14 vuoden jälkeen

14 vuoden jälkeen

Käyttäjä Kolmenmamma aloittanut aikaan 23.09.2017 klo 09:06 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Kolmenmamma kirjoittanut 23.09.2017 klo 09:06

Olen siinä tilanteessa, että 14 yhteisen vuoden, josta 10 naimisissa olon ja kolmen lapsen (2-8v) mieheni sai jonkun neljänkympin kriisin, etsi netistä itselleen naisen ja jätti meidät.

Olivat miehen mukaan tunteneet noin 1,5 kk kun hän minulle kertoi tämän heinäkuussa. Ei suostunut pariterapiaan eikä mihinkään keskusteluun asiasta. Nainen on myös naimisissa tahollaan, mutta mies muutti sen luokse heti kun nainen sai oman miehensä potkittua pois eli käytännössä suoraan sängystä sänkyyn.

Taustalla meillä oli tietenkin taloremontit, pikkulapsivuodet, ruuhkavuodet ja miehen mukaan meidän välillä ei enää ollut ”kipinää”. Kuulemma oli eroa miettinyt jo pitkään. Olihan hän kieltämättä aikanhankalaksi muuttunut viime kesästä, jatkuvaa oman ajan puutteesta valittamista ja haluttomuutta perheen kanssa tehtäviin yhteisiin asioihin. Seksikin oli väljähtynyt kolmannen lapsen synnytyksen jälkeen kun kroppa ei oikein lähtenyt kunnolla toipumaan. Kesäkuussa kuitenkin vielä suunniteltiin yhteistä elämää ja lomaa. Heinäkuussa sanoikin että silloin ei vielä ollut varma. Kaikki tapahtui aivan yhtäkkiä.

Olen jo pohjalla käynyt. Uusi nainen esiteltiin lapsille muutama päivä siitä kun mies lähti ja paljon hän on tänä aikana luvannut yhtä ja tehnyt toista. Vanhin lapsemme ei halua enää edes tavata naista. Nainen on läsnä 5v tyttäremme puheissa ihan joka päivä. Nainen ostelee tytölle lahjoja ja on mukava. Itse arjen pyörittämisessä aina en ole niin mukava.

Itse yritän viedä elämää eteenpäin, nyt on kulunut jo 2 kk tästä ilmoituksesta ja ehkä ihan vähän alkaa helpottaa.

Silti mietin edelleen mitä tapahtui, miksi mies vaihtoi meidät yli 10 vuotta vanhempaan naiseen. Naisen jo aikuiset lapset ovat aivan yhtä ihmeissään ja eivät oikein hyväksy hekään sitä, että siellä samalla tavalla dumpattiin pitkän liiton jälkeen. Naisella myös yksi teini-ikäinen lapsi kotona.

Mikä meissä (minussa) oli vikana. Viime talven olin opintovapaalla ja nautin kun vihdoin kotiäitivuosien jälkeen pääsin oppimaan uutta ja kehittämään myös itseäni. Oliko se liikaa? Vai se, että esikoisen käytöksen kanssa oli suuria haasteita (poika varmaan reagoi isän kännykän käyttöön).

Viime talvena meillä oli kriisikeskustelu miehen kanssa, tarvitsin apua lastenhoidossa opiskellessani ja otin myös eron vaihtoehtona puheeksi. Sovittiin että ei erota ja jatketaan. Asiat etenivät ja paranivat ja nyt tämä pommi. Naisella lasten mukaan kuulemma aivan sama kuvio. Netissä tapasivat.

Exällä on aina ollut vaikeuksia isyyteen kasvamisessa ja rajojen laittamisessa lapsille. Ei ole yhtään kertaa tavannut lapsia ilman naisen läsnäoloa ja isäviikonloput ovatkin olleet mielenkiintoisia. Lapsia valvotetaan, syötetään karkkia ja pikaruokaa niin että ovat pahoinvoivia, perushygieniasta ei huolehdita ja nyt viimeisenä pahasti allergiset lapset tosiaan asuvat sitten naisen luona, jossa on kissa. Kukaan taho ei minua lukuunottamatta ole kiinnostunut lasten hyvinvoinnista ja sydäntä särkee jättää lapset isälleen. Yritän silti puhua isästä ja naisesta hyvää lapsille ja kannustaa heitä isäviikonloppuihin.
Onnekas taidan olla, että isä haluaa olla läsnä lasten arjessa.

Miten tästä eteenpäin? Mitä miehelle tapahtui? Kuinka kauan menee, että pääsen yli? Miksi miehen piti tuoda se nainen samantien lasten eteen eikä voi olla lasten kanssa keskenään? Mitä lasten päässä liikkuu? Miten tuen lapsia?

Ystävät kannattelivat mua ekat viikot ja käyn psykologilla joka toinen viikko. Mutta päivässäkin voi tapahtua jo tosi paljon. Sain lääkkeitä ahdistukseen, kohtaukset on niin jumalattoman voimakkaita. Välillä tuntuu, että mies uhmaa kuin pikkulapsi minua ja käyttää lapsia siinä välineenä. Olen aivan voimaton sen edessä.

Käyttäjä Vaikeaa on kirjoittanut 15.02.2018 klo 15:34

Hei kaikki,

Viikonloppu tuli ja meni. Aikamoisen hässäkän se kyllä aiheutti. Ehkä nyt ollaan tässä nykyisessä suhteessa siinä pisteessä, että pitää myllätä kivet ja kannotkin ympäri välillä. Omat haasteensa siis tässäkin. Hirveästi välillä harmittaa kun toinen mokaa jotain olen heti lyömässä hanskat tiskiin kun en vaan enää uskalla luottaa. Se taas aiheuttaa sen, että alan pelkäämään kyllästyykö toinen minuun kun olen niin helposti luovuttava. Kyllä en todella tajua mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tämän kaiken. Miksi ihminen joka oli minulle rakkain ja läheisin hajotti minut näin pirstaleiseksi. Ja eniten jännittää palaanko koskaan ns.normaaliksi. Nyt kun oli vaikeampi jakso näin kuitenkin lopulta myös painajaisen exästä jossa vaan kylmän rauhallisesti ilmoittaa, että kun löysin niin kivan ja mukavan naisen niin tajusin mitä p.. minun elämäni on, että sori vaan ei kiinnosta enää tehdä mitään kun olen niin ihastunut. Ne kylmät lasittuneet silmät hyi. Toisaalta ehkä hyvä muistaa nuokin hetket niin ei todella kävisi mielessäkään lähteä enää yrittämään ikinä mitään uudestaan tuollaisen kanssa.

Muuten elämä on oikein hienolla mallilla ja asiat sujuu. Meillä on hyvät omat rutiinimme ja ihan kivoja suunnitelmiakin. Välillä vaan pitää edelleen näköjään rämpiä. Vähän tietty taas tuntuu piikkinä lihassa ettei isä mitä ilmeisimminkään aio lasten kanssa viettää hiihtolomallakaan pätkääkään aikaa. Olen kyllä onneksi tajunnut jo luovuttaa ja lakata toivomastakaan moista ihmettä tapahtuvaksi.

Minun on vaikea samaistua tuohon ajatukseen, että exä tekisi nykyisen kanssa kaikkea mitä ei kanssani suostunut tekemään. Meillä kun vielä joitakin vuosia sitten käytiin yhdessä siellä marjassa ja puuhailtiin kaikkea muutakin kivaa yhdessä. Oli kivoja lomamatkoja ym ym mutta sitten jokin muuttui n.3v sitten. Koskaan ex ei ollut mikään hyvä kannustamaan ja tsemppaamaan, mutta sitten se muuttui sellaiseksi kilpailu asetelmaksi jossa hänen kaikki asiansa olivat niin tärkeämpiä ja vaativampia ja siksi hänen olisi pitänyt saada sitä ja tätä ja minun olisi vaan pitänyt ymmärtää. Minun olisi myös hiljaa pitänyt ymmärtää kaikki väliin jääneet yhteiset lomamatkat kun hänellä (ihan tavallinen palkkatyöläinen) lomat ei onnistuneetkaan silloin kun oli sovittu oli omasta mielestään mitä ilmeisimmin täysin korvaamaton. Ei tietenkään voinut vaatia töissä, että olisivat pitäneet kiinni sovitusta jonka mukaan koko muu perhe oli aikataulunsa järjestäneet vaan perheen vaan olisi pitänyt ymmärtää. Kuitenkin hänellä vuosittain oli aikaa ottaa lomaa ja käydä kaverinsa kanssa ulkomaanmatkalla. Nämäkin kaikki minä vaan siedin kun ajattelin, että toinen tarvitsee omaa tilaa vaikka toki niistä riitaakin aiheutui. Minä jopa annoin anteeksi n. vuotta ennen tätä eroa kun hän jäi kiinni siitä, että oli viestitellyt erään naisen kanssa ja useamman kerran olivat koittaneet sopia tapaamistakin josta ainakin väitti ettei koskaan onnistunut. Silloin kyllä olisi vielä ollut vaikka valmis kaivautumaan maan alle säilyttääkseen parisuhteen ja perheen ehjänä ja minä hölmö annoin anteeksi enkä sitten edes asian sen enempää palannut. Miten paljon se on sitten vaikuttanut omaan käytökseen häntä kohtaan jota en itse ehkä ole edes tiedostanut vaikea sanoa. Mutta siis meidän tapauksessa jotain muuttui n.2v ennen eroa. Sillon hän aloitti lääkityksen jossa mainintana mm.mahdollisena sivuvaikutuksena maaninen käytös. Silloin sovittiin, että jos hänen käytöksensä muuttuu radikaalisti niin minä sanon ja hän uskoo no eipä uskonut.

Exähän siis elää nykyään elämäänsä täysin erilaisessa asumismuodossa kuin missä kanssani eli lähes 20v, häneltä on jäänyt kaikki harrastukset ja kaveripiirikin on muuttunut aivan toiseksi. No en saa koskaan tietää onko tämä nyt se elämä sitten minkä hän olisi aina halunnut ja elikö vain noin pitkään minua miellyttääkseen jonkin muun laista elämää. Enkä jaksa sillä asialla päätäni enää vaivatakkaan. Yritän nyt vaan rakennella uutta elämääni eheämmäksi ja parempi ehkä ettei exä siinä pahemmin olekaan sotkemassa 🙂

Käyttäjä Kolmenmamma kirjoittanut 18.02.2018 klo 22:58

Täällä kolmen mamma, tosin nyt vain kahden kun esikoinen jäi viettämään hiihtoloma isälleen nuorempien tultua kotiin.

Minulla oli vapaaviikonloppu ja sain tehtyä vihdoinmerään verhoiluprojektin, joka on vuosia odottanut. Kävin rautakaupasta ostamassa itselleni tarvittavia työkaluja ja tein ison työn vuorokaudessa. On tosi hyvä fiilis, olen se entinen reipas itseni joka olin joskus vuosia ennen, ennenkuin tilanne alkoi lasten myötä kriisiytymään.

Samoin eron jälkeen ekaa kertaa olen jaksanut taas aloittaa liikkumisen ja kävin kaksi kertaa hiihtämässä. En tiedä, kiittääkö masennuslääkettä vai olisinko muutenkin pääsemässä tästä yli? En ikävöi exää, hänen katsominenkin aiheuttaa melkein inhon väristyksiä. Tulee tänne kamalassa partaveden lemussa niin, että nenä ja silmät kirvelee. Kysyn itseltäni, että mitä tässä miehessä näin ja miksi ihmeessä menin yhteen. Hävettää myöntää, että ne syyt yhteenmenoon eivät olleet kummoiset eikä se ollut mitään sielunkumppanuutta silloinkaan. Ensimmäiset vaikeudet näkyivät jo ennen lapsia, mutta sitä
Nuorena ja naiivina kai ajatteli että tuo tuosta muuttuu ja kypsyy. Sitten kun lapset tuli, yritti tehsä kaikkensa ydinperheen eteen, muuttaa itseään, hakea apua ja ymmärtää toista.

Miten pitkään syytin itseäni siitä, että olen ylitunteellinen ja herkkä. Minussa ei ole mitään vikaa. Eräällä yhteisellä paykologikäynnillä mies tokaisi, etten saa pillittää lasten edessä. Vielä silloinkaan en tajunnut, että vika on hänessä eikä minussa. Että minun tunteeni ja herkkyyteni ovat aivan normaaleja ja sen sijaan miehellä on isoja ongelmia tunteiden käsittelyssä.

Kuten monissa eroartikkeleissa sanotaan, jätetty nainen käy eron läpi ja vahvistuu. Mies taas pakenee pettämiseen ja jättämiseen ja ne asiat vaivaavat häntä paljon pidempään, liekö pääsee koskaan siitä kunnolla yli?

Meillä se on näkynyt monella tavalla. Alusta asti eroilmoituksen jälkeen hän on hidastellut ihan kaikessa. Minä olen painostanut eron hakemiseen, osituksen tekemiseen ja lasten asioiden selvittämiseen.

Nyt kun aletaan olemaan maaliviivalla, kaikki hänen tavarat on edelleen täällä ja avain tänne myös. Vaikka kiellän tulemasta, käy tekemässä talkkarin hommia ja salaa hakemassa tavaroitaankin.

Lasten tapaamisista ja jatkuvasta yhteydenpidosta olen joutunut rajaamaan aika isosti häntä ja lopulta tajusin, että hänhän yrittää edelleen ikäänkuin leikkiä perhettä ja samalla elää uuden naisen kanssa. Jotenkin jakaa huoltajuuden edelleen samalla tavalla kuin ennen ja se on hyvin hämäävää, kun asumme suht koht kaukana toisistamme.

Tämäkin oivallus tuli minulle ihan yhtäkkiä, kun ihmettelin että miksi tämä kuvio tuntuu niin vaikealta. Tänään muistutin miestä, että tavarat on haettava talokauppojen jälkeen pikaisesti ja hyvin yllättyneeltä vaikutti. Minua yllättää, etteikö aikuinen mies muka ole ajatellut näitä asioita ollenkaan?

Onko teillä muilla tämmöisiä kokemuksia, että nopean lähdön jälkeen onkin jättäjä yllättynyt että ero tosiaan pitää viedä loppuun asti. Tavallaan se yllättää itsenikin, sillä minusta alkaa nyt todella tuntua että olen eronnut. Ajatuksista kertoo paljon se, että mietin vihdoin uuden orastavan suhteen juttuja enemmän kuin minun ja exän elämää.

Käyttäjä Kolmenmamma kirjoittanut 19.02.2018 klo 11:32

Anteeksi, tuo oli vähän tönkköä tekstiä tuo aikaisempi kirjoitus, kirjoitin puhelimella. Mutta jäin miettimään, että nyt kun kohta 8 kk miehen eroilmoituksesta on mennyt ja alan itse päästä vihdoin pinnalle, tuntuu että se onkin vaikeampi paikka jättäjämiehelle tuo ero.

On elänyt varmaan jossain fantasiassa, kun nyt alkaa todellisuus vihdoin valjeta, että mitä on mennyt tekemään lapsille ja että lapset todellakin reagoivat (aikaisemmin vaan sanoi että kyllä ne lapset tottuu) ja että eron jälkeen oikeasti ei ole enää asiaa kotiin. Hänellä on koko tämän ajan ollut avain meidän kotiin ja kotona paljon hänen tavaraa. Nyt alkaa olemaan se aika, että ne tavarat on oikeasti haettava.

Todellako nuo jättäjät voivat luulla, että he saavat ikäänkuin kaiken? Perheen ja uuden naisen molemmat, että ero olisi ero muttei sitten kuitenkaan ihan loppuun asti. Nyt kun ajattelen omaa elämääni eteenpäin enkä taaksepäin, alan olemaan aika tyytyväinen että näin kävi.

Kun miettii, millaista elämä olisi ollut tunnevammaisen puhumattoman miehen kanssa, niin lapsillekin oikeasti on parempi ettei hän pyöri meidän arjessamme.Ja kuinka pitkään olisin sitä lopulta sietänyt, tietämättä ehkä paremmasta?

Kirjoitin aikaisemmin siitäkin, kun mies tekee uuden perheen kanssa asioita joita ei halunnut meidän kanssa tehdä. Ei se aina meilläkään niin mene. Tietyllä tavallahan se on meidän tilanteessa hyvä, että uusi nainen astui samantien puikkoihin. On nähty, ettei isä pärjää yksin kolmen lapsen kanssa. Toki on surkuhupaisaa, että kaikki lasten järkevä viihdyttäminen on naisen vastuulla, isä ei osaa juuri muuta kun antaa lasten pelata laitteilla. Mutta kun se näin oli ennenkin, mihin se nyt muuttuisi.

Meillä lasten isä tavalla tai toisella ihan oma-alotteisesti jo vuosia ennen eroa pysyi syrjässä perheen asioista. Hakeutui töissä haastavampiin tehtäviin (pidempiin työpäiviin), otti uusia harrastuksia, teki remonttia... kun on pyörittänyt sitä arkea yksin niin pitkään, ero nykyiseen tilanteeseen on yllättävän pieni. Nyt minulla on oikeasti vapaata, joka toinen viikonloppu. Aikaisemmin sitä vapaata ei ollut koskaan. Jos hyviä puolia tästä hakee.

Mietin myös sitä, kuinka oman perheen malli vaikuttaa. Appivanhempien suhde ja vanhemmuuden roolit ovat olleet hyvin samankaltaiset kun taas minä olen eroperheen lapsi eikä käytännössä isämallia ole ollut koskaan. Lapsille se on parempi, ettei isä ole arjessa enää sitä mallia näyttämässä. Mutta minulle oman isämallin puute varmasti oli iso syy siihen, miksi kestin exää näin pitkään.

Varmasti paljon kaikenlaisia oivalluksia tulee vielä pitkään. Nyt on kuitenkin kohta vuosi tullut umpeen siitä, kun mies uuden naisensa tapasi, eli aika on kulunut loppujen lopuksi aika nopeasti.

Käyttäjä 24vuodenjälkeen kirjoittanut 20.02.2018 klo 22:13

Hei vaan kaikille 🙂 Täällä näyttää melkein valmiilta. Minusta tuntuu, että kohta tapahtuu se kuuluisa katoaminen, kun palsta tekee tehtävänsä, niin ettei näitä enää tarvita. Myös minulle.

Näen asioita, joita en ennen ole niin selvästi tajunnut. Tuokin oli niin tuttua, että mies otti suuria haasteita ja oli entistä enemmän poissa kotoa. Hän oli lähtenyt jo kaun ennen eroamme. Minun suurin virheeni saattoi olla oman itseni unohtaminen, mitä nyt voin rauhassa harjoitella. Vielä kun joskus käsittäisin, miksi perheensä satuttaminen ei tuntunut pahalta.Oliko se pitkän kaksoiselämän tulos? Oliko se luonne, vaiko se ihastusrakastuspsykoosi? Ymmärrettävää tietysti, ettei sitä kiinnosta enää myöhemmin selvitellä edes itselleen, kun myöhäistä.

Keväisiä ja aurinkoisia talvilomapäiviä kaikille, vaikka pakkasta voisi olla vähemmän 🙂

Käyttäjä Kolmenmamma kirjoittanut 22.02.2018 klo 23:17

Mulla on ollut kohtalaisen hyvät fiilikset ja elämä on pikkuhiljaa mennyt parempaan suuntaan. Tänään tuli isoa takapakkia kuitenkin, olimme exän kanssa perheneuvonnassa psykologin kanssa ja ensimmäistä kertaa koskaan riitelimme koko ajan. Olen rajannut miestä ulos elämästäni, vähentänyt yhteydenpitoa todella paljon ja haluan tapaamiset säännöllisiksi. Mies ei suostu mihinkään ja vaatii todella kovasanaisesti, että kaikessa pitää mennä hänen tahtonsa mukaan. Ei auttanut edes ulkopuolisen asiantuntijan kommentit, että rutiinit ja säännöllisyys olisi lapsille tässä tilanteessa parasta.

Naamasta näkyi läpi syyllisyys, katkeruus ja viha. Varsinkin kun alkoi vihjailemaan, että lasten oirehtiminen johtuisi minusta ja minun käytöksestäni. Tuntui hurjalta katsoa miestä, jonka kanssa olen lähes 15 vuotta elänyt, minkälaiseksi monsteriksi on muuttunut. Kaikki pitäisi mennä hänen tahtonsa mukaan, minä ja lapset joustamme jotta herra on tyytyväinen. Tässäkö se oli? Kiitos kaikista näistä vuosista. Ensin petetään selän takana, sitten tapellaan ja solvataan ja lopuksi vielä uhkaillaan viemällä lapset.

Käyttäjä Vaikeaa on kirjoittanut 22.02.2018 klo 23:30

Hei kaikki,

Sekavaa aikaa meneillään täällä. Uuden suhteen kanssa on nyt tullut sellaisia kupruja matkalle, että joudun todella miettimään onko tämä kuitenkaan sitä mitä minä haluan. Välillä on pelottavasti tuntunut kuin olisin exäni kanssa. En tiedä enää paljonko tästä on totta ja paljonko trauman aiheuttamaa epäluuloa. Ei onneksi sentään nyt ole toisen uskollisuutta tarvinnut kyseenalaistaa. Nyt kuitenkin kun näitä fiiliksiä on tullut niin tulee mieleen olenko taas pönkittämässä yhden heikon itsetuntoa ja sitten kun se vuosien päästä on vahva kuten exällä niin saanko taas jäädä katselemaan perävaloja kun ritarini ratsastaa auringonlaskuun jonkun ihanamman prinsessan kanssa. Voi voi kun sitä aina huomaakin tällaisissa tilanteissa olevansa vielä kovin rikki jostain sisältä. No ehkä se aika korjaa tätäkin vammaa osaltaan niinkuin on korjannut muutakin.

24vuodenjälkeen en tiedä onko minulta mennyt ohi mutta kuinka kauan erostasi on aikaa? Toivon todella, että palaat vielä vaikka puolen vuoden välein kertomaan miten itse kullekkin kävi. Miten kävi sinulle ja entäpä exällesi. Toki olisi myös kiva kuulla saitko koskaan kysymyksiisi vastauksia.

Itsellä taitaa olla tätä matkaa vielä tovi jäljellä ennen kuin voisin edes kadota. Tästä kirjoittamisesta on selkeästi tullut ikäänkuin terapia muoto. Ja ennenkaikkea vertaistuen paikka on tämä. Kun jännästi ei heti tuosta naapurustosta löydy ihmistä joka olisi tällaisia kammottavuuksia kokenut. Eroja on ollut kyllä paljonkin mutta ei todellakaan yhtään näin oksettavalla tavalla toteutettua kuin omani. En jotenkaan usko, että tulen koskaan ymmärtämään tai antamaan anteeksi exäni tekoja. Nyt vaan enemmän jännitän olenko jo niin muokkautunut hänen minulle sairaassa päässään luomaan rooliin etten enää osaa kenenkään normaalin kanssa elääkkään tai olenko tullut liian epäiöeväksi miehiä kohtaan niin etten voi edes aidosti antaa mahdollisuuttakaan. Saa nähdä katsotaan mitä aika tuo tullessaan.

Vaikeaa on taas 😑❓

Käyttäjä Vaikeaa on kirjoittanut 23.02.2018 klo 13:55

Kolmenmamma kirjoitti 22.2.2018 23:17

Mulla on ollut kohtalaisen hyvät fiilikset ja elämä on pikkuhiljaa mennyt parempaan suuntaan. Tänään tuli isoa takapakkia kuitenkin, olimme exän kanssa perheneuvonnassa psykologin kanssa ja ensimmäistä kertaa koskaan riitelimme koko ajan. Olen rajannut miestä ulos elämästäni, vähentänyt yhteydenpitoa todella paljon ja haluan tapaamiset säännöllisiksi. Mies ei suostu mihinkään ja vaatii todella kovasanaisesti, että kaikessa pitää mennä hänen tahtonsa mukaan. Ei auttanut edes ulkopuolisen asiantuntijan kommentit, että rutiinit ja säännöllisyys olisi lapsille tässä tilanteessa parasta.

Naamasta näkyi läpi syyllisyys, katkeruus ja viha. Varsinkin kun alkoi vihjailemaan, että lasten oirehtiminen johtuisi minusta ja minun käytöksestäni. Tuntui hurjalta katsoa miestä, jonka kanssa olen lähes 15 vuotta elänyt, minkälaiseksi monsteriksi on muuttunut. Kaikki pitäisi mennä hänen tahtonsa mukaan, minä ja lapset joustamme jotta herra on tyytyväinen. Tässäkö se oli? Kiitos kaikista näistä vuosista. Ensin petetään selän takana, sitten tapellaan ja solvataan ja lopuksi vielä uhkaillaan viemällä lapset.

Hei mamma,

En ollutkaan lukenut viestiäsi ennen kuin kirjoitin omani.
Olet nyt taas saanut kokea jotain minkä tunnistan myös oman exäni käytöksestä. Nämä ihmiset ovat kerta kaikkiaan kammottavia. En tiedä onko tuo juuri sen syyllisyyden aiheuttamaa käytöstä vai mitä lie kun hyökkäävät. Oma exänihän sen jo tavallaan tunnustikin, että on tehnyt väärin, mutta ei osaa mitenkään ilmaista sitä käytöksellään. On hyvin mielenkiintoista nähdä tuleeko näistä pettureista vielä joku jonain päivänä hattu kourassa ihan aidosti pyytämään anteeksi käytöstään ja tekojaan en jaksa uskoa, että kaikki ainakaan niin tekisivät. Pakkohan siinä on ihmisen mielensä kovettaa ihan lopullisesti jos ei halua mennä täysin sekaisin tuollaisen käytöksen ja tekojen takia. En minä ainakaan muuta ajatusta tästä saa.

Minulla on nyt ehkä jäänyt nuo exän toimet vähän vähemmälle raportoinnille tänne kun olen niin paljon keskittynyt nykyiseen elämään ja suhteeseen. No siellä todellisuus on se, että nyt on ensimmäisen kerran sitten lapsenkin suusta kuultu, että alkoholia on nautittu isä viikonloppuna. Tässä nyt näyttäisi olevan sellainen poikkeus normaaleihin isä viikonloppuihin, että tämä hyvinkin taka-alalla ollut isän nyksä oli myös ollut paikalla. Määrää ei osannut sanoa, mutta pikkuisen jäi itselle sellainen käsitys, että muutakin kun sauna olut siinä on tainnut mennä. Pitää nyt koittaa pysyä ajan tasalla tilanteesta ja vaikka sitten sosiaalipuolen kautta puuttua tilanteeseen jos näyttää olevan jatkuvaa ja runsasta tuo juominen lapsen aikana. Hassua oli kyllä sekin, että lapsi ja exä olivat tätä nyksää hakeneet sekä vieneet kotiinsa eli herättää vähän epäluuloa tuokin jos ei ole itse voinut autoilla. Tämä kaksikko olikin sitten saanut myös vuosisadan idean ja kuskannut nyt 15v lapsen tapahtumaan joka oli suunnattu lähinnä n. 7-10v en tästäkään viitsi exälle mitään mainita kun nyt kerran sentään jotain on yrittänyt.

Nyt on myös hullunkurista minun ja exän väleissä se, että kun en ole pätkääkään hänestä enää kiinnostunut tai hänen touhuistaan ja koitan hoitaa kaikki asiatkin mahdollisimman ystävälliseen sävyyn turhan riidan välttämiseksi hän hermostuu siitäkin minulle. Ihan selvästi huomaa kun alkaa hermo kiristymään kun olen ystävällinen. Tee näiden kanssa nyt sitten niin tai näin niin aina teet väärinpäin. Nyt jännitetään sitten huomioiko lapsensa syntymäpäivää mitenkään vai tuleeko sieltä vaan sitten onnittelu tekstari. No edelleenkään ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu.

Onneksi aurinko paistaa sitä ei sentään nämä kaiken maailman ihmissuhdesotkut pysty himmentämään 😉

Käyttäjä Kolmenmamma kirjoittanut 26.02.2018 klo 16:23

Perjantaisen perheneuvolakäynnin jälkeen minusta tuntui, että vihdoin viikonloppuna tosi moni asia loksahti kohdalleen. Kävin vielä kerran läpi minun ja mieheni suhdetta, ja löysin sieltä useita kohtia mitkä ovat vaikuttaneet tapahtumien kulkuun. Ja nyt ymmärrän taas monta asiaa lisää.

Hänen kriisinsä alkoi samaan aikaan, kun vuosien jahkailun jälkeen itse aloitin opintovapaan haaveena vielä saavuttaa toinen korkeakoulututkinto. Opintovapaa oli ensimmäistä kertaa minulla sitä omaa itsenäistä tekemistä ja haaveena oli tosiaan tulevina vuosina hakea jopa opiskelupaikkaa toiselta paikkakunnalta, jolloin hän olisi joutunut jonkun aikaa vastaamaan perheen pyörittämisestä. Ehkä minun itsenäistyminen muuttui hänelle uhkaksi, ja se, että kotivuosien jälkeen todellakin haaveeni olisivat saattaneet johtaa tuntemattomaan. Hän ei koskaan kannustanut minua opinnoissani ja aina vaan puhui, että kun kerran on vakipaikka niin pitää tyytyä siihen.

Toinen asia, mikä pyöri päässäni, oli se että eron jälkeen hän halusi ehdottomasti lapset vuoroviikoiksi itselleen. Nyt hän ei "töiden" perusteella pysty sitoutumaan edes yhteen tiettyyn päivään viikossa. Pelkäsin niin menettäväni lapset, ja nyt tilanne on tosi sekava. Hän haluaa edelleen ohjata koko tätä tilannetta niin, että minä ja minun työni joustavat sen mukaan mitä hän päättää. Tästä keskustelemme ja yritän ajaa läpi mallia, jossa tapaamispäivä oli aina sama, pystyisin suunnittelemaan omaakin elämääni.

Kolmas asia, minkä huomasin, oli myöskin se, että vaikka nainen ja uusi sänky oli etsitty valmiiksi, ei se meistä eroaminen ollutkaan niin helppoa. Moni ystävä sanoi pitkin syksyä, että hän haluaa kaiken, uuden suhteen ja perheen. En tuskissani tajunnut sitä, ennenkuin nyt. Eli uusi nainen ja suhde, mutta samalla perheenomaista elämää eri talouksissa (lähinnä lastenhoito ja jatkuva yhteydenpito, aikaisemmin myös talous). Tämän takia minun on ollut todella vaikea irtautua hänestä ja olen kaikki eroprosessit joutunut itse käynnistämään ja viemään läpi hampaat irvessä.

Ennenkaikkea olen tajunnut, että minussa ei ollut vikaa. Olen täysipäinen monen lapsen äiti. Minun ei olisi koskaan pitänyt tämän tunnekylmän miehen kanssa perustaa perhettä, mutta silloin 14 vuotta sitten kuitenkin hänet valitsin. Me molemmat olemme kasvaneet tänä aikana, minä elin vuosien vauvakuplan josta olen nyt palautunut omaksi aktiiviseksi itseksi, hän taas alkuvuosien hurmoksesta oli muuttunut etäiseksi ja puhumattomaksi perheenisäksi.

Mitä enemmän yritin asioista puhua, sitä enemmän hän etääntyi. Se oli vuosien kierre ja lopulta kääntyi niin, että hän kapinoi minua vastaan kaikessa ja pilkkasi selkäni takana kaikkia minun arvojani. En olisi voinut tehdä enempää, hain apua monesta paikasta, mutta emme koskaan löytäneet yhteistä kieltä asioista puhumisessa. Lasten kasvatusasioissa olimme täysin päinvastaista mieltä ja se on monia vuosia aiheuttanut suurta kitkaa meidän välissä (toki aiheuttaa edelleen).

Ero on tehnyt hyvää monelta osin. Uusi nainen on hyvin samankaltainen kuin minä. Jaamme saman arvomaailman ja monelta osin myös hyvin samanlaiset elämäntavat. Olen tyytyväinen, sillä voin luottaa siihen että siellä ollessani lapsista pidetään huolta samoin periaattein kuin kotonakin. Kun uusi nainen ei ole läsnä, tilanne on paljon huonompi, joten pidän nyt peukkuja, että heidän suhteensa on pysyvä. Sitä en tiedä, miksi naisen piti perheemme rikkoa, mutta se on oikeastaan hänen oma häpeänsä, tuskinpa heidän suhdettaa kovin moni hyväksyy.

Näen nyt aika selkeästi, että me olemme menneisyytemme tuotteita. Kun katson appivanhempia, näen pojan joka on itsekin lapsena ollut vailla isähahmoa ja toistaa isänsä tekemisiä kykenemättä ymmärtämään yhtään mistä on kyse. Näen miehen, joka nojaa hyvin perinteisiin rooleihin, joihin minä en koskaan, poislukien kotiäitivuosia ja vauvakuplaa, taipunut.

istuimme tänään pankissa vierekkäin kun omaisuutemme jaettiin. Huomasin, etten tuntenut häntä kohtaan mitään, hän oli lähinnä hyvänpäivän tuttu. Minulla ei ollut hänelle mitään asiaa, mutta kysyessä kuitenkin sain vastattua. Meillä ei ole mitään yhteistä, paitsi tietenkin lapset. En edes tunne enää katkeruutta. Iloitsin siitä, että sain talon omiin nimiini, että saan vihdoin ruveta sisustamaan sitä ja tehdä kaikki päätökset itse.

Hänestä en huomannut mitään, samanlainen oma itsensä kuin aina ennen. Mitään tunteita hänestä ei näe, ei surua eikä iloa. Itsestä tuntui siltä, että vihdoin olen vapaa löytämään rinnalleni ihmisen, jonka kanssa voin tuntea surut ja ilot, sympatiat ja empatiat.

Varmasti vielä tulee kaikenlaisia ajatuksia ja toki minäkin tänne kirjoittelen. Nyt vaan tuntuu monta asiaa loksahtaneen kohdalleen ja vihdoin siltä, että elämä jatkuu. Mukavaa loppuhelmikuuta Vaikeaa on ja 24vuoden jälkeen!

Käyttäjä Kolmenmamma kirjoittanut 03.03.2018 klo 00:12

Kolmen mamma palasi vielä tänne. Kaikenkattavan edellisen analyysini jälkeen toissapäivänä kuulin exältä tosi hämmentäviä uutisia. Olimme lastenvalvojalla, joka tiukkasi miehen suunnitelmia ja hän kertoikin ettei olekaan aikeissa muuttaa tämän naisen, jonka takia minut jätti, yhteen. On asunut siellä epävirallisesti elokuusta ja nyt aikoo kunnostaa erään huoneiston ja muuttaa sinne pois naisen luota.

Tottakai herättää tämä kysymyksiä, mutta enemmän minussa suurta huolta lasten vuoksi koska en usko hänen pärjäävän lasten kanssa yksinään. Muuten on tosi hyvä fiilis, että asia ei kyllä mitään muita tunteita muuten herätä.

Olin tänään juttelemassa psykologilla, jossa olemme käyneet myös yhdessä. Psykologi analysoi meidän yhteistä käyntiämme jotakuinkin niin, että nyt kun minä olen käynyt sen kaiken tunneskaalan epätietoisuudesta vihaan ja suruun, selättänyt jokaisen tunteen ja lopulta vahvistunut entistä paremmaksi, niin mies on nyt vasta aloittanut oman eroprosessinsa. Olinhan mä kuullut näitä juttuja, että miehillä se tulee viiveellä mutta enpä olis uskonut. Hän on tähän mennessä hokenut miettineensä eroa jo tosi pitkään ennenkuin otti uuden naisen. Nyt on hänellä kaikenlaisia tunteita ilmassa, saa nähdä minkälaisiin kiemuroihin tässä vielä joudutaan.

Käyttäjä Vaikeaa on kirjoittanut 04.03.2018 klo 00:21

Hei mamma,

Jopas on ollut käänteitä teillä. Ensimmäisessä kirjoituksessasi tiivistit hyvin asioita joita olen itsekkin kelannut. Kivaa oli lukea ne jonkun muun sanoittamana. Tuo jälkimmäinen kirjoituksesi sitten taas herättää lähes kauhun omaisia tunteita. Minusta kun vähän tuntuu ettei exä ole edes aloittanut eron käsittelyä. Vielä menee alun huumassaan naisensa kanssa. Mutta outouksia siinäkin kuviossa on kun tosiaan lunasti minut ulos yhteisestä kodistamme jossa ei nyt sitten ole kuitenkaan juurikaan aikaansa viettänyt. Otti hurjat siis todella hänen tulotasollaan lähes sietämättömät velat tuota varten. Nyt sanoi viime viikolla kun lapsen asioista puhuttiin, että aikoo laittaa kevään aikana talon myuntiin kunhan vaan saa aikaiseksi 😮 Eipä luulisi ihan hirveä urakka olevan kun ei siellä edes kukaan jatkuvasti asu ja välittäjähän myynnin hoitaa.

No nyt omasta elämästä. Kyllä tämä nykyinen suhde taisi kuitenkin mennä karille. On saanut niin kummallisia piirteitä, että niiden selvittämiseen tarvittaisiin kokonaan uusi viestiketju. Mutta tapaamiset ei siis miehen puolelta onnistu yhtään, mutta hirveästi vannoo rakkauttaan ja puhuu ihan kuin meillä olisi todella hyvä suhde ja lähes menee hysteeriseksi kun yritän tätä lopettaa. Ihana tyyppi ja kaikki jo näytti niin hyvältä, mutta sitten ilmeisesti meni joku paniikki nappi pohjaan. Olisi varmaan pitänyt tajuta, että joku syyhän siihen on että yli 40v mies ei oikeastaan koskaan ole edes asunut naisen kanssa vaikka useamman vuoden suhteita onkin ollut. Minä hölmö yliempaatikko vaan kuvittelin ilmeisesti tämän olevan jotain niin ainutlaatuista, että tällä olisi voinut olla ihan oikea mahdollisuus.

Pakko nyt kuitenkin todeta myös eroamisesta, että tällä kertaa en tunne mitään katkeruutta tms. Minun on hyvin helppo vaan todeta että tämä ei nyt vaan toiminut vaikka kummatkin oltaisiin sitä valtavasti haluttukkin varmasti. En silti edelleenkään miellä tätä miksikään laastariksi koska nyt etäisyyttä ottava oli toinen osapuoli, minulle olisi sopinut hyvinkin tiivis yhdessäolo. No eipä näissä jutuissa käy aina niinkuin saduissa. Nyt koen olevani kuitenkin ehjä tai ehjempi ja viihdyn hyvin itsekseni ja lasten kanssa. Olen myös lähdössä pienelle ulkomaanmatkallekkin 🙂 On jotenkin hienoa ymmärtää omat voimavaransa ja tajuta myös itse voivansa määritellä mitä suhteelta haluaa. Minulle ei riitä mikään puolikas vaan haluan ihan kaiken hukkaamatta minuuttani kuitenkaan enään ikinä.

Kevättä kohti mennään ja pitänee ruveta taas katselemaan ympärille vähän sillä silmällä. Ei ne kalat tunnu merestä ihan heti kuitenkaan loppuvan 😉

Käyttäjä Kolmenmamma kirjoittanut 04.03.2018 klo 23:53

Kävipä sinulle kurjasti. Itse olen näin nelikymppisenä ajatellut, etten edes katso ikäisiäni lapsettomia miehiä. Oma treffikumppani on itse omat lapsensa kasvattanut yksin ja minä
näin heti ensimmäisellä tapaamisella, että miehellä on aivan eri ote lapsiin kuin exälläni.

Minulla on ollut kyllä rankka viikko. Alkuviikosta teimme osituksen pankissa valmiiksi, loppuviikosta kävimme lastenvalvojalla taas vääntämässä elatussopimuksesta ja lauantaina tapasin omasta tahdostani naisen, jonka vuoksi mieheni jätti minut. Koin olevani valmis ja tapaaminen oli todella antoisa. Keskustelimme pääasiassa lasten asioista, jonkun verran erosta ja exästä. Totesimme olevamme tosi samanlaisia moneltakin kantilta ja hiljaa päässäni mietin, että hukkaan menee tuo nainen jos exän kanssa jatkaa. Mutta koska mulle lasten hyvinvointi on tärkeää, niin toivon naisen pysyvän matkassa.

Olen aivan ihmeissäni, kuinka olen tämän kaiken sonnan jälkeen kahlannut pinnalle ja selvinnyt siitä. Onneton mies vaan pakeni kaikkia ongelmia ja jätti minut selvittämään ne. Minä selvitin kaiken ja olin valmis kohtaamaan tämän naisen. On todellinen voittajafiilis.
Lasten puolesta on myös nyt turvallinen olo, sillä me olimme niissäkin asioissa samalla aaltopituudella. Exä ei ymmärrä mistään mitään ja nyt sain kanavan auki tähän naiseen, niin olen huoleton sen suhteen, että lapsilla asiat hyvin siellä ollessaan.

Toki on ollut väsynyt ja vähän ahdistunut olo, mutta henkisesti tunnen vapautuneeni siitä nöyryytyksestä mitä sain kokea. Ja en tunne exää kohtaan juuri mitään, mulla ei ole mitään sanottavaa hänelle.

Ei olis viime syksynä uskonut, kuinka rankka tie piti käydä läpi. Kaikki rakkaat ystävät, psykologit, lääkärit, työkaverit..kaikki on mua pitäneet pinnalla. Aion tätä vielä juhlia läheisten kanssa kunhan saan vähän kerättyä voimia pirskeiden järjestämiseen.

Voimia Sinille vaikeaa on, kyllä se elämän suuri rakkaus vielä tulee vastaan!

Käyttäjä 24vuodenjälkeen kirjoittanut 05.03.2018 klo 20:22

Hei taas kaikille ja kevään odotusta 🙂. Jäin kolmenmamma varmaan kirjoituksiisi kiinni siksi, että uskalsit pukea sanoiksi nekin asiat, jotka varmasti tekivät viiltävän kipeää. Sellaisenkin ymmärtäminen, kuin ettei puolisosi ole todellakaan rakastamisen arvoinen. Sellainen on lähes käsittämätöntä silloin, jos itse kykenee kiintymissuhteeseen ja on vastuuntuntoinen. Olet käsittämätön voittajamieli ja tehnyt mahtisuorituksen erostanne niin henkisesti kuin käytännössä. Jäin kuitenkin hieman pohtimaan, mitä uusi ystävätär ajattelee sinusta. Ymmärtääkö hän ollenkaan, että oli vain miehellesi helppo astinkivi ja pitääkä sinua kylmänä ja tunteettomana järkinaisena, ehkä miehesi ruikutuksia uskoen. Voi kumpa ymmärtäisivät joskus enemmän.. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi 🙂🌻

Käyttäjä Kolmenmamma kirjoittanut 06.03.2018 klo 10:58

Kiitos vastauksestasi. Me puhuimme uuden naisen kanssa pääasiassa lapsista ja täytyy kyllä aina tyhmä olla, jos hän minua jonkinlaisena koviksena pitää. Pääasiassa keskustelimme lasten voinnista ja siitä, miten voisimme auttaa lapsia selviämään tästä arjesta. Tosi syvällisiä. Puhuimme myös hyvinvoinnista ja masennuksesta (hän on myös masentunut ja lääkityksellä). Oikeastaan silläkään ei ole väliä, minkälaisena hän mua pitää. Minä näin sen heti, että mieheni ei ole hänen arvoinen vaikka tapahtunut oli aika ikävä juttu. Toivon silti lasten vuoksi, että hän pysyy lasten elämässä. He tosiaan ovat jollain aikavälillä muuttamassa erilleen, eli suhde palautuu takaisin seurustelusuhteeksi. Toivon silti, että hän pysyy lasten elämässä, sillä miehellä ei ole mitään järkeä eikä tolkkua hommissaan.

Käyttäjä 24vuodenjälkeen kirjoittanut 06.03.2018 klo 20:27

No voi sinua, miten olet kultainen mieleltäsi ☺️❤️. Nyt kannat huolta miehesi uudesta suhteestakin, kun se vaikuttaa niin paljon lapsiin. Omassa elämäntilanteessa oli suuri huoli vanhuksista, mutta yritin näytellä aina vahvaa, ettei tuskani olisi ollut heille lisätaakaksi. Voi kun ihmiset ymmärtäisivät miten paljon pahaa aiheuttavat ja toisaalta miten suuri on äidinrakkaus.

Käyttäjä Kolmenmamma kirjoittanut 07.03.2018 klo 12:17

Kiitos ☺️❤️

Lasten eteen teen kaikkeni. Kai sitä äidinvaistoksi kutsutaan.
Tunnen mieheni ja tiedän, että hän ei pärjää yksin edes itsekseen saati sitten kolmen lapsen kanssa. Uuden naisen myötä on skarpannut paljon kun on pakko, mutta olen huomannut, että ilman naisen läsnäoloa hommat kusee samantien.

Tuntuu kyllä ihan hullulta, että sanoin naisellekin tämän. Eihän se tilannetta muuta mihinkään ja tehty mitä tehty, mutta omaan itseen keskittyminen on tässä tuottanut tulosta että vihdoin pääsen elämässäni eteenpäin.

On tämä ero herättänyt ihan hirveästi kaikenlaisia tunteita. Paljon olen miettinyt, miksi olen roikkunut tunnekylmässä ja puhumattomassa suhteessa. Siitä on jo vuosia kun lopetin asioista puhumisen tajuttuani, ettei häntä vaan kiinnostanut mikään. Ja vielä pidempi aika kun tajusin, ettei tältä mieheltä saa empatiaa. Paljon on kaikenlaisia suruja ollut vuosien aikana ja aina olen saanut surra itsekseni kaikki murheet, mies ei koskaan kyennyt edes ottamaan kainaloon. Ja kuitenkin perustin perheen hänen kanssa, siinä oli ”hyvä ja rauhallinen mies”. Kai siinä jotkut omat lapsuuden traumat ja muut vaikuttivat. Ja se, että pidin pitkään rauhallisuutta todella hyvänä piirteenä. Nyt alan tajuamaan, että sen rauhallisuuden takaa ei koskaan löytynyt mitään, se oli vaan yksi näkymä näihin tunnepuolen ongelmiin ja ikäänkuin peitti muita asioita.

Mua ihan huvittaa kun näihin oireisiin olen hakenut apua vuosikausia, perheneuvoloista ja psykologeilta yms.
Vuosikausia luulin, että mun herkkyydessäni on jotain pahaa ja viallista, miehen sanoin olen itkupilli. Nyt tajuan, että olen ihan normaali herkkä empaattinen ihminen. Tein vain vääriä valintoja.

Tää on tämmöstä itsepohdintaa, mutta aika pitkälle se, että erosta pääsee kunnolla yli, vaatii tämän työskentelyn. Jättäjä ei tietenkään ole tämmöistä tehnyt ja ajautunut uuteen suhteeseen, jossa toimii aivan samalla tavalla, kunnes taas siirtyy uuteen suhteeseen jne.