Parisuhde, koti ja perhe

3 päivää sitten

Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Parisuhde, koti ja perhe

Parisuhde, koti ja perhe aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 3781
Käyttäjä Rita2 aloittanut aikaan 11.08.2016 klo 18:16 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

En edes tiedä miten tämän voisin kirjoittaa. Pari vviikkoa sitten löysin mieheltäni laskusta viacraa ja järkytyin ja pyysin sellostusta mitä tämä on. Hän ei ollut mukamas uskaltanut kertoa et oli ne minua varten hankkinut kun olen häntä torjunut haluton seksiin. MItse olen ollut tyyväinen en edes jaksa ikä verottaa ja…

Käyttäjä KasKas aloittanut aikaan 10.07.2016 klo 13:54 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei, alla minun (meidän) tarina. Olemme olleet naimisissa reilu 20 vuotta ja teini-ikäisiä lapsia on kolme. Ensimmäiset n. 7-10 vuotta meni hyvin, mutta vaikeudet alkoivat kasaantumaan ja halusin eroa. Puoliso ei tätä ottanut kuuleviin korviinsa, vaan sanoi, että ”höpöhöpö”. Jossain kohtaa sitten ihastuin työkaveriin ja meillä oli harvakseltaan (lähinnä pikkujouluissa,…

Käyttäjä anrian aloittanut aikaan 06.08.2016 klo 22:06 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Siitä on nyt kolmisen kuukautta, oikeastaan 2,5kk kun sain mieheltä sähköpostilla viestin joka luhisti maailman ja on sekoittanut mieltä siitä lähtien. Mies kertoi viestissä kuinka on ajatellut yrittää yhteiseloa erään minullekin tutun naisen kanssa. Kertoi ettei tunne minun enää rakastavan häntä. Naisen lapsi oli juuri viettänyt meillä viikonlopun, leikkinyt meidän…

Käyttäjä gaby aloittanut aikaan 02.08.2016 klo 22:20 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Erosin vuosi sitten avioliitostani, sillä seksielämä ja läheisyys mieheni kanssa vähitellen hiipuivat, emmekä enää monista yrityksistä huolimatta löytäneet keinoa olla onnellisina yhdessä. Aloin ihastua herkästi muihin miehiin, mutta mitään ei koskaan tapahtunut, sillä halusin kunnioittaa omaa miestäni ja sitä kuinka ihana ihminen hän on minulle kaikki nämä vuodet olleet. Heti…

Käyttäjä Tuulimieli aloittanut aikaan 01.08.2016 klo 10:33 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei, Mikähän avuksi kun saan ahdistuskohtauksen exän viesteistä? sydän tykyttää ja kädet tärisee jen. kohtauksen jälkeen elämänhalu menee ja monta päivää menee alakulossa ja erittäin ahdistuneessa mielentilassa. Minulla on huono omatunto koska olen etävanhempi. Lapset jäi isälleen asumaan koska kerkesivät aloittaa jo koulut hänen kodin lähellään.. Tapaan lapsia säännöllisesti ja…

Käyttäjä raitsikka aloittanut aikaan 31.07.2016 klo 04:44 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Moi. Olemme olleet vaimoni kanssa yhdessä kohta 15 vuotta, joista puolet naimisissa. Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta. Pitkään yhteiseloon mahtuu tietysti hyviä ja huonoja hetkiä. Nyt kuitenkin vaimoni kertoi, että tuntee meidän olevan vain kavereita. Läheisyyttä ei kuulemma ole, eikä kumpikaan halua toiselta mitään. Olemme yhdessä vain, koska olemme…

Käyttäjä Nylund aloittanut aikaan 27.07.2016 klo 23:56 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Avomieheni saa raivokohtauksia aina alkoholia juodessaan. Mm. Solisluuni on murtunut hänen riehumisen seurauksenaan. Tämän jälkeen alkoi alamäki, aloin saamaan yöllisiä kauhukohtauksia ja kokemaan unettomuutta. Tätä on jatkunut nyt noin 2kk. Jäin pois töistä masennuksen ja univaikeuksien takia. Avomieheltäni ei löydy yhtään ymmärrystä jaksamattomuuteeni, vaikka yrittääkin parhaansa. Kuinka saisin hänet ymmärtämään…

Käyttäjä Mirella3 aloittanut aikaan 28.07.2016 klo 18:49 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen todella vaikeassa tilanteessa ja ahdistunut. Olen ns seurustellut varatun miehen kanssa kolme ja puoli vuotta. Viimeinen vuosi ollaan puhuttu avioliitosta lapsista ym. Nyt vaimolle selvinnyt suhde ja vaimo kuulemma yrittää hirveästi. Yhtäkkiä on läheisyyttä vaikka aiemmin jopa lievää väkivaltaa. Erosin omasta miehestäni eikä minulla oikeastaan ole enää aikaa etsiä…

Käyttäjä murtunut3 aloittanut aikaan 22.07.2016 klo 11:36 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Työpöydälleni tipautettiin alkuvuodesta pommi, sain yhteydenoton mieheltä joka kertoi että hänen vaimollaan on ollut suhde mieheni kanssa. Hyvä että en sananmukaisesti tippunut tuolilta tai tukehtunut kahviini.. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä noin 20 vuotta. Meillä on neljä lasta ja arki on ollut aika hektistä. Olen opiskellut työn ohessa ja ollut…

Käyttäjä Taruako aloittanut aikaan 29.07.2016 klo 18:32 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Menetin kesän alussa 19vpikkusiskon synnynäinsen sairauden saattelemana. Pikku siskoni oli erittäin iloinen ja pippurinen tyttö. Vuoden alussa alkpi sairaala kierre ja lopulta vietti viimeiset kuukaudet sairaalassa. Olin.siskoni tukena sairaalassa.nukuin hän hänen vieressä yöt jotta hänellä.olis turvallinen olla. Olin viimeinen joka.näki.hänet hereillä viimeisen kerran ennenkuin nukutettiin pienen.ja nopean toimen piteen takia…

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: