Oletteko kokeneet terapiasta olevan apua? Kunpa saisin pillerin joka poistaisi ahdistuksen tunteen edes hetkeksi. Löysässä hirressä roikkuminen on pahempaa kuin varma tieto. Mikä hitto näitä ukkoja vaivaa ja miksi ihmeessä me naiset niitä rakastamme, tekivätpä he mitä tahansa. Kuinka paljon annamme itseämme satuttaa saadaksemme edes hitusen rakkautta ja kunnioitusta jota olisimme ansainneet roppakaupalla enemmän. Onko vika siinä että suostumme olemaan jalkoihin poljettavia ja heikkoja? Ehkä vieraassa viehättää sen vahvuus ja vapaus. Ei ole velvotteita kuten lapset ja muut huushollityöt jotka mukisematta teemme. En tiedä kuinka jaksaa, mies ei ollut halukas pariterapiaan. Vieraalle puhuminen ei kuulemma auta...

sirpale6, noita helpotuksen hetkiä meistä on jokainen täällä toivonut, mutta tie on kivinen eikä oikopolkuja ole. Ahdistus helpottaa hetkittäin silloin, kun tuntee seisovansa omilla jaloillaan. Ne hetket täytyy painaa tarkasti mieleen ja palata niihin silloin, kun on vaikeinta. Muistaa, että on tuntenut onnen pilkahduksia ja niitä on varmasti vielä edessäkin päin.

Niin monesti olen miettinyt samaa, että miksi hyvällä itsetunnolla varustettu nainen jää ovimatoksi ja antaa tämän kaiken tapahtua itselleen? Se pieni toivo on pirullisinta, sen takia kärsimme aina uudestaan ja uudestaan. Ja rakkaus, se on sokea kuten sanotaan. Irrottautuminen on vaikeaa myös omalla kohdallani siksi, että en ole koskaan seurustellut kenenkään muun kanssa, joten en tiedä mitä voi edes odottaa. Pelkään, että vaikka minä kelpaisin jollekin toiselle, kukaan muu ei kelpaakaan minulle. Laastarisuhteista on puhuttu myös tässä ketjussa ja niistä ollaan montaa mieltä, mutta ainakin minulle tekisi hyvää hullaantua jostakin miehestä niin, että tietäisin sen edes olevan mahdollista. Kun on kokemusta vain yhdestä miehestä, ei voi tietää, mitä muuta voi olla olemassa. Edelleen nostan mieheni jalustalle ja siksi mustasukkaisuus vyöryy ylitseni kuin kaiken tuhoava tornado.

Tanne sinun tilanteessasi tarvitaan tahtoa ja sinun/teidän täytyy tahtoa uudestaan ihan joka päivä. En tiedä kuinka kauan aikaa täytyy kulua, että voitte jättää tämän taaksenne, mutta kyllä sekin päivä vielä tulee. Jos sinusta kuitenkin alkaa ajan myötä tuntumaan siltä, että kaikesta huolimatta, et pystykään yhteiselämään, kukaan ei tule sinua syyllistämään siitä. Sinä olet tehnyt enemmän kuin moni muu olisi ollut valmis tekemään. Haluaisin olla itse samassa tilanteessa, vaikka ei tuokaan kuulosta yhtään helpommalta. Mutta helppoa ratkaisua ei kai tässä tilanteessa olekaan. Aika parantaa haavat kuulostaa niin kliseeltä, mutta alan pikkuhiljaa uskomaan siihen.

Aurinko pilkahtelee juuri nyt ulkona, toivottavasti myös siellä missä ikinä asuttekin.

On surullista, että joukkoomme on liittynyt uusi jäsen, sirpale6. Olen samaa mieltä siitä, että puhumista olisi jatkettava, että pääsisitte miehesi kanssa asiassa eteenpäin. Salaisuuksia ei voi olla, totuus tulee julki jossain vaiheessa ja parempi, että se tulisi mahdollisimman pian, jotta voitte sen jälkeen miettiä mitä haluatte tehdä. Pettäminen on niin äärimmäinen teko, että sitä luulisi tunteiden kaikkoavan saman tien, kun tällainen tieto tulee eteen. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Kuinkahan monet kerrat olen manannut rakkauden tunteita, joita ei vain saa pois päältä. Ainakin meillä näyttäisi olevan sitoutumista ja yrittämisen halua. Harmi, että useilla puolisoilla tätä halua ei ole.

Uskon pariterapian toimivuuteen, kunhan molemmat ovat halukkaita lähtemään sille tielle. toista ei tietenkään voi pakottaa yrittämään ja lähtemään selvittämään asioita terapeutin vastaanotolle. Uskon kuitenkin ulkopuolisen näkevän tilanteen hieman eri tavalla kuin kumpikaan puolisoista ja voi antaa hyviä näkökulmia, joiden avulla omat ratkaisut voivat hahmottua paremmin. Toivon koko sydämestäni, että sinun miehesi sirpale6 suostuu lähtemään terapiaan. Tai edes keskustelemaan tilanteesta rehellisesti sinun kanssasi. Mikä tahansa käy, kunhan hän olisi rehellinen sinulle eikä sinun tarvitsisi sietää epävarmuutta.

Tanne, mukava kuulla sinunkin kuulumisiasi. Harmi on kuitenkin lukea, että asiat eivät ole sujuneet sillä tavalla mitä toivoit. Toisaalta uskon, että meillä petetyilläkin on epärealistisia ajatuksia yhteisestä tulevaisuudesta. Itse ainakin uskoin viimeiseen saakka, että tämä pettämistarina on vain yksi tarina muiden joukossa ja että me selviydymme tästä vahvempana kuin koskaan. Kyllähän näin voikin käydä, mutta se vaatii todennäköisesti vuosien työn. Toivotan Tanne sinulle jaksamista. Toivon, että myös sinä ja miehesi kykenette ja haluatte keskustella ja miehesi on valmis ottamaan vastaan sen kaiken mitä mielessäsi liikkuu. Mm. sen tuskan, jota miehesi tunteet toista naista kohtaan aiheuttavat.

PalavaRakkaus, tuntuu kurjalta, että juhannuksesi ei ole mennyt hyvin. Laastarisuhteista on tosiaan täällä keskusteltu ja jokainen miettiköön omalta kohdaltaan miten haluaa toimia. Tuskin kenelläkään ulkopuolisella on varaa moittia toisen tekemiä ratkaisuja, vaan aikuiset ihmiset tekevät itse niin kuin parhaaksi näkevät. Itse olen päättänyt avata silmäni maailmalle ja tämä on toiminut. Usko pois PalavaRakkaus, myös sinä pystyt näkemään maailman erilaisin silmin mihin olet tottunut. Minulla ei ole kokemusta muista miehistä ja parisuhteista entisen mieheni lisäksi, mutta hyvin kontaktin ottaminen uusiin ihmisiin on sujunut. Se vaatii vain rohkeutta ja heittäytymistä. Kuten aikaisemmassa viestissä totesin, en tiedä olenko valmis parisuhteeseen, mutta voin omasta kokemuksesta puhua, että jo tietoisuus siitä, että pystyy kiinnostumaan muista miehistä, on ollut erittäin tarpeellista ja avartavaa. Entinen mieheni on omilla tempauksillaan kyllä hyvin avittanut tätä irtautumista hänestä, mutta rohkea askel uuteen maailmaan on kyllä ollut hyvä kokemus. Tämä siis oma fiilikseni ja ratkaisuni, jokaisenhan näitä asioita on mietittävä omalta kohdaltaan.

Toivon kaikille meille pettämisen seurausten kanssa kamppaileville voimia ja aurinkoa tulevaan. Me ansaitsemme kaikkea hyvää elämässä 🙂

Sirpale, valitettavasti en voi minäkään muuta kuin todeta, että vain läpi kulkemalla voi näitä asioita käsitellä, eikä se todella ole helppoa. Onneksi vahvempia hetkiä tulee välillä ja huomaat pärjääväsi ihan ok kaikesta huolimatta, mutta valitettavasti ne pohjamudatkin joutuu rämpimään - yksin. Välillä ihmettelee, olenko se todella minä jolle kävi näin, onko tämä nyt minun elämääni, vielä olen kuitenkin hengissä.. Toivon ilon pilkahduksia päivääsi!
Kiitos PalavaRakkaus sanoistasi, tahtoa minulta on löytynyt, mutta kun puolison tahto on vähän huteraa, alkaa omakin horjua. Kaipaan hyväksyntää, silmiin katsomista, lämpöä.. siihen on vielä matkaa tästä arjen kumppanuudesta, miten kauan tämä riittää minullekaan? Aika vain näyttää. Tärkeää on huolehtia itsestään ja jaksamisestaan, sen tiedän. Loma alkaa erilaisena kuin koskaan elämässäni aikaisemmin, mutta yritän kaikkeni löytääkseni positiivisia asioita siitäkin. Lämmintä meitä, aurinko ..😎

Aurinkoinen tervehdys!

Mitä teille kaikille kuuluu? Monta viikkoa on vierähtänyt, toivottavasti se kertoo siitä, että teillä on parempi olla.

Tässä hieman omia kuulumisiani:

Lopullinen avioero astuu huomenna voimaan. Siitä huolimatta, tunnen oloni paremmaksi kuin kertaakaan aiemmin. Tuosta toukokuisesta takapakista oli vaikea selvitä, mutta selvisin kuitenkin! Tein kaikkeni, se ei riittänyt. Hyväksyn sen ja olen valmis jatkamaan matkaa eteenpäin, ensin yksin ja toivottavasti vielä joskus kaksin.

Tunnen oloni vahvaksi ja itsenäiseksi, tulevaisuus ei pelota ainakaan tällä hetkellä. Elämässäni on uusia harrastuksia sekä ihmisiä ja vanhatkin ovat edelleen kuvioissa. Tällä hetkellä en voi kuvitella, että palaisimme enää yhteen. Ansaitsen parempaa ja paremman, tiedän, että löydän vielä joskus itselleni kumppanin. Sillä välin yritän nauttia elämästäni parhaani mukaan ja kasvattaa lapsiani rakkaudella.

Lämpimin ajatuksin!

Helteistä heinäkuuta kaikille!

Paremmassakin vaiheessa huomaa joutuvansa edelleen kulkemaan tätä polkua ja käsittelemään asioita, joita ei haluaisi. Asioiden käsitteleminen tuo mieleen sen ihmisen, joka teki minulle pahaa, ja jota en halua edes ajatella enää. Ajatuksia vain pulpahtaa pintaan ja kyyneleet jälleen tulvivat. Mutta oloni on huomattavasti parempi mitä silloin, kun ensimmäisen kerran tänne kirjoitin. Ahdistusta ei ole, läheiset ihmiset ovat tukenani ja uskon tulevaisuuteen. Mitä teille muille nyt kuuluu?

Olipa kiva kuulla teistä! Sekä PalavanRakkauden että Hannen viesteistä huokuu vahvuus, jota itsellenikin toivoisin. Meillä on ollut helvetillinen aika takanamme, silti olemme selvinneet. Elämä kantaa kuitenkin, vaikka välillä sitä oli vaikea uskoa...
Meillä tilanne on sellainen, että fyysisesti asumme nyt jo kuudetta viikkoa saman katon alla. Yritys yhteen palaamisesta oli molempien tahto, mutta tie on kuoppainen. Mieheni rakastaa ja kaipaa edelleen tuota naistaan, vaikka yrittää irrottautua. Nainen on soitellut ja viestitellyt muutaman kerran, mutta mieheni on näistä avoimesti kertonut. Minulle tilanne on, kuten voitte kuvitella, tosi vaikea. Toisaalta haluan antaa ajan kulua, uskon että tunteet tuota toista kohtaan ajan mittaan haalistuvat ja perheen arvo edelleen korostuu ja mieheni jonakin päivänä todella kokee tehneensä oikean ratkaisun. Toisaalta, nainen minussa kaipaa huomiota, tahtoisin olla se ainutlaatuinen ja ihailtu mieheni silmissä. Katkeruuden tunteen tullessa ajattelen, etten ansaitse tätä. Miksi kestän tätä tilannetta? Olisi mennyt lopullisesti, kun kerran lähti! Juuri kun olin vähän vahvempi, hän teki päätöksen paluustaan ja minä tartuin siihen kuin hukkuva oljenkorteen.. Olisiko kuitenkin ollut parempi erota silloin eikä vain pitkittää tätä tuskaa? Toisaalta hyviä hetkiäkin on paljon ja perheeni vuoksi en tahdo luovuttaa. Keväällä asumuseron aikaan opin huolehtimaan itsestäni; lenkkeilemällä, lepäämällä, arjen pieniä iloja löytämällä. Lapset ja ystävät olivat ja ovat edelleen tukenani. Näillä mennään edelleen. Toivon parasta...

Oli tosiaan mukava kuulla kuulumisia, hieman erilaisissa tunnelmissa heinäkuu alkanut teillä. Olen itse hyvässä vaiheessa, myöskään minä en PalavanRakkauden tavoin voisi enää millään kuvitella palaavani exäni kanssa yhteen. En halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan ja onneksi tämä on meidän tilanteessamme mahdollista. Olen avannut silmäni maailmalle ja se on tuonut mukanaan mukavia asioita. Yritän olla kiirehtimättä ja ottaa rauhassa ja sitä varten olen ilmoittautunut Fisherin eroseminaariin, josta uskon olevan hyötyä. Tällä hetkellä tuntuu, että ero on ollut elämäni paras päätös, vaikka se tehtiin minulta kysymättä ja mitä julmimmalla tavalla. Mutta siitä on seurannut niin paljon hyvää, että uskon jääväni tästä hurjasti voiton puolelle.

Tanne, uskon, että tilanteenne paranee koko ajan. On kulunut vasta kuusi viikkoa siitä, kun miehesi on muuttanut takaisin perheensä ja sinun luoksesi. On mielestäni varsin luonnollista häneltä vieläkin surra menetettyä ihmistä. Hän kuitenkin teki valinnan ja halusi valita sinut ja perheensä. Se ei ole mikään vähäpätöinen asia. Kuten ei myöskään se, että hän ilmeisesti kertoo sinulle rehellisesti tältä toiselta naiselta tulleista viesteistä. Mikä ihme näitä kolmansia pyöriä vaivaa, jotka pommittavat jo päätöksen tehnyttä? Miksi yrittää väen vängällä edelleen rikkoa perhe? En voi ymmärtää millään tavalla. En väheksy kenenkään tunteita, mutta tunteiden mukaan ei aina tarvitse toimia.

Mutta voin hyvin samaistua siihen läheisyyden tunteen tarpeeseen, tunteeseen siitä, että on se ainoa oikea eikä muita ole. Tämä vie varmaan aikaa ja toivon edelleen, että pystyisitte avoimesti ja välillä brutaalin rehellisesti keskustelemaan kaikista niistä tunteista ja ajatuksista, joita käytte. Tämä olisi sallittava molemmille osapuolille. Aikaa uskoisin tuon vievän. Oikoteitä onneen ei ole, ei tällaisen kriisin läpikäymisessä. Sama pätee sekä niihin, jotka jäävät liittoonsa ja niihin, jotka eroavat.

Lohdullista kuulla, että tällaisesta kriisistä voi seurata hyviä asioita. Selviytyminen ja itsetunnon vahvistuminen varmasti tuovat uudenlaista elämänlaatua ja aikanaan uuden onnen. Fisherin eroseminaari kuulostaa hyvältä ajatukselta! Itse luen juuri Jälleenrakennus-kirjaa, jonka sain kirjastosta viikkojen jonotuksen jälkeen.. Sekin kertoo siitä, kuinka paljon meitä avun tarvitsijoita on. Kirjassa oli niin paljon asioita, joita olin kokenut, että mieli suorastaan huojentui.. Fyysiset ja psyykkiset oireeni tämän uskottomuus- ja eroprosessin aikana oli kuvattu kirjassa tarkkaan, moni muu on kokenut saman ja selvinnyt hengissä. Siitä huolimatta, että olemme palanneet yhteen ja yritämme taas jatkaa perheenä, huomaan suojelevani itseäni ja varautuvani myös pahimpaan. Ehkä se on viisautta. Elämässä ei kai mikään ole varmaa eikä huomisesta voi tietää. Pidetään huolta itsestämme ja jaksamisestamme, vielä se onni meidät kohtaa 😉

Hei 🌻🙂🌻
Tanne: samalla tavoin huomaan suojelevani itseäni, kuin sinäkin, vaikka meillä ei tässä uskottomuuskriisissä erovaihetta ole ollutkaan.
Asioiden selvittelyssä mies usein veti tuon erokortin esiin, ehkä välttyäkseen puhumiselta tai sitten vaan väsyneenä siihen, että asioita mielessäni vatvoin ja hän halusi jo unohtaa.
Nykyään minun täytyy huomata vetää raja siihen, mitä miehelle puhun. Mikäli ajatukseni jollain tavoin liittyvät vielä hänen uskottomuutensa, tulee minun kuulemma ajatella ne omassa päässäni. Mieheni ei halua kuulla tapahtuneesta enää mitään.
Pari viikkoa sitten mainitsin jotain asiaa sivuten ja seurauksena oli parin päivän mykkäkoulu mieheni taholta.
Eli ei todellakaan ole helppoa tämä yhdessä jatkaminenkaan tällaisen kriisin jälkeen.
Miten teillä mies reagoi, jos asiasta puhutaan, vai puhutaanko teillä siitä ylipäätään enää ollenkaan???

Avoin ja rehellinen keskustelu on meillä ollut se, joka on ylläpitänyt suhdettamme tämän kriisin ajan. Vaikka on raskasta, loukkaavaa, todella satuttavaa kuulla totuus, ainakaan ei tarvitse omassa päässään pyöritellä ja kuvitella tapahtunutta.. Raskainta kaikesta on tietysti se tieto, että mieheni, joka on ollut elämässäni koko aikuisikäni ja jonka kanssa olen perheen perustanut ja johon olen luottanut, rakastaa toista naista. Tämän rakkauden takia hän oli valmis jättämään minut ja lapsensa. Toisaalta olen tietoinen kolikon toisestakin puolesta, hänellä on tunteita minuakin kohtaan ja meillä on hyvä elämä näinkin. Keskusteluyhteys on hyvä pitää auki, mutta nyt viime aikoina olemme yrittäneet keskittyä muuhunkin. Haavoja ei ole hyvä repiä auki jatkuvasti. Emme enää keskustele asiasta päivittäin, vaan yritämme luoda hyvää, uutta arkea tähän tilanteeseen. Joku kultainen keskitie tähänkin asiaan siis on hyvä löytää..

Hei, mitä teille kuuluu, tähän viestiketjuun kirjoittaneet, teitä on jo ikävä? Omat kuulumiseni eivät tuosta edellisestä ole juuri muuttuneet... Kauniita syyspäiviä kaikille!! 🙂

Moi
Minäkin haluan tietää kuinka olette selvinneet, koska aivan samanlainen tilanne selvisi minullekin n. kuukausi sitten (aloitin keskustelun: Elämän mies petti ja jätti). Pikainen selvitys, että olimme 10 vuotta yhdessä ja yht äkkiä mies ihastuu ja rakastuu toiseen naiseen ja pyörittää suhdetta minun rinnallani. Kun asia selvisi, teki hän päätöksen, että haluaa yrittää tämän toisen kanssa, eikä minun tunteilla, näkemyksillä, meillä yms. ollut mitään merkitystä.
Elän tällä hetkellä päivä kerrallaan tunnemyrskyssä ja yritän käsitellä ja ymmärtää tätä kaikkea, mutta se on todella vaikee ja tuska mikä on sisälläni on hirveää. Miten toinen ihminen pystyy muuttumaan yht äkkiä ihan toisenlaiseksi, eikä meillä ole mitään merkitystä.
Kamalaa on huomata, kuinka paljon on kohtalotovereita ☹️

Hei🙂🌻
Tanne ja muut ketjuun osallistuneet: nyt on vajaa pari vuotta mennyt aikaa siitä, kun mies oli uskoton. Juurikin näinä syksyn kuukausina huomasin selkeän muutoksen hänessä...varsinkin hänen suhtautumisensa puhelimeensa: hän vahti sitä, eikä jättänyt pois sitä edes suihkuun mennessään.
Voisin nyt sanoa, että tavallaan olen henkisesti selvinnyt jo tapahtuneesta mutta unohtunut se ei vielä ole. Niin satuttavaa oli mieheni suhtautuminen minuun tuolloin. Minähän epäilin heti suhteen alettua, että jotain on vialla. Sanoinkin tämän miehelleni ja kerroin epäilyni uskottomuudesta. Parin kuukauden stressin täyttämän ajan jälkeen mies tunnusti. Sitä ennen olin joutunut kohtaamaan todella ilkeää käytöstä mieheni taholta.
Kaikkea sitä ei voi unohtaa...
Sen verran voin suhteemme tilasta sanoa, että minusta meillä ei ole nyt viime aikoina mennyt hyvin. Välillä oli parempi jakso mutta nyt olemme etääntyneet toisistamme ja miehen käytös usein ilkeää. Sitä, miksi näin on mennyt en tiedä.
Ajattelin jo sitäkin vaihtoehtoa, että miehellä on jälleen nainen kierroksessa mutta hankalaa hänen olisi järjestää tapaamisia yms. Toisaalta: se ei ole poissuljettu asia, koska edellinen suhde tapaamisineen tehtiin työajalla ja puhelut+ tekstarit myös meni työliittymän kautta.
Jostain luin, että mikäli ihminen ei pysty/osaa kertoa selkeää syytä uskottomuudelleen, tulee tilanne toistumaan muutaman vuoden sisällä. Meillähän ei selkeää syytä pitkällisen pohdinnankaan jälkeen miehen uskottomuuteen löytynyt. Minulle jäi sellainen kuva tapahtumista, että mies olisi mennyt naisen mukana, kuin pässi narussa. Miehellähän oli tuolloin burn out- vaihe meneillään.
Ajattelen nyt, että seurailen tässä tätä meidän tilannetta rauhassa, sillä jossain vaiheessa varmasti tulee esiin se, miksi meidän suhteemme ei nyt oikein hyvin toimi 😑❓