Olen lukenut useita ketjuja täällä uskottomuudesta ja saanut valtavasti voimia niiden lukemisesta. Kiitos siitä teille, jotka olette jakaneet tarinanne.☺️❤️

Olen itse hieman alle neljäkymppinen perheellinen nainen. Mieheni on hieman vanhempi ja jo toisessa liitossa. Hänellä on lapsia aiemmasta suhteesta ja lisäksi meillä on kaksi yhteistä lasta, 5- ja 7-vuotiaat. Olemme onnistuneet luomaan melko hyvin toimivan uusperheen ja bonuslapset ovat minulle äärettömän rakkaita. Yhdessä olemme olleet kymmenen vuotta.

Viime keväänä menetin läheisiä ihmisiä sekä sairastuin itse uupumukseen. Elimme hetkistä uusperhe-elämää, aikalailla läpsystä vaihto meiningillä. Parisuhdetta ei tullut hoidettua. Mieheni on huono puhumaan asioistaan ja huomasin ettei hänellä ole kaikki hyvin. Kyselin tilanteesta mutta sain vastaukseksi: ”ei mitään”. Kesällä tulivat kuvioihin totaalinen minun eli vaimon välttely, jolloin hälytyskelloni alkoi soida. Mieheni oli ystävystynyt naisen kanssa, jonka kanssa hänellä oli kesällä yhden illan juttu, joka paljastui seuraavana päivänä minulle.

Järkytyin tästä kovasti mutta päätin antaa anteeksi. Uupumukseni paheni entisestään ja jouduin tässä kohtaa turvautumaan ammattiapuun. Koko syksyn mieheni oli ahdistunut enemmän tai vähemmän ja kysyessäni vieläkö hän oli naisen kanssa yhteyksissä, hän kielsi kaiken. Olin jo itse toipumassa hyvää vauhtia kun kuukausi sitten mies pudotti pommin: suhde oli jatkunut tähän naiseen koko syksyn ja hän on rakastunut ja lähtee naisen mukaan.Raivostuin ja heitin miehen pellolle saman tien.

Kolmen päivän kuluttua mies ryömikin takaisin anellen mahdollisuutta jatkaa kanssani. Hän oli kuulema tehnyt virheen. Hän ei ollutkaan rakastunut tähän naiseen, ehkä ihastunut ja huumaantunut naisen imarteluista ja kehuista.

Ymmärrän mitkä syyt ovat johtaneet tähän: puhumattomuus (molempien), miehen keski-iän kriisi, parisuhteen hoitamattomuus. Syitä on monia, mutta silti tuska on kova. Jonkin verran olemme saaneet puhuttua asiasta. Jo yhden illan jutusta lähtien olen käynyt parisuhdeterapeutilla yksin purkamassa oloani. Nyt tämän suhdepaljastuksen jälkimainingeissa mies itse lupautui lähtemään parisuhdeterapiaan mutta myöhemmin perui koko jutun. Kahdestaan pystymme puhumaan jonkin verran, jos minä teen aloitteen. Mieheni on aina ollut vaikea puhua asioistaan kenellekään ja hän pelkää riitelyä. Hänellä on vain yksi läheinen kaveri.

Itselläni on valtava tarve puhua asiasta ja onneksi minulla on pari kaveria joilla on kokemusta uskottomuudesta. Niin valitettavan yleistä se on. Mieheni on sanonut tarvitsevansa nyt omaa aikaa sulatellakseen mitä hän on tehnyt. Useat ovat sanoneet, että mieheni on ehkä viimeinen jonka olisi uskonut tällaista tekevän.

Miten selvitä tästä eteenpäin? Tiedän, minun pitää huolehtia nyt itsestäni. Olen laihtunut läheskymmenen kiloa jo ennestään hoikasta varrestani. Ei naurata. Mielialalääkitys aloitettiin jo tuon laihtumisen takia kolme kuukautta sitten. En uskalla edes ajatella millainen olo olisi ilman sitä.

Minulla on rakkauden tunteita miestäni kohtaan, toki myös vihaa. Minulla on vahva halu myös yrittää, mieheni on näin myös sanonut mutta en tiedä mitä uskoa. Niin paljon olen valheita kuullut syksyn aikana. Tuntuu kuin vieressäni nukkuisi ventovieras.
😭