuo eläimet minulle. No nyt olen kuitenkin löytänyt ihanan miehen, hän tietää mitä olen kokenut ja juuri se miten oma vartaloni on minulle iso haaste, peittelen uudelle miehelleni itseäni vaikka hän palvoo minua ja kehuu kauniiksi joka päivä! mutta se edellinen suhde söi minun itseluottamustani niin paljon että kestää hetki nousta täältä kokonaan ylös, henkisesti pääsin aloittamaan "paranemisen" jo kun päätin että lähden. Entinen suhde ei ole tuonut ongelmia nykyiseen, luotan mieheeni ja olen kyllä sanonut että se pelko vaan joskus tulee, vaikka tiedän ettei hän minua satuttaisi niin kun entinen. On ihanan ymmärtäväinen mies minulla nyt ja nostan hattua ja arvostan erittäin paljon että jaksaa katsella kun exäni vieläkin pistää haukkuviestejä ja uhkailuja minulle..mutta olen niin selväksi tehnyt että pelkoa palaamisesta ei ole! nyt tunnen ensimmäisen kerran moneen vuoteen että tunnen itseni taas 🙂 tämmöinen minä olen, en se lytätty itseään rumana pitävä nuori nainen..nyt osaan jo sanoa itselleni ääneen esim että olen ylpeä itsestäni kun tein oikean päätöksen ja osaan jo nähdä pikkuisen peilissä kauneuttakin itsessäni, ennen pidin itseäni todella rumana ja vastenmielisenä..kiitos exäni kun torjui minut aina jos koitin lähestyä. Mutta ainakin tuo pitkä suhde opetti minulle mitä suhteelta haluan ja millaisen miehen haluan..tämä nykyinen tuli ihan odottamatta! juuri sellainen kun mistä ystävälleni keväällä puhuin! 😀 Ne kaikki inhottavat tunteet, ahdistus, itseni vähättely..niitä ei ole näkynyt eron jälkeen enää! 🙂) Exäni kyllä kaipaisi apua..mutta pysyn vahvana enkä aio puuttua siihen, se ei ole enää minun tehtäväni! Olemme kaikki ansainneet juuri sellaisen elämän kun olemme suunnitelleet itsellemme, ei pidä tyytyä yhtään huonompaan! Itse voi vaikuttaa asioihin niin paljon, jos mies ei tunnu oikealta niin sitten vaan itsekunnioitus korkealle ja nokka kohti uusia haasteita. En aio enää KOSKAAN antaa miehen vaikuttaa minuuteeni. Rakastan itseäni juuri tämmöisenä ja se mies joka minua tämmöisenä rakastaa on minut ansainnut! <3 Naiset kehukaa itseänne joka päivä, itsenne takia, se auttaa!

NytOnnellinen, kirjoitit asiaa. Toivon, että en itse enään ole niin sokea, että annan itseäni kohdella kaltoin, vaan kannan itseni ylpeydellä ja haluan rinnalleni semmoisen henkilön, joka ei vie minulta energiaa, vaan joka on tasavertainen ja johon voi luottaa ja jota voi kunnioittaa.

Sirpale82, tylsä juttu toi, että raha sanelee noi asiat. Kai jokin ratkaisu löytynee, mutta ymmärrän kyllä sen, että ei jaksa kertoa uudelle ihmiselle taas asioita alusta.

Itse oon käynyt ryhmässä, jossa keskitytään siihen yhteisvanhemmuuteen eron jälkeen. En tiedä, pitäisikö mun hiukan myöhemmin käydä toisella tavalla keskustelemassa noista kaltoinkohtelukokemuksista, onhan niistä jo aikaa, mutta mua ei kiinnostaisi jäädä niinkuin paikoilleen tai että ne jäisi silleen "syvälle", vaan haluan avata kaikenlaisia ikäviä kokemuksia, koska mua kiinnostaa tulla henkisesti vahvaksi ja itseäni arvostavaksi. Nooh, kai sen näkee omasta olostakin onko tarvetta. Nyt on ollut ihan hyvä olla.

Asiat kääntyivätkin parempaan keskustelujeni osalta😀
saan sittenkin jatkaa entiseen tapaan turvakodilla!
Ja sossustakin soittivat, että jos tilanne muuttuu, voin heihin olla yhteydessä ja he korvaavat jonkun tietyn osan maksuista toimeentulotukena jos ne keskustelut olis maksullisia ja sitten katsottaisiin tilannetta uudestaan.

NytOnnellinen, kiva kun kirjottelit, oli hienoa lukea sun selvitymistarinaa kun itse on selviytämässä. Ja kuten Valkoinen mielikin sanoi, puhuit asiaa.
Kummasti se vain antaa voimaa uskoa, että asiat kääntyy parhainpäin, niinkuin kääntyvätkin, ennemmin tai myöhemmin.

Luin tämän viestiketjun melkein kokonaan läpi ja kyllä kyyneeleet tirahti silmiin kun jotkut tarinat oli ihan kun omasta elämästä.Läheisille ystäville olen puhunut asiasta ja oli tukiverkko kyllä ympärillä onneksi kun päätin lähteä,mutta sitten ne jotka on pintapuolisesti nähnyt sen silloisen suhteen..inhottavaa miten jotkut ajattelee että tämä on vain joku hetkellinen ja että palaan varmasti takaisin :/ en koskaan menisi enää takaisin! Mutta en haluaisi jokaiselle selittää miten asiat oikeasti oli..pääasia että läheisimmät tietää ja tukee minua nyt 🙂 Ja monet onkin sanoneet että olen tosi iloinen nykyään koko ajan ja huomaa että olen umpirakastunut ja että olen todellakin onneni ansainnut, tiedän sen itsekin nyt. Joskus sitä vaan ajatteli että tuskin mitään parempaakaan on, silläpä sitä jumiutui siihen suhteeseen. Vaati kyllä rohkeutta tehdä se päätös että lähden, mutta se auttoi paljon kun mietti elämää sitten kun ei tarvitse kuunnella kenenkään haukkuja humalassa eikä tarvitse katsella koko ajan kun toinen on niin masentunut..itsellekin tuli jo jonkun asteen masennus siinä, mutta jotenkin sitä pysyi vaan vahvana. Ja sitten kun ei olisi todellakaan osannut odottaa että se mies minun haavemaailmasta kävelee minun elämään juuri silloin ku olen päättänyt erota! 😀 Sain aiemmin paniikkikohtauksia öisin(viikottain) ja joskus esim suuressa kaupassa..nyt en ole enää niitä saanut, korkeintaan silloin jos exä kummittelee. Ja exän ajattelutapa "kun kaikki katsoo ja nauraa, ei voi mennä minnekkään missä on paljon ihmisiä" tarttui minuunkin, mutta onneksi sekin pikkuhiljaa on minusta lähtenyt. Exä ei koskaan spontaanisti minua kauniiksi sanonut, silloin saattoi sanoa jos kysyin jostain vaatteista tms..nykyinen oikein tulee kaivelemaan minun ostoksia ja haluaa mahd. äkkiä nähdä uudet vaatteet minun ylläni ja se ilme mikä hänellä sitten on, oi että se tuntuu ihanalta kun tuntee olonsa kauniiksi ja halutuksi 🙂 Toivon kaikille teille kyllä parempaa tulevaisuutta ja toivottavasti tekin pääsette niistä menneisyyden möröistä eroon 🙂 Saattaa vaikuttaa että itse olen päässyt, mutta kyllä ne siellä on..varsinkin nukkumaan mennessä ja unissa.. Mutta ne pitää käsitellä että niistä pääsee. Itse puhun todella paljon vieläkin ystävilleni erosta ja kaikesta mikä on minuun jättänyt jälkiä..se kyllä helpottaa 🙂 Lämmin halaus ja paljon voimia kaikille! 🙂🌻

Se on aina tätä..just ku kerkii iloita hetken niin exä rupee ahdistelee..mä en jaksa koko ajan sille sanoa samoja asioita!!! yrittää puoliväkisin päästä kahville nyt..vasta ma-ti välisenä yönä kirjoitin pitkän stoorin siitä mun kokemuksesta siinä suhteessa kun ma iltana tuli semmoset 10 tekstaria, syyllistämistä, uhkailua yms..MÄ EN TAJUA!!!!!!! ☹️ ja eilen vastasi minulle siihen minun kirjoitukseen että"olen pahoillani kaikesta mitä oot joutunut minun takia kestämään"...ja tietää kyllä että minulla on uusi..siitähän se veti kunnon pultit ja rupesin jopa uhkailemaan nykyistäni..sanoin suoraan kyllä että aika alas saisi vajota jos rupeisi minun nykyiselle jotain tekemään..taas tämä inhottava ahdistus, sydän hakkaa(pelkään?) silmät rupee vetistymään...sellanen olo ku joku ois kahlinnu mut johonkin. seuraavaks sieltä tulee varmaan taas sama tarina "en kuule tuo elukoita sinun luokse jos et suostu näkemään"...itkettää ja pelottaa ☹️ EN ANNA SILLE VALTAA ENÄÄ!

Oho, hyvä, että ratkesi toi sun asia noin Sirpale82!

NytOnnellinen, varmaan jos vaan pystyisit, niin ole vastaamatta noihin entisen typeriin viesteihin - niin itsekin toimin, jos toisen osapuolen kirjoittelu ei ole mitään järkevää, vaan rikkovaa. Ainut asia mistä haluan olla yhteydessä on noi lapsiin liittyvät käytännön asiat. Ja ihan hyvin oikeastaan nää asiat on rauhoittunut ajan kanssa, kyllä on ollut vaiheita, jolloin on ollut niin ärsyttäviä viestejä, voi jotakin ihmeellisyyttä nykyisinkin olla, mutta niihin täytyy oppia itse suhtautumaan silleen toisesta korvasta sisään ja toisesta uloa, vaikka ei se helppoa ole.

Aika todennäköistä on, että yrittää niitä valtansa rippeitä käyttää sinuun lemmikkien kautta. Se on tosi hankala paikka. Mutta siihen uhkailuun varmaankaan ei kannata noteraatata mitenkään. Käytännössähän teillä on varmaan ratkaistu jo, kenelle lemmikit jää ja se on vain toisen joustavuudesta sitten kiinni, että antaako myös sinun pitää niitä ajoittain luonasi. Vaikea asia, mikä herättää varmasti monenlaisia tunteita.

Itseäni mietityttää tämä olosuhdeselvitys lasten asiassa, että miten se sitten menee. Kevään aikana sen tekevät, niin sitten taas lasten asiat etenee. Kyllä mua hermostuttaa, että menee asia tai niin tai näin, että kuinka hankalata se on tämän toisen vanhemman kanssa ja kuinka paljon on halukas olemaan vaikea ja ennenkaikkea ilkeä minua kohtaan. Se ei oikein hyödytä ketään, jos toinen haukkuu toista, eikä osaa pitää suutansa kiinni, kun tasavertaisina vanhempina sitä pitäisi tässä olla, mutta kuinka ne käytännössä toimii nää asiat, niin huoh sentään. Täytyisi itse vain osata suhtautua oikein, eikä turhia hermoilla, vaan mennä sitten tilanteen mukaan ja ei sietää ihmejuttuja.

Niin..sain sanottua etten pysty kohtaamaan sitä vielä koska se saa noita raivareita, että annetaan nyt tilanteen rauhottua. On kuulema käynyt psykiatrialla, tein senkin selväksi etttä tosi hyvä että on apua hakenut mutta sen pitää ymmärtää etten koskaa pysty palaamaan vaikka saisikin itsensä kuntoon. Että hoitaa itseään vaan itsensä takia, ei sen takia että kaikki palaisi ennalleen. No jospa tämä tästä rupeaisi rauhottumaan. Toivotaan tästä vuodesta parempaa kuin edellisestä!

NytOnnellinen kirjoitti 17.2.2012 11:56

Niin..sain sanottua etten pysty kohtaamaan sitä vielä koska se saa noita raivareita, että annetaan nyt tilanteen rauhottua. On kuulema käynyt psykiatrialla, tein senkin selväksi etttä tosi hyvä että on apua hakenut mutta sen pitää ymmärtää etten koskaa pysty palaamaan vaikka saisikin itsensä kuntoon. Että hoitaa itseään vaan itsensä takia, ei sen takia että kaikki palaisi ennalleen. No jospa tämä tästä rupeaisi rauhottumaan. Toivotaan tästä vuodesta parempaa kuin edellisestä!

Onpa hyvä, että teit asiat selviksi.
Eihän ihminen voi parantua jos hän ei apua hae.
Sinulla on myös uusielämä ja olet oikeutettu tuntemaan sitä onnea mitä nyt saat!

Valkoinen mieli
Asian selviäminen tuli minullekin yllätyksenä, samoin kuin turvakodille.
Heillä oli ollut epäselvää se tilanne, mutta sitten se selvisi onneksi parhain päin.
Juteltiin myös siitä, että en vielä selviä yksin, tarviin keskusteluapua.

Ei kukaan muu tiedä ja voi sanoa mun puolesta koska on parantunut ja toipunut. Se on kovin yksilöllistä.
Olen murehtinut tässä sitäkin että kun olisin voinut soittaa ne poliisit, vaan en soittanut.
Silloin en vain siihen pystynyt/uskaltanut, asiat meni niinkuin meni ja se on vain hyväksyttävä. Ei meistä kukaan tiedä miten toimii kun on shokissa/kriisissä.
Minä toimin niin, etten soittanut poliiseja. Eniten kai siinä harmittaa se, että mies olisi joutunut vastuuseen rysänpäältä, mutta senkin asian kanssa vain on elettävä, etten saa häntä vastuuseen teoistaan. Ehkä joku toinen saa.
No oli miten oli, asiat on minun kohdallani paremmin ja positiivisemmin, joten enköhän tästä pikkuhiljaa toivu taas uudelleen henkiin.

Myös minä toivon sitä, että tämä vuosi toisi tullesaan jotain hyvää!

Oli mullakin tilanteita, jolloin olisi kannattanut soittaa suoraan sanottuna poliisit, mutta en itsekään uskaltanut niin tehdä. Kai pelkäsin, että se toinen osapuoli raivoaa vielä enemmän minulle. Siinä kun oli yhteinen koti ja kaikki ja lapsikin, niin helpompi oli huijata itseään ja lakaista vaikeat asiat maton alle, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Aika nössykkä sitä on ollut, mutta onhan toikin tapa suojella itseään, ettei tee mitään, koska pelkää, että siitä tekemisestä seuraisi vielä pahempaa - niinkuin ollaan varmaan tässä ketjussa vähän siivuttukin tota aihetta. Mutta niin tai näin, niin pääasia, että nykyhetki on erilainen. : ) Itsekin olen hyvillä mielin tästä ja toivon, että vuosi vuoden jälkeen olisi helpompaa. Silloin kun oltiin vielä yhdessä en osannut ajatella tulevaisuutta valoisana asiana, mutta nyt osaan eli tämä yksinolo on hyvä juttu. Eri tavalla saa tehtyä asioita, kun toinen ei ole kyttäämässä ja rajoittamassa omaa elämääni ja kun ei tarvitse olla "miellyttämässä" toista ja samalla vahtimassa toista, kun oli myös sellainen vahdittava ja huolehdittava. Hyi että ne kerrat, kun kaatokännissä oli ja ilkesi mm. syljeskellä meidän lattialle, vaikka eihän toi nyt se pahin asia ole ollut, mutta kuitenkin, kun itse olin sillä kannalla, ettei alkoholia lasten läsnöollessa ja sitten kun toisella meni melkein poikkeuksetta yli.

Valkoinen mieli, lainaan taas sun tekstistä kohdan:

"ettei tee mitään, koska pelkää, että siitä tekemisestä seuraisi vielä pahempaa"

Toi on niin totta ja siitä me viime kerralla puhuttiinkin tuolla keskustelussa.
Pääsee helpommalla kun ei tee mitään, vaikka se kaikki kotona jatkuukin. Pienempi paha oli pitää exä tyytyväisenä, vaikka se olikin luopumista omasta hyvästä olosta, parempi se kuin hankkia itselleen lisää hankaluuksia.
Jossain vaiheessa se hyvä olo tuli siitä, kun mies oli saanut tarvitsemansa ja sain pidettyä sen tyytyväisenä,ettei vain mitään erimielisyyttä olisi päässyt syntymään.
Rankkaa, mut se oli silloin pakko.

Mut nyt kun on yksin, eikä kukaan ole kahlitsemassa kiinni, niin se vapaus tuntuu ihan järjettömältä, mutta hyvältä. Olenko oikeasti oikeutettu tähän vapauteen? Saanko oikeasti mennä ostamaan itselleni paidan kun sen tarvitsen? Eikö minun tarvi kysyäkään lupaa, jos haluan mennä uimahalliin uimaan? Ja jos mä haluun, mä voin ostaa vaikka jädee, jos tekee mieli! Aivan kuin uusi maailma olis auennu, sit siitä vaan nauttii, kun ei kukaan ole vaatimassa, käskyttämässä, vahtimassa.

Tuo pitäis yrittää muistaa synkkien hetkien aikaan ja se, kuinka vahva on ollut että on päässyt pois sieltä.

Musta on hyvä miettiä niitä syitä, miksi on lähtenyt tuollaiseen suhteeseen ja tunnistaa itsessään niitä asioita. Kyllä mua on liikuttanut paljonkin ne toisen asiat ja ehkä liikaakin oon miettinyt ja säälinytkin, mutta tärkeintä se on kuitenkin pitää oma elämänsä tasapainossa. Mää tunnistan itsestäni sen, että olin vähän niinkuin hukassa itseni kanssa ja sitten tuli yht'äkkiä ihminen, joka ihaili minua. En yhtään ajatellut asiasta pahasti, että siinä olisi jotain takana. Nyt kun miettii, niin semmoinen toisen "liika" ihailu on ollut ehkä jo alusta asti manipuloivaa ja toisen hyväolo on tuntunut olevan riippuvainen minusta ja ei sillä ihmisellä oikeastaan ollutkaan elämässä kuin minut. Plus tähän se, että heti alusta asti oli kyllä jotain ihme mustasukkaisuuksia, vaikka en ollut tehnyt mitään kuin en ollut esimerkiksi vastannut heti, kun oli yrittänyt tavoitella minua. Olin muka pettämässä häntä sitten ja sillä tavalla minut saatiin syyllistymään, vaikka ei olisi ollut mitään syytä. Tunteilla voi ohjailla todella paljon, minä tosissani välitin tästä ihmisestä ja välitän jollakin tavalla edelleen ja oli oikeastaan ihan sama kuinka paljon hän satutti minua, kunhan vain sain olla hänen kanssaan eli koen kyllä, että olin myös riippuvainen tästä henkilöstä, vaikka kokonaisyhtälöllään tuotti mun elämään enemmän päänvaivaa kuin positiivista eli imi sitä energiaansa minulta. Se on jännä, kun syyllistää itseänsä, vaikka ei ole siihen syytä ja nyt oonkin muuttanut täysin mun asennetta, kun aina välillä rivien välistä on luettavissa, että olen huono äiti tämän toisen vanhemman mielestä syystä a tai b. Hyvänä juttuna tässä on se, että vahhvistuu ja oppii pitämään puoliaan, mutta en halua kyynistyä tai katkeroitua. Ehkä ajattelen vieläkin vähän naiivisti ihmisistä, mutta tarkkailen varmaan vähän enemmän kuin ennen. Tosin ei tässä olla ketään tapailemassakaan tai semmoista, mutta jossakin vaiheessa olisi kiva löytää tasavertainen kumppani. : )

Joo, samoin muakin on liikuttanut toisen asiat ja halunnut olla hyvä kumppani liialla kiletteydellään, eli sallinut kaikkea tapahtuvaksi.
Itsellä varmaan oli myös suuri toisen ihmisen kaipuu, olinhan 5 vuotta ollut yksin ja kun minut huomioitiin 100% ja sain myös osakseni sitä läheisyyttä jota olin kaivannut.
Ensi alkuun mä ihailin toisen vahvuutta pitää asiat järjestyksessä, järjestelmällinen mies.
Joihinkin asioihin hän suhtautui tyynen rauhallisesti, ei tässä mitään paniikkia-tyyliin, se tietysti rauhoitti minua, kun olen hermoilija tyyppiä.
Että suhde ikäänkuin vastasi niihin heikkoihin kohtiini ja palveli minua sokeasti.

Hälytyskellojen olisi pitänyt alkaa soida siinä vaiheessa, kun hän vain ruepsi pettämään lupauksiaan ja olemaan mustasukkainen. Pienestä se lähti, luulin sitä tietysti normaaliksi suhteen alkuun kuuluvaksi mustasukkaisuudeksi, tuntui hienolta olla omistettu.
Sitten meni alkoholi minun edelleni, taaskin luulin, että ohimenevää.
Jossain vaiheessa homma vaan meni yhä sekavammaksi, tuli nimittelyä, haukkumista, alistamista lattialle riidan jälkeen. Niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa.

Niin, tasavertainen kumppani ois mukava löytää, sitten kun on sen aika. En minäkään ole ketään etsimässä. Mutta ehkä joskus se löytyy.