Moikka,
kaipaisin kovasti vertaistukea tilanteessani. Poikani on nyt 12-vuotias ja koulun painostuksesta suostuimme nyt aloittamaan lääkityksen.

Pojan koulutie on ollut hankala, hänellä on ollut työpaikan vaihdosten takia useita koulunvaihtoja ja esikoulussa häntä kiusattin paljon. Samoin koulutaipaleen alussa. Lapseni on erittäin valoisa ja iloinen sekä menestyy koulussa oikeinkin hyvin. Ongelmana on koulun mukaan se, ettei hänen ”koko potentiaalinsa” tule käytetyksi, sillä on vilkas ja innokas.

Kunnollista laajaa diagnoosia tai tutkimusta ei ole tehty missään vaiheessa. Psykologiset testit ekaluokalla osoittivat, ettei mitään häiriötä ole. Näkyi vain ikäluokkaan nähden korkeat kognitiiviset taidot. Neurologisissa testeissä ei myöskään löydetty merkittävää. Testit eivät olleet kovin laajoja ja ovat tehty siis ykkös- ja kakkosluokilla.

Lapsi on kyllä hyvin vahvatahtoinen ja protestoi kovasti, jos jokin asia ei mene hänestä ”oikein”.

Koulutiellä eteenpäin kulkiessa hän on koko ajan edistynyt kovasti ja keskittyminen on lisääntynyt ihan sillä, että koulu on nyt kiusaamaton ja häntä ei pelota siellä. Ja on tullut paljon hyviä kavereita. Asumme nykyään kokonaan eri seudulla, kuin pojan koulun alkaessa ja täällä kavereita löytyi heti. Aiemmin hän oli vain kiusattu. Pohjimmiltaan poika on myös hyvin herkkä, mutta peittää sen vahvuuden alle.

Sitten kuitenkin nyt viime keväänä (vitosluokalla) erityisopettajan toiveesta lapsen siirryttyä yleisopetuksen ryhmään jouluna (joka sujui hyvin, erityisryhmässä hänellä oli vaikeaa hitaan työtahdin takia) otimme ajan perheneuvolaan lääkityksestä puhumaan ja koulu sekä me vanhemmat täytimme yhdet kyselylomakkeet. Tällä perusteella ja yhdellä tapaamisella lääkäri sitten määräsi lääkekokeiluun Concertan 18mg. Lääkärin mukaan minun vastaukseni lomakkeessa olivat pääsyyt sille, että perusteet ovat olemassa. Tämä tuntuu kurjalta, sillä täytin tuon hyvin ymmärtäen mitä kysymyksissa haetaan ja täytin sen nyt sitten erittäin kriittisesti lastani tarkkaillen. Kuitenkin koko ajan miettien, että kyllä samat pätee oikeastaan kaikkiin lapsiin tilanteesta riippuen. Kuten poikaanikin ajoittain.

Lisäksi perheessämme on rytmihäiriötaipumusta, joten tästä tuli vielä lähete EKG-tutkimukseen, jossa pojalta löytyi pidentynyt QT-aika. Sydänterveyttä tutkittiin koko kesä ja nyt sydämen ultran jälkeen lopputulema oli terve sydän runsaalla sukurasitteella kuitenkin ja yhdessä sydänläpässä oli jokin vielä normaaliksi laskettava muutos.

Kutosluokka on alkanut ja hänellä on jonkin verran ollut läksyt tekemättä. On myös uhmakas yhdelle opettajalle, josta ei pidä. Mikä ei tietysti ole ok. Koulu kuitenkin nyt pyysi jälleen lääkekokeilun aloittamista ja hain lääkkeen perjantaina.

Ongelmana on oma sisäinen ristiriitani lääkityksen tarpeellisuudesta ja pelko pojan terveyden puolesta. Haittavaikutusluettelon lukeminen ja googlettelu ei todellakaan auttanut. 🙂 Tiedän, ettei näihin voi paljon laittaa painoarvoa, mutta se ei vähennä näitä oloja nyt.

Mietin, toiminko oikein lasta kohtaan, joka omasta ja kaikkien läheisten mielestä on ihan perusmuksu. Erittäin vahvaluonteinen sellainen sekä pikkuvanha, kuten muukin sukunsa. Opettajia meillä on suku täynnä ja olen itsekin alakoulussa opettanut, enkä vain näe pojassani mitään drastista ADHD-tilannetta, eikä sitä näe muutkaan hänet tuntevat.

Samalla ongelmia kuitenkin koko ajan koulun puolelta tulee. Joten teenkö sittenkin väärin ja olenko tehnyt, kun lääkitykseen olen suhtautunut kielteisesti? Tiedän näiden todella auttavan, kun ovat tarpeen.

Pelkään hänen sydänterveytensä osalta, lapsi liikkuu paljon ja pienenäkin joskus sanoi, että ”sydän pomppii”.

Lääke on nyt otettu eilen ja tänään. Poika oli eilen aika lailla oma itsensä. Söi hyvin, nukahti hyvin. On aina nukkunut hyvin ja aikaisin on nukkumaanmenoaika meillä. Ehkä jotenkin oli rohkeampi eilen, ehkä myös enemmän ”läsnä” keskustellessa. Oli ehkä myös ilmeettömämpi ja sen näkeminen sattui.

Tänään hän on ollut kavereiden kanssa ulkona ja sanoo koko ajan voivansa hyvin, jos kysyn. Yritän olla näyttämättä huoltani ja vältän kysymästä mitään, mikä voisi hänessä laukaista psykosomaattisia oireita. Olen myös siksi noista haittavaikutuksista jättänyt tarkoituksella enempiä kertomatta itse lapselle.

Itse olen kuitenkin aivan päreinä. Valvoin koko yön käsi pojan rintakehällä. Alkuyön itkin keittiön pöydän ääressä ja teki välillä mieli huutaa ääneen, että miksi joudun antamaan lääkettä tuolle rakkaalleni, jolla ei minusta ole mitään ongelmaa. Tai ei ainakaan sellaista, joita ei tukitoimilla voisi ratkaista. Näitähän tähän ei nyt ole liitetty lainkaan.

Eilisen päivän jokainen pieni kasvojen punastuminen liikkumiseen liittyvästä ponnistelusta säikäytti minut sydänjuuria myöden tai väsyneen oloisuus jne. En siis oikein tiedä, miten pysyn tämän kanssa itse kasassa. Yritän ajatella, että katsotaan nyt päivä kerrallaan, mutta en haluaisi jättää häntä yksin edes huomenna oman työpäiväni ollessa pidempi kuin koulupäivä. Eli pelko on melko irrationaalista jo.

Onko muilla ollut tällaisessa tilanteessa vastaavaa? Kuinka selvisitte eteenpäin? Sydän jotenkin särkyy joka kerta, kun katson noihin pienen aarteeni silmiin ja mietin samalla, tehdäänkö tässä nyt hänelle vahinkoa vai onko tämä nyt hyvä juttu. En saa oltua ja itkettää koko ajan. Tekisi mieli vain pitää häntä kainalossa ja haistattaa pitkät kaikilla, joiden mielestä hän ei sovi kuuliaan ja hiljaisen oppilaan lokeroon.

Ihan varmaa tietoakaan ei tunnu olevan missään. Ei edes lääkityksen pitkäaikaisvaikutuksista. Apua.

-Huolestunut äiti