Parisuhde, koti ja perhe
Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.
Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit
Parisuhde, koti ja perhe
Parisuhde, koti ja perhe aiheet
Kaikki aihealueet
Olen elänyt jo mieheni kanssa 9 vuotta ja nyt hän sai 1,5 vuotta sitten diagnoosin epävakaa persoonallisuus. Välillä tuntui jo että hoidot auttaa, mutta taas tilanne on pahentunut. Olisi mukavaa saada vertaistukea ihmiltä, jotka painii saman asian kanssa. Olen väsynyt!
Joskus. Ei vaan joka päivä sitä toivoo, että joku ottaisi kainaloon, kysyisi kuulumisia ja osottaisi välittävänsä oikeasti. Lohduttaisi ja olisi vaan siinä vierellä. Kertoisi hauskan tarinan. Voisin nauraa. Sanoa mitä haluan. Takana on usean vuoden on/off- suhde. Suhde, joka on romuttanut itsetunnon. Kuin olisin raunion rippeet. Näistä tarvikkeista ei enää…
Mietintäaika
34Hei. Mieheni on rakastunut työkaveriinsa (alaiseensa, 22 v nuorempi ja myös naimisissa), ja hän kertoi tämän minulle noin kaksi kuukautta sitten. Me olemme olleet yhdessä 10 vuotta ja meillä on 6- ja 7-vuotiaat lapset. Heti kriisin alussa kävimme läpi ongelmat, mitkä olivat meidän suhteessamme olleet, ja tunnistan ne kyllä. Kuitenkin…
Tilanne on lyhyestikkin näin. Itsellä ollut todella mutkikas nuoruus ja seurustelun ja ensimäisen abortin jouduin tekemään jo 14 vuotiaana. Nyt minulla on kolme lasta, yksi parikymppinen ja 14 ja 13 vuotiaat. Olen varmasti aika nuorekas äiti ja yritän parhaani mukaan luotsata lapsiani aikuisuuteen, heidän kielellä ja heidän lähtökohdista, yksilöllisesti. Suurin…
Hei! Minulla on kohtuullisen stressaava elämäntilanne tällä hetkellä ja kaipaisin ulkopuolista näkökulmaa tähän tilanteeseen kovasti. Olen 31-vuotias ja opiskelen. Viime vuoden lopulla tutustuin mieheen, jonka kanssa jatkoimme tapailua säännöllisen epäsäännöllisesti. Noh, tässä keväällä selvisi, että olenkin raskaana. Tämä oli minulle iloinen yllätys ja mieskin oli onnellinen tästä uutisesta. Minua kuitenkin…
Löytyisikö täältä vertaistukea omaisille jonka läheinen on saanut diagnoosin epävakaa persoonallisuus? Kaipaisin todella tukea omaan jaksamiseen!
Olemme olleet parisuhteessa 26 vuotta ja meillä on kaksi tytärtä 13- ja 12-vuotiaat. Suhteessamme on ollut ylä- ja alamäkiä kuten varmaankin kaikissa suhteissa on. Kriisissä suhteemme oli noin kolmisen vuotta sitten, kun paljastui mieheni suhde toiseen naiseen. Tämän olemme jotenkin työstäneet ja jatkaneet kuitenkin elämässämme eteenpäin. ☺️ Kuitenkin tuntuu, ettei…
Olemme seurustelleet mieheni kanssa viisi vuotta. Onnellisia, hyviä vuosia. Mieheni on hyvä mies. Suurempia ongelmia meillä ei ole ollut, varsinkaan mieheni mielestä. Itse ajattelen, että meidän on vähän vaikea välillä kommunikoida. Tuntuu, ettei mies välttämättä kauhean mielellään tai helposti avaudu tunne-elämänsä asioista tai syvimmistä ajatuksistaan, ja tämä on välillä minua…
Hei, Yksi surullinen tarina lisää. Minulle selvisi vajaa kaksi viikkoa sitten, että vaimolla on suhde toisen miehen kanssa. Liittomme on ollut koko kesän huonossa jamassa ja hellyyttä ei ole ollut. Minulla oli omia pieniä epäilyksiä ja päätin katsoa vaimon puhelimen viestit ja niistä ei jäänyt mitään epäselvää. Vaimo tunnusti nämä…
Elämältäni romahti pohja pari viikkoa sitten. Sain vaimoni kiinni lähes vuoden jatkuneesta suhteesta työkaveriinsa. Olemme olleet naimisissa 14 vuotta ja ainakin kaksikymmentä vuotta yhdessä. Kaksi lasta, rivitalo, matkoja perheen kanssa kaukomaille, mökkeilyä Turun saaristossa. Elämämme on ollut tiivistä yhdessäoloa perheen kanssa. Noin vuosi sitten vaimoni vaihtoi työpaikkaa ja minä aloin…