Parisuhde, koti ja perhe
Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.
Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit
Parisuhde, koti ja perhe
Parisuhde, koti ja perhe aiheet
Kaikki aihealueet
Minua on suuresti vaivannut ja myös loukannut avomieheni torjunta silloin kun minä teen aloitteen ja haluaisin rakastella( on tapahtunut 3 kertaa kolmen vuoden sisällä). Yleensä silloin kun mies tekee aloitteen rakastelu onnistuu, joskin ei aina. Riippuu minun aktiivisuudestani ja mukanaolosta. Viimeksi n. 2kk. sitten kun koin ”hetkeni” koittaneen ja rohkenin…
Olen hieman neuvoton parisuhteeni kanssa. Osaisikohan joku neuvoa? Olemme olleet yhdessä 2,5 vuotta ja asuneet niistä 2 yhdessä. Minulla on kavereita ja ystäviä, mutta miehelläni ei ole yhtään. Hän on aina ollut kuulemma hyvin epäsosiaalinen omien sanojen mukaan ja ystävät vain karisseet vuosien mittaan. Minulle hän alussa varsinkin on osannut…
Olen noin puoltoista kuukautta ollu erossa naisystävästä joka hylkäs minut koska halusi aikaa ja tilaa ja elää nuoruutta ilman minua. Tää on iha hullua ku vieläkään en oo päässy elämässä eteenpäin. Koulu loppui tältä keväältä, kaupassa en edelleenkä jaksa käydä, kahvi ei maistu, pestä ei jaksa pyykkii eikä tiskata astioita……
Hei! Jokujossakin ja jousimiesnainen ! Mukavaa kun vastasitte. Uskaltauduin sitten käymään juttelemassa perheneuvolassa. Tunnustin jopa äidin alkoholismin, vaikka pelotti. Jäi kyllä sellainen tunne että luulee minunkin olevan alkoholisti, kun kysyin luuleeko hänkin, että lapsista tulee samanlaisia kuin vanhemmista. Tätä olen saanut niin usein kuulla. Mutta olen päättänyt jo lapsena, että…
Olin ollut noin neljä vuotta sinkkuna ja sitten löysin elämäni rakkauden.Olin heti alusta asti aivan pilvissä.Mies tuntui ja näytti aivan ihananlta.Hän puhui kauniisti ja hujkutti minut rakkauteen.kauniisiin sanoihin ja lempeyteen.Seksi oli kerrassaan upeaa.En ollut koskaaan kokenut sellaista.Noin puolen vuoden seurustelun jälkeen sain ensimmäisen lyönnin nyrkistä.Sitä seurasi muutaman kuukauden välein oikein…
” On silti hyvä, ettet näe minua nyt, en tahdo, että vuokseni sä järkytyt. Kun mennyt kaikki on, niin jäljelle jää vain tuo, ihmisen ikävä toisen luo. ” kuolleelle äidilleni ”Äiti ei koskaan sano että älä itke vaan sanoo että itke vaan ja ottaa syliin isotkin lapset.” Anteeksi äiti etten…
Ajattelin tähän vähän kirjoitella.. Jos kerkeän ennen kun mieheni tulee kotiin.. Tilanne on tämä. Olemme muuttamassa yhteen. Minä miehen kaupunkiin monen sadan kilometrin päähän. Minulla ei ole täällä yhtäkään ystävää.. Nyt olen miettnyt olenko hullu kun muutan. Meillä on riitaa joka päivä. Ja en tiedä olenko tosiaan niin itsekäs kuten…
Hei, Mistähän sitä aloittaisi…Ensinnäkin kiitän jo etukäteen kaikkia jotka jaksavat lukea tämän tarinan loppuun ja sitä jos jaksatte kommentoida. Tarina saattaa olla sekava sillä tunteet ovat pinnassa. Olen ollut suhteessa pian 2 vuotta miehen kanssa jota pitäisi sitten poikaystäväksi kutsua. Suhde oli alusta asti hyvin epäilyttävä sillä hänellä oli vaatimuksia…
Lukemieni viestien perusteella ongelmani on varmaan monen mielestä pieni, mutta se vaivaa minua paljon. Siskoni mies on nimittäin yrittänyt iskeä minua, koko juttu ällöttää minua suuresti. Torjuin miehen ja kerroin tapahtuneesta siskolleni. Sisko ei uskonut minua tai ei halua uskoa. Myös vanhempani, serkkuni ja ystäväni ovat huomanneet siskon miehen ”kuolanneen”…
Mulla on paha olla.Mun kaverit ei haluu olla enää missään tekemisissä mun kaa.Mua surettaa ihan kauheesti kun välkät aina hillun yksin.Mä haluisin josti hyvän ja luotettavan kamun mut ei sellasii näköjää meijän koulusta löydy.😟 Mitä mä voisin oikeesti tehä?😯🗯️