Hei Kolmenmamma. Haluan kuulla aina uudet kuulumisesi. Ei varmaankaan jää tuohon, mutta sinulla on kaikki hyvä elämä edessäsi Olet sinä olla kyllä vahva ja päättäväinen. Miehesi on vastaavasti muuttunut mielessäni selkärangattomaksi nahjukseksi, jonka uusi naisensa voi jättää milloin tahansa. Oikein hyvin ansaitsevat toisensa.

Hei kaikki 🌻🙂🌻
Nyt pitkästä aikaa ajattelin kerroilla kuulumisia ja heittää kysymyksenkin.
Meillä miehen pettämisestä tulee aikaa jo kuusi vuotta ja pitkällisen kriisin jälkeen päätimme jatkaa avioliittoamme.
Meillä on periaatteessa mennyt jo ihan hyvinkin. Olemme reissanneet yhdessä, eli mies on malttanut nyt työnarkomanian jälkeen lomaillakin.
Nyt tulisi teille se kysymys; mies pyysi tässä jokunen viikko sitten katsomaan puhelintaan, koska oli työviestistä kyse. Siinä samalla huomasin valitettavasti muutaman flirttimielessä lähetetyn viestin toiselle naiselle. Kun meillä oli tämä pettämisjuttu käsittelyssä aikoinaan, niin mies vannoi, ettei enää lähettele em. kaltaisia viestejä enää koskaan, kenellekään, sillä pettäminen aikoinaan alkoi juurikin viestittelystä. Minä mainitsin näistä näkemistäni viesteistä ja mies puolustautui sanoen, ettei kyseinen nainen ole yhtään tyrkky. Senkin hän mainitsi, ettei yhtään viestiä ole poistanut, vaikka en asiaa edes kysynytkään.
Sanoin miehelleni suoraan, että taustameluisia huomioiden en yhtään tykkää tuon sävyisestä viestittelystä, vaan koen sen loukkaavana minua kohtaan. Mies aikoi lopettaa kyseisen sävyisten viestien lähettämisen.
Nyt tässä mietiskelen, että olenko liian tiukka?
Toinen asia, mikä mieltäni vaivaa on se, ettei meillä ole ollut intiimiä kanssakäymistä pitkään aikaan. Mies esittää asian siten, että hänellä on ongelmaa potenssin kanssa, mutta eipä hän ole tehnyt edes aloitteita siihen suuntaan. Tästä aloitteiden puutteesta olemme aikoinaan jo keskustelleet, koska minua on jo aiemmin häirinnyt se, että aloitteet ovat olleet minusta lähteviä. Nyt koenkin, ettei hän halua minua enää ja tämä puolestaan vie itsetuntoani alas päin. Olisiko teillä vinkkejä, miten tämmöisen pitkän, seksittömän vaiheen saisi katkaistua?

Hei mamma ja muut,

Hyviä ajatuksia mamma. Olen itsekin pyöritellyt mielessäni, että olinko kuitenkin jotenkin esi valmistautunut tähän kaikkeen. Oliko ilmapiirissä jotain mikä kuitenkin painoi jo tunnetasolla kohti eroa. Kovaahan tämä on ollut ja myös olen miettinyt paljon sitä, että mitä jos minä olisin myös heittäytynyt lapsen tasolle ja lakannut huolehtimasta kaikesta. Mikä olisi tilanne nyt?

Itsellä on nyt jotenkin hirvittävän hyvä pääosin olla. Exääni en pidä mitään yhteyttä ehkä kerran kuussa joku viesti laitetaan lapseen liittyen siinä kaikki. Häntä en ole nähnyt livenä kuukausiin eikä ole kyllä yhtään tarvettakaan. Hän sössää mitä sössää omalla elämällään se ei minulle kuulu eikä kiinnosta. Lasten kannalta olisi ollut mahtavaa jos ne silmät olisi jossain vaiheessa auenneet ja olisi löytänyt sellaisen vastuullisen vanhemman roolin molempiin lapsiin. Niin ei kuitenkaan käynyt joten sitäkään en enää murehdi. Edelleen koen myös saavani tämän myötä todella vapaat kädet tehdä isojakin siirtoja koskien nuoremman lapsenkin elämää koska mitä ilmeisimmin toisella osapuolella ei ole mitään intressejä oikeasti mihinkään niin eiköhän pikku näennäis kiukuttelulla mene aika helposti sitten isotkin muutokset.

Sinulle Mariella haluan sanoa, että en todellakaan tiedä tai osaa neuvoa miten mihinkin tulisi suhtautua, mutta henkilökohtaisesti koen ettei minkäänlainen flirttailu viestittely ulkopuolisten kanssa kuulu minusta parisuhteeseen oli taustalla sitten pettämistä tai ei. Noita intiimiasioita pystyy kyllä hoitamaan aika pitkälle tarvittaessa, mutta sekin on asia jota miehesi pitää itse haluta. Et voi hänen puolestaan mennä mitään hoitoa vaatimaan. Kyllähän tuohonkin vaivaan siis lääke löytyy, mutta se ei vaan taivaalta tipahda. Ehkä sinuna miettisin oletko itse tyytyväinen nykyisen kaltaiseen tilanteeseen ja saatko itse suhteeltasi mitä haluat. Kiva on kuitenkin kuulla myös yksi tarina suhteesta jossa on päätetty kaikesta huolimatta jatkaa yhdessä ja eroamisuhasta on kulunut jo vuosia. Juuri näitä tarinoita ainakin itsekin kipeästi kaipasin kun etsin tietoa miten ihmisille on käynyt eron jälkeen kun koitin järkeistää asioita joissa ei ollut mitään järkeä. Ei ne toki järkevämmiksi ole minun mielessäni edelleenkään muuttuneet, mutta olen oppinut hyväksymään ne ja löytänyt itseni uudestaan vuosien jälkeen.

Omalla mies rintamalla onkin hassu tilanne. En meinaa päästä lopullisesti eroon tässä välissä olleesta miehestä vaikka olen jo ollut omasta mielestäni aika töykeäkin ja esittänyt asiani kymmenellä eri tavalla hyvin selkeästi no nyt on rajaaminen käynnissä ja sehän kyllä tämän koulun jälkeen onnistuu kyllä 🙂 Exä on siis jo mennyttä elämää täysin ja toivon asian niin olevankin ihan maailman tappiin asti mitään jälki itkuja en haluaisi kokea siltäkään suunnalta. Nykyinen kumppani onkin sitten jo ihan oma lukunsa. Hänen kanssaan olen saanut ehkä sen lopullisen rauhan. Olen ymmärtänyt ettei elämän tarvitse olla valtava taistelutanner kun molemmilla on enemmän saman kaltaisia näkemyksiä asioihin. Pikkuhiljaa tässä rakennellaan tätä kuviota, mutta kyllä oikeasti melkein välillä huvittaa kun yhdelle en kelvannut ja eroon piti päästä välittömästi, nyt olisi ottajia useampiakin ja isommaksi ongelmaksi on muodostunut näin karrikoidusti ylimääräisistä eroon pääseminen 😉 Paljon olen saanut kuitenkin näiltä kahdelta herralta hyvää elämääni ja ehkä myös hiukan oppinut enemmän arvostamaan itseäni ihmisenä vaikka vielä onkin rikkinäisiä kohtia sielussa paikattavaksi varmasti läjä. Nyt elämä on kuitenkin hyvä näin ja tässä kohti kesää ja uusia tuulia monellakin rintamalla mennään. Saa nähdä mitä kaikkea hauskaa sitä vielä onkaan luvassa kun vaan uskaltaa elää 🙂

Minulla on ollut samoja aatoksia, kuin sulla Vaikeaa on. Hassua että ottajia olisi kyllä vaikka olen esimerkiksi lihonut miehen kriisin ja eron aikana 15 kiloa entisestään turpaan varteeni. Taitaa se sisäinen kauneus ja itseluottamus viehättää nyt sitten miekkosia😁

Minullakin on rauhallinen tutustumisvaihe menossa mieheen joka osaa kokata, puhua vaikeistakin asioista ja näyttää tunteensa. Minulle tämä on hurjan iso juttu tajuta että nämä on vähimmäisvaatimuksia parisuhteessa. Kun näin jälkeenpäin ajattelee, niin aika hirvittää hän se on että olen kitkuttanut vuosia ja vuosia huonossa suhteessa, en edes tiedä että miksi. Luulinko, etten saa parempaa? Huono itsetunto? En tiedä...

Mä joudun valitettavasti tapaamaan exää viikottain, mutta jotenkin nyt näyttää siltä että hänen suurin tsemppaamisvaiheensa lasten suhteen alkaa olemaan ohi ja ei niin paljoa enää ramppaa täällä meillä. Vielä kuulen lapsilta, että isä touhuaa niiden kanssa (asioita joita ei koskaan edes pyytämällä touhunnut kotona), mutta luulen että lapsetkin alkaa tajuamaan koko kuvion feikkiyden pikkuhiljaa.

On tämä kyllä niin ihmeellinen kuvio ollut. Kaikkea muutakin on tässä ollut, mutta jotenkin en jaksa enää välittää. Lapsille viimeksi selitin tänään, että jos isällään ovat nälässä niin heidän pitää sanoa se isälle koska isä itse ei tajua ruokkia lapsiaan. En oikein voi enempää tehdä. Kirjaan kaikki sekoilut toki ylös varmuuden vuoksi.

Itse olen uusinut vaatekaappia, joka aamu pistän huulipunaa ja töissä olen hyvällä tuulella. Tuntuu, että elämä hymyilee ja kesä on tulossa. Eipä tässä voi muuta kuin kiittää exää, että lähti menemään. Niin ison prosessin hän käynnisti viime kesänä. Ja joutuu ottamaan vastuun tekosistaan kaikin tavoin. Voimankäyttö yhteen lapseemme on viranomaisten tutkittavana ja siitä voi seurata isoja asioita. Että kannattiko tämä kaikki? Kriiseillä, pettää, valehdella, jättää? Valitettavasti niitä tekojaan ei pakoon pääse vaikka kuinka yrittäisi. Pakko ne on ennemmin tai myöhemmin kohdata.

Joskus oikein yritän muistella niitä hyviä muistoja. Lasten syntymät tottakai. Mutta toisaalta muistan jo ennen lapsiakin ihmetelleeni miehen kommunikointikyvyttömyyttä. Että ei se ollut pelkkää ruuhkavuosien ahdistusta vaan tosi pitkän linjan henkisiä ongelmia. Ulospäin ne eivät näkyneet koskaan ja se olikin minulle, erityisherkälle täysin vastakohtaiselle persoonalle kova pala. Nyt on ihanaa kun saa olla ihan juuri sitä mitä on. Ja jos ei kelpaa omana itsenään, niin antaa olla.

Tämmöistä ajatustulvaa tänään....

Hei!
Kiitos tästä viestiketjusta. Olen kahlaillut tämän läpi välillä ihan henkeäni pidätellen. Kuinka on mahdollista, että voitte kirjoittaa minunkin elämästäni samalla kun olette avanneet omia kokemuksianne, tunteitanne, historiaanne. Ja täytyy todeta, että olette naiset kyllä sellaisia sanaseppiä, että vähemmän verbaalinen ihminen on ihan pökerryksissä.

Oma eroni tuli voimaan neljä vuotta sitten. Mies lähti vajaa viis vuotta sitten niin, että vain lähti. Jätti tavaransa ja kaiken muun, myös velkansa mun selvitettäväksi ja hoidettavaksi. Myllyn läpi olen mennyt ja siitä jollainlailla selvinnyt, mutta olisin alkuvaiheessa tarvinnut enemmän aikaa, enemmän tukea, enemmän apua. Samanaikaisesti olin työpaikkakiusattu, joka kuitenkin kääntyi minun syykseni astuttuani liian isoille varpaille ja johti työpaikan menetykseen ollessani sijaisuudessa. Jotenkin sain arjen pyörimään ja eron hoidettua. Exän ominaisuudet ovat identtiset Kolmenmamman eksän kanssa, ainoa eroavaisuus on, että mun exä valitsi uudeksi naisekseen äitinsä. Paljon siis minulta ja lapsilta vaadittiin, että ollaan tähän asti selvitty ja paljon vaaditaan edelleen.

Tänä keväänä tai oikeastaan kuluneen vuoden aikana kriiseilyni akutisoitui ja yhtenä syynä pidän sitä, että erokokemus on jäänyt arjen pyörityksessä itseni kanssa läpikäymättä. Todella yksin olen arjessani ja myös koen voimakkaasti yksinäisyyyttä, joka peilautuu ihan lapsuudesta ja nuoruudesta saakka. Tukijoukkoja ei ole ole ja exän suku ei apuaan tarjoa. Kerran sain lapsenvahtiavun, kun kysymällä kysyin. Muuten ei mitään yhteydenpitoa ole ollut.

Mutta samoja ajatuksia minulla on liitosta kuin teilläkin. Olen kiitollinen 14 v suhteesta, koska minulla on siitä lapset, mutta tunnen vastenmielisyyttä ajatuksesta kuinka kauan sitä lähtökohtaisesti jo toivotonta liittoa yritinkään ylläpitää.

Uutta suhdetta en ole näinä vuosina saanut. Pari eli kolmen ns. yhden (eli kahden) illan tapausta, mutta en koe olevani hyvää parisuhdeainesta; keski-ikäinen, ylipainoinen, alipalkattu, kolmen alaikäisen masentunut yksinhuoltaja ei kuulosta millään kriteereillä hyvältä saalilta noin miesnäkökulmasta katsottuna. Tämä asia on minulle vaikea, mutta elämä on. Emme ole ennustajia, joten vaikea sanoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Mutta kiitos, että sain lukea kokemuksianne. Aikaahan siinä vierähti ja nyt on jo huominen.
Päätä tyynyyn nyt.
Valoisaa kevättä!

Leija

Kiitos Leija kun avasit kokemustasi. Ja surku kuulla, että ero iski näin vuosien jälkeen vasten kasvoja!

Itse koen työstäneeni asioita niin paljon, ihan kyllästymiseen asti, että olen vihdoin vapaa exästä. Nurkan takaa tuli tällekin ylipainoiselle äidille superyllätys, mies joka on yllättänyt mut kaikin keinoin. 14 vuoden jälkeen mä kai jo kuvittelin että kaikki miehet on ennakkoluuloisia keskustelukyvyttömiä itsekkäitä rasistijuntteja, mutta olen todella saanut huomata että herranjumala asiahan on aivan päinvastoin. Sitä en osaa sanoa, miksi sitä kestin exän kanssa niin pitkään ja se on varmaan työstämislistalla seuraavana.

Edelleen meillä exän kanssa on ristiriitoja liittyen lapsiin ja heidän hyvinvointiin, mutta muuten en juuri häntä edes ajattele. Miten vapauttavaa kaiken tämän jälkeen!

Kolmenmamma kirjoitti 1.5.2018 0:18

Kiitos Leija kun avasit kokemustasi. Ja surku kuulla, että ero iski näin vuosien jälkeen vasten kasvoja!

Itse koen työstäneeni asioita niin paljon, ihan kyllästymiseen asti, että olen vihdoin vapaa exästä. Nurkan takaa tuli tällekin ylipainoiselle äidille superyllätys, mies joka on yllättänyt mut kaikin keinoin. 14 vuoden jälkeen mä kai jo kuvittelin että kaikki miehet on ennakkoluuloisia keskustelukyvyttömiä itsekkäitä rasistijuntteja, mutta olen todella saanut huomata että herranjumala asiahan on aivan päinvastoin. Sitä en osaa sanoa, miksi sitä kestin exän kanssa niin pitkään ja se on varmaan työstämislistalla seuraavana.

Edelleen meillä exän kanssa on ristiriitoja liittyen lapsiin ja heidän hyvinvointiin, mutta muuten en juuri häntä edes ajattele. Miten vapauttavaa kaiken tämän jälkeen!

Hei Mamma ja muut,

Hyvä Leija jos tässä keskustelussa ollaan saatu avattua edes vähän niitä fiiliksiä mitä tällainen tilanne ihmiselle aiheuttaa 🙂 Luulenpa, että niitä samaistujia on jo ihan liikaa ja ajan trendi kun on tällainen minä minä keskeinen niin varmasti näitä tulee lisää vain.

Hyvin mamma kuvailit tuon ennakkoluuloisia, itsekkäitä, rasisti juntteja koska minä koen exäni myös olevan juuri tuota. Sitten voisi tietty vielä heittää ahdasmielisyydet ym mukaan niin kyllä siinä on pakettia kerrakseen. Onneksi alan nyt pikkuhiljaa tajuta, että ehkä minä en olekaan se täysi paska vaan ihan kelpoinen tapaus kuitenkin. Tästä ehkä kiittäminen eniten näitä uusia ihmisiä jotka ovat saaneet näkemään omankin elämän vähän eri tavalla.

Meillä on myös edelleen naurettavaa pelleilyä tuo lapsen huolto. Ihan laittomuuksiakin kannustaa lastaan tekemään, onneksi toinen osaa jo hiukan itsekin miettiä mikä on järkevää ja mikä ei.

Oma elämä sujuu taas oikein kivasti ja uudet kuviot pyörii. On hienoa tuntea itsensä arvostetuksi ja tärkeäksi. On myös mahtava tunne rakentaa tulevaisuutta ihmisen kanssa jonka haaveet ja toiveet tuntuu vastaavan paljon omia. Yhden asian olen tajunnut näistä parisuhteista. Rehellisyys, rehellisyys, rehellisyys. Jos toinen ei halua kokata tai siivota niin se on ihan ok kunhan sen selkeästi kertoo ja sitten voidaan sopia miten kotitöistä huolehditaan tasapuolisesti esim. enemmän pihahommia tai muuta. Jos pitää vaan aina suunsa kiinni ja suorittaa ja suorittaa vaikka tuntuisi kuinka vastenmieliseltä niin ihan varmasti homma kaatuu. Lisäksi se, että antaa toiselle tilaa tehdä asiat omaan tahtiinsa on itselle ainakin nykyään selkeästi tosi tärkeää.

Tänään bongasin tämän ketjun aloituksen ihan keltaisesta lehdistöstäkin https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005657504.html
Onneksi ainakin osa meistä kolhituista tuntuu nousevan jaloilleen ja pääsevän jatkamaan matkaa eron jälkeenkin. Ja ehkä se vanha totuus, että me tässä voittajia lopulta ollaan on kuitenkin ihan totta. Meillä on lapset ja heidän aito luottamus ja rakkaus kun meitä ei mitkään mielen keikahdukset ole ajaneet pois heidän luoltaan jonkun ulkopuolisen ihmisen takia.

Näissä fiiliksissä kohti toivottavasti lämpimämpää kevättä 🙂

Täytyy sanoa, että tuo linkkisi kieltämättä mykisti minut hetkeksi. Exäni nimittäin lukee juuri noita sivuja ja heti tuli mieleen, että tunnistaakohan itsensä...

Olen polulla kohti parempaa. Tuo ahdasmielisyys, minkä lisäsit listalle vaatii minun myös vielä lisäävän listaan kohdan ”perinteinen”. Minun exäni ei osaa edes tehdä ruokaa koska heillä se nyt on sina ollut naisten tehtävä. Tottakai se tuli kaikessa muussakin esiin. Huvittaa ja samaan aikaan itkettää ajatella, että minä tasa-arvoa kannattavana ympäristötietoisena ihmisenä elin pitkän pätkän elämääni ihmisen kanssa, jota ei juuri muu kuin oma napa kiinnostanut.

Menneet on menneitä. Tänään sain vihdoin kertoa hänelle, että kaiken oli todellakin tarkoitus mennä näin. Että olen tavannut miehen, joka otti minut lapsineni ja välittää sekä huolehtii meidän kaikkien hyvinvoinnista. Ihan huikeaa. Ja vaikka kävisi kuinka tahansa, tiedän pärjääväni yksinkin.

Hei vaan mamma ja muut,

Täällä taas. Ei mene moniakaan kuukausia niin meidän ihan virallisesestakin erosta tulee vuosi kuluneeksi. Itse kuitenkin koen, että erosta on kohta se 1,5v aikaa. Elämä rullaa kivasti mallillaan ja tässä ollaan lasten kanssa yhtä ja toista rajapyykkiä nyt ylitelty. Juhlia on juhlittu ja lisää on luvassa. Onhan se ehkä hiukan outoa, että vanhemman lapsen tärkeää etappia ei ole juhlistamassa ihminen jota hän on kutsunut isäksi lähes koko elämänsä, mutta kun sitä yhteyttä vaan ei enää ole niin ei voi mitään.

Oma vointi on todella hyvä ja nykyisen kumppanin kanssa olen saanut ihan mahtavia kokemuksia. On myös hienoa kun olen voinut itkeä ja toinen on ymmärtänyt. Tätäkin tuntuu hassulta kirjottaa, mutta se itku kun ei ole välttämättä kuulunut niihin ominaisuuksiin jotka olisivat olleet exän mielestä kovin sallittuja tai vaikuttanut mihkään mitään niin on todella tervehdyttävää kun sitä nyt voi tehdä ja saa vähän ymmärrystäkin asialleen.

Oikeasti exällä ei ole enää mitään merkitystä minun elämässäni. Valitettavasti hänellä ei ehkä ihan tuo oikeudentajukaan nyt toimi niinkuin pitäisi ja tuo nuorempi lapsi sitten "pääsee nauttimaan" näistä vapauksista. Pakko on sitten vaan puuttua vaikka se tuntuu todella epäreilulta kun toinen vaan jatkaa asioiden sotkemista kaikkien tekojensa jälkeen. Mutta todella se mitä sain kokea näiden ihmisten taholta taisi olla paljon traumaattisempaa kuin osaa äkkiä kuvitellakaan. Mistäkö näin päättelen. Ihan vain siitä syystä, että eräs nykyään entinen ystäväni on ottanut ihan asiakseen kehua tätä exäni ensimmäistä tyttöystävää joka ei siis tähän päivään mennessä ole kokenut tarpeelliseksi edes pahoitella osuuttaan tapahtumiin mitenkään. Hän oli jopa julkaissut sosiaalisessa mediassa kuvan jossa tämä henkilö oli tietäen varsin hyvin minun näkevän sen. Varmaan pikkujuttu monen mielestä, mutta itselle se siheuttu sen, että jouduin ottamaan varmaan vuoteen ensimmäisen kerran nukahtamislääkettä, jotta saisin unen. Tämä entinen ystäväni oli myös halunnut kertoa tuolle vanhemmalle lapselleni kuinka tämä niin kiva ja mukava nainen aikoo tehdä yhden hankinnan tietäen miten pahalta sen täytyi lapsesta tuntua.

Olen kuitenkin tässä miettinyt, että kun kaikella täytyy olla tarkoituksensa niin ehkäpä tälläkin sitten koska on todella toinenkin ihminen johon luotin hölmönä aivan sokeasti paljastanut oikeat karvansa. Pöytä on nyt siis puhdas. Nyt minulla on vasta todella oikeasti mahdollisuus rakentaa elämä jonka haluan. Ja nyt ehkä vasta todella tiedän mitä haluan. Tajusin myös hetki sitten, että meillä oli ihan kivaa aikaa kun oltiin lasten kanssa kolmistaan, mutta ehkä minä en vaan ole henkilö jota on luotu olemaan yksin, koska kyllä nyt oikean kumppanin kanssa tämä maailma vaan tuntuu melkolailla kokonaisemmalta paikalta. Oli kuitenkin hyvä oppi, että itseksenikin pärjään kyllä. Nyt minä olen vihdoin minä ihan hyvä juuri tällaisena juuri sellaisen ihmisen rinnalla joka minut hyväksyy ja juuri sellaisten lasten äitinä jotka olen heistä toivonutkin kasvavan. Olen kuitenkin tehnyt matkanvarrella varmaan jotain oikeinkin kun kaksi ihan tolkullisen tuntuista olentoa olen saanut aikaiseksi.

Näillä tunnelmilla nauttimaan kesästä ja kärpäsistä 🙂

Täällä taas,

Enpä uskonut taas hetki sitten, että vielä tuo ex siippani saisi paineet kohoamaan tällaisiin korkeuksiin enää tässä vaiheessa. Pakko oli tulla tänne hiukan purkamaan tuntoja. Olen nyt saanut häneltä viimeisen kahdenpäivän aikana yhteydenottoja kun ensin minulla olisi pitänyt olla tallessa taloon liittyviä papereita ja siis nimenomaan hänen taloonsa jonka on lähes vuosi sitten osituksessa minulta lunastanut 😝 Tänään tuli sitten taas vähään aikaan ihan pohjanoteeraus kun hän olisi halunnut, että maksan puolet eräästä laskusta joka koski hänen taloaan perusteluina se, että lasku on ollut perusteena töille jotka on vielä meidän yhdessä olo aikana. Tokikin suurimmaksi osaksi silloin kun hän oli jo niin ihastunut ja erohalunsa ilmoittanut. En todellakaan suostunut moiseen josta tietenkin seurasi moittimista kuinka hän syytää rahaa tännepäin mutta minä en häntä suostu edes nyt rahottamaan. En edes ole eron jälkeen häneltä ylimääräistä rahaa mihinkään pyytänyt. Jotain yksittäisiä nuoremman lapsen isoja yllättäviä kuluja ollaan maksettu puoliksi kuten esim.hajonnut puhelin.

No tässä kaiken keskellä kuitenkin selvisi, että ilmeisesti hän ei tule saamaankaan talosta hintaa joka sille yli vuosi sitten arvioitiin koska täällä tuollaisten hinnat ovat tippuneet. Ja kuten aiemmassa elämäasä jonkun syyhän tämä täytyy olla eli minun tai välittäjän joka ensimmäisen arvion on antanut. Hänen teoillaan tai ratkasuillaan ei tietenkään ole mitään merkitystä eikä hänen omaa syytään jälleen kerran ole mikään. Nyt en voi sanoa muuta kuin onneksi olen todella päässyt tuosta kelkasta. Tunnen suurta helpotusta kun tajuan ettei hänellä ole mitään valtaa enää minuun eikä minun enää tarvitse pätkääkään välittää hänen ongelmistaan eikä ratkoa niitä. Harmikseni kuitenkin huomasin, että aloin tuntea syyllisyyttä kun hän sai taas kylvettyä päähäni ajatuksen, että olen tehnyt jotain väärää. Tämä on niin tuttu kaava menneiltä vuosilta. Hänhän se tässä tosiaan onkin se jota pitäisi sääliä ja paapoa kaikkien tekojensa jälkeen. Nyt voin ihan aidosti kieltäytyä kunniasta olemasta hänen syntipukkinaan etsikööt muualta sellaisen esimerkiksi tästä naisystävästään tai vaikka ihan sieltä peilistä. Minun roolini se ei enää koskaan ole ja siitä olen valtavan kiitollinen.

Täytyy kyllä silti sanoa, että olen joskus ääneen pohtinutkin missä tulee pohja vastaan ettei hän voi enää mitään hullumpaa keksiä, mutta eipä tälle nyt ihan heti näytä olevan loppua luvassa. On se kumma, että toisilla sitä pokkaa tuntuu riittävän vaikka mihin siitä en kyllä ole ihan varma tuottaako se onnea yhtään enempää. Kyllä siinä puhelun aikana tuli muutakin niin kummaa juttua esim.koskien nuoremman lapsen tulevia juhlia kuinka hän vaan aikoo tyyliin piipahtaa paikalla. Ihan käsittämätöntä. Ehkä minä en todella ole tuntenut tätä ihmistä koskaan oikeasti tai sitten vaan olen kertakaikkiaan ollut ihan täysin umpisokea. No jokainen tyylillään, mutta itse ehkä koen nyt saaneeni jo tarpeeksi hänen suunnaltaan sitä kuuluisaa peetä niskaan niin eiköhän alkaisi hiljalleen riittää jo.

Onneksi on elämä muuten hyvällä mallillaan. Nämä sekoilut ei saa enää pois raiteiltaan, mutta tuntuu että jokainen tähän käytetty energian ripe tai ajatuskin on ihan hukattua aikaa. Olisipa todella kivaa kun saisi edes yhteen kysymykseen vastauksen ja se olisi milloin tämä ihan todella loppuu vai loppuuko koskaan?

Tämmöisillä fiiliksillä tänään 😟

Kolmen mamma on täällä lueskellut teidän kommentteja, vaikka itse olen ollut aika hiljainen. Miehen ja uuden naisen vuosipäivä taisi ollakin jo tuossa kun olivat ulkomaanmatkalla ja minä rimpuilen oman elämäni kanssa.

Periaatteessa asiat alkaa olemaan kunnossa. Ero on taputeltu loppuun ja myös minulla on uusi ihminen kuvioissa (olen vielä vähän epävarma asian suhteen). Kuitenkin sitä katkeruuden siementä aina aika-ajoin nousee vastaan. Onneksi vastaan tulee myös niitä tilanteita muistuttamana minua, että ei se exä oikeasti ole mihinkään muuttunut vaan samanlainen tuppisuu kyvytön onneton tapaus se on edelleen.

Eräs toimittaja kirjoitti tarinani selviytymistarinaksi, jossa on avattu niitä asioita miten tämmöisestä voi selvitä.
https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/yllattaen-jatetty-susanna-luulin-elaman-loppuvan-mutta-vuodessa-opin-kahdeksan
Lähdin tähän mukaan, jotta voisin omilla kokemuksilla auttaa meitä muitakin saman surun kokeneita. Toivottavasti näillä teemoilla muutkin pääsevät eteenpäin.

Yksi lapsistani on saamassa todennäköisesti nepsydiagnoosin lähiaikoina, olen vuosien avunhakemisen jälkeen vihdoin saanut hänet eron tiimellyksessä (oireet paheni pahasti eron myötä) tutkimuksiin. Hetkittäin olen raivoissani exälle siitä, että hän jätti minut tähän yksin kolmen lapsen kanssa joista vielä osa erityisen haastavia.

Toisaalta exä ei kykene itse antamaan lapsille sitä arkea, mitä he tarvitsevat (rutiineja, ennakointia jne.) joten osittain on ihan hyväkin, ettei ole sotkemassa asioita enää meidän arjessa.

Osa lapsen oireista on minun silmään periytynyt suoraan isältään ja sekin huvittaa, että kaikki tämmöinen kielletään ihan täysin eikä mitään ongelmaa ole.
Samalla se kuitenkin varmistaa sen, että minä en koskaan ikinä enää ottaisi häntä noiden ”ominaisuuksien” kanssa ja että tunteeni aikuisesta lapsesta liiton aikana eivät välttämättä olleetkaan ihan harhaa.

Mutta on mulla niin raskasta, että välillä tuntuu kuinka kauan jaksan tätä kantaa. Oli tässä takana kuukausi kun lapseni löi ja potki joka päivä tai rikkoi jotain kotona kiukuspäissään. Lopulta itkin vain huonouttani ja yksinäisyyttäni. Lapsi tietty tsemppaa koulussa jne. ja kotona sitten raivoaa. Kolmen mammalla on kaksi muutakin joista nuorin vasta 3 ja olen tottakai heidänkin hyvinvoinnista huolissaan.
Isällä ollessa pelataan pleikkaa ja syödään herkkuja joten lapset tottakai viihtyvät siellä ja minä olen se pahis jolle ne tunteet näytetään.

Miten helppo miehen on lähteä. Tuosta vaan laittaa nettiin ilmoitus, että liittoni on huono etsin uutta kipinää. Sitten vähän viestitellä ja jättää koko perhe ja pitkä historia taakse. Kauniit sanat muuttuvat nopeasti tappeluksi rahasta ja sillä on sitten viimeinen naula arkkuun lyöty. Ei tämmöisiä ajatuksia pysty ihan hetkessä unohtamaan ja mulla on semmoinen fiilis kyllä, että katkeruus tulee olemaan tavalla tai toisella mukana vielä vuosia.

Jäin asumaan yhteiseen kotiimme ja aika paljon on niitä ajatuksia tullut, että tästä on lähdettävä. Exä kulkee täällä kuin kotonaan välillä mun sanomisista huolimatta ja tunki itsensä sisälle jopa uuden miesystävän läsnäollessa. Ollaan mukamas jotain hyviäkin ystäviä kun ainoa mitä haluaisin olisi, että hän häipyisi elämästäni kokonaan. Lasten takia esitän ystävää, mutta totuuden nimissä suurin toive olisi, että häipyisi kokonaan elämästäni.

Kaikenlaisia lapsiin liittyviä juttuja meilläkin on (lapset ei saa ruokaa tapaamisilla jne.) ja onhan siinäkin sitä huolta jonkun verran ollut. Yritän nyt kuitenkin vaan keskittyä välillä omaankin elämään.

Tämmöinen pettäminen ja toisen hylkääminen tällä tavalla on kyllä niin suuri ja hirveä asia, että ainakin hylätty kantaa sitä jätetyn ja hylätyn tuskaa ja tosi pitkään. Myös lapset traumatisoituvat siitä ja usein mietin, minkälaisen mallin lapset ylipäätänsä saavat perheestä ja aviapliiitosta.

Hei mamma ja muut,

Päätin nyt taas ottaa ja päivitellä vähän kuulumisia.
Hyvä Mamma hienoa, että avasit tarinaasi toimittajallekin tulee varmasti kipeään tarpeeseen jollekkin joka joutuu tähän samaan pyöritykseen.

On se vaan jännä kun tuntuu, että kaikki on oikein hyvin elämä rullaa hienosti. Normaaleja vastoinkäymisiä toki on myös, mutta ei mitään maata mullistavaa. Miksi siis vieläkin välillä tulee näitä päiviä niinkuin tänään kun pää on vaan täynnä kysymysmerkkejä ja tekis mieli vaan käpertyä sykeröön peiton alle ja jäädä sinne. Katkeruutta vai mitälie mutta tuntuu todella varsin epäoikeudenmukaiselta, että toinen vaan häipyi ja jätti minut kasvattamaan kahta teiniä. Jos ei ole pikkulapsi arki aina kovin ruusuists niin kyllä noiden teinien kanssa saa olla myös helisemässä välillä. Samoin tuntuu ihan järkyttävältä, että hän vain lakkasi pitämästä kontaktia tuohon isompaan lapseen. Ei kai ihmiset adoptio lapsiaankaan hylkää vaikka eroaisiva. Jäätävän epäreilulta tuntuu myös se, että minä kiltisti taas kannan vastuun ja mietin ensin lasten hyvinvointia jonka mukaan teen ratkaisut asumisen ja muun suhteen kun tämä yksi Peter Pan vaan elelee leveästi uutta elämäänsä uuden ihastuksen kanssa kun minun aikani oman uuden kumpoanin kanssa on paljon rajallisempaa välimatkan takia.

En kyllä yhtään ihmette jos nykyajan nuoria varsinkaan naisia ei lapsien teko innosta. Todellisuutta kuitenkin alkaa olla, että ensimmäinen avioliitto päätty todennäköisemmin eroon kuin kestää. Ja valitettavasti siinä rytäkässä pienempituloiset naiset jää usein päävastuun kantajaksi. Eihän nuo elatusmaksut kuitenkaan kaikkea kata koska harrastuksissa ja elämässä ylipäätään tulee jatkuvasti muutoksia joista aiheutuu lisäkuluja. Tälläisella etä vanhemmalla kun sitten ei ole mitään velvollisuutta maksaa kuin sovittu. Lisäksi tietty vielä aika kun lapsilisän saaminen loppuu 17v tai lapsi tulee täysi ikäiseksi. Kuitenkin todella moni nuori vielä asuu kotona kun opiskelee mutta täysi ikäisestähän ei tarvitse etä vanhemman mitään maksaa vaikka tämä asuisikin kotona ja saisi lähes mitättömiä opintotukia tms. Ja tietty näitä asioitahan voisi koittaa oikoa vaikka käräjöinnin kautta mutta kuinkahan monella jotain tällaista meidän kokemusten kaltaista kestäneen hermot riittäisi siihen kun suurin toive vaan olisi ettei sitä törkyistä exää tarvitsisi ikinä enää tavata eikä edes puhua moisen kanssa. Onneksi oma taloudellinen asemani on suht hyvä, mutta en silti ehkä koe taloudellisen vastuunkan lasten menoista jakautuvan ihan tasan.

Tässä taas tämmöinen ajatuspläjäys näin 1,5v erosta. Kyllä kai näistä pohdinnoista on aina hyötyä itsellekkin kun saa ajatuksia vähän jäsenneltyä selkeämmäksi.

Onneksi on kesä ja kärpäset 🌻🙂🌻

Vaikeaa on, kiva kun tulit kommentoimaan! Minullakin on (aika ikäviä) kuulumisia... mutta toisaalta hyviäkin.

Viimeiset pari viikkoa on olleet täällä hurjaa vuoristorataa, siis kirjaimellisesti. Eron jälkeen esikoislapseni käytös alkoi menemään yhä huonommaksi ja meillä oli tosi riitaisaa kotona. Isä vähätteli asioita kunnes hänelläkin tuli yhteenotto lapsen kanssa ja lopulta monen mutkan jälkeen lapsi saatiin psykologisiin tutkimuksiin.

Sain tulokset pari viikkoa sitten ja todellakin lapsella on aika tunnettu neurologinen vaiva, joka vaikuttaa hänen tunnepuolella todella paljon (ei tunnista eikä pysty puhumaan tunteistaan) ja muitakin isoja ongelmia. Diagnoosin saatuani (ja luettuani sen periytyvyydestä) minulla aukesi silmät ihan totaalisesti. Arvaat varmaan miten....

Meitä vanhempia haastateltiin myös ja tuli aika nopeasti selväksi, kummalla meistä on näitä samoja ongelmia. Lausunnossa on myös suosituksia vanhemmille ja isälle eritoten. On vaikea auttaa lasta kuntoutumaan jos itsekään ei ole kunnossa. Itsekin olen ollut shokissa, mutta jotenkin alkanut adaptoitumaan siihen että isoja muutoksia on meidän perheen struktuureihin tulossa....

Lapsen kanssa kotona riidat lisääntyivät ja lopulta tilanne oli niin vaikea että oli pakko hälyttää apua (mullahan on ne kaksi pienempääkin) ja nyt hän on ollut rauhoittumassa osastolla.

On ollut tosi värikästä. Itseä harmittaa tässä tilanteessa, että ei ole yksinhuoltajuutta koska exä vähättelee tilannetta ja tapahtumia koko ajan ja tietysti on pelko perseessä mulla, että ne hänen höpötykset uppoavat viranomaisiin kun hän saapuu kuitenkin joka ikiseen palaveriin istumaan.

Muutenkin exän läsnäolo on edelleen stressaavaa. Joudun häntä kohtaamaan useita kertoja viikossa ja rikkoo edelleen kaikkia rajoja (ymmärtämättömyyttään, nyt sen tajuan). On ihan todella vaikea päästä eteenpäin elämässä tän exän rajattomuuden vuoksi. Uusi miesystävä on ihana, ymmärtäväinen ja tukee minua tässä kaikessa - välillä ihan pitää pysähtyä hengittämään ja miettimään että onko muka tämmöisiä miehiä olemassa.

En kuuna päivänä, en koskaan ikinä
enää palaisi yhteen pettäjän kanssa- kunhan vain pääsen kokonaan eroon koko miehestä. Lasten kannalta olisi tärkeää, että hän hakisi apua itselleen mutta sitä tuskin koskaan tulee tapahtumaan. Olen saanut niin paljon parempaa tilalle, vaikka lapsen vointi minua surettaakin.

Katkeruutta varmasti on edelleen, mutta kun silmät on alkaneet avautua myös exän ajatusmaailmasta, niin kyllä tietyllä tavalla harmittaa hänenkin puolestaan. Toisaalta meille kaikille on parempi, ettei hän ole enää tässä arjessa mukana. Ja lienee hänelle itselleenkin parempi.

Rankkoja vuosia on edessä, mutta saan apua ja selviän kyllä. Kaksi vuotta on tässä olut jo alamäkeä, mutta ihmeellisiä voimavaroja sitä on löytynyt. Niin myös teistä!

Hei Mamma,

Olen lukenut sinun kirjoittelujasi täällä jo pitkän tovin ja myötäelän vahvasti mukana. Kuulostaa kurjalta saada tuollaisia uutisia lapsestasi, toivottavasti teillä kuitenkin tulee asiat parempaan kuntoon kun on diagnoosi ja saatte siihen oikeaa hoitoa. Ehkä asiat exääsi kohtaan myös selkeytyvät siten että pystyt olemaan ennen kaikkea itseäsi kohtaan armollisempi, nyt kun taustalta avautuu on jollakin tapaa järjellä perusteltavia syitä kokemillesi asioille.

Ajatella, kuukauden päästä on vuosi siitä kun exä tiputti pommin. Ja miten paljon on tähän vuoteen tapahtumia siunaantunut. Ajaa päräytin vielä kolarinkin samana päivänä kun olin lapseni asioita sairaalassa puimassa ja hetkittäin tuntuu, että olen jaksamiseni äärirajoilla. Ja minua ei tässä enää kannattele kukaan toisin kuin exää.

Alkuvuodesta tunsin oloni niin voimakkaaksi, tapasin jopa exän uuden naisen ja monissa asioissa menin eteenpäin. Nyt lasten voinnin huononnuttua on mun omakin jaksaminen selkeästi huonontunut isosti.

Juhannuksena mietin, miten epäreilua se on, että toinen voi aiheuttaa elämään tämmöistä tuskaa ja yksipuolisella päätöksellä viedä jopa lapset minulta pyhinä. Äitienpäivää vietin lasten kanssa yksin ja mietin sitäkin mies sai viettää isänpäivänä ”uuden perheensä” kanssa siinä hetkessä kun itse elin vielä shokissa. Eli vaikka vuosi on kulunut ja paljon asioita tapahtunut, tulee näitä takaumia ja katkeruuden tunteita edelleen.

Monesti puhutaan siitä eron jälkeisestä vanhemmuuden jakamisesta ja vanhempien hyvistä väleistä. Meillä nyt oli liiton aikanakin hänen puoleltaan täysi kommunikointikyvyttömyys, mutta mietin miten sitä vanhemmuutta lähdetään ratkomaan kun mitään puheyhteyttä ei ole. Siis vaikeissa asioissa, tottahan toki säästä voidaan puhua. Jokaisessa viranomaisten ja lääkäreiden palavereissa istutaan ja tunnen itseni niin kiusaantuneeksi kun meillä ei ole mitään sanottavaa toisillemme. Kuin kaksi ventovierasta siinä istutaan ja vastataan vuorollaan kysymyksiin.

Ei, en voi antaa anteeksi. Vaikka ymmärrän nyt, että ero oli kaikkien kannalta paras ratkaisu, en pysty antamaan anteeksi hänelle joka luottamukseni petti niin pahasti ja ei edes koskaan pyytänyt anteeksi sitä, että satutti. Rikkoi perheen, aiheutti lapsille suunnattomasti kipua (jo vuosia ennen eroa ja tietenkin nyt eron jälkeen). Hän joutuu kohtaamaan tekonsa todennäköisesti jo aika pian, mutta minun osalta kestää varmasti pitkään että olen lopullisesti kuivilla tästä.

Tekstistä varmaan huomaa, että olen aika väsynyt. 1/3 leijonaäiti ja 2/3 ihan äiti vaan. Elämä lyötiin lapsen diagnoosin myötä lukkoon vuosiksi eteenpäin, mietityttää että pääsenkö koskaan toteuttamaan omia unelmianikaan. Tottakai asiat selkenevät ajallaan ja kohta alkaa kesäloma.