Parisuhde, koti ja perhe
Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.
Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit
Parisuhde, koti ja perhe
Parisuhde, koti ja perhe aiheet
Kaikki aihealueet
Hei kaikille! Haluaisin heti alkuun sanoa että tekstini voi poukkoilla paikoin, anteeksi siitä. Olen kolmen lapsen äiti ja ollut nuoruudesta asti mieheni kanssa. Elämän perusasiat olivat kunnossa, mitäpä sitä kaunistelemaan. Jossain vaiheessa sairastuin (bipo). Ilman varsinaista masennusta kuitenkaan. Mutta vanhoista asiakirjoista löytyi merkintöjä aiemmilta vuosilta että olin yrittänyt hakea apua…
En tiedä mitä tehdä… Mieheni jäi keväällä kiinni viestittelystä 15 vuotta nuoremman työkaverin kanssa. valehteli menoistaan ja katoili, eli jotain hämärää siinä oli. Minä laitoin eropaperit menemään keväällä ja noin kaksi kuukautta sitten muutin pois. Mieheni rukoili jäämään, lupasi muuttua ja tehdä mitä vain. Rakastaa kuulemma vain minua ja perhettämme,…
Minä alan olla melko pulassa mieheni kanssa, hän sairastaa masennusta ja on syönyt siihen lääkkeitä jo pitkän aikaa. Masennus pysyy kurissa normaalisti melko hyvin mutta nyt mennään melko syvällä aallonpohjassa. Viime viikonloppuna tapahtui alkoholin oton yhteydessä pientä kiistaa toisen henkilön kanssa ja mieheni otti tämän melko pahasti itseensä. Mieheni on…
Mitä minun pitää tietää, kun erosta tulee totta? Mitä asioita minulle tulee eteen eron jälkeen? Miten eroon liittyvistä asioista voidaan päästä eteenpäin mahdollisimman vähin vaurioin? Tieto ei lisää tuskaa erotilanteessa. Eron yleisimmistä käytännön asioista monella miehellä ei usein ole selvää käsitystä. Asioihin on mahdollista saada selkoa tulemalla mukaan Tukinetissä ajalla…
Hei, kirjoitan tässä tilanteestamme johon ajauduimme monen asian vuoksi. Olemme naispari ja 7 vuotta yhteiseloa takana, lapsia perheessämme on myös. Lapsen sairauden sekä siitä aiheutuvien muiden ongelmien vuoksi erkaannuimme, toinen pakeni harrastukseen tätä elämää ja minä jäin kotiin ja huomaamattani hoidin kaiken. Nyt tämä toinen ilm että ei kykene enään…
Kertaus on opintojen äiti: heinäkuun alussa, siskoni 40v juhlissa yhytin mieheni tulemasta vessasta ja perässä tuli siskoni kaveri. Suutuksissani häivyin nukkumaan äitini asunnolle, mies löytyi aamulla kotoa. Tätä vessajuttua puitiin, mies ”ei muista” mitään, mutta sain selville ettei mitään tapahtunut, toki loukattu olin että yritti… Asia sovittiin suhteesta juteltiin, ongelmista,…
Se tunne kun joka paikassa mainostetaan isänpäivää ja miusta tuntuu siltä että ois valetta ostaa lapsen 6kk isälle jotain Superisi-pipoja tms. Kun mie koen olevani yksin vastuussa lapsesta ja kodista. Joo hän käy töissä jne mutta kun tulee kotio niin luulis että haluais olla poikansa kanssa. Mutta ei, kun hän…
Halusin kirjoittaa ja purkaa pahaa oloani/ärsyyntyneisyyttäni appivanhempiani ja koko tätä tilannetta kohtaan. Tuntuu että mieheni vanhemmat ovat aivan liikaa kiinni pojassaan ja tilanne ahdistaa minua jostain syystä kovasti nykyään. Olemme reippaasti päälle parikymppinen pariskunta ja asumme muutaman kilometrin päässä mieheni vanhemmista. Kyläilemme anoppilassa poikkeuksetta joka ikinen lauantai tai sunnuntai. Anoppi…
Jos olet elänyt lapsuutesi psyykkisesti sairastuneen vanhemman kanssa, sinua saattaisi kiinnostaa ja hyödyttää seuraava ryhmä: Tukinetissä järjestetään 19.10.7.12.2016 suljettu teemaryhmä Aikuiset lapsiomaiset. Teemaryhmä on tarkoitettu aikuisille, jotka ovat eläneet lapsuutensa psyykkisesti sairastuneen vanhemman kanssa. Ryhmä toteutetaan Tukinetin ja FinFami Uusimaa ry:n yhteistyönä. Teemaryhmän ohjaajina toimivat FinFami Uusimaan työntekijät ja vapaaehtoiset.…
Huh, mistä aloittaisi. Jos yritän kertoa tiivistetysti alusta…pitkä teksti…. Elämä on piessyt isolla kädellä tänävuonna. Tapasin viime syksynä miehen, johon aika nopeassa tahdissa rakastuinkin sitten päätä pahkaa. Molemmat olivat äärettömän kiintyneitä toisiin ja yhdessäole oli ihanaa ja tulevaisuutta suunniteltiin innolla yhdessä. Vuodenvaihteen jälkeen hain avioeron senhetkisestä puolisostani ja jatkoin tulevaisuuden…