Varmasti pysyt vahvana itsenäisenä naisena tapahtui mitä tapahtui. Olet jo selvinnyt paljosta. Itsekin tekisin saman minkä sinä, jos toivoa olisi vähääkään. Sinun kannaltasi toivon kuitenkin, että miehesi lopettaa sivusuhteen, jos hänellä on vähääkään halua yrittää kanssasi. On sinua kohtaan väärin, jos suhde jatkuu. Sinulla olisi oikeus tietää missä mennään ja mielestäni voit vaatia miestäsi valitsemaan joko sinut tai sivusuhteen. Tai sitten miehesi jatkaa yksin pohtimistaan mitä elämältään haluaa. Jos on toinen jalka oven välissä ei kuitenkaan voi panostaa kumpaankaan vaihtoehtoon. Valinta on mielestäni tehtävä. Toivottavasti voisitte rehellisesti keskustella sivusuhteen tilanteesta, teidän toiveistanne ja haluistanne. Löytyisikö yhteinen suunta?

Itse olen taas paremmassa vaiheessa. Pystyn ajattelemaan asioita pidemmälle, katsomaan uuteen suuntaan elämässä ja miettimään sellaisia vaihtoehtoja, joita en vielä muutama viikko sitten olisi pystynyt. Surua ja pettymystä ja sitä vihaakin tunnen toki edelleen, mutta ehkä hieman loivemmin nyt viime aikoina. Kun ajattelee vähänkään sitä mitä minulle on tehty, hälvenevät kaipauksen tunteet hetki hetkeltä. Niitäkin toki on, ja olen viime aikoina ihmetellyt suuresti miten ihminen voi muuttua, miten ihminen voi toimia niin kuin entinen mieheni toimi ja miten ihminen voi tahallisesti loukata toista ihmistä niin syvästi, tehden sen tietoisesti. Ajatukset entisen mieheni loistokkaasta elämästä uuden kumppanin kanssa valtaavat välillä mielen ja tunnen itseni totaalisen hylätyksi ja epäkelvoksi. Mutta sitten taas joku niistä lukuisista hyvistä ihmisistä, joilta olen saanut mittaamattoman arvokasta tukea, sanoo jotakin kannustavaa, ja elämä näyttää taas toisen puolensa🙂 Mietin miten voisin ikinä kiittää niitä lukuisia ihmisiä, jotka ovat tsempanneet ja antaneet sympatiaa ja empatiaa. Toivottavasti pystyn joskus maksamaan kaiken takaisin. Maalissa ei nyt olla vielä lähelläkään, mutta vahvasti matkalla kohti uutta suuntaa elämässä. Takapakkeja tulee edelleen ja tulevaisuudessakin, mutta kyllä niistä selviää. Aivan varmasti🙂

Hyvältä kuulostaa Hanne! Olet selvästi kulkemassa oikeaan suuntaan ja vahvistumassa koko ajan. Uskon, että olet päässyt pahimman yli ja nyt löytämässä uutta suuntaa elämällesi. PalavaRakkaus, pystyn samaistumaan tilanteeseesi, se muistuttaa omaani.. Olemme nyt mieheni kanssa yrittäneet yhteistä elämää uudestaan parin viikon ajan, mutta se ei ole helppo tie. Mieheni tunteet sitä toista kohtaan eivät ole mihinkään hävinneet, mutta järki sanoo toista ja nyt hän haluaa meidän yrittävän vielä. Se mitä toivoin, on tapahtunut, mutta se on vaikeampaa kuin luulin. En ole se, jota hän rakastaa yli kaiken vaan valinta, jonka kanssa hän uskoo voivansa elää ja kokea tehneensä oikein. Hän ymmärtää nyt missä tuskassa olen talvesta asti elänyt. Mutta riittääkö se? Missä ovat nyt parisuhteemme vahvuudet? Haluan yrittää ja uskon meidän ajan mittaan onnistuvan.. Läheisyyskin tuntuu jo ajoittain hyvältä, mutta usein vaistoan hänen vetäytyvän ja ottavan etäisyyttä, silloin tunnen oloni torjutuksi ja se on raskasta, koska tiedän syyn. Hän haluaisi syliinsä ihan toisen naisen.

Kiva kuulla sinustakin Tanne. Olen iloinen puolestasi, että toiveesi on täyttynyt. On kuitenkin ikävä kuulla, että tiesi ei ole ollut helppo. Toisaalta aikaa on mennyt vasta kaksi viikkoa, joten on varmaan luonnollista, että tilanne ei ole vielä helpottanut. Miehesi on tehnyt valinnan, jonka myötä hänen täytyy luopua toisesta. Luopuminen ei ole helppoa, kuten tiedämme. Uskon kuitenkin, että jos hänellä on halua ja uskoa teihin, hän unohtaa ajan myötä tunteensa toista naista kohtaan. Kun kääntää katseensa täysillä toiseen suuntaan, toinen vaihtoehto jää taakse ennemmin tai myöhemmin. Jos kokee tekevänsä oikein, on jo hyvällä tiellä. Nyt on kuitenkin oikea aika miettiä niitä oman suhteenne vahvuuksia ja edellytyksiä. Mitkä puoltavat uudelleen yrittämistä, mitkä eivät? Pystytkö itse elämään tapahtuneen kanssa? Pystytkö luottamaan ajan myötä? Tuskinpa luottamus palautuu kovinkaan nopeasti, mutta mielestäni oleellinen kysymys onkin se, onko teillä molemmilla halua aidosti yrittää? Puhuminen on mielestäni se oikea tie sinne mikä ikinä onkaan oikea ratkaisu. Puhukaa toisillenne, puhukaa muille, terapeutille, ystäville yms.

Olen tosiaan itse siinä tilanteessa, että yhteydenpito entiseen mieheeni on toistaiseksi päättynyt. Hän kokee tekevänsä oikein jatkaessaan suhdettaan toiseen naiseen ja haluaa erota, näin on asia ollut alusta saakka. Ensin ajattelin, että en ole siinä mielessä onnekas kuin te Tanne ja PalavaRakkaus, joilla tilanne on kääntynyt niin, että miehenne ovat alkaneet pohtia toisiakin vaihtoehtoja kuin ero. Edelleen haluaisin jatkaa entisen mieheni kanssa, jos hän aidosti ja vilpittömästi haluaisi katsoa meidän korttimme ennen kuin pakenee toisen naisen luokse. Hän ei kuitenkaan ole sitä missään vaiheessa halunnut tehdä ja siinä mielessä epävarmuutta ei meidän tilanteessamme ole missään vaiheessa ollut. Epävarmuudessa eläminen on vaikeinta, kun ei tiedä mitä toinen haluaa, kun toinen ei osaa päättää. Meidän kaikkien tilanne on joka tapauksessa vaikea, eteenpäin on vaikea mennä ja vaikea tehdä päätöksiä. Pettäminen on muuttanut ainakin minun suhtautumistani elämään ja parisuhteeseen. Tämän kokemuksen myötä olen muuttunut ja oppinut itsestäni uutta ja esimerkiksi arvomaailmani vahvistunut ja selkiytynyt. Helppo tämä tie ei todellakaan ole, on sitten jatkamassa tai eroamassa. Uskon, että me kaikki petetyt käymme samankaltaista tietä lävitse, hieman eri näkökulmista ja eri tilanteissa. Koen pystyväni tosiaan jo katsomaan elämää positiivisemmalla ja toiveikkaimmalla ajatuksella. Mutta kuten kirjoitin, tie on vielä pitkä, mutta sillä tiellä nyt ollaan, mihin minut on sysätty.

Toivotan meille kaikille tsemppiä, vahvuutta, rohkeutta tunteiden läpikäyntiin ja niiden käsittelemiseen ja vahvuutta tehdä niitä päätöksiä, jotka ovat oman elämän kannalta niitä tärkeimpiä. Elämä kantaa🙂👍

Hanne olet oikealla tiellä, hitaasti mutta varmasti. Toivon, että positiivinen vire jatkuisi sinulla mahdollisimman pitkään. Ja muista, että notkahduksia tulee, se kuuluu asiaan. Älä lannistu vaan etene päivä kerrallaan.

Tanne, olen pahoilani, että olet tuollaisessa tilanteessa. Olen itsekin toivonut, että mieheni tajuaisi, että meidän parisuhteemme jatkaminen olisi järkevää ja oikein. Tässä kuitenkin taas olen aivan rikki revittynä ja sydän verta vuotaen.

Vietimme ihanan viikon ja näin jälleen sen miehen, jonka luulin jo kadonneen jonnekin. Siinä hän kuitenkin oli, ilmielävänä ja yhtä ihanana kuin kauan sitten. Nautimme toistemme seurasta ja aika kului kuin siivillä. ANNOIN itseni rakastua uudelleen, vaikka tiesin, että siinä on suuri riski. Tein sen kuitenkin, koska tahdoin niin kovasti olla taas me. Pariskunta ja perhe. Annoin itseni uskoa, että toinen nainen oli historiaa ja meillä voisi olla mahdollisuus korjata välimme.

Pudotus oli kova, kun viikon jälkeen selvisi, että mieheni edelleen tapailee tuota toista naista. Pettymys, suru, viha ja kaikki se, jonka luulin jo jättäneeni taakse, oli taas edessäni. Soimasin itseäni, kuinka kaikkien varoitusten ja omien epäilysteni jälkeenkin, olin antanut tämän tapahtua taas itselleni. Rakkaus sokaisee.

Avioeropaperit ovat lausumaani vailla valmiit ja odottavat pöydällä lähetystäni. Ensi viikolla olen eronnut nainen tai erotettu tai tuomittu eroon. Olen vedonnut mieheeni, itkenyt, huutanut ja anonut, mutta mitään ei ole enää tehtävissä. Nyt voin sanoa, että tein kaiken minkä pystyin. Ehkä tämä lopun tragedia oli tarpeen, en tiedä.

Luulen, että mieheni pelkää Tanne juuri tuota, mitä käytte puolisosi kanssa läpi. Vieläkään hän ei sano minulle, ettei rakasta ja ettemmekö koskaan tulisi enää olemaan yhdessä. Mutta ei nyt. Hän tarvitsee avioeron, jonkun pisteen tälle asialle, ei osaa sitä muuten selittää. Ehkä se on totta, että meidän pitää omilla tahoillamme kohdata tämä asia, eheytyä ja katsoa vähän kauempaa, ennenkuin on mitään mahdollisuutta palata yhteen. Sanoa näkemiin muttei hyvästi. Minä olisin ollut valmis kulkemaan yhdessä sen vaikean tien, mutta hän ei.

Väkisinkin mieleen nousee ajatus, että tässä kaikessa on perimmiltään kysymys vain siitä toisesta naisesta, eikä hän uskalla kertoa sitä, koska pelkää minun hajoavan taas ihan palasiksi. En voi edelleenkään hyväksyä sitä toista naista, joten minun täytynee pitää itseni kaukana miehestäni. Tekee äärimmäisen pahaa taas olla erossa hänestä, mutta en voi oikein muutakaan. En halua roikkua siinä rakkaudessa, jolla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta. Cheekin sanoin: "Toiset voi olla sun sydämessä, mut ei elämässä."

Toivon Tanne teille koko sydämestäni voimia ja tahtoa, koska olette päättäneet jatkaa yhdessä. Helppoa se ei tule olemaan, mutta mikä olisi? Joku kirjoitti viisaasti aiemmin tässä ketjussa, että jokaiselle päivälle on oma voimansa 😉 Muista se nyt tässäkin tilanteessa, parisuhteesi ja perheesi on sen arvoinen!

En varsinaisesti ole pitänyt Cheekiä suurena ajattelijana, mutta tuo on niin totta. Täytyy hyväksyä se, että en voi pitää entistä miestäni elämässäni, mutta hän on sydämessäni. Tällä hetkellä vielä vahvasti, mutta ajan myötä vähemmän. Voisi sanoa, että mitä enemmän hän on sydämessäni, sitä vähemmän hän voi olla elämässäni. Ehkä joku päivä tunne häntä kohtaan on muuttunut niin, että hän voi olla osa elämääni. Mutta ei vielä.

PalavaRakkaus, olen äärimmäisen pahoillani, että miehesi ei kykene ainakaan tällä hetkellä lopettamaan suhdettaan toiseen naiseen. Sellaisessa tilanteessa ero lienee oikea vaihtoehto. Kirjoitin aikaisemmin, että säilyt vahvana naisena tapahtui mitä tapahtui. Sydän voi tuntua rikki revityltä, mutta et palaa lähtöpisteeseen. Ainakin tilanne on nyt selvä, olet tehnyt kaikkesi ja yrittänyt. Jos toinen ei halua tässä vaiheessa tehdä samaa, on sinun etusi mukaista antaa hänen mennä ja jatkaa itse elämää eteenpäin. Tiedän, että nämä sanat eivät paljon lohduta, kun on antanut itselleen luvan toivoa ja rakastaa, mutta lopputulos ei ole ollut toivotun kaltainen. Sitä voimaa on tosiaan joka päivälle juuri se määrä minkä tarvitsee ja se tulee eri muodoissa. Minulle se voima tulee tietoisuudesta ettei minulla ole mitään hävettävää, päinvastoin, kannustavista sanoista, läheisistä, juoksulenkeistä ja monista muista asioista. Sinäkin jaksat, itsenäisenä vahvana naisena. Olitko se sinä vai Tanne, joka kirjoitti, että voimme taipua, mutta emme taitu. Tällä taas eteenpäin.

Kiitos Hanne sanoistasi, tarvitsen muistutusta siitä, että tulen selviämään tästä. Koen itse tällä hetkellä taas aivan samoin kuin sinä, ehkä joskus voimme olla taas jollain tavoin toistemme elämässä, mutta ei juuri nyt. Oli hölmöä luulla, että olisin ollut siihen vielä valmis. Tai olisin todennäköisesti pystynyt siihen, jos toinen nainen ei olisi ollut enää kuvioissa. Silloin olisin pystynyt kohtaamaan hänet tässä erotilanteessakin, mutta nyt näen edelleenkin vain sen petoksen, joka on välissämme niin kauan, kuin tuo nainenkin.

Mieheni mielestä olen "kunnossa" vasta sitten, kun hyväksyn tuon naisen. Itse en näe asiaa siten. En ole koskaan hyväksynyt pettämistä enkä tule sitä koskaan hyväksymäänkään. Se suhde tulee aina olemaan mielessäni likainen ja väärin. Saattaa olla, etten tule siis koskaan "kuntoon".

Jaksamista loppuviikkoon.

Jos kuntoon tuleminen tarkoittaa sitä, että hyväksyy kolmannen pyörän, ei kovinkaan moni petetty tule varmaan koskaan kuntoon. Eihän pettämistä voi hyväksyä millään tavalla eikä näin ollen sitä pari suhteeseen ujuttautunutta henkilöä. Tuntuu, että miehesi etsii sinulta jonkinlaista "synninpäästöä", jolla uskottelee itselleen tehneensä oikein. Jos sinä hyväksyt tämän toisen naisen, niin hänellähän on todennäköisesti parempi omatunto. Tosiasiat on toki hyväksyttävä, puoliso on tehnyt raa'an ja julman teon, mutta ei se tarkoita, että kolmas pyörä on hyväksyttävä tai annettava jonkinlainen oikeutus puolison teolle. Uskon nyt vahvasti, että ainakin itselle ainoa oikea tie toipumiseen on se, ettei ole pettäjän kanssa missään tekemisissä. En voi, halua, pysty pitämään minua loukannutta henkilöä elämässäni. En halua kuulla hänen elämästään mitään. En halua tämän toisen naisen olevan välillisesti minun elämässäni entisen puolisoni kautta. Tämän vuoksi yhteydenpito on yksinkertaisesti täysin mahdotonta. Ihmiset, jotka loukkaavat niin syvältä ja haavoittavat niin pahasti, eivät voi olla minun elämässäni. Minä voin tehdä sen päätöksen, koska meillä ei entisen puolisoni kanssa ollut lapsia. Mutta yhteydenpitoa voi rajoittaa niinkuin PalavaRakkaus oletkin tehnyt. Miehesi ei ansaitse niin hyvää ihmistä kuin sinä ja sinä et ansaitse satuttavaa ihmistä kuten puolisosi. Toivottavasti et pahastu suorista sanoista, enhän tunne sinua tai puolisoasi, mutta mielestäni miehesi ansaitsee nyt käydä tuon tien läpi minkä on valinnut ilman mitään synninpäästöjä ja ystävyyttä yms. Sinua ei paina syyllisyys, huono omatunto tai häpeä, vaan voit pystyssä päin jatkaa elämääsi. Pysyt vahvana ja jopa vahvempana kaiken tämän jälkeen.

Vaikka kuinka näitä sanoja on minulle hoettu ja mantran lailla hoen niitä päivittäin itsellenikin, kestää vielä kauan ennenkuin todella voin kokea olevani toipunut. Helppoa tämä ei ole, luopuminen on tuskaa, mutta uskon, että joku päivä on todellakin olo, että tämä ei satu enää.

Hei🌻🙂🌻
Palavarakkaus: olen niin pahoillani sinun puolestasi. Kuinka miehesi voi olla noin julman piittaamaton ja epärehellinen. Ensin on pitkän ajan uskoton, sitten saa sinut luulemaan, että on kanssasi ja taustalla toinen nainen kuitenkin koko ajan...Minulla tulee mieleen tarinastasi se, että oletko oikeastaan koskaan saanut kohdata rehellistä miestäsi. Hän on pystynyt elämään kaksoiselämää ja sen jälkeen saatuaan sinut lähes uskomaan siihen, että selviätte, hän valitseekin toisen naisen.
Oikeastaan sinä et ole hänessä menettänyt mitään.
Hän ei ole arvoisesi ihminen. Suru kestää aikansa mutta sinä olet vahva ja kestät sen.
Jossain on vielä joku, joka on arvoisesi ja osaa myös sinua arvostaa.

Hanne, suorat sanat ovat ainoastaan hyvästä. Kun itse on aivan tuuliajolla eikä tiedä taas kerran mihin uskoa, niin silloin rehellisyys on ainoa oikea tie. Olen tavallaan kateellinen sinulle, että olet tuossa vaiheessa, näet asiat omalla kohdallasikin niin kuin ne ovat. Olen kateellinen siitä, että minäkin olin jo tuossa, missä olet nyt, mutta en kunnioittanut itseäni tarpeeksi ja annoin satuttaa itseäni.

Mariella, puolisoni ei varsinaisesti luvannut mitään eikä kieltänyt toisen naisen olemassaoloa, minä vain oletin niin, koska halusin sitä niin kovasti. Toki hän puhui sellaisia asioita, joita pystyin tulkitsemaan oman mieleni mukaan. On kuitenkin väärin, että hän antaa vielä tässäkin vaiheessa toivoa, vaikka avioero tulee voimaan ensi viikolla. Omien sanojensa mukaan hän ei tiedä, mitä meille tulee jatkossa käymään. Hän ei pysty sanomaan minulle, ettei rakasta minua, ainoastaan, että juuri nyt emme voi olla yhteydessä.

Luin juuri toisesta ketjusta siitä, että ulkopuolinen suhde on toiminut keskustelukumppanina, kun oma parisuhde on ollut vaikeuksissa. Ehkä meilläkin tilanne on ollut juuri se, harmi vaan, että keskustelun lisäksi suhde on ollut fyysinen ja tunteet ovat kehittyneet sitä toista kohtaan. Mieheni nimenomaan sanoi, ettei tiedä ovatko he ystäviä vai jotain muuta.

Mutta näillä tiedoilla täytyy nyt mennä eteenpäin. Yrittää keskittää voimansa tulevaisuuteen ja yrittää olla murehtimatta. Ehkä mieheni saa jossakin vaiheessa kriisinsä päätökseen ja tietää mitä haluaa. En tiedä missä itse olen siinä vaiheessa, ehkä kohtaamme uudelleen, ehkä emme.

Niitä suoria sanoja on itse kaivannut, uudestaan ja uudestaan, jotta saisi muistutuksen siitä, että minä ansaitsen parempaa. Olen tarvinnut jatkuvaa muistutusta siitä mitä oikeastaan olen menettänyt. Eli ihmisen, joka ei ole kunnioittanut ja arvostanut minua. Joku on fiksusti sanonut jotenkin näin, että onni tulee siitä, että näkee ja arvostaa sen mitä on, eikä siitä mitä ei ole. Entinen mieheni ei pystynyt näkemään arvoa sillä mitä hänellä jo oli, vaan keskittyi pääasiassa siihen mitä ei ollut. Itse en näin ajatellut silloin enkä varsinkaan nyt ajattele. Keskityn siihen hyvään mitä minulla nyt on. Ja siihen tarvitsee ajoittain muistutusta, mm. siitä mitä oikeastaan menetin. Se, että pyrkii ajattelemaan näin, ei tarkoita, että todella aidosti pystyisin näin ajattelemaan. Mutta ajattelu ohjaa toimintaa, joten jossain vaiheessa voin vilpittömästi todeta, että en kaipaa enää entistä miestäni enkä halua häntä takaisin. Koska ansaitsen parempaa.

Myös sinä PalavaRakkaus ansaitset ehdottomasti parempaa. Älä turhaan soimaa itseäsi siitä, että uskot, toivot ja rakastat. Se on sinulle kunniaksi. Toivo istuu tiukassa, myös minulla. Toivottavasti pystyt jatkamaan omaa elämääsi, vaikka miehesi ilmeisesti edelleen puhuu ettei voi sanoa mitä teille tapahtuu. Itsesi kannalta on todellakin parempi, että et ole miehesi kanssa missään tekemisissä. Jatkat eteenpäin etkä jää odottamaan, että miehesi ehkä haluaa jatkaa kanssasi. Sinua kohtaan on äärimmäisen väärin puhua tuollaisia ajatuksia mahdollisesta yhteenpaluusta, jos samalla jatkaa suhdettaan toiseen naiseen. Hän ei ilmeisesti kykene ottamaan sinun tilannettasi pätkääkään huomioon. Kriisi tai ei, niin sen verran pitäisi pystyä samaistumaan toisen tilanteeseen ettei kohtele toista noin.

Onpa kiva kuulla teiltä toisiltakin, että voi ajatella että "ansaitsen parempaa" kuin sen eksäni, joka hyppäsi vauhdissa toiseen junaan. Joka suhteessa ollessaan oli kuin haaleassa vedessä, uskotteli rakastavansa minua ja halusi kanssani takaisin kihloihin kuukausi ennen hyppyään. Hän sanoi olevansa väsynyt ja etsi jotain tietä ulos omasta sekamelskastaan, eikä löytänyt sitä minun kanssani suhteesta, eikä ehkä itsetäänkään.

Me kaikki etsimme onnea. Ja usein etsimme onnea toisesta ihmisestä, hänen tuomistaan asioista, toiveista, joita kohdistamme häneen, ripustamme onnemme avaimet toisen käsiin ja kaulaan, eikä toinen tiedä siitä tuon taivaallista, siis ei osaa arvostaa niitä meidän häneen kiinnittämiämme oman onnemme avaimia, vaan hänellä on omat oman onnen avaimet, joita hän yrittää kiinnittää taas meihin kumppaneihinsa.

Mä tulin jätetyksi toisen takia ja koin sen aivan romahduttavana kolauksena, josta olen vähitellen selvinnyt tolopilleni, mutta vieläkin tulee flashbäkkejä, kuten tänään kun ripustin mökillä pyykkejä kuivamaan saunan verannalle, tuli mieleen, miten usein autoin häntä koko lapsiperheen pyykkien ripustelussa ja pois keräilyssä iltamyöhään, monet kerrat ja koin olevani avuksi. Halusin auttaa. Halusin hänen arkipäiväänsä. Ja hän sanoi silmikkäin monet kerrat rakastavansa minua, mutta en enää usko siihen että hän tiesi mitä sanoi. Ajattelen vaan, että näin piti jostain syystä käydä ja minun on kaksin käsin kahmittava kohti oman elämäni hyviä asioita joka päivä pysyäkseni hengissä, että en lennä muiden auttamisen tuulen mukana pois oman elämäni ääreltä.

Hyvää itsellistä itsekkyyttä toivon teille toisillekin samojen kysymyssolmujen kanssa painiville. Vielä tulee aamu ja päivä, kun nautimme omasta elämästämme, ilman nuita sekoilevia "rakkaiksi itseään nimittäviä" omien elämiensä ristiriidoissa poukkoilevia sekopäitä.🙂👍

Tosiaan, onnea olemme kai kaikki täällä etsimässä. Ja se onni ei voi olla täysin riippuvaista toisesta ihmisestä. Olen näiden kuukausien aikana pohtinut paljon sitä kuinka koko elämä oli kiinni tuossa yhdessä ihmisessä. Kuinka tosiaan ripustin kaikki onneni avaimet häneen ja kun se korttitalo romahti, tuntui kuin koko elämä ja tulevaisuus olisi täysin romahtanut. Jatkossa tulisi löytää sopiva tasapaino itsellisyyden ja riippuvuuden kanssa. Koska pelkään tulevani jatkossakin petetyksi ja luottamukseni romutettavaksi, pelkään heittäytyä uuteen suhteeseen. Tämä lienee aika tavallista pettämisen kokemusten jälkeen. Miten enää luottaa kehenkään? Miten uskaltaa heittäytyä siihen parisuhteeksi sanottuun suureen riskiin? Onni on kiinni niin monista asioista ja parisuhde on vain yksi niistä, mutta silti niin tärkeä ja haluan sen onnen tulevaisuudessa kokea.

Tällä hetkellä tuntuu, että oman itsenäisyyden säilyttäminen on erittäin tärkeää parisuhteessa, mutta jossakin vaiheessa täytyy kuitenkin löytää se tasapaino itsenäisyyden ja riippuvuuden kanssa. Täytyy uskaltaa luottaa siihen, että se parempi on tosiaan tässä eikä minulle käy kuten ennen. Ja vaikka kävisikin, selviän siitäkin. Tämän hetken kysymys lienee se, olenko valmis uuteen suhteeseen ja mitä uusi suhde tarkoittaa? Voinko luottaa ja miten uskaltaa heittäytyä? Hyviä neuvoja otetaan vastaan...

Miten sinulla PalavaRakkaus menee tällä hetkellä? Minkälainen tilanne teillä on? Olisi mukava kuulla kuulumisiasi.

hei,
Olen uusi jäsen petettyjen vaimojen kerhossa. On surullista lukea kirjoituksianne koska niissä on niin paljon samaa tuskaa ja epätietoisuutta jota itse tällä hetkellä koen. Meillä on takana 20 vuotta yhteistä elämää. Tänä keväänä mieheni käytös muuttui ja kaikki merkit toisesta naisesta ovat olleet olemassa jo jonkun aikaa. Mieheni ei myönnä mitään mutta ei myöskään kiellä. Hänen on paha olla eikä hän voi luvata yhteistä tulevaiuutta mutta ei myöskään ole vielä ollut halukas eroamaan. Toisen naisen esille ottaminen keskusteluissa saa hänet raivostumaan ja syyttämään minua kyttäämisestä. Valheita paljastuu koko ajan ja niitä paikkaillaan uusilla valheilla. Tilanne on hermoja raastava ja stressaava, toivon että toinen nainen häipyy kuvioista, mutta niin ei kai tule käymään? Ero olisi iso prosessi ja taloudellisesti katastrofi. Kuinka kauan jaksaa elää toivoen parasta peläten pahinta? Tietäen että pian perhe hajoaa, mutta yrittää pitkittää sitä mahdllisimman kauas. Sydän tykyttää ja rinnassa ahdistaa. Kuinka löytää itselleen voimia ja lakata rakastamasta ja toivomasta?

Hei Sirpale6, on ikävää, että olet täällä seuranamme. Vaikka sinusta tuntuu pahalta ottaa asiaa puheeksi ja miehesi siitä hermostuukin, on se kuitenkin paras ja ainoa tapa. Muuten saatat joulua arvailemaan oman elämäsi asioita ties kuinka kauan. Yritä saada miehesi mukaan vaikka parisuhdeterapeutille, siellä on ammattilainen ohjaamassa keskustelua, jolloin saatte puhuttua oikeista asioista. Jos miehesi ei kuitenkaan suostu lähtemään, yritä kaivaa totuus esiin. Vain ja ainoastaan silloin tiedät, mikä sinun roolisi on.

Juhannus meni ja oli todella vaikeaa, kuten kaikki muutkin juhlapyhät tähän mennessä. Lapset olivat minun kanssani mökillä ja mietin koko juhannuksen oliko mieheni sen naisen kanssa. Lapsia viedessäni kysyin häneltä ja hän myönsi, että oli ollut osan viikonlopusta naisen mökillä. Se tuntui niin pahalta, tuntuu joka ikinen kerta. Sydämeni särkyy aina uudestaan, vaikka kuinka yritän kovettaa itseni. Lähdin asian kuultuani samantien autolla kotiin ja näytin vielä keskisormea lähtiessäni. Mustasukkaisuus saa minut taantumaan aivan luolaihmiseksi!

Tulin kotiin itkemään ja tuntui kuin en olisi päässyt näinä viimeisinä kuukausina yhtään eteenpäin. Tuomio avioerosta ei ole vielä tullut, mutta tulee varmasti piakkoin. Olin niin vihainen, että lähetin sille naisellekin tekstiviestin. Olen viime syksynä lähettänyt hänelle yhden ihan asiallisen sähköpostin ja pyytänyt ottamaan yhteyttä, mutta kuulemma minun ja mieheni väliset asiat eivät kuitenkaan kuulu hänelle. Nyt kerroin viestissä, että olin vastustanut avioeroa kirjallisena ihan viimeiseen saakka ja että rakastin miestäni edelleen valtavasti. Ei syyttelyä eikä haukkumista, kerroin vain lyhyesti omista tunteistani. Viimeistä kertaa ennen avioeroa, sittenhän minulla ei ole enää mitään asiaa ottaa häneen yhteyttä.

Luulen, että tämän jälkeen mieheni ei tule koskaan enää kertomaan, milloin tapailee tätä naista. Se loukkaa kuitenkin ihan yhtä paljon, tiedänkö tarkasti vai en. Minulle tuli taas vahva tunne siitä, että elämä on otettava omiin käsiin. Viimeisen kuukauden olen taas roikkunut siinä löysässä hirressä ja se on niin valtavan kuluttavaa. En tiedä miten tämä kaikki vaikuttaa nyt ihan asiallisena pysyneisiin väleihimme. Miehen pitäisi tuoda huomenna aamulla pienin lapsi tänne töihin lähtiessään. Saattaa eteisessä olla aika jähmeää.

Kävin viikko sitten terapiassa ja terapeuttini sanoi, ettei omaa elämää voi laittaa paussille ja vain katsella toisen poukkoilua ja odottaa ratkaisua. Olen täysin samaa mieltä, vaikka sitä on niin vaikea toteuttaa. Yritetään nyt taas kuitenkin. Pääsin jo kerran "kuiville", joten ehkä se onnistuu taas. Viikonlopun aikana olen toistellut vaikeina hetkinä itselleni, että olen vahva nainen ja selviän tästä.

Hanne4, sinulla on ollut parempi vaihe onneksi nyt jo pidempään. Silloin pääsee aina vähän kiinni elämään ja seuraava huono hetki kestää toivottavasti lyhyemmän aikaa. Luota sinäkin itseesi, että selviydyt. Kokoa itsestäsi rauhassa vahvempi ja parempi nainen ennen kuin edes mietit seuraavaa parisuhdetta. Rakenna elämästäsi juuri sellainen kuin haluat ja ole itsenäinen. Jaksan uskoa siihen, että sopiva mies löytyy vielä jostain, ja silloin hän löytää kyllä paikkansa itsenäisenkin naisen elämästä.

Löysässä hirressä roikkuminen tuntuu niin tutulta, ymmärrän tunteesi PalavaRakkaus. Oma elämä odottaa toisen ratkaisuja ja toisen pääsemistä omista tunteistaan jyvälle ja riittävän vahvaksi päätöksiin. Elokuvassa Minun Afrikkani päähenkilö toteaa, että "Rangaistukseksi jumalat antavat meille sen mitä toivomme" tai jotenkin sinne päin.. Jotenkin se tuntuu sopivan tilanteeseeni, jossa kuukausia toivoin ja odotin, en menettänyt toivon säiettä vaikka järki soti sitä vastaan, naisen vaistollani koin että kaikki ei vielä ole tässä.. Mutta sitten kun toiveeni toteutui, mieheni muutti takaisin kotiin, ei se ollutkaan sitä mitä toivoin, vaan rikkinäistä ja keskeneräistä. Osittain yhteys toimii, valoisia hetkiä on, välillä se tuttu taakka on rinnan päällä niin ahdistavana.. olin varautunut vaikeisiin aikoihin, siihen ettei kaikki ole hetkessä hyvin. Silti odotan enemmän, vaikken tahtoisi sitä edes itselleni myöntää. On raskasta tietää, että toisen sydän on edelleen muualla.
Kaikille näiden tuskien kanssa eläville toivon voimaa ja tasapainoa, keveämpää mieltä edes hetkittäin. Onneksi tämä viestiketju on olemassa ja saamme toisiltamme tukea. Hanne, kuulostat entistä vahvemmalta, pidä edelleen huolta itsestäsi ja kyllä se onni meitä kaikkia odottaa, jossakin muodossa jonakin päivänä, uskotaan siihen 🙂